Listalla ruokaa, pelkoja ja asioita, mistä en ikinä kieltäydy

Olen, taas kerran, jatkanut joululahjakirjani täyttämistä. Sain joululahjaksi kirjan Elämäni listoina. Aikaisemmat listani löytyvät alhaalta.

Ensimmäinen lista: https://valmentajaksi.blogspot.fi/2017/12/elamani-listoina.html

Toinen lista: https://valmentajaksi.blogspot.fi/2017/12/nelja-listaa-elamastani.html

Kolmas lista: https://valmentajaksi.blogspot.fi/2017/12/uusia-elamani-listoja-pandoja-kuuta-ja.html

Tämän postauksen ensimmäisen listan voisin aloittaa ruuasta: Lempiruokani.

1. Sushi

2. Kiinalainen ruoka

3. Meksikolainen ruoka

4. Italialainen ruoka

5. Nepalilainen ruoka

6. Feta-salaatti

7. Kaikki, missä on Aura-juustoa

8. Kaikki, missä on suklaata

9. Sipulikeitto

10. Erilaiset täytetyt pannukakut

Hollannissa, Soestissa, on eräs aivan ihana pieni pannukakkuravintola, mistä saa maailman parhaita täytettyjä pannukakkuja. Suomalainen keittiö nakkeineen ja muuseineen ei ole pahemmin ikinä houkutellut, mistä päästäänkiin seuraavaan listaan, eli inhokkiruokani!

1. Kaalikeitto

2. Kaalilaatikko

3. Kaalikääryleet

4. Nakkikeitto

5. Kesäkeitto

6. Makaronilaatikko

7. Lanttulaatikko

8. Maksalaatikko

9. Veriletut

10. Janssonin kiusaus

En syö muutenkaan lihaa, mutta nuo olivat lapsuuteni inhokkiruokia, enkä kaipaa niitä yhtään! Kaali ei tietenkään ole lihaa, mutta inhoan silti kaaliruokia jostain syystä. Eivät vain sovi minun suuhuni. Yök.

Jos pysytään vielä ruuissa hetken, ja otetaan seuraava lista: Parhaat pizzatäytteet.

1. Feta

2. Aura

3. Mozzarella

4. Sipuli

5. Jalopeno

6. Paprika

7. Smetana

8. Herkkusieni

9. Tomaatti

10. Aurinkokuivattu tomaatti

Kuten sanoin, aika kasvispitoinen - ja myös juustopitoinen - ruokavalio. En siis ole vegaani, vaan pelkkä tuikitavallinen kasvissyöjä, joka käyttää myös kananmunaa ja hunajaa. Toki käytän vain Vaahteranmäen MunaEggsPressin tilan munia, sillä tiedän, että ne munat ovat onnellisten ja vapaiden kanojen munimia.

Tämän suhteellisen ruokaisan listauksen jälkeen voisimme vielä jatkaa ruoka-aiheesta, kun siihen kerran olemme niin hyvin päässeet: Lempijälkiruokani.

1. Suklaamousse

2. Suklaajäätelö

3. Sacher-kakku

4. Sitruuna-marenkipiiras

5. Pumpkin pie brownie

6. Coca-colakakku

7. Sitruunakiisseli kermavaahdolla

8. Vadelmaunelmamutakakku

9. Hollantilainen omenapiirakka

10. Eton mess

Olen todellinen herkkuperse, ja kaikkea, missä on suklaata ja kermavaahtoa, pitää saada paljon. Voisin elää pelkillä jälkiruuilla, ja sen näköinen perseeni kyllä onkin. Voisin toki yrittää laihduttaa, mutta miksi? Joutuisin luopumaan elämän suurista iloista. Sitä paitsi, saan ostettua vaatteeni ihan normaalista vaatekaupasta, enkä joudu käyttämään "isojen tyttöjen vaatteita", joten siinä mielessä en ihan välttämättä pikaista laihdutuskuuria tarvitsekaan terveydellisistä syistä.

En löydä enempää ruokaan liittyviä listoja, joten mennään seuraavaan aiheeseen, mikä sivuaa kyllä ruoka-aihettakin hivenen: Kysymykset, joihin en koskaa vastaa kieltävästi.

1. Otatko suklaata?

2. Otatko samppanjaa?

3. Otatko sushia?

4. Haluaisitko koiranpennun?

5. Haluaisitko ilmaista rahaa?

6. Haluaisitko ilmaisliput Tuskaan?

7. Haluaisitko ilmaisia kirjoja?

8. Haluaisitko ilmaisen matkan?

9. Kiinnostaisivatko opinnot?

10. Kiinnostaisiko vapaaehtoistyö?

No, tuohon on pakko tehdä sen verran selvennystä, että meidän pieneen kotiimme ei mahdu kuin kaksi koiraa, joten haluaisin oikein ison koiralauman, pitäisi vaihtaa osoitetta johonkin toiseen. Ja koska rakastan kotiani ja sen sijaintia, en ainakaan vielä ole vaihtamassa osoitetta yhtikäs mihinkään. Toistaiseksi.

Mennään tällä kertaa viimeiseen listaani, pahimmat pelkoni.

1. Menettää puhekyky

2. Menettää näkökyky

3. Menettää liikuntakyky

4. Menettää työkyky

5. Menettää kuulo

6. Menettää ajokortti

7. Menettää paras ystävä

8. Menettää mahdollisuus parempaan elämään

9. Huomata olevansa normaali

10. Tulla vaikeasti allergiseksi koiralle

Vielä on vaikka kuinka monta listaa tekemättä. Pohdin näitä lisää myöhemmin, kun on aikaa ja jaksamista. Nyt paneudun hyvän kirjan pariin ja alan pohtia koiran elämää yhdessä Konrad Lorenzin kanssa. Tästä kirjasta on tulossa esittelyä heti, kun saan sen luettua!

Munaa suuhun!

Oletko syntynyt 70-luvun lopussa tai 80-luvun alussa? Jos olet, ja kuulut tähän samaan nuoreen, melkein aikuiseen sukupolveen niin kuin minäkin, varmasti muistat tuon ajan pääsiäiset ja erityisesti pääsiäismunat. Suklaamunissa oli erilaisia keräilyhahmoja, kuten dinosauruksia, krokotiilejä ja ties mitä vesinokkaeläimiä. Näitä hahmoja me sitten keräilimme. Ostimme kilokaupalla suklaamunia läheisestä pikkukaupasta, ahmimme niitä posket lommolla ja kiroilimme, kun munasta tuleva yllätys olikin sellainen dinosaurus, mikä minulla jo sattui olemaan. Kadehdimme naapurin Lotta-Petteriä, kenellä oli enemmän erilaisia Kinder-krokotiilejä kuin minulla. Se oli elämää!

Nyt on toisin. Munat ovat ehkä kooltaan suurempia (ja hintakin on, luonnollisesti, suurempi), mutta sisällöltään pienempiä. Enää ei ole samanlaista “munakulttuuria” kuin mitä oli silloin, kun me olimme viattomia pikkuisia pikkaraisia, jotka kulkivat räkä poskella pitkin metsiköitä.

Onko munissa enää mitään hohtoa? Koska minulla on sairausloma, minulla on tylsää, mutten jaksa tehdä oikeasti mitään järkevää, päätin laittaa munat testiin. Hyppäsin pinkkiin Yarikseeni ja hurautin lähimarkettiin hakemaan ison satsin erilaisia suklaamunia. Ja saamaan aivan tuhottoman uupumiskohtauksen, mutta siitä joskus toiste.

Nyt saatte raportin siitä, miltä muna maistuu!

Star Wars-muna

Star Wars-munia oli kahden kokoisia. Valitsin, luonnollisestikin, sen isomman, koska olen hullu ja koska voin. Hinta oli järkyttävä: Melkein kaksi euroa! Makukaan ei ollut mitenkään erityisen miellyttävä, vaan mielestäni muna oli kuivahko. Kaiken lisäksi, saamani yllätys oli tympeä: Yodan pää. Ei edes mitään koottavaa. Pöh.

The Littlest Pet Shop-muna

Munia oli monen värisiä, mikä tietenkin sopii sukupuolirajoitteita suosivalle suurelle kansalle. Täytyyhän tytön saada pinkki muna. Koko oli sama kuin Star Wars-munassakin, ja hinta oli myös sama. Maku oli, onneksi, parempi, ja tässä munassa alkoi maistua jo vivahteita siitä, että kyse on nimenomaan suklaamunasta. Ei tämä muna edelleenkään vedä vertoja Fazerin siniselle, mutta parempi kuin edellinen. Sisällä oleva yllätys oli kuitenkin täydellinen pettymys: Joku perhanan ötökkä, jonka hanurissa oli joku omituinen koukku. Liian pieni sormukseksi. Pitäisikö tästä nyt sitten askarrella joku koru? Ei muna ainakaan mitään sen kummempia askarteluvälineitä sisältänyt, joten jos tästä vaikka kaulakorua haluaa, se korun naru pitää kehittää jostain itse. Tympeää.

Mr. Magic Surprise-muna

En ole moisesta munasta ikinä kuullutkaan, joten pakkohan se on testata. Hintakaan ei päätä huimaa, vain 43 senttiä! Mutta munan kokokin on pieni, joten en olisi siitä enempää maksanutkaan. Myös näitä munia on kaikissa sateenkaaren väreissä, ja itse päätän valita sukupuolineutraalin vihreän ihan vain siksi, että se on kiva väri. Suklaa on makeaa. Jälkimaku jää suuhun pitkäksi aikaa, ja suussa maistuu siltä kuin olisin vetänyt puoli pussillista tomusokeria. Lelun kohdalla pääsen sentään liimaamaan kaksi tarraa ja liittämään kaksi osaa yhteen. Wau! Pääsin rakentamaan. En kuvallisista ohjeista huolimatta ymmärrä, miten lelulla leikitään, ja tulenkin siihen tulokseen, että tarvittaisiin jokin toinen osa jostain toisesta munasta, jotta lelulla pystyisi leikkimään. Mahtava markkinointikikka suurempaan munamyyntiin: Tehdä leluja ja laittaa lelujen osa eri muniin! Miksen keksinyt tätä itse?

Frozen-muna

Isokokoinen, 1,55 € maksava muna muistuttaa erehdyttävästi sekä maultaan että ulkonäöltään The Littlest Pet Shop-munaa. Olenkin ihan varma, että sama muna, eri kääreissä. Mutta täytyyhän sitä nyt jokaista pikku prinsessaa varten olla oma munansa! Olisi se kamalaa, jos kaupasta ei saisikaan Frozen-munia, vaan pitäisi tyytyä johonkin toiseen satuhahmoon, kuten vaikkapa Tarzaniin. Munasta paljastuu sisältä koottava lelu, ja muutama liimattava tarrakin, muttei mitään ohjetta, miten lelu kootaan. Olettavatko he, että jokainen on insinööri, joka osaa koota tällaiset lelut kasaan ilman ohjetta? Minä en ainakaan ole. Olen pelkkä erityisopettaja.

Rölli-yllätysmuna

Rölli on pieni ja halpa muna. Hinta 78 senttiä. Muna maistuu sellaiselta aika lailla perus halpamunalta, missä on tehtaalta tullut tuotantolinjan maku. Suklaa jää hampaisiin kiinni, ja nuolen hampaitani kuin koira namipalan jälkeen. Saan moniosaisen koottavan lelun, ja jopa ohjeet tällä kertaa! Jee, vihdoinkin pääsen kokoamaan jotain. Lelusta tulee pyörällä toimiva ankka. Kerrankin kunnollinen lelu!

Kinder-yllätysmuna

Kinder on munien klassikko! Se maistuu edelleenkin samalta, eli maku on suoraan 80-luvulta. Se on makea ja hyvä. Lelu, tosin, on täysi pettymys. Saan minikokoisen piirtotaulun ja leijonan, minkä hännällä tauluun piirretään. Voi mun luojani! Eikö tuohonkin leluun käytettyä muovia olisi voinut käyttää järkevämmin, ja tehdä siitä vaikkapa lego-palikka?

Tässä vaiheessa alkaa olla öklö olo, mutta viisi munaa on vielä testaamatta. Pakko pitää pieni tauko ennen seuraavaa testimunaa. Ja hakea närästyslääke.

Hello Kitty-muna

Pari euroa maksava, isokokoinen Hello Kitty-muna on, jälleen kerran, täysin samaa tavaraa kuin Frozen- ja Pet Shop-muna. Suklaa on aivan samanlainen, samanlaisin kuvioin varusteltu, ja maistuu täysin samalta. Kääreen lisäksi ainoa ero on siinä, että yllätyksen kotelo on, ylläri-pylläri, pinkki! Myöskään yllätys ei varsinaisesti yllätä, sillä saan Hello Kitty-figuurin. Ehkä näitä voisi kerätä koko sarjan?

Itse ilkimys-muna

Suurikokoinen muna oli jo valmiiksi palasina, kun avasin kääreen. Sinänsä outoa, koska se ei, ainakaan omasta mielestäni, ollut osunut mihinkään. Melkein pari euroa maksava muna on todella äitelä, ja minusta tuntuu, että sokeri nousee päähän nopeammin kuin pullo tequilaa. Munan sisällä oleva lelukotelo on kiinni teipillä, enkä ensin edes huomaa sitä. Ihmettelen vain, miksei kotelo aukea. Kotelon sisältä paljastuu avaimenperä. Ei millään muotoa omaperäistä. Mutta kuitenkin omalla tavallaan käyttökelpoinen.

Rähinä-muna

Tämän satsin kallein muna on rähinämuna; hinta oli yli kaksi euroa. Rähinä-munissa on pikkuisen valinnanvaraa väreissä. Itse halusin olla kovis, joten otin mustan. Pinkkiä ja sinistäkin olisi ollut tarjolla. Teksti munan kyljessä herättää hilpeyttä: “Tässä on sulle paras muna.” Vilkaisen avomiestäni ja hirnun mielessäni, että noinko mahtaa olla. No, sitä tässä ollaan testaamassa, joten ei kun rähinämunaa poskeen! Muna on mielestäni mauton. Tunnen kyllä, että suussani on jotain, mitä pitäisi jauhaa, mutta muuten en maista erityisen hyvin mitään. Onkohan mauton muna myös kaloriton? Tästä munasta tuleva lelu on, taas kerran, avaimenperä. Ihan kuin avaimeni pysyisivät tallessa, vaikka niissä olisi kuinka monta perää.

My Little Pony-muna

Melkein jo odotin, että ponimuna olisi ollut samaa sarjaa Frozenin, Hello Kitty ja Pet Shopin kanssa. Yllätys, eipäs ollutkaan, vaan ihan omaa sarjaansa! Suklaa on kovaa, ja saan tosissani purra, että saan munan rikki. Maku on pehmeä, melkeinpä paras näistä satuhahmo-munista. Saamani yllätyslelu on palapeli. Varmasti ihan kiva niille, jotka pitävät palapeleistä. Omat hermoni eivät tosin kestä sellaista nyhertämistä.

Mignon-muna

Fazerin Mignon-munat saa joko yksitellen tai sitten hienoon munakennoon pakattuna. Pakkaus vakuuttaa Mignonin olevan suomalaista käsityötä. Toivotaan, että näin on edelleenkin. Ennen kuin munaa edes lähtee avaamaan, paljastuu siitä yllättävä positiivinen puoli: Muna on maidoton! Näin ollen me voimme ostaa myös meidän perheeseemme näitä munia enemmänkin, sillä avomieheni on allerginen maidolle, eikä voi syödä tavallisia suklaamunia. Nyt kaikki saavat munaa poskeen! Mignonin kuori on järkyttävän kova, ja sen avaamiseen täytyy oikeasti käyttää voimaa. Muna on täyttä suklaata, eikä sen sisällä ole lelua. Suklaa on todella tuhtia tavaraa, vaikka se on hyvää, ja tässä vaiheessa suklaaähkyä alkaa olla vaikea saada sitä alas. Olisi melkeinpä pitänyt syödä tämä ensimmäisenä. Tätä voin suositella todelliseen suklaanälkään, sillä yhden Mignonin jälkeen ei ihan heti tee mieli lisää suklaata.

Kuten huomaatte, munien laatu on kultaiselta 80-luvulta tullut aika vauhdikasta tahtia alaspäin. Myös lelujen laatu on sitä, mitä se on. Laadukasta suklaata ja hyvää lelua ei välttämättä saa enää samassa paketissa. Tuntuu, että munalle asetetut standardit ovat pääasiallisesti siinä, millainen kääre munaa peittää. Kuvastaa sitä, miten pinnalliseksi maailma on muuttunut.

Ai niin, minunhan piti olla parempi ihminen ja vastustaa turhaa kulutusta! Hupsista saatana. Mites tässä nyt näin pääsi käymään?

AI NIIN! Pitikö mun laihduttaa häitä varten, että mahtuisin hääpukuuni? No hupsista saatana! Syön huomenna pelkkää salaattia.

PS. En halua tämän jälkeen suklaata ainakaan viikkoon!

Bäin Brinkkalaa.. Berkele!

Istun autossa Turun keskustassa, keskellä kiireisintä ruuhka-aikaa. Oikealla näkyy Brinkkalan piha, ja minusta tuntuu, että olen seisonut samassa paikassa ikuisuuden, pääsemättä milliäkään eteenpäin. Jonot matelevat, punaiset valot huutavat ja otsassani kasvaa jumalattoman kokoinen elin. Minulla on infernaalinen kiire, mutta sehän nyt lukee jo Karman lakikirjassakin, että silloin, kun on kiire, niin juuri silloin eteesi tulee kaikki mahdollinen este.

Mutta palataanpa hieman ajassa taaksepäin. Päivä ei alkanut näin huonosti, vaan siitä tuli huono. Katsotaanpa päivän tapahtumia tarkemmin.

Neuropsykologiaa suurella sydämellä

Nepsy-valmentajan koulutuksessa meillä on tänään neuropsykologin luento. Luennoitsijan nimi on minulle erittäin tuttu; en vain muista, mistä ihmeestä tiedän nimen. Eipä se haittaa!

Puhumme oppimisvaikeuksista ja siitä, miten lasta ja nuorta voi tukea erilaisissa oppimisvaikeuksissa. Olen erityisopettaja, joten asiassa ei ole minulle ihan hirveästi mitään uutta ja ihmeellistä. Luento on kuitenkin mielenkiintoinen ja täynnä hyvää asiaa. Sitä seuraa mielellään, vaikka asia on entuudestaan tuttua.

Puhumme myös neuropsykologista tutkimuksista sekä kuntoutuksesta. Vaikka tämäkin on minulle periaatteessa tuttua huttua, luennon aikana tulee myös paljon uutta tietoa, ja saan myös uusia käytännön ideoita. Saan vinkkejä siihen, mistä löydän esim. toiminnanohjauskuvia, ja saan myös hyviä vinkkejä tunteiden tunnistamiseen. Nallekortit ovat minulle ennestään jo tuttuja, mutta kehitys on mennyt Nallekorteista eteenpäin, ja markkinoille on tullut omia kortteja ja kirjoja myös nuorille. Ymmärrän luennon aikana myös hengityksen merkityksen tunnesäätelyn ja itsehillinnän osana: Tätä asiaa en olisi ikinä tullut itse edes ajatelleeksi! Päätän kokeilla tätä itsekin.

Lounastaolla läheisessä lounasravintolassa on ruokana makaronilaatikkoa, mitä minä en syö, vaikka kuolema tulisi (minulla on lapsuudesta jäänyt makaronilaatikkotrauma). Otan “kunnon ruoan” sijasta lohisalaatin, mikä ei täytä vatsaa kuin hetkellisesti. Lohisalaatti maistuu kyllä hyvältä eikä siinä ole mitään vikaa: Se vain ei täytä kovinkaan pitkäksi aikaa, ja minulla on pitkä päivä edessäni. Huokaisen ja mietin, mitä kaikkea on vielä edessä.

Tänään tuntui siltä, että tekisi mieli hypätä kaivoon.

Munan kanssa ongelmia

Pitkä, kuuden tunnin luentoputki päättyy. Päivä oli erinomainen ja antoisa, mutta minulla on nälkä. Vaikka tiedonnälkäni on hetkeksi tyydytetty, varsinaista nälkä-nälkää ei ole. Asiaa ei paranna se, että olen tehnyt tilauksen MunaEggsPressiltä: Pieni tuottaja, lähellä kotia, erinomaisia ja tuoreita tuotteita… Haluan kannattaa heidän toimintaansa, ja siksi olen tehnyt heiltä muna- ja rieskatilauksen. Minulla on juuri tänään aivan hirveä kiire, mutta olin laskenut, että jos lähden heti koulutuspäivän jälkeen hakemaan läheiseltä pysäkiltä tilaamani tuotepaketin, ehdin vielä nipin napin seuraavaan paikkaan, eli toiselle psykologian luennolle, mikä käsittelee lapsen ja nuoren biopsykososiaalista kehitystä. Toinen luentopaikka on keskustan toisella laidalla ja joudun ajamaan ruuhkan läpi, mutta ehdin kyllä. Ylimääräistä aikaa ei tietenkään ole, mutta ehdin.

Puhelin soi, ennen kuin ehdin hypätä autoon. Jobin postia. Sellaista postia, mikä maksaa minulle monta sataa euroa. Sellaista, minkä tyttäreni on aiheuttanut huolimattomuudellaan. Olen raivosta soikeana, sillä tällaiseen ei olisi nyt rahaa! Sanon, että on kiire enkä ehdi jutella. Palataan asiaan vaikka huomenissa, työpäiväni jälkeen. Nousen autoon ja hurautan saamaan munaa.

Vasta pysähdyspaikalla tajuan, että minulla ei ole kolikoita. On vain seteli, millä maksan ostokseni. Ja pysähdyspaikalla on maksullinen pysäköinti. Tietenkin! Laitan ainoan 20 sentin kolikkoni ja toivon, että se riittää. Tai ettei lappuliisa tule juuri silloin paikalle. Pysäköintiaika kyllä riittää, jos saan munani heti.

Väki pysähdyspaikalla lisääntyy. Isä kiertää ympyrää pojan kanssa pitkin ja poikin. Poika on, mitä ilmeisimmin, vaikeasti autistinen. Hekin ovat tulleet saamaan munaa. Muna-autoa vain ei näy ja poika alkaa käydä levottomaksi. Ymmärrän poikaa täysin! Alan käydä minäkin. Parkkiaika kuluu, lisää kolikoita ei ole ja minulla on se seuraava luento vielä.

10 minuuttia myöhässä. Parkkiaikani on jo loppunut. Lappuliisaa ei näy. Soitan poikaystävälleni, että menee kohta hermo. Hän osaa rauhoittelun jalon taidon. Onneksi!

15 minuuttia myöhässä. Joku lähtee jo pois. Ei jaksa enää odottaa. Harkitsen itsekin lähtemistä. Luento kaupungin toisella laidalla alkaa NYT. Vaikka auto tulisikin tällä siunatulla sekunnilla, olisin silti myöhässä.

20 minuuttia. Vihdoin ja viimein auto näkyy. Porukka on levoton. Tungen epäkohteliaasti jonon eteen. Normaalisti en tekisi näin, sillä vihaan etuilua, mutta nyt on pakko. Minulla on niin hirveä kiire! Ja kamala nälkä.

Näytin jokseenkin tältä ajaessani keskustan läpi. Kuva on otettu Tuskassa vuonna 2015.

Kuumana keskusta läpi

Tungen munat autooni ja lähden ajamaan. Aurinko paistaa kirkkaasti suoraan silmiini, enkä näe mitään edes aurinkolasien läpi. Ihmiset hyppivät mitään varomatta autotielle. Tervetuloa Turkuun, ajattelen hiljaa mielessäni, kun harmaa savu nousee korvistani.

Eteeni osuu nuori blondi mopoautollaan, joka päästää kaikki jalankulkijat ylittämään tien, ja jää vielä odottamaan, jos vaikka joku tien reunalla seisovista vielä tulisi. Onneksi minulla ei ole pelihousuja jalassa, sillä ne olisivat jo repeytyneet. Punaista valoa joka paikassa, mitä jalankulkijat eivät tietenkään osaa noudattaa. Koko ajan saa varoa ja pysähdellä. Ruuhkaa on ihan tarpeeksi jo autojen takia, mutta että jalankulkijatkin vielä aiheuttavat ylimääräisiä pysähdyksiä, kun ovat liian kiireisiä seuraamaan liikennettä: Pokemonien metsästys on tärkeämpää. Ja vaikka kiehun, en kuitenkaan halua tappaa ketään. Ainakin luulisin, etten halua tappaa ketään. Päätän, etten tapa ketään.

Pääsen vihdoin ja viimein perille, puuduttavan ja ikuisuudelta tuntuvat ajomatkan jälkeen. Kilometreissä en ole varmaan ajanut edes kahta, mutta ruuhkan takia aikaa on kulunut aivan tuhottoman paljon. Olen oikein komeasti myöhässä luennolta!

Lisää psykologiaa ja perkelettä

Juoksen läähättäen portaat ylös luentosaliin. Pyydän luennoitsijalta anteeksi myöhästymistäni. Vilkaisen PowerPoint-esitystä: Luennolla ei ole päästy kotitehtävää kauemmas. Siellä siis keskustellaan vieläkin siitä aiheesta, mikä meillä oli kotiläksynä. En ole menettänyt mitään. Onneksi! Aihe kiinnostaa minua, ja koska maksan tästä koulutuksesta, haluan saada koulutuksesta kaiken irti.

Istuudun. Pääsemme pian itse asiaan. Tämän päivän aiheena on leikki- ja kouluikäisen lapsen kehitys ja siihen liittyvät riskitekijät. Mielenkiintoista! Luennoitsija ei pääse edes ensimmäistä diaa puoleenväliin, kun ryhmässämme oleva nainen, jonka olen nimennyt Moottoriturvaksi, alkaa monologinsa. Moottoriturpa selittää, miten HÄNEN perheessään ja HÄNEN lapsensa ja HÄNEN lapsensa kehitys ja HÄNEN lapsensa neuvolantäti ja päläpäläpälä. Juttu jatkuu. Ja jatkuu. Ja jatkuu. Ja jatkuu. Luennoitsija kuuntelee, nyökyttelee, välillä vastaa. Moottoriturpa sauhuaa jo suustaan. Tekstin tulo ei silti lopu. Luennoitsija keskeyttää ja sanoo, että on mentävä eteenpäin. Hän saa sanotuksi yhden virkkeen, kun Moottoriturpa aloittaa taas. Miten HEIDÄN perheessään ja HÄNEN kokemuksensa mukaan ja kun HEITÄ kohdeltiin näin.

Alan hermostua toden teolla. Luennossa ei päästä yhtään eteenpäin. Istun melkein koko luennon kuunnellen Moottoriturpaa ja HÄNEN elämäänsä. Maksan siitä, että saan kuunnella luentoa lapsen ja nuoren biopsykososiaalisesta kehityksestä, enkä siitä, mitä Moottoriturvan lapsen neuvolatäti sanoi joskus vuonna aasinkakka ennen nakkisotaa. Luennoitsija puuttuu mielestäni aivan liian vähän Moottoriturvan puheeseen eikä vie luentoa eteenpäin sillä napakkuudella, mitä se vaatisi. Olen melkein jo huutamassa, että nyt se turpa kiinni ja luennossa eteenpäin, mutta ymmärrän itsekin, että olen väsynyt ja kiukkuinen. Päätän ottaa opiksi päivän ensimmäisestä luennosta, hengittää syvään, laskea tuhanteen, ehkä jopa kymmeneentuhanteen. Kaivan aamupäivän luentomateriaalit esiin ja luen rauhoittumisvinkit, mitkä kirjoitin ylös.

Luento loppuu. Moottoriturpa sanoo päivän kauneimmat sanat: “Kai laitat ensi kerran luentodiat sähköpostiin, sillä en pääse luennolle?” Ihanaa! Päivä päättyi sittenkin hyvin. Laitan kamat kasaan, kävelen portaat alas ja lähden ajamaan umpiväsyneenä kotia kohti munasatsini kanssa. Kotona halaan poikaystävääni oikein kovin ja leikin pitkään koiran kanssa pallolla. Päivä on ollut raskas ja todella pitkä, mutta rauhoittumiskeinoja käyttämällä en kilahtanut iltaluennolla. Yritän unohtaa päivällä tulleen puhelun tyttäreni mokailuista ja istun sohvalle rauhoittumaan kera teekupin. Ja lupaan itselleni, että huomenna en tee yhtikäs mitään ylimääräistä! Ken uskoo, minä ehkä itse en usko.