Ihmisen ja koiran evoluutio - Kaksi kirjaesittelyä

Tässä maatessa sohvalla joulun pitkinä pyhinä, pyörryksissä kaikista selkäkipulääkkeistä, minulla on ollut aikaa tehdä jotain, mitä en ole tehnyt pitkään aikaan: Olen lukenut kuin hullu! Siis huvikseni. En mitään opiskeluihin liittyvää. Ja voi hitsi, miten olenkaan nauttinut! On ollut todella suurenmoista keskittyä kirjaan ilman, että siitä pitää etsiä väkisin edes joku kohta, mitä voisi käyttää lähdeviitteenä.

Sain eilen luettua Tiina Raevaaran teoksen Koiraksi ihmiselle yhden päivän aikana. Juha Valsteen teoksen Ihmislajin synnyn kanssa puuhastelin pari päivää.

Ihmislajin synty

Teos on todella kattava paketti ihmiskunnan syntyhistoriasta. Siinä on huomioitu kaikki ihan pikkutarkka tietokin, kuten vaikkapa museotunnukset on laitettu mukaan kirjaan. Valste on myös huomioinut sen, että joku muu kuin evoluutiobiologi saattaisi lukea teoksen, ja on "suomentanut" vaikeasti ymmärrettävät termit.

Pidän Valsteen kirjoitustyylistä. Se yrittää olla kuiva ja asiallinen, mutta joukosta löytyy tieteellisen tekstiin kuulumatonta huumoria. Ja siitähän minä pidän! Mielestäni myös tieteellinen teksti voi olla hyvin kirjoitettua, eikä sen tarvitse aina olla kuivaa. Hieman tekstissä on ajoittaista toistoa, mikä hieman häiritsi, mutta ehkä tämä toisto on tarpeen juuri niitä ihmisiä varten, jotka eivät ole tottuneet lukemaan tällaisia kirjoja.

Kirjassa olevat kuvat ovat havainnollistavia, ja niistä näkee hyvin eron eri ihmislajien välillä. Harmikseni taiteilijan näkemykset siitä, miltä jokin ihmislaji olisi saattanut näyttää, loppuvat hyvin lyhyeen, ja tilalla on pelkkiä kallojen kuvia. Emmehän me tietenkään voi tietää sitä, miltä eri ihmislajit ovat näyttäneet miljoona vuotta sitten, ne ovat kaikki aina taiteilijoiden omia näkemyksiä, mutta olisin kaivannut tätä kuitenkin piristämään kirjaa.

Pidän myös siitä, että Valste esittelee monenlaiset eri näkökannat, eikä kerro omaa näkökantaansa totuutena. Tämä eri näkökulmien esiin tuominen antaa monipuolisemman ja laajemman kuvan tutkimuksesta, sekä myöskin ihmislajin synnystä. Lisäksi pidän myös siitä, että tutkija myöntää sen, ettei hän tiedä kaikkea. Se on monelta ihmiseltä liikaa vaadittu, ja arvostan sellaisia ihmisiä, jotka sen pystyvät myöntämään.

Ihan viimeisenä, mistä erityisesti pidin, on se kohta, missä puhutaan nykyihmisen geeneistä. Kaikki varmasti tietävät, että historian aikana on ollut henkilöitä, jotka ovat halunneet poistaa maapallolta ei-puhtaat ihmisrodut, ja vielä pidemmälle historiaan katsoessa huomaa, ettei tummaihoisia ihmisiä ole läheskään aina pidetty ihmisinä. Noh, kirja kertoo hieman ihmisen geeneistä, ja geenitutkimuksen mukaan kaikkein "puhtaimmat" ihmiset tulevat juurikin sieltä mustasta Afrikasta. Me vaaleat eurooppalaiset olemme kaikkein "saastuneinta" porukkaa, sille veressämme virtaa eniten neanderthalilaisten geenejä. Afrikkalaisilla niitä ei ole.

Lisäksi ihmis"rotuja" ei ole olemassa, vaan suomalaisella, perulaisella intiaanilla ja australian aboriginaalilla on kaikilla täysin sama alkukoti. Meillä on geeneissämme vähemmän eroavaisuuksia kuin suomalaisella ja saksalaisella hiirellä. Tässä on hieman pähkinää purtavaksi monellekin ihmiselle.

Koiraksi ihmiselle

Ihmisen evoluutiosta siirrytään koiran evoluutioon. Teos kyllä esittelee lyhyehkösti myös ihmisen evoluutiota, mutta vain sen verran, mitä on "pakko".

Koiran evoluution esittely on niukahko, todennäköisest tutkimuksen puutteesta johtuen. Olisin kaivannut hieman enemmän tietoa, mutta mistäpä sitä tietoa ammentaa, ellei sitä ole. Minun tarvitsee odottaa lisätutkimuksia.

Teoksessa esitellään koiran ja ihmisen mieli sekä lukuisia tutkimuksia siitä, miten koira ymmärtää ihmistä ja ihminen koiraa. Minulle tuli luettuani sellainen olo, että ymmärrän omaa Kaunoani ehkä hitusen paremmin. Lisäksi kirjassa esitellään, miten ihminen ja koira alkoivat elää yhdessä. Tai pikemminkin yksi teoria siitä, miten näin olisi ehkä saattanut tapahtua. Eihän sitä voi todellisuudessa tietää. Fakta on kuitenkin, että ihminen ja koira ovat eläneet yhdessä kymmeniätuhansia vuosia. Olemme edelleenkin erottamattomia.

Koiria on ollut hyvinkin erilaisia jo vuosituhansia, riippuen niiden käyttötarkoituksesta. Mutta vasta nyt ihminen on ottanut ohjakset käsiinsä, ja alkanut toden teolla leikkiä jumalaa koirien jalostuksen kanssa. Koirien jalostuksesta kirjassa kerrotaan hyvin paljon.

Minua alkoi kiukuttaa tämä jalostustoiminta niin paljon kirjan luettuani, että minun teki mieli erota heti Kennelliitosta! Hieman rauhoituttuani päätin kuitenkin jäädä Kennelliiton jäseneksi. Ehkä ihminen itse voi omilla valinnoillaan vaikuttaa myös siihen, millaiseksi niitä rotuja jalostetaan, vai lopetetaanko ulkonäköön perustuva ylijalostus terveydelliset seikat poissulkien kokonaan.