Itsekkään ihmisen iki-ihana ilta

Helsingin yliopiston päärakennus

Olen itsekäs paska. Sietäisi hävetä, mutta koska olen tällainen itsekäs paska, niin en häpeä pätkääkään. Häpeämisen sijaan nautin. Ja voi yhden kerran, miten minä nautinkaan!

Tämä päivä on ollut yhtä hemmottelua! Aamulla sain hotelliaamiaisen Scandic Kaisaniemen aamiaispöydästä. Ei tarvinnut itse tehdä muuta kuin mätätä tavaraa lautaselle ja kauhoa ääntä kohden. Kätevää!

Tiedekulma

Sen jälkeen matka Helsingin yliopistolle. Toinen kirjallisuusterapian koulutuspäivä. Meillä oli hirveän mielenkiintoisia aiheita, teimme harjoituksia, ja saimme tämän yhden ainoan päivän aikana ihan valtavasti materiaalia omaan materiaalipankkiimme. Keskustelu olisi voinut jatkua ties kuinka monta tuntia. Kaikki ovat innoissaan tästä koulutuksesta.

Lounastauon päätin käyttää ihan johonkin muuhun kuin lounaaseen. Ravintolan sijaan minä suuntasin tien toiselle puolelle, Tiedekulmaan. Taas. Tällä kertaa en edes mennyt kahvilan puolelle, vaan suunnistin suoraan kirjakaupan puolelle. Minulla oli kokonainen tunti aikaa käydä läpi kirjakaupan anti ja katsoa, mitä kaikkea mielenkiintoista sieltä löytyy.

Ja juu, löytyihän sieltä kaikkea mielenkiintoista. Sen verran mielenkiintoista löytyikin, että Visa päästi vingahduksen sijaan oikein kunnon aariat. Mieheni varmaan tappaa minut, kun pääsen joskus kotiin. Mutta kun nämä kirjat olivat niin ihania, enkä minä vain voi elää ilman näitä kirjoja! Sitä paitsi, niistä voi olla vielä hyötyäkin. Siis oikeaa hyötyä. Muutakin kuin se, että ne tekevät minut valtavan onnelliseksi.

Kirjojen lisäksi löysin jotain todella hauskaa, nimittäin tarinakortteja! Etenkin kauhuaiheiset tarinakortit olivat aivan valtavan upea löytö, ja esittelin niitä innoissani opiskelukavereilleni. Tämä taas aiheutti sen, että koulutuspäivän jälkeen melkein kaikki ryntäsivät Tiedekulmaan ostamaan omat tarinakorttinsa. Hieman oli myyjällä ihmettelemistä, kun kirjakauppaan ryntää yhtäkkiä lauma kirkuvia naisia, jotka tappelevat korttipakoista.

Tarinakortit ja -nopat 

Mutta mieti nyt, miten paljon minä näitä tarinakortteja tarvitsen! Voin käyttää niitä töissä ja sen lisäksi kirjallisuusterapiassa. Sen jälkeen, kun aloitan itse ryhmien ohjaamisen. Näillä korteilla voi saada vaikka mitä aikaiseksi! En edes tajua, miten olen voinut elää 38 vuotta ilman näitä kortteja.

Ostin myös kauhutarinanoppasetin. Tarinanopat toimivat periaatteessa samalla tavalla kuin kortitkin, mutta kortit ovat paljon hauskempia kuin nopat.

Seurahuoneen portaat

Kun päivä Helsingin yliopistolla päättyi, suuntasin kyllä rautatientorille, mutta en kuitenkaan rautatieasemalle asti. Sen sijaan meninkin Scandic Seurahuoneelle. Päätin jäädä Helsinkiin vielä yhdeksi yöksi, ihan vain siksi, että voin. Ja koska tarvitsen lomaa arjesta! Kotini on ihana, mieheni on maailman paras mies, koirastani en luopuisi ikinä ja teini... On teini. Mutta vaikka rakastankin heitä yli kaiken ja elämäni olisi täysin tyhjää ilman heitä, niin voi hyvä luoja, miten sitä kaipaa välillä lomaa näistä maailman rakkaimmista olennoista! Ihan vain minä, mustikka-proteiinipirtelö ja joku saatanan outo ohjelma telkkarista.

Yritin minä sentään tänään olla aktiivinen ja tehdä jotain. Kävin Ateneumissa! Valitettavasti museo oli sulkeutumassa puolen tunnin päästä siitä hetkestä, kun minä sinne ehdin. Vaikken tällä kertaa ehtinytkään kiertää näyttelyitä, ehdin kuitenkin museokauppaan! Mikä oli virhe, sillä siellä oli kaikenlaista mielenkiintoista myytävää. Päätin kuitenkin olla järkevä (siinä määrin, missä minä osaan olla järkevä), ja ostin vain pari halpaa haikukirjaa ja taidekorttipakkoja, mitä voin myös käyttää opetuksessa ja kirjallisuusterapiassa. Näiden taidekorttien kanssa voin tehdä vaikka mitä! Ovat vielä niin kauniitakin. Eikä Visa tällä kertaa edes päästänyt kovin pahaa aariaa. Pienen hengähdyksen lähinnä.

Taidekortit ja haikukirjat

Kävellessäni takaisin hotellille mietin, miksi minulla on aina niin hirvittävän epämukava olo, kun olen Helsingissä. En ole ikinä ymmärtänyt sitä. En vain viihdy täällä, jostain kumman syystä. Jokin tässä kaupungissa mättää.

Mietin asiaa oikein tosissani, koska halusin vihdoin ja viimein ymmärtää. Mietin, mitä Turussa, Tampereella tai Amsterdamissa on sellaista, mitä Helsingissä ei ole. Keksin parikin asiaa!

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta

Ensimmäisenä, täältä puuttuu Aurajoki! Keskustan läpi ei virtaa minkäänlaista vettä. Onhan tuossa meren ranta suhteellisen lähellä, muttei se ole keskustassa. Keskusta on pelkkää karua kiveä. Tampereella on Tammerkoski ja Amsterdamissa muuta olekaan kuin niitä helvetin kanaaleja. Kaipaan sitä ripulinruskeaa Auraa!

Toiseksi, en ole ikinä onnistunut hahmottamaan tätä kaupunkia. En tiedä, miksi. Kyllä minä Tampereen hahmotan, samoin Pietarin ja sen kanaalisen, hampulta haisevan Amsterdamin. Mutta Helsinkiä en hahmota, en sitten millään. En opi näitä omituisia reittejä, vaikka miten monta kertaa menisin ne. Kyllä, olen lievästi hahmotushäiriöinen, mutta näyttävästi minulla on myös valikoiva hahmotushäiriö, kun yhden kaupungin hahmotan, mutta toista en sitten mitenkään! Ja käyn kuitenkin suhteellisen usein Helsingissä.

Hotellihuoneen sänky

Ja nyt tämä itsekäs paska makaa hotellihuoneensa sängyllä, alastomana, katselee tylsää ohjelmaa telkkarista eikä aivoissa ole huolen häivääkään. Lattialla on kassikaupalla uusia, ihania kirjoja, tarinakortteja, noppia ja taidekortteja. Ja minulla on vitosen kuponki, millä saan todennäköisesti maksettua yhden minibaarista otetun cokistölkin! Takana on mitä ihanin ja rentouttavin päivä, ja se jatkuu mitä ihanimmalla illalla, ihan yksin.

Kukaan ei häiritse, kukaan ei narise, kukaan ei vaadi eikä vingu. Voi luoja, miten minä nautinkaan! Juuri tästä hetkestä. Vielä, kun tämä tuskainen piereskely loppuisi, kaikki olisi täydellistä. Mutta ei anneta pienen vienon hajun häiritä, ja nautitaan tästä illasta. Minä, itsekäs paska, olen ansainnut tämän nautinnollisen hetken.

Uudet kirjat

10 asiaa, mitä et todellakaan olisi halunnut tietää minusta

Kun näitä blogihaasteita nyt kiertää, ja minulla on tylsä hetki, niin otetaanpas vastaan taas yksi näistä hulvattomista blogihaasteista. Eli kymmenen täysin turhaa asiaa, mitä et tiennyt minusta ja mitä sinä et välttämättä olisi halunnut edes tietää. No, tämän jälkeen tiedät!

1. Minulla ei ole rikosrekisteriä. Mutta se johtuu vain ja ainoastaan siitä, etten ole jäänyt vielä mistään kiinni.

2. Minulla on tapana juoda maitoa suoraan tölkin suusta. Samoin teen mehulle. Lasien käyttö on vanhanaikaista ja niistä tulee turhaa tiskiä.

3. Pureskelen kynsiäni. Ja kynsinauhojani. Minulla on ollut viimeksi vauvana jonkinasteiset kynnet.

4. Minulla on todella herkkä ja voimakas yökkäysrefleksi. Saatan yökätä siitä, jos joku toinen sylkee minun läsnäollessani.

5. En juo ikinä "liruja" pullon pohjalta. Juoma on kuitenkin ehtinyt väljähtyä ja maistuu niin pahalta, että yökkään, jos yritän juoda sitä. 

6. Vihaan pikeepaitoja niin paljon, että minulle tulee fyysisesti todella kuvottava olo, jos näen ihmisen, jolla on sellainen päällä. En voi esim. syödä samassa pöydässä, missä istuu ihminen pikeepaita päällään. Hyi helvetti!

7. Olen aivan uskomattoman laiska. Jos minulla on suinkin mahdollisuus laistaa jostain tylsästä tai ikävästä hommasta, teen sen tuntematta tasan minkäänlaisia omatunnon tuskia.

8. Minä voisin kyllä laihduttaa ja pysyä hoikkana, mutta olen aivan liian rakastunut erilaisiin juustoihin ja suklaaseen. Ja koska minua ei loppujen lopuksi voisi vähempää kiinnostaa se, mitä puntari näyttää, olen lakannut välittämästä painostani. Etenkin, kun minulle mahtuvat EMP:n ihan normikokoiset vaatteet, eikä minun tarvitse ostaa isojen tyttöjen kokoja.

9. Minulla on sikakallis maku. Ja koska olen kermaperse, en todellakaan tyydy mihinkään halpisversioon, vaan haluan sitä aitoa ja ehtaa itseään. Maksoi mitä maksoi. Elämästä pitää nauttia, sillä täällä eletään vain kerran.

10. Minä en ikinä pelaa mitään. Syy on siinä, että vihaan häviämistä yli kaiken. Olen ratkaissut asian sillä, etten pelaa. Ellen pelaa, en voi hävitä.

PS. Koska en - taaskaan - keksinyt mitään muuta kuvitusta, niin tässä teille Salvador Dalin maalauksia. Olkaapa niin todella hyvät.

Ihmisen ja koiran evoluutio - Kaksi kirjaesittelyä

Tässä maatessa sohvalla joulun pitkinä pyhinä, pyörryksissä kaikista selkäkipulääkkeistä, minulla on ollut aikaa tehdä jotain, mitä en ole tehnyt pitkään aikaan: Olen lukenut kuin hullu! Siis huvikseni. En mitään opiskeluihin liittyvää. Ja voi hitsi, miten olenkaan nauttinut! On ollut todella suurenmoista keskittyä kirjaan ilman, että siitä pitää etsiä väkisin edes joku kohta, mitä voisi käyttää lähdeviitteenä.

Sain eilen luettua Tiina Raevaaran teoksen Koiraksi ihmiselle yhden päivän aikana. Juha Valsteen teoksen Ihmislajin synnyn kanssa puuhastelin pari päivää.

Ihmislajin synty

Teos on todella kattava paketti ihmiskunnan syntyhistoriasta. Siinä on huomioitu kaikki ihan pikkutarkka tietokin, kuten vaikkapa museotunnukset on laitettu mukaan kirjaan. Valste on myös huomioinut sen, että joku muu kuin evoluutiobiologi saattaisi lukea teoksen, ja on "suomentanut" vaikeasti ymmärrettävät termit.

Pidän Valsteen kirjoitustyylistä. Se yrittää olla kuiva ja asiallinen, mutta joukosta löytyy tieteellisen tekstiin kuulumatonta huumoria. Ja siitähän minä pidän! Mielestäni myös tieteellinen teksti voi olla hyvin kirjoitettua, eikä sen tarvitse aina olla kuivaa. Hieman tekstissä on ajoittaista toistoa, mikä hieman häiritsi, mutta ehkä tämä toisto on tarpeen juuri niitä ihmisiä varten, jotka eivät ole tottuneet lukemaan tällaisia kirjoja.

Kirjassa olevat kuvat ovat havainnollistavia, ja niistä näkee hyvin eron eri ihmislajien välillä. Harmikseni taiteilijan näkemykset siitä, miltä jokin ihmislaji olisi saattanut näyttää, loppuvat hyvin lyhyeen, ja tilalla on pelkkiä kallojen kuvia. Emmehän me tietenkään voi tietää sitä, miltä eri ihmislajit ovat näyttäneet miljoona vuotta sitten, ne ovat kaikki aina taiteilijoiden omia näkemyksiä, mutta olisin kaivannut tätä kuitenkin piristämään kirjaa.

Pidän myös siitä, että Valste esittelee monenlaiset eri näkökannat, eikä kerro omaa näkökantaansa totuutena. Tämä eri näkökulmien esiin tuominen antaa monipuolisemman ja laajemman kuvan tutkimuksesta, sekä myöskin ihmislajin synnystä. Lisäksi pidän myös siitä, että tutkija myöntää sen, ettei hän tiedä kaikkea. Se on monelta ihmiseltä liikaa vaadittu, ja arvostan sellaisia ihmisiä, jotka sen pystyvät myöntämään.

Ihan viimeisenä, mistä erityisesti pidin, on se kohta, missä puhutaan nykyihmisen geeneistä. Kaikki varmasti tietävät, että historian aikana on ollut henkilöitä, jotka ovat halunneet poistaa maapallolta ei-puhtaat ihmisrodut, ja vielä pidemmälle historiaan katsoessa huomaa, ettei tummaihoisia ihmisiä ole läheskään aina pidetty ihmisinä. Noh, kirja kertoo hieman ihmisen geeneistä, ja geenitutkimuksen mukaan kaikkein "puhtaimmat" ihmiset tulevat juurikin sieltä mustasta Afrikasta. Me vaaleat eurooppalaiset olemme kaikkein "saastuneinta" porukkaa, sille veressämme virtaa eniten neanderthalilaisten geenejä. Afrikkalaisilla niitä ei ole.

Lisäksi ihmis"rotuja" ei ole olemassa, vaan suomalaisella, perulaisella intiaanilla ja australian aboriginaalilla on kaikilla täysin sama alkukoti. Meillä on geeneissämme vähemmän eroavaisuuksia kuin suomalaisella ja saksalaisella hiirellä. Tässä on hieman pähkinää purtavaksi monellekin ihmiselle.

Koiraksi ihmiselle

Ihmisen evoluutiosta siirrytään koiran evoluutioon. Teos kyllä esittelee lyhyehkösti myös ihmisen evoluutiota, mutta vain sen verran, mitä on "pakko".

Koiran evoluution esittely on niukahko, todennäköisest tutkimuksen puutteesta johtuen. Olisin kaivannut hieman enemmän tietoa, mutta mistäpä sitä tietoa ammentaa, ellei sitä ole. Minun tarvitsee odottaa lisätutkimuksia.

Teoksessa esitellään koiran ja ihmisen mieli sekä lukuisia tutkimuksia siitä, miten koira ymmärtää ihmistä ja ihminen koiraa. Minulle tuli luettuani sellainen olo, että ymmärrän omaa Kaunoani ehkä hitusen paremmin. Lisäksi kirjassa esitellään, miten ihminen ja koira alkoivat elää yhdessä. Tai pikemminkin yksi teoria siitä, miten näin olisi ehkä saattanut tapahtua. Eihän sitä voi todellisuudessa tietää. Fakta on kuitenkin, että ihminen ja koira ovat eläneet yhdessä kymmeniätuhansia vuosia. Olemme edelleenkin erottamattomia.

Koiria on ollut hyvinkin erilaisia jo vuosituhansia, riippuen niiden käyttötarkoituksesta. Mutta vasta nyt ihminen on ottanut ohjakset käsiinsä, ja alkanut toden teolla leikkiä jumalaa koirien jalostuksen kanssa. Koirien jalostuksesta kirjassa kerrotaan hyvin paljon.

Minua alkoi kiukuttaa tämä jalostustoiminta niin paljon kirjan luettuani, että minun teki mieli erota heti Kennelliitosta! Hieman rauhoituttuani päätin kuitenkin jäädä Kennelliiton jäseneksi. Ehkä ihminen itse voi omilla valinnoillaan vaikuttaa myös siihen, millaiseksi niitä rotuja jalostetaan, vai lopetetaanko ulkonäköön perustuva ylijalostus terveydelliset seikat poissulkien kokonaan.

Lukuhaaste vuodelle 2018 - Tuletko mukaan?

Minulla oli pyhä aikomus ottaa osaa Helmet-lukuhaasteeseen vuonna 2017. Lukuhaaste jäi, koska a) burnout, ja b) opiskelut. En ole tämän vuoden puolella montaakaan kertaa kyennyt istumaan kaikessa rauhassa, kirja kädessä ja ihan vain nauttimaan lukutuokiosta. Kaikkeen, mitä olen tehnyt, on sisältynyt jumalaton kiire.

Olen toki lukenut tämän vuoden aikana järkyttävät määrät kirjallisuutta. Tämä kaikki lukeminen on kuitenkin liittynyt opintoihini tavalla tai toisella. Olen lukenut tekstejä "hyppien", pelkkiä otsikoita lukien, etsien vain pelkkiä lähdeviittauskohtia. En ole keskittynyt lukemaani, ja mikä pahinta, en ole lukenut siksi, että olisin etsinyt sen kautta pysähtymistä, nautintoa, rauhoittumista ja hiljaisuutta. Lähes kaiken lukemiseni tarkoituksena on ollut pelkkien lähdeviitteiden saaminen esseisiin ja harjoitustehtäviin.

Tämä on suuri harmi, sillä lukeminen on todella nautinnollista. Se hetki, kun luet mukaansa tempaavaa kirjaa ja annat mielikuvituksesi piirtää kuvia kirjan tapahtumista, on todella rentouttava. Hyvän kirjan avulla pystyt unohtamaan arkielämän murheet, jättämään tämän maailman hetkeksi taaksesi ja hyppäämään mielikuvituksesi avulla johonkin toiseen paikkaan, kokemaan jännittäviä seikkailuja. Kaipaan tällaisia lukuhetkiä. Vain minä, hyvä kirja, pehmoinen pöllöviltti ja kuppi kuumaa teetä.

Päätinkin asettaa itselleni lukuhaasteen ensi vuodeksi. Toki tulen lukemaan ensi vuonnakin hyvin paljon opintoihini liittyvää kirjallisuutta, mutta opintokirjallisuuden lisäksi pyrin siihen, että luen vähintään yhden ei-opintoihin liittyvän kirjan kuukaudessa. Kirja voi olla kauno- tai tietokirjallisuutta, kunhan se ei ole kurssikirja. Kurssikirjaa luen eri tavalla ja suhtaudun siihen eri tavalla. En saa lukemisesta samalla tavalla nautintoa kuin kirjasta, mitä luen ihan vain omaksi ilokseni enkä saadakseni kurssiarvosanaa.

En tarvitse tätä haastettani varten edes kirjastoa, sillä minulla on omassa hyllyssäni vielä paljon mielenkiintoisia ja hyviä kirjoja odottamassa korkkaamista. En ole ehtinyt kaiken kiireen keskellä avata näitä teoksia. Nyt teen muutoksen ja käännän suunnan. 

Tällä hetkellä minulla on kesken Juha Valsteen kirja "Ihmislajin synty". Olen puolessa välissä kirjaa. Saan sen kyllä nopeasti loppuun, jos saan rauhassa lukea. Ja jos löydän hyvän lukuasennon tämän kipeän selkäni kanssa. Kirjamessuilta ostamani Tiina Raevaaran kirja "Koiraksi ihmiselle" on vielä korkkaamatta, ja se kutsuu minua kovasti. Samoin Jaana Haapasalon kirjoittama "Kriminaalipsykologia". Juha Veli Jokisen toimittama "Homo! Lesbo! Tositarinoita 2000-luvun Suomesta" pitää myös päästä lukemaan piakkoin. Ehkä minä pärjään tällä kattauksella maaliskuuhun loppuun oikein hyvin.

Entäs sinä? Luetko sinä kuinka paljon? Ja saisinko juuri sinut mukaan jonkinlaiseen lukuhaasteeseen?