Tänään on ollut erittäin tyypillinen ADHD-aikuisen päivä. Niin tyypillinen, että itkettäisi, ellei naurattaisi. Eikä päivä ole kuin vasta puolessa! Mitä kaikkea tänään vielä ehtii tapahtumaankaan... Haluan kertoa teillekin, millaista ihan tavallinen arki on, kun sitä elää ADHD-aivojen kanssa.
Minulla alkoivat työt vasta kymmeneltä. Olin unohtanut ostaa lounasta töihin, joten ajattelin lähteä hyvissä ajoin, että ehtisin käydä kaupan kautta hakemassa jotain epäterveellistä valmisruokaa ja jälkiruuaksi suklaapatukan. Hyvästelin avomieheni ja koirani, hyppäsin autoon ja lähdin kauppaan.
Kaupassa tajusin, että olin unohtanut lompakkoni kotiin. Ei kun takaisin autoon ja kotiin hakemaan lompakkoa. Kotioven ulkopuolella tajusin, että olin unohtanut myös avaimeni kotiin. Onneksi avomieheni oli kotona, joten pelkkä ovikellon pimpotus riitti asian hoitamiseen. Avaimet ja lompakko mukaan, ja sen jälkeen uusintayritys. Ehdin juuri ja juuri töihin sen epäterveellisen lounaani kanssa.
Vähän ennen lounastaukoa puhelimeeni tuli tekstiviesti. Se oli avomieheltäni. Hän oli lähtenyt viemään koiraa ulos… Ja jättänyt avaimet kotiin! Sanoin, että kävelee työpaikalleni koiran kanssa, ja heitän heidät autolla kotiin lounastunnillani. Ja avaan samalla oven niillä omilla avaimillani, mitkä olin vain hetki sitten unohtanut kotiin.
Unohtamista, hupsistasaatanaa, hajamielisyyttä ja varmoja talteita, mistä edes arkeologit eivät löydä kadonneita tavaroita. Tätä kaikkea mukavaa on ADHD-aikuisen arki!
Sentään muistin lähteä töihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti