Luonnon "rauhaa"

Olen asunut Turun keskustan laitamilla, ripulinruskean Aurajoen rannalla jo reilut 16 vuotta. Välillä on osoite vaihtunut, mutta asuinalue pysynyt koko ajan samana. Enkä varmaan enää osaisi muualla edes asua.

Vaikka nykyinen kotikatuni onkin suhteellisen rauhallinen, se huono puoli tuossa sijainnissa on, että kaikki mahdollinen kaupungin häly kuuluu parvekkeelleni. Jos läheisessä jokilaivassa on joku pumppu esiintymässä, kuulen musiikin erittäin hyvin lähtemättä kotoani tasan mihinkään. Välillä saa kuunnella piipaa-autojen ulvomista, välillä taas naapurien tappelemista. Ja kaikki tämä kuuluu kerrostaloasumiseen kaupungissa. Tällaista se nyt vain on.

Mökkiranta auringonlaskussa.

Joskus sitä ajattelee, että maaseudulla elämä on niin paljon rauhallisempaa. Ei ole piipaa-autojen ulvontaa, ei ole jokilaivoja eikä niiden terasseilla esiintyviä pumppuja, ei ole tappelevia naapureita (ainakaan kovin lähellä) eikä kaupungin asfalttipölyä. On vain luonnon rauha ja hiljaisuus.

Tämä luonnon rauha ja hiljaisuus mielessäni siintäen pakkasin koirani ja kamppeeni. Päätin, että tämä kesänä vietän mahdollisimman paljon aikaa mökillä nauttien hiljaisuudesta, luonnon rauhasta ja yksinäisyydestä. Äärimmäisen vilkkaan ja rankan koronakevään jälkeen tuo rauha ja hiljaisuus kuulostivat musiikilta korvilleni. En välittänyt siitä, että Paraisten saaristo on punkkien saartama ja todennäköisesti saisin vähintään borrelioosin, ellen peräti kaksi. Kunhan vain pääsisin nauttimaan luonnon rauhasta ja olemaan hiljaisuuden keskellä.

Heti ensimmäisenä bongasin alamökin vieressä olevassa pihapuussa käpytikan pesän. Eipä siinä, eläinvauvat ovat parhautta tiettyyn pisteeseen asti. Mutta siinä vaiheessa, kun olet kuunnellut monta tuntia niiden böördikersojen kiekumista ja tajuat, etteivät ne hiljene siellä kolossaan hetkeksikään, alkaa pikkuhiljaa todellisuus hahmottua: ei se elämä luonnon keskellä ole todellakaan mitään hiljaista! Se on ihan kaikkea muuta.

Mökkielämää parhaimmillaan? Jos vain saisi lukurauhan!

Ensimmäisenä yönä siis nukahdin käpytikkavauvojen suloiseen nälkälauluun.

Seuraavana aamuna olin valmis kaivamaan ilmapyssyn mistä tahansa kolosta ihan vain siksi, että saisin edes hetken hiljaisuutta. Sitähän minä tältä saarelta olin alun perin tullut hakemaan! Ja nyt nuo saakelin nälkäänsä kirkuvat kakarat olivat hyvää vauhtia pilaamassa minun lomafiilistäni.

Eivätkä käpytikkakersat todellakaan olleet ainoita, jotka päättivät ihastuttaa minua sulosävelillään. Tuntui siltä, että kaikki linnut malliin ja merkkiin katsomatta olivat tulleet täysin hulluiksi. Lintujen välisiä kiistoja oli lähestulkoon koko ajan ja mökin pihalla käytiin paljon pahempia ja huomattavasti äänekkäämpiä tappeluita kuin mitä kerrostalonaapureiden asunnossa on ikinä käyty. Öisin, kun pahimmat kiistat olivat rauhoittuneet, kukkui käki koko hemmetin ajan eikä antanut pahaakaan rauhaa.

Joutsenia olisi meidänkin rannassa sähisemässä, ellei olisi vahtikoiraa.

Illan viiletessä hyttyset tietenkin tulivat inisemään korvan juureen haluten maistaa vertani. No, ei muuta kuin Thermacell päälle. Eli kun vietät illan siinä Thermacellin höyryissä, on olo kuin olisit sittenkin kaupungissa pakokaasuja haistelemassa.

Kärpästen surinaa oli myös mukava kuunnella sekä päivin että öin. Aina niitä saatanan siivekkäitä pirulaisia löytää jostain kolosta mökkiin sisään ja sitten ne pitävät sinut hereillä koko yön.

Eikä pidä unohtaa sitä luontokappaleista hiljaisinta, eli suomenlapinkoiraa, jolla on isot pallit ja vielä isompi ego. Hänet kun on jalostettu vahtikoiraksi, niin sitähän hän sitten tekee. Pihalle tulee pörriäinen: se haukutaan hemmettiin. Kaukana merellä näkyy joutsen: sitä haukutaan ihan varmuuden vuoksi, ettei se vain kuvittelisi itsestään liikoja ja nousisi rantaan. Yhtä haukkumista koko loma!

Kauno, suuripallinen suomenlapinkoira, pitämässä vahtia mökkirannassa.

En tiedä, kenen keksintöä se on alun perin ollut, että luonnossa muka olisi hiljaista ja rauhallista. Täällä meidän mökillä ei ainakaan ole! Meidän pihassa on pahempi meteli kuin kaupungin keskustakerrostalossa konsanaan ja kaiken sen metelin tuottaa juurikin se luonto. Eli luonnossako muka mieli lepää kaikessa siinä hiljaisuudessa? Paskan marjat!

Tällä hetkellä voin rehellisesti sanoa, että Tuska-festareillakin on huomattavasti vähemmän meteliä kuin mitä täällä meidän pihalla on tähän mennessä ollut. Ehkä pitäisi vain viettää koko kesä kaupungissa, niellen asfalttipölyä. Saisi sentään olla rauhassa kaikelta luonnon meteliltä.

Hämähäkeistä ei sentään lähde meteliä...

Näin vietät koiran synttäreitä oikeaoppisesti!

Kun täytin lokakuussa pyöreitä vuosia, juhlin synttäreitäni täyttämällä Turun Sanataideyhdistyksen puolesta apurahahakemuksia samalla, kun köhin keuhkoni pellolle ja olin tuhannen sairas. En järjestänyt mitään sen kummempia juhlia myöhemminkään enkä ole moiselle tarvetta edes kokenut. Miksi sitä juhlia jotain vanhenemista? Ihan turhaa ja tyhmää.

Paitsi silloin, kun kyseessä on koirasi syntymäpäivä! Silloin juhlitaan ja isosti.

Kauno ottaa rennosti.

Koiran pitää - luonnollisestikin - saada useampi lahja. Muuten voi tulla pienelle hauvalle paha mieli. Lahjaksi on hyvä valita sekä uusia leluja että herkkuluita. Tasapainon pitää säilyä leikin ja syömisen välillä.

Aamun pitää tietenkin alkaa onnittelulaululla jo ennen aamulenkkiä. Koko perheen on syytä osallistua laulamiseen ja herätä sen vuoksi hieman aikaisemmin. Aamulenkin jälkeen maistuukin sitten astetta parempi synttäriaamiainen. Olisi hyvä, jos synttäriaamiainen olisi koiran palvelusväen itse tekemä eikä mitään tylsää nappularuokaa. Kyllä sitä nyt koiraa pitää syntymäpäivänä hemmotella.

"Tunge jo se kamera sinne, minne aurinko ei paista!"

Iltapäivällä, kun isäntäväki saapuu kotiin töistä ja lapset koulusta, lauletaan uusi onnittelulaulu ja tarjoillaan koiralle maksalaatikkokakku kera tarpeeksi monen nakkikynttilän. Kakun jälkeen jaetaan huolella valitut lahjat. Koirakavereita ei välttämättä kannata kutsua kylään, koska joku koirakavereista saattaa kuvitella, että heillä olisi oikeus leikkiä päivänsankarin uusilla leluilla tai maistaa uusia luita. Koirakaverisynttärit voi pitää vaikka seuraavana päivänä.

Loppuilta kuluukin mukavasti siinä, kun jokainen perheenjäsen leikittää ja rapsuttaa koiraa vuoron perään. Koska on koiran syntymäpäivä, hänellä on oikeus saada erityisen paljon huomiota. Todennäköisesti koira saa sitä huomiota ihan tuiki tavallisena arkenakin, mutta syntymäpäivänä sitä pitää saada enemmän. Ettei vain tule paha mieli.

Kauno piilossa sähkörumpujen takana.

Tänään, 27.5.2020, meillä on tällainen suuri juhlapäivä. Rakas hauvamme, Kauno the Koiranpoika, täyttää tänään neljä vuotta! Komea koiramme on saanut jo aamupalaksi tuoretta luomukanaa. Maksalaatikkokakku odottaa siihen saakka, kunnes ihmissisko kotiutuu koulusta. Samoin suurella rahalla ostetut ja rakkaudella valitut lahjat.

Kyllä koiraa pitää juhlia hänen suurena päivänään!

Paljon onnea meidän oma, rakas Kauno.

Kuva: 272447, Pixabay

Hetki minun kengissäni

Onko joku ihmetellyt, miksi blogissa on ollut reilun viikon kestänyt tauko? No, tässäpä syy.

Viikko 1.

Maanantai

Herää herätyskelloon. Lähde töihin. Mene töistä pääkirjastoon hakemaan pari kirjaa. Mene kirjastosta suoraan Kirjan talolle, sanataideohjaajakoulutukseen. Ole kotona klo 21.00 ja syö päivän ensimmäinen ateria.

Tiistai

Herää herätyskelloon. Lähde töihin. Mene töistä suoraan BioCityyn ja Tunne autismi-tapahtumaan. Edusta yhdistystäsi ja verkostoidu. Osta kaikkea kivaa, kuten esim. Mauri Mäyräkoira-painotuote. Ole kotona klo 19.30 ja syö päivän ensimmäinen kunnon ateria. Opiskele loppuilta.

Keskiviikko

Herää herätyskelloon. Lähde töihin. Mene töistä suoraan yliopistolle digitaalisen oppimisen ja opettamisen projektipajaan. Mene sieltä suoraan viikottaiselle istunnolle. Mene käymään kotona sen verran, että haet koiran ja pakkaat koiralle mukaan palkkionamit. Vie koira hajutreeneihin. Tule kotiin klo 18.00 ja kirjoita koko ilta esseetä.

Torstai

Herää herätyskelloon. Lähde töihin. Mene töistä suoraan yliopistolle johdatus kirjoittamiseen -kurssin luovan tietokirjoittamisen työpajaan. Lähde ajoissa, jotta ehdit hakea kotoa miehen ja lähteä Logomoon keikalle. Tule kotiin klo 22.00 ja syö päivän ensimmäinen ateria.

Perjantai

Herää herätyskelloon. Lähde töihin. Mene töistä suoraan koiranomi-koulutukseen. Ole kotona klo 21.30 ja kirjoita vielä vähän esseetä. Syö jämät siitä kolmioleivästä, mikä jäi syömättä päivän aikana.

Lauantai

Herää herätyskelloon. Lähde koiranomi-koulutukseen. Hae kaupasta evääksi kolmioleipä. Ole kotona klo 15.30. Ala opiskella. Tee diaesityksiä ja kirjoita esseetä. Saa jopa jotain valmistakin aikaiseksi.

Sunnuntai

Herää herätyskelloon. Lähde koiranomi-koulutukseen. Hae kaupasta evääksi kolmioleipä ja suklaata. Ole kotona klo 15.30. Jatka opiskelua siitä, mihin jäit eilen. Tajua loppuillasta, että huomisen työt ovat tekemättä ja saa paniikkikohtaus.

Viikko 2.

Maanantai

Herää herätyskelloon. Lähde töihin. Tule kotiin klo 15.00 ja opiskele koko loppuilta. 

Tiistai

Herää herätyskelloon. Lähde nuoren mielen ensiapu-koulutukseen, Auraan. Syö sentään kunnon lounas paikallisessa pizzeriassa. Lähde ajoissa takaisin Turkuun. Etsi epätoivoisesti parkkipaikkaa keskustasta ja mene Börsiin Esteetön lapsuus-hankkeen tapaamiseen. Syö siellä tarjottavia. Ole onnellinen, että olet kerrankin kunnolla ravittu. Tule kotiin klo 20.00. Rojahda sohvalle ja opiskele. Tee helvetin paska essee, mutta palauta se joka tapauksessa, koska et jaksa korjata sitä, etkä välitä arvosanasta paskaakaan enää tässä vaiheessa.

Keskiviikko

Herää herätyskelloon. Lähde töihin. Mene töistä suoraan yliopistolle digitaalisen oppimisen ja opettamisen projektipajaan. Ole kotona jo klo 15.00 ja ihmettele, miksi olet näin aikaisin kotona. Opiskele loppuilta ja saa jopa palautettua nuoren mielen ensiapu-kurssin kaikki etätehtävät. Ole helvetin tyytyväinen itseesi.

Torstai

Herää herätyskelloon. Lähde töihin. Ole kotona klo 14.30 ja leikkaa, liimaa ja laminoi koko ilta yhdessä aviomiehesi kanssa tulostamiasi tunnekortteja.

Perjantai

Herää herätyskelloon. Lähde töihin. Lähde töistä ajoissa, että ehdit palaveriin. Lähde palaverista ajoissa, että ehdit koiranomi-koulutukseen. Lähde koulutuksesta ajoissa, että ehdit The Horror-konserttiin Turun konserttitalolle. Tule kotiin klo 21.30 ja syö päivän ensimmäinen ateria.

Lauantai

Herää herätyskelloon. Lähde kirjamessuille, koska tämä on tasan ainoa hetki, kun voit siellä käydä. Käy paniikissa läpi kaikki osastot ja tyhjennä pari kojua kirjoista. Säästä helvetisti rahaa. Käväise ruokamessujen puolella ja osta hunajaa ja juustoja. Raahaa pienet ostoksesi selkä väärässä autolle ja toivo, ettei mies ota avioeroa, koska olet tuhlannut koko tulevan tilisi uusiin kirjoihin. Aja kotiin jumalatonta vauhtia, ole kotona klo 13.00. Pakkaa. Lähde rautatieasemalle. Juna lähtee klo 14.25 kohti Helsinkiä. Länsiterminaalissa on oltava klo 17.00. Ehdi juuri ja juuri paikalle. Ehdi juuri ja juuri klo 17.30 alkavaan buffet-ruokailuun. Syö itsesi ähkyyn ja mene hyttiin makaamaan. Vaihda kuteet ja lähde pämppäämään muiden ADHD-liiton vertaisosaajien kanssa.

Sunnuntai

Herää herätyskelloon. Totea hyttikaverillesi, ettet jaksa nousta etkä lähde aamiaiselle. Jatka nukkumista. Herää herätyskelloon toisen kerran klo 11.40. Nouse ylös ja freesaa. Mene auditorioon keskustelemaan myötätuntouupumuksesta. Mene sieltä syömään. Syö vähän vihreää ja paljon jälkkäriä. Mene ähkyssä tax freehen ja osta pieniä tuliaisia. Raahaudu junaan. Ole kotona klo 19.30 ja toivo, ettei tänään tarvitse enää syödä mitään. Totea, että huomiset tunnit ovat suunnittelematta ja päätä, että alat kirjoittaa blogitekstiä.

Viikko 3.

Maanantai, tiistai ja keskiviikko: Herää herätyskelloon ja lähde töihin. Iltaisin on kivaa ohjelmaa tiedossa, ja paljon myös päällekkäistä tapahtumaa. Eritoten tiistaina, jolloin saa tehdä samanaikaisesti kolmea eri asiaa.

Torstaina ja perjantaina saa herätä herätyskelloon Tampereella ja kouluttautua sekä Lukilokin että eläinkoulutuksen parissa.

Lauantaina saa herätä herätyskelloon ja kouluttautua kirjallisuusterapian parissa Helsingissä.

Sunnuntaina saa herätä herätyskelloon ja lähteä itse kouluttamaan mielenterveyden ensiapu 1-kurssilaisia.

Elämä olisi ihan tylsää, ellei olisi mitään tekemistä. Ja jos elämästä puuttuisi se helvetin herätyskello!

PS. Koska minulla ei ole oikeasti aikaa lähteä kaivamaan kuvia kamerasta, tässä teille kuvia koiranpennuista Pixabayn ihmeellisen maailman syvyyksistä. Jälleen kerran. Olkaa hyvä!

"Onks sul joku aareehooree?"

Yleensä en mitenkään yritä peitellä sitä, että minulla on ADHD. En häpeä diagnoosiani millään tavalla, ja kerron mielelläni sen hyvistä ja huonoista puolista. Joskus on kuitenkin sellaisia tilanteita, missä yritän hillitä itseäni ja esittää normaalia. Kuten eilen.

Minulla alkoi koiranomi-koulutus. Koiranomi on koira-alan ammattilainen, joka osaa tehdä "ihan kaikkea" koirien kanssa ja tietää koirista "ihan kaiken". Koulutus on kaikkea, mitä koiria rakastava ihminen voi toivoa. Todella mielenkiintoinen, yksityiskohtainen ja tiivis. Siinä käydään läpi koko koiruus kirsusta hännänpäähän, erityisesti painottaen koiran erilaisia kommunikaatiotapoja sekä käyttäytymistä.

Koulutuksesta tekee omalla tavallaan positiivisen se, että meillä on huippuhauska, mukava ja kokenut opettaja. Itse tiedän opettajana, miten suuri rooli sillä opettajalla on. Kun opettaja on hyvä, kouluttautuu mielellään ja ehkä jopa oppiikin enemmän, kun opettajaa jaksaa kuunnella.

Tämän kahden koulutuspäivän aikana, mitä olen koiranomi-koulutusta käynyt, olen yrittänyt parhaani mukaan olla edes hieman normaali. Ihan vain siksi, että kurssikaverini vaikuttavat suhteellisen nenteiltä, enkä halua heti pelästyttää heitä sillä tiedolla, että minulla on joku kirjainyhdistelmä. Aika harva ymmärtää loppujen lopuksi, mitä se ADHD tarkoittaa.

Tänään koulutuksen loputtua, ja muiden lähdettyä, minä pakkailin vielä tavaroitani. Yhtäkkiä kouluttaja kysyi: "Mä oon tässä vähän ajatellut... Siis ei sun tartte vastata, ellet sä halua, mutta mä vain mietin, että onko sulla ADHD?" 

Repesin niin, että minulta pääsi pissat housuun. Enhän minä siinä kohdassa alkanut valehdella, vaan kerroin ihan rehellisesti, mikä homman nimi on. Mikä siinä niin paljon nauratti, oli se, että olin parhaani mukaan yrittänyt olla normaali ja piilottaa sen, että minulla on ADHD. Näin hyvin minä näköjään onnistuin.

Mitä tästä opin? Sen, ettei näköjään ikinä kannata yrittää piilottaa mitään. En minä siinä kuitenkaan onnistu. Parempi olla juuri sellainen kuin on. Eli härö orava, jonka keskittymiskyky on yhtä hyvä kuin alkueläimen.

PS. Koska olen laiska, enkä jaksa etsiä omia valokuviani tämän blogitekstin kuvitukseksi, tarjoan teille pentusaastetta suoraan Internetin ihmeellisestä maailmasta. Nauttikaa, olkaa hyvät.

Hevarittaren kämppäblogi: Suloista sekamelskaa ripulinruskean Aurajoen rannalla

Käsi pystyyn, kuka lukee sisustuslehtiä! Myönnän, selailen niitä ihan vain huvikseni, yleensä silloin, kun istun jossain odottamassa omaa vuoroani. Kuten vaikka työterveyslääkärissä. Eipä siellä yleensä hirveästi mielenkiintoista luettavaa ole, mutta kuvat ovat kauniita ja niitä on mukava katsella.

Kaksi asiaa näissä lehdissä kuitenkin ärsyttää. Ensimmäinen asia on se, että joka ikinen koti on täydellinen. Ei yhtä ainoaa tavaraa väärässä paikassa, ei yhtä ainoaa pölyhiukkasta, ei todellisen elämän jälkiä missään. Perheessä, missä on kymmenkunta kakaraa, on aina kaikki tavarat ojennuksessa. Juu, niin varmaan onkin! Ja lehmät lentävät.

Kuva: Askon esimerkkisisustus

Toinen asia on se, että joka ikinen koti on joku upea satulinna, missä asuu onnellinen johtajapariskunta. Kumpikin osapuoli on jonkin tason johtaja tai päällikkö titteliltään. On oma ranta ja oma laituri, vaikka asutaankin Helsingin keskustassa. Kenellä tavallisella pulliaisella on varaa omaan rantaan suuren kaupungin keskustassa? Ja niihin upeisiin design-huonekaluihin, mitä näiden johtaja-päälliköiden kodit ovat pullollaan? 

Missä ovat lähihoitajien lähiörivitalokodit? Missä ovat kirppislöydöillä varustetut vuokra-asunnot? Missä on TODELLINEN elämä? Ei ainakaan näissä lehdissä. Ehkä se todellinen elämä on sen verran rumaa ja sotkuista, ettei siitä saa kauniita ja edustavia kuvia lehtiin.

Ja koska minähän rakastan olla erilainen sanan kaikissa merkityksissä, niin tänään minä teen erilaisen kotiesittelyn. Esittelen teille minun kotini juuri siinä kaikessa sotkussaan ja tavanomaisuudessaan, missä se normaalistikin on. Tehkääpä oikein helvetin hyvin!

Kuva: Kannustalon esimerkkisisustus

Koti joen rannalla

Ripulinruskea Aurajoki ja sen ylitse lipuva Föri. Tästä, kun katsot ihan vähän kaakkoon päin, näet 50-luvulla rakennetun, tyylikkään kerrostalokompleksin. 

Yksi ikkunapari on oudon tahnan peitossa. Tahna on tarttunut puista, mitkä koristivat pihaa ennen kuin ne kaadettiin. Huoneiston asukkaat eivät kuitenkaan ole saaneet vielä ikkunoita pestyä kovasta yrityksestä huolimatta. Mennään katsomaan, millaista tuolla tahnaisten ikkunoiden sisällä lienee.

Vallilan Aurajoki-verhot tuovat turkulaista tunnelmaa
ja väriä makuuhuoneeseen.

Tässä upeassa kerrostalokolmiossa asuvat Mäkiset. Satu on johtava vieraiden kielten ja äidinkielen erityisopettaja, ja hänen aviomiehensä on yritysmaailman suurimpia päälliköitä, Mäkisen pajan perustaja ja toimitusjohtaja. Perheeseen kuuluu lisäksi Satun teini-iässä oleva tytär ja perheen koira, Kauno.

Viihtyisän asunnon sisustuksessa on käytetty aikaa, harkintaa ja ammattiapua. Kaikki värit ja kuosit sopivat yhteen muodostaen harmonisen ja tunnelmallisen kokonaisuuden. Kodin jokaisella tavaralla on oma paikkansa, vaikka tavarat harvoin omilla paikoillaan ovat.

Satun pehmoleluille ei keksitty muuta paikkaa kuin ikkunalauta.

Pientä ja suloista keittiössä

Pieneen, mutta suloiseen keittiöön on saatu lisätilaa valitsemalla pyöreä pöytä. Iskun Salt and Pepper-malliston tuolit ja pöytä saatiin hyvään hintaan, kun sisustussuunnittelija onnistui tinkaamaan jo alennetusta hinnasta vielä 20 % pois. Keittiön upea tapetti on RTV:n tilaustuote, ja kaakelit hankittiin Pukkilasta. 

Matto sopii hyvin yhteen tapeteiden kanssa.

Vallilan Kelohonka-matto on valittu sopimaan tapetin kuosiin.

Koska pyöreä pöytä toi paljon lisätilaa keittiöön, on nurkissa ylimääräistä tilaa. Tämä tyhjä tila on hyvä täyttää vaikkapa koiranruokasäkeillä ja muovikasseilla, missä on tyhjiä muovipulloja. Ruokasäkit ja muovikassit tuovat väriä ja raikkautta keittiön ilmeeseen.

Seksikkyyttä makuuhuoneeseen

Seksikäs makuuhuone on Sadun ylpeys. RTV:n upea tapetti on tapetoitu vaakatasoon tuoden tilan tuntua. Iskusta ostettu muhkea jenkkisänky, Tom of Finlandin lakanat ja suomenlapinkoiran karvat tuovat mielenkiintoiset ja tapahtumarikkaat painajaisunet joka yö. Tapeteihin täydellisesti sopiva sängyn pääty hankittiin Unikulmasta. Yöpöydät ovat samaa sarjaa sängyn päädyn kanssa, ja yöpöytien päälle onkin kätevä kerätä papereita ja likaisia sukkia.

Tom of Finlandin lakanoissa, koirankarvojen keskellä, saa hyvät yöunet.

Makuuhuoneen piristävät vaatekaapin peiliovet. Nämä erittäin epäkäytännölliset ovet eivät avaudu kokonaan tehden vaatteiden kaappiin laitosta mukavan haastavaa puuhaa. Lisäksi peilistä on hauska katsella itseään kesken naimatouhujen. 

Ikkunoihin löydettiin pitkällisen etsinnän jälkeen Vallilan Aurajokiverhot multivärissä. Satu joutui tilaamaan verhot Vaasasta saakka, mutta verhot olivat kovan etsimistyön ja pitkällisen odotuksen arvoiset. Ihana 50-luvun kivinen ikkunalauta on koristeltu suloisilla pehmoleluilla.

Peiliovien kautta on helppo arvioida, onko asento oikea.

Pieneen tilaan mahtuu paljon

Parvekkeelta avautuu henkeä salpaava näkymä kiviselle takapihalle ja roskiskatokseen. Pieni, mutta kotoisa parveke on Satulle kuin toinen olohuone. Täällä hän viettää paljon aikaa hengittäen raikasta kaupunki-ilmaa filtterin läpi, saaden samalla tervaa keuhkoihinsa.

Kaunis ja herkkä parvekekalusto on ostettu Biltemasta. Parvekkeen lattialla on myös koiran yksi hajuradoista. Se on jäänyt koristamaan parvekkeen lattiaa erään hajutreenin jälkeen. Parvekkeen nurkassa on tyttären vanha ja ruostunut potkulauta tuomassa väriä ja tunnelmaa.

Parvekkeen pirteyttä.

Pöydän päällä olevat tumppiroskikset vaihtuvat säännöllisesti, ja tuovat oman elegantin säväyksensä parvekkeen herkkään idylliin.

Mutta miltä näyttääkään olohuoneessa, teinin huoneessa, eteisessä ja kylpyhuoneessa? Tätä jännitysnäytelmää joudutte odottamaan hetken aikaa. Kohtaamme siis hyvin pian, kun sarjamme Hevarittaren kämppäblogi jatkuu!

Hanki koira, ne sanos...

Koirapuistossa...

- KAUNO, PERKELE!!!!!!!

- Hei, oletko sä kunnossa? Sä kaaduit tosi pahannäköisesti.

- Njääh, mitä nyt vähän sormi vääntyi ja rupea tuli ihoon. Ihan kunnossa mä olen.

- Mitä tossa niinku tapahtui?

- No kun toi mun koira ei jostain syystä tykkää mäyräkoirista, ja sille tuli ton yhden mäykyn kanssa nokkapokkaa. Piti "sukeltaa" tohon sepelin päälle, että mä sain kiinni siitä koirasta.

- Sun polvesta valuu verta.

- En mä oo ennenkään verenvuotoon kuollut.

- No mutta ootko nyt varma, ettei sun tartte käydä lääkärissä? Se näytti tosi ilkeeltä se sun kaatuminen.

- Mä oon ihan fain! Usko pois.

Seuraavana aamuna töissä...

- AI SAATANA!

- Ope, mihin sua sattui?

- No tohon sormeen.

- Mikä siinä on?

- Taisin satuttaa sen eilen.

- Pitäiskö sun mennä lääkäriin, jos se on noin kipeä?

- Kai mun ehkä pitäis... On tä tietokoneella kirjoittaminen vähän hankalaa.

Myöhemmin samana päivänä työterveyslääkärissä...

- No mikäs tuo sinut vastaanotolle?

- No toi sormi vähän kiukuttelee.

- Mikäs siihen on tullut?

- Eilen koirapuistossa jouduin syöksymään maahan, että sain koiran kiinni. Sille tuli nokkapokkaa toisen koiran kanssa. Siinä rytäkässä tais mennä sormi.

- Kokeiles liikuttaa sitä.

- En mä pysty.

- Okei, laitetaas sulle saman tien lähete röntgeniin. Menet kuviin ja tulet heti takaisin ylös.

Röntgenin jälkeen...

- Se on sellainen juttu, että se sun sormes on murtunut.

- Aha.

- Ja koska sä et pysty liikuttamaan sitä, veikkaisin, että siinä saattaisi olla myös nivelside vaurioitunut. Mä mieluusti lähettäisin sut ortopedille. Ortopedi laittaa siihen lastan. Mä kirjoitan sulle huomiseksi saikkua, ja soitan sulle huomenna iltapäivällä. Jutellaan sitten, mitä se ortopedi sanoi, ja katsotaan sitten saikun jatkuminen.

- Okei.

Ortopedillä...

- Jaha, mika rouva vaiva?

- No tä sormi taitaa olla murtunut. Mä tulin just työterveyslääkäriltä, ja se kirjoitti lähetteen tänne.

- Jahajaha. Onko sinä käunut röntgen?

- Joo, just kävin.

- Jahajaha. Ju, kuva on taalla. Katsota. Kullakulla, taalla on murtuma. Siisti murtuma on. Hyvassa paikassa. Se parane kulla. Mutta se vie aika. Mene ainaki nelja viva kus vikkoa.

- Okei... Työterveyslääkäri puhui jostain lastasta.

- Ei mitä lasta! Kokemus sano, että lasta huono. Sormi jaa jumi. Ei pustu likuttama sormi sen jalke kunnolla. Sormi parane, ku sina jumppa sita.

- Selvä.

- Onko sinulla sairasloma?

- Työterveyslääkäri kirjoitti huomisen.

- Aijjaijjai, se ei riita. Sina tartte koko ensi vikko. Mina kirjoitta. Sina anta sormi levata. Vaha jumppa. Ja jos sormi ensi vikon jalke vielä kipeä, sina mene työterveysläkäri.

- Okei.

Kun hevaritar koiraansa koulutti ja krapulassa Balettigaalaan pukeutui

Vanton tilan hieno seinäkello.

Perjantai

Työviikko alkaa painaa päälle. Vuoden opintovapaan jälkeen töihin paluu hieman takkuilee. Kestää hetken orientoitua aikataulutettuun arkeen ja siihen, että pitää kuuntelemisen sijaan itse olla äänessä oppitunneilla.

Klo 14 jälkeen palaan kotiini, joka on muuttunut Ikea-helvetiksi. Ostimme miehelleni uuden ja toimivamman työpöydän, ja meillä on ollut Ikea-talkoot minun työpäiväni ajan. Haluaisin mennä päiväunille, mutta sänkymme on täynnä tavaraa. Sen sijaan menen sohvalle, otan läppärin ja jatkan työpäivääni Aisti ry:n tiedotustöiden muodossa. Eivät ne työt tekemällä lopu.

Vanton tilalla on myös antiikkikauppa.

Alkuillasta lähden erään ystäväni luokse. Olemme käyneet läpi teinityttäreni vaatekaapin, ja laittaneet kaikki pieneksi käyneet vaatteet muovikasseihin. Isoja muovikasseja on 4 kpl, plus sen lisäksi yksi iso pahvilaatikko. Teen yhden varhaisteinitytön hyvin onnelliseksi viemällä hänelle uusia vaatteita. Teen samalla vaivalla onnelliseksi myös äidin, jonka ei tarvitse ostaa tyttärelleen uusia vaatteita pariin vuoteen.

Kotiin tultuani ryhdyn tekemään taas Aistin tiedotustöitä. Olen umpiväsynyt, kun pääsen vihdoin ja viimein sänkyyn. Huomenna on lauantai, mutta joudun laittamaan kellon soittamaan. Olen menossa Karita Häkkisen hajutyöskentelykurssille Kaunon kanssa, ja se alkaa jo klo 10 Raisiossa, Vanton tilalla.

Vanton tila.

Lauantaiaamu ja -päivä

Olen kuin nukkuneen rukous, kun vääntäydyn autoon. Yö meni levottomasti ja katkeillen, joten väsyttää ihan helvetillisesti. Kauno istuu takapenkillä innosta vinkuen. Hän aavistaa, että kohta mennään tekemään jotain tosi kivaa.

Herääminen kesti kauan ja aamutoimet tein kuin hidastetussa elokuvassa, joten kurvaan Vanton tilan pihaan hieman myöhässä. Onneksi se ei haittaa, sillä myös kouluttaja on hieman myöhässä. Ehdin vetää henkoset Raision raikasta ilmaa ja nauttia kauniista maisemista.

Lopulta pääsemme aloittamaan. Hajutyöskentelykurssi on kaksipäiväinen, ja kummallekin päivälle on varattu kuusi koirakkopaikkaa. Meidän koirakkopaikkamme on tänään, ja huomenna sunnuntaina minulle on varattu kuunteluoppilaan paikka. Kurssi alkaa yleisellä höpötyksellä ja demolla, minkä kouluttaja tekee oman koiransa kanssa. Koira toimii kuin unelma, ja minä katson kateellisena tuoliltani tätä esitystä. Mietin mielessäni, että odotapas vain, kun minä pääsen Kaunon kanssa vauhtiin.

Jaamme vuorot. Minä olen Kaunon kanssa toiseksi viimeinen. Teemme hajujäljet ja aloitamme treenit yksi kerrallaan. Koirat ovat innokkaita ja hallissa kuuluu kova nuuskutus. Sitten tulee minun vuoroni.

Hajuhydrolaatteja.

Haen Kaunon autosta. Hänen häntänsä heiluu. Kerron Kaunolle innoissani, että nyt me menemme haistelemaan. Kauno innostuu heti! Menemme halliin, ja siihen nurkkaan, missä haju on. Annan Kaunolle lähtöhajun, ja annan etsimiskäskyn. Kauno istuu vieressäni villahousut maahan painettuina ja katsoo minua. Annan uuden lähtökäskyn. Ei tasan mitään.

Kopautan seinää. "Etsi haju!" Kauno tulee tutkimaan sitä kohtaa seinästä, mihin kopautin. Sen jälkeen villahousut koskettavat uudelleen lattiaa. Katson Kaunoa kysyvästi. Kauno on tiukkana. Hän rakastaa nose workia ja haistelua, mutta vihaa yleisöä. Hänen Korkea-Arvoinen Villahousuutensa ei tee mitään, jos tilanne on tämä. Aivan liikaa häiriöitä, ja uusi hallikin vielä. Eihän tällainen käy päinsä!

Selvä homma, koira autoon.

Herra Villahousu Vanton tilan pihalla.

Toisella kierroksella Kauno toimii vähän paremmin, kun innostan häntä tarpeeksi paljon. Saan aplodit sen vuoksi, että itse toimin niin kannustavasti. Minulta valuu hiki kaiken innostamisen takia. Kyselen itseltäni, miksi ihmeessä minun piti ottaa jästipäinen lapinkoira eikä sitä miellyttämishaluista noutajaa. Toisaalta, noutajan kouluttamisessa ei ole mitään haastetta. Pässinpäisen lapinkoiran kouluttaminen on niin vaativa tehtävä, että jos siinä onnistut, niin sen jälkeen osaat kouluttaa aasin, kultakalaan, sinivalaan ja punatulkun.

Kurssilla on kaksi muutakin lapinkoiran omistajaa. He antavat minulle vertaistukea ja sanovat, että heidän lappalaisensa ovat precis samanlaisia jästipäitä. Alan miettiä, voisiko tätä tietoa hyödyntää jotenkin.

Koulutukseen osallistujien tuoleja.

Lappalaiset tuntuvat olevan huippuitsepäisiä koiria, joilla ei ole miellyttämishalua tipan tippaa. Itseään haluavat toki miellyttää, mutta muita eivät. Koiran motivoiminen riippuu ihan siitä, missä asennossa kuu ja Venus ovat Jupiteriin nähden. Jos ne ovat väärässä asennossa, koira ei motivoidu, vaikka tekisit millaisia sirkustemppuja. Jos taas kaikki taivaankappaleet ovat oikeassa asennossa, koira toimii kuin rasvattu, oppii kaiken heti ja on maailman paras treenikumppani!

Onko mahdollista saada koira motivoitua silloin, kun taivaankappaleet eivät ole oikeissa asennoissaan? Ja jos on, niin mitä kaikkea se vaatii? Tämähän voisi olla erinomainen aihe Tampereen yliopiston eläinkouluttajakoulutuksen opinnäytetyölle! Minulla ei nimittäin ole vielä aihetta.

Koulutuksen pitäisi loppua klo 17, mutta se venyy ja venyy vilkkaan keskustelun vuoksi. Minä nuokun jo tuolissani. Olen niin tuhottoman väsynyt. Ja iltahan on vasta alkamassa!

Karita Häkkinen koiransa kanssa.

Lauantai-ilta

Suihku, meikit, seksikkäät vaatteet, taksi. Suunnaksi SOPP (Suuret oluet, pienet panimot-festivaali Turussa). Minä ja eräs ystäväni seisomme sisäänkäynnillä ja katsomme valtavaa jonoa. Ei, emme todellakaan aio jonottaa sisään. Vaihdamme lennosta suunnitelmaa.

Vieressä on Pinella. En ole käynyt siellä aikoihin. Emme jaksa kävellä tois pual jokkee, joten jäämme täl pual, ja istumme Pinellan mukaville sohville. Tilaan kannullisen mojitoa. Eipähän tarvitse ihan heti mennä takaisin baaritiskille.

Juttelemme mukavia. Kannu tyhjenee nopeaan. Alan olla ihan hyvässä kuosissa siinä vaiheessa, kun kannun pohja häämöttää. Ja minulla on ihan hirveä nälkä! Ystäväni on samaa mieltä ruuan suhteen. Pinellan keittiö on mennyt jo kiinni, joten päätämme siirtyä tält pualt jokkee tois pual jokkee, ja mennä Adaan syömään. Sieltä saa todella hyvää pizzaa!

Pizzan jälkeen kello on yksi yöllä. Minun pitäisi olla aamulla taas klo 10 Raisiossa, Vanton tilassa, kuunteluoppilaana. Sanon, että minun taitaa olla pakko ottaa taksi kotiin. Ystäväni on samaa mieltä. Ei hänkään enää tässä vaiheessa iltaa selvinpäin ole.

Mieheni on vielä hereillä, kun pääsen kotiin. Hän kuitenkin nukahtaa ennen minua, ja alkaa kuorsata. Minä en pysty nukkumaan hänen vieressään, jos hän alkaa kuorsata ennen kuin minä olen itse nukahtanut. Menen sohvalle katsomaan elokuvaa. Nukahdan lopulta ehkä siinä kolmen maissa.

Vanton tila.

Sunnuntai

Herään ensimmäistä kertaa puoli kahdeksalta vessahätään. Raahaudun pytylle. Peilistä kurkistaa panda. Olo on karmea. Raahaudun takaisin sohvalle ja jatkan nukkumista. Nukahdan melkein saman tien uudestaan.

Seuraavaksi herään yhden maissa iltapäivästä. Hupsista saatana! Minun piti olla siellä Vanton tilalla kymmeneltä. Apua! Minulla on niin karmea krapula, etten pysty lähtemään auton rattiin. Ennemmin makaan päivän sohvalla ja säälin itseäni.

Balettigaalan asuste.

Selaan krapulaisena Facea, ja vastaani tulee muistutus siitä, että olen ollut kiinnostunut tapahtumasta. Turun musiikkijuhlat järjestää tänään Balettigaalan! Huudan miehelleni, että tällainen ihana tapahtuma olisi tarjolla, ja lupaan päästä kuuteen mennessä ylös sohvalta, kun se gaala alkaa. Mieheni ei innostu. Outo mies. Laitan Faceen julkisen ilmoituksen siitä, että tarjolla olisi upeaa seuraa. Ja saan kuin saankin seuraa!

Vedän päiväunet, että jaksan lähteä balettiin. Taas meikkaus ja vähemmän seksikkäät vaatteet. Tai no, yritys ainakin hyvä. Autossa nimittäin huomaan, että kaula-aukkoni on hieman liian avonainen. Enää ei ole aikaa vaihtaa vaatteita. Näillä mennään.

Konserttitalossa saan kahdenlaisia katseita: Miehet katselevat minua erittäin kiinnostuneina ja leveästi hymyillen, kun taas mummelit katselevat minua kiukkuisesti ja paheksuen. Noh, ainakin minut huomataan, ellei tästä nyt muuta positiivista keksi.

Balettigaala on upea! Upeat valot, värit ja musiikki. Gaala on sekoitus sekä nykybalettia että klassista. Erittäin mielenkiintoisia teoksia ja huippuluokan tanssijoita! Minun tulee käytyä aivan liian vähän katsomassa tanssia.

Krapulani alkaa helpottaa konserttitalon pimeydessä ja mieleni virkistyy. Enää ei edes harmita, että tämän päivän hajukoulutus jäi välistä. Päivä päättyi sittenkin hyvin krapulasta ja kaula-aukosta huolimatta.