Totuus seeproista - Kurkistus erityislasten äitien sielun syövereihin

Wuolteen kartano.

On alkusyksy vuonna 2014. Kurvaan pinkillä Yariksellani Wuolteen kartanon pihaan. Oloni on kerrassaan karmea, sillä en ole nukkunut moneen viikkoon. Oikeaa unilääkettä ei ollut vielä löytynyt tämän vaikean uniongelman selättämiseen. Karmeasta olosta huolimatta olen ajanut Turusta tänne Hauholle asti, sillä olen odottanut tätä viikonloppua kuin kuuta nousevaa. Tänä viikonloppuna on Leijonaemot ry:n järjestämä kirjoitusterapeuttinen voimauttava vertaistukiviikonloppu erityislasten vanhemmille.

Tunnelmallinen kartano on ihanalla paikalla, järven rannalla, kaukana kaikista ylimääräisistä äänistä. Vain luonnon äänet ympärillämme, sekä meidän erityislasten äitien nauru. Täällä saamme olla rauhassa, omassa kirjoituskuplassamme, ja laittaa juuri ne sanat paperille, mitkä sillä hetkellä tuntuvat oikeilta. 

Viikonlopun aikana jaamme tekstejämme, puramme vaikeitakin asioita toisillemme ja iloitsemme myös pienistä onnen hetkistä. Viikonlopun teemaksi muodostuvat seeprat. Eräs ryhmämme jäsenistä on asunut Afrikassa jonkin aikaa, ja hän tiesi, että seeprat eivät olekaan oikeasti mustavalkoisia, vaan ruskea-valkoisia. Tätä pientä asiaa me ihmettelimme ja nauroimme. Ja tämä seepra-teema jäi elämään. Annoimme ryhmällemme nimeksi Totuus seeproista.

Kolme vuotta myöhemmin, syksyllä 2017, eräs ryhmämme jäsenistä ehdotti, että voisimme koota yhteen pöytälaatikoistamme löytyviä tekstejä. Innostuimme, ja kaivelimme kirstujamme etsien painokelpoista materiaalia. Ja tässä se nyt on. Meidän erityislasten äitien hengentuote. Meidän ikioma runokirjamme!

Kirja koostuu kahdeksan enemmän tai vähemmän kovia kokeneen äidin sielunmaailmasta. Tämä meidän teoksemme on kurkistus erityislapsen äidin elämään ja siihen tunnemyrskyyn, mitä erityislapsen äitiys pitää sisällään. Kirjassa on toivoa ja epätoivoa, rakkautta ja turhautumista, onnea ja väsymystä, kauniita hetkiä ja kaipausta. 

Kaikki tuotot, mitä kirjasta saadaan, ohjataan Leijonaemot ry:n toiminnan hyväksi. Leijonaemot ry on valtakunnallinen erityislasten vanhemmille tarkoitettu yhdistys, minkä tarkoitus on ylläpitää vanhempien jaksamista ja myös ajaa erityislapsiperheiden etuja. Kirjaa voi ostaa esim. täältä: http://www.mediapinta.fi/isbn/978-952-236-994-9

Vähänkö olen ylpeä meistä ihanista, rohkeista ja vahvoista naisista, jotka jaksavat päivästä toiseen raskaan arjen keskellä, ja jaksavat vielä koota siitä runokirjan! ISO sydän meille.

Ihmisen ja koiran evoluutio - Kaksi kirjaesittelyä

Tässä maatessa sohvalla joulun pitkinä pyhinä, pyörryksissä kaikista selkäkipulääkkeistä, minulla on ollut aikaa tehdä jotain, mitä en ole tehnyt pitkään aikaan: Olen lukenut kuin hullu! Siis huvikseni. En mitään opiskeluihin liittyvää. Ja voi hitsi, miten olenkaan nauttinut! On ollut todella suurenmoista keskittyä kirjaan ilman, että siitä pitää etsiä väkisin edes joku kohta, mitä voisi käyttää lähdeviitteenä.

Sain eilen luettua Tiina Raevaaran teoksen Koiraksi ihmiselle yhden päivän aikana. Juha Valsteen teoksen Ihmislajin synnyn kanssa puuhastelin pari päivää.

Ihmislajin synty

Teos on todella kattava paketti ihmiskunnan syntyhistoriasta. Siinä on huomioitu kaikki ihan pikkutarkka tietokin, kuten vaikkapa museotunnukset on laitettu mukaan kirjaan. Valste on myös huomioinut sen, että joku muu kuin evoluutiobiologi saattaisi lukea teoksen, ja on "suomentanut" vaikeasti ymmärrettävät termit.

Pidän Valsteen kirjoitustyylistä. Se yrittää olla kuiva ja asiallinen, mutta joukosta löytyy tieteellisen tekstiin kuulumatonta huumoria. Ja siitähän minä pidän! Mielestäni myös tieteellinen teksti voi olla hyvin kirjoitettua, eikä sen tarvitse aina olla kuivaa. Hieman tekstissä on ajoittaista toistoa, mikä hieman häiritsi, mutta ehkä tämä toisto on tarpeen juuri niitä ihmisiä varten, jotka eivät ole tottuneet lukemaan tällaisia kirjoja.

Kirjassa olevat kuvat ovat havainnollistavia, ja niistä näkee hyvin eron eri ihmislajien välillä. Harmikseni taiteilijan näkemykset siitä, miltä jokin ihmislaji olisi saattanut näyttää, loppuvat hyvin lyhyeen, ja tilalla on pelkkiä kallojen kuvia. Emmehän me tietenkään voi tietää sitä, miltä eri ihmislajit ovat näyttäneet miljoona vuotta sitten, ne ovat kaikki aina taiteilijoiden omia näkemyksiä, mutta olisin kaivannut tätä kuitenkin piristämään kirjaa.

Pidän myös siitä, että Valste esittelee monenlaiset eri näkökannat, eikä kerro omaa näkökantaansa totuutena. Tämä eri näkökulmien esiin tuominen antaa monipuolisemman ja laajemman kuvan tutkimuksesta, sekä myöskin ihmislajin synnystä. Lisäksi pidän myös siitä, että tutkija myöntää sen, ettei hän tiedä kaikkea. Se on monelta ihmiseltä liikaa vaadittu, ja arvostan sellaisia ihmisiä, jotka sen pystyvät myöntämään.

Ihan viimeisenä, mistä erityisesti pidin, on se kohta, missä puhutaan nykyihmisen geeneistä. Kaikki varmasti tietävät, että historian aikana on ollut henkilöitä, jotka ovat halunneet poistaa maapallolta ei-puhtaat ihmisrodut, ja vielä pidemmälle historiaan katsoessa huomaa, ettei tummaihoisia ihmisiä ole läheskään aina pidetty ihmisinä. Noh, kirja kertoo hieman ihmisen geeneistä, ja geenitutkimuksen mukaan kaikkein "puhtaimmat" ihmiset tulevat juurikin sieltä mustasta Afrikasta. Me vaaleat eurooppalaiset olemme kaikkein "saastuneinta" porukkaa, sille veressämme virtaa eniten neanderthalilaisten geenejä. Afrikkalaisilla niitä ei ole.

Lisäksi ihmis"rotuja" ei ole olemassa, vaan suomalaisella, perulaisella intiaanilla ja australian aboriginaalilla on kaikilla täysin sama alkukoti. Meillä on geeneissämme vähemmän eroavaisuuksia kuin suomalaisella ja saksalaisella hiirellä. Tässä on hieman pähkinää purtavaksi monellekin ihmiselle.

Koiraksi ihmiselle

Ihmisen evoluutiosta siirrytään koiran evoluutioon. Teos kyllä esittelee lyhyehkösti myös ihmisen evoluutiota, mutta vain sen verran, mitä on "pakko".

Koiran evoluution esittely on niukahko, todennäköisest tutkimuksen puutteesta johtuen. Olisin kaivannut hieman enemmän tietoa, mutta mistäpä sitä tietoa ammentaa, ellei sitä ole. Minun tarvitsee odottaa lisätutkimuksia.

Teoksessa esitellään koiran ja ihmisen mieli sekä lukuisia tutkimuksia siitä, miten koira ymmärtää ihmistä ja ihminen koiraa. Minulle tuli luettuani sellainen olo, että ymmärrän omaa Kaunoani ehkä hitusen paremmin. Lisäksi kirjassa esitellään, miten ihminen ja koira alkoivat elää yhdessä. Tai pikemminkin yksi teoria siitä, miten näin olisi ehkä saattanut tapahtua. Eihän sitä voi todellisuudessa tietää. Fakta on kuitenkin, että ihminen ja koira ovat eläneet yhdessä kymmeniätuhansia vuosia. Olemme edelleenkin erottamattomia.

Koiria on ollut hyvinkin erilaisia jo vuosituhansia, riippuen niiden käyttötarkoituksesta. Mutta vasta nyt ihminen on ottanut ohjakset käsiinsä, ja alkanut toden teolla leikkiä jumalaa koirien jalostuksen kanssa. Koirien jalostuksesta kirjassa kerrotaan hyvin paljon.

Minua alkoi kiukuttaa tämä jalostustoiminta niin paljon kirjan luettuani, että minun teki mieli erota heti Kennelliitosta! Hieman rauhoituttuani päätin kuitenkin jäädä Kennelliiton jäseneksi. Ehkä ihminen itse voi omilla valinnoillaan vaikuttaa myös siihen, millaiseksi niitä rotuja jalostetaan, vai lopetetaanko ulkonäköön perustuva ylijalostus terveydelliset seikat poissulkien kokonaan.