Ylivireän ihmisen yliväsynyt päivä

Herätyskello soi yhdeksältä. Olen ylivirittyneessä tilassa semi-huonosti nukutun yön jälkeen. En jaksaisi nousta ja tekisi mieli luovuttaa. Onko aivan pakko nousta? Periaatteessa ei ole pakko, sillä olen ihan itse valinnut sen, että opiskelen neuropsykiatriseksi valmentajaksi. Voisin jättää koulutuspäivän välistä. Voisin luovuttaa. Olen kuitenkin aivan loppumetreillä opinnoissani: Enää kaksi lähipäivää jäljellä! Jos luovutan nyt, olen heittänyt koko vuoden ahertamisen hukkaan. Ei, en luovuta. Nousen ylös, vaikka sänky kutsuukin houkuttelevasti. Minä aion valmistua. Piste.

Tänään on vuorossa lääkärin luentopäivä. Puhumme aivoista, aivojen kehityksestä, aivojen rakenteista, aivosairauksista ja hermostosta. Itseäni asia kiinnostaa suunnattomasti, ja olen onnellinen, että juuri tähän päivään sattui tällainen aihe, mitä jaksaisin kuunnella vaikka ikuisuuden. Kun katselen muita ympärilläni olevia ihmisiä, en näe samaa innostusta heidän silmissään. Olen ehkä outo ja erikoinen. Hetkinen… Minähän OLEN outo ja erikoinen. Ilmankos minua kiinnostaa tällainen, mikä ei muita välttämättä niin hirveästi kiinnostakaan.

Puhumme siitä, miten aivot kehittyvät ja toimivat normaalilla ihmisellä. Sen lisäksi välissä vilahtaa muutama kalvo, missä kerrotaan, miten aivojen toiminta poikkeaa autistisilla ihmisillä. Näitä kalvoja olisin kaivannut lisää. Toki on tärkeää ymmärtää aivojen normaali toiminta, jotta voi ymmärtää poikkeavaa toimintaa. Siitä poikkeavasta toiminnasta olisin kuitenkin kaivannut enemmän tietoa normaalin toiminnan lisäksi.

Siirrymme uneen ja unihäiriöihin. Kappas! Tuttu aihe. Tieto on kiinnostavaa, vaikkei se itselleni olekaan millään tavalla uutta. Olen saanut kaikki nämä tiedot lukemalla aiheesta itse. Uni ja erityisesti uneen liittyvät ongelmat kiinnostavat, “jostain kumman syystä”.

Siirrymme tunteiden neurobiologiaan ja palkkiojärjestelmiin. Tämäkin on pääosin tuttua entisten opintojen kautta. Saan kuitenkin jonkin verran ihan uuttakin tietoa.

Puhumme myös kivusta ja kroonisesta kivusta. Minulle on hieman jäänyt epäselväksi se, miten krooninen kipu liittyy nepsy-valmennukseen. Minun tietääkseni nepsy-valmentajan tarkoitus ei ole hoitaa kipua millään muotoa. Toki on mahdollista, että tulevilla asiakkailla on kroonisia kipuja, mutta se, että on neuropsykiatrisia häiriöitä ei automaattisesti tarkoita, että on myös kipuja. Itselläni on lannerangassa kaksi kulumaa, joten asia kiinnostaa minua henkilökohtaisella tasolla. En kuitenkaan tiedä, miten saan tätä kiputietoa vietyä nepsy-valmentajan työhön.

Seuraavaksi on aiheena aivot ja työ. Tämäkin on erittäin mielenkiintoista henkilökohtaisella tasolla. Mietin, tarvitsenko tätä tietoa nepsy-valmentajana. Periaatteessa voisin tarvitakin, jos kyseessä on asiakas, kenellä on ongelmia nimenomaan työssä ja työn organisoinnissa. Ehkä voisin seuraavaksi lähteä lukemaan työ- ja organisaatiopsykologiaa. Paitsi etten tällä hetkellä jaksa. Laitan työ- ja organisaatiopsykologian to do-listalle. Aion ehdottomasti toteuttaa nämä opinnot, joskus.

Päivän viimeinen teema on kuntoutuksen rakennejärjestelmä Suomessa. Tätä tietoa tarvitaan myös nepsy-valmentajan työssä! Suomessa on monisyinen kuntoutusjärjestelmä, mikä koostuu useista eri osasista. Olen joutunut väkisinkin tutustumaan tähän erityislapsen äitinä, ja olen joutunut koko elämäni kiroamaan sitä, miten monimutkainen järjestelmä oikeasti on. Järjestelmän tunteminen on kuitenkin tärkeää.

Hartioitani särkee. Käteeni särkee kaikesta muistiinpanojen kirjoittamisesta. Asiaa on ollut aivan järkyttävän paljon todella lyhyessä ajassa. PowerPointit ovat vilisseet silmissäni ja vaihtuneet tiuhaat tahtiin. Tärkeää ja mielenkiintoista asiaa on ollut paljon. Tahti oli kuitenkin niin tiivis, että tämä paketti olisi kannattanut pitää kahdessa osassa. Olisi jäänyt enemmän aikaa keskustelulle ja kysymyksille. Nyt oli vain hirveä kiire saada koko paketti käsiteltyä.

Kotiinpaluu vaatii pienen mutkan, mutta saanpahan mutkan aikana hankittua häihimme DJ:n. Nyt on sekin pieni murhe poissa, ja tiedän, että saamme hääpäivänämme kuunnella juuri sitä musiikkia, mitä me itse haluamme kuunnella. Eli ei todellakaan mitään humppaa, Suomi-poppia tai iskelmää.

Tuottoisa päivä. Hartiakipu. Rannekipu. Ylivirittynyt olo on vaihtunut aivan jäätäväksi väsymykseksi. Kotona leikin rakkaan Kaunoni kanssa. Hän on ollut hyvä poika. Haen hänelle kaapista ison ja mehevän naudan nilkkaluun. Hän on ansainnut sen ihan vain olemalla oma, suloinen itsensä. Makaan maton päällä, Kaunon vieressä, kun hän nakertaa luuta. Silitän Kaunon turkkia. Nyt ei haittaa, vaikka väsymys iskisikin. Olen selviytynyt tästä päivästä voittajana.

Koiraterapia, paras terapia

Monet tämän blogin lukijat (ja suureksi yllätyksekseni tällä blogilla tosiaan ON lukijoita) ovat ihmetelleet, mitä on eläinavusteinen valmennus. Neuropsykiatrinen valmennus on monelle tuttu käsite, mutta eläinavusteinen onkin sitten vieraampi. Avaanpa hieman tätä eläinavusteisuutta sekä kerron teille, miksi ihmeessä päätin lähteä mukaan tähän koulutukseen.

Eläinavusteinen valmennus ja terapia – Todella lyhyesti

Eläimiä käytetään terapia- ja valmennustyössä niiden myönteisen vaikutuksen vuoksi. Pelkkä eläimen läsnäolo rauhoittaa, tuo turvaa ja antaa tukea. Vaikkei eläimen kanssa voi puhua, sen kanssa kommunikoidaan kehon kielellä, mikä on aidompaa kuin puhuttu kieli. Lisäksi eläin suhtautuu jokaiseen ihmiseen tasa-arvoisesti, ei arvostele toisia esim. sosiaalisen aseman perusteella, eikä välitä siitä, onko ihmisellä jokin ruumiin tai mielen vamma. (Lähde: Green Care Finland)

 

Rapsutusta ja helliä hetkiä
Kaunon kanssa.

Eläinavusteisen valmennuksen ja terapian hyödyistä on useita tutkimuksia kaikenikäisten ihmisten kuntoutuksessa. Myös sosiaali- ja kasvatustyössä eläin voi toimia tehokkaana työparina ja saada ihmeitä aikaan, esim. autististen lasten kanssa. Suomessa eläinavusteisuutta ei osata vieläkään hyödyntää tarpeeksi, eikä maksajaa välttämättä löydy. Tästä syystä Suomessa eläinavusteisuus on vielä suhteellisen uusi kuntoutuksen muoto. (Lähde: Yle.fi)

Eläinavusteisessa terapiassa tai valmennuksessa voidaan periaatteessa hyödyntää mitä tahansa eläintä aina sinivalaasta papukaijaan (tai noh, ehkei sentään). Suomessa käytetään eniten koiria ja hevosia, mutta myös muita eläimiä, esim. alpakoita. Erilaisista eläinterapioista löydät listan linkkisivultani sekä Green Care Finlandin nettisivuilta.

Kaunon parantava kosketus

Tänään on torstai. Herään taas kerran yskien. Keuhkokuume on päättänyt, että olen äärimmäisen mukava ja ihana ihminen, eikä halua luopua seurastani, vaikken itse mokoman seurasta pahemmin välitä. Ottaa keuhkoista, ottaa kurkusta, ottaa aivoon. Eipä tehdä tänäänkään mitään! Avaan Facebookin ja haluan valittaa huonosta olostani. Ystäväni käskee minun rauhoittua ja olla aloillaan. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä olen jo kaksi viikkoa ollut sairauslomalla tämän taudin takia enkä jaksaisi enää olla paikoillani. Ruumiini huutaa tekemistä, mieleni samoin. Tylsistyttää ja turhauttaa.

Huomenna 15 viikkoa täyttävä suomenlapinkoira Kauno tulee viereeni sohvalle. Hän katsoo minua vihreillä silmillään ja hymyilee koirahymyään. En voi muuta kuin hymyillä takaisin. Kauno kellahtaa selälleen ja haluaa, että rapsutan häntä vatsasta. Rapsutus tekee kutaa kummallekin, Kauno haluaa leikkiä ja vaikken mihinkään riehumiseen pystykään, heitän Kaunolle pari kertaa palloa. Sen voi tehdä sohvalta käsin. Rapsutus- ja leikkihetki toi välittömästi paremman mielen, vaikkei se keuhkotautia saanutkaan manattua pois. Pystyn rauhoittumaan paremmin sohvalle elokuvan ääreen. Kaunokin tulee katsomaan kanssani elokuvaa, vaikka se onkin hänestä tylsä, sillä siinä ei ole koiria. Pelkkiä hevosia, lohikäärmeitä ja heinäsirkkoja vain (ohjelmassa on tällä kertaa Mulan).

Ei näin ihanan karvapalleron seurassa vain yksinkertaisesti
voi olla masentunut tai vihainen.

Päätä särkee kaikesta yskimisestä. Klo 14.15 ovi käy, ja sisään tulee myrskyn merkki, 12-vuotias tyttäreni. Koulussa oli ollut paskaa, opettajat olivat paskoja, ruoka oli paskaa ja sain kuulla pitkän saarnan siitä, miten kasvavat nuoret eivät sillä paskaruualla elä. Läksyjä oli tullut liikaa ja ne läksytkin ovat paskoja, eikä hän aio tehdä niitä, kun ei niistä kuitenkaan mitään opi. Ja olen paska äiti, koska pakotan hänet, viattoman tyttösen, käymään joka päivä tuollaisessa paskalaitoksessa. Katson häntä väsyneenä ja käsken olla huutamatta, koska Kauno alkaa pelätä. Tytär säikähtää, menee Kaunon luokse, silittää häntä hellästi ja puhuu rauhoittavaan sävyyn. Ei hän Kaunolle vihainen ollut, vaan typerälle koulusysteemille.

Kysyn teiniltä, menisikö hän tekemään heti läksyt. Ei kuulemma jaksa. Kysyn, lähtisikö hän Kaunon kanssa lenkille, kun en kerran itse vielä lenkille pääse. Sen hän jaksaa! Kysyn vielä jatkokysymyksen läksyistä; kai hän tekee ne lenkin jälkeen. Saan ponnettoman ”joojoo”-vastauksen. Läksyistä saan tapella todennäköisesti koko illan, mutta lenkille ei ainakaan tarvitse pakottaa. Teini on ovesta ulkona koiran kanssa, ennen kuin ehdin edes lopettaa kysymyslausetta. Puolen tunnin kuluttua ovesta tulee sisään iloinen ja hymyilevä tyttö kera läpimärän ja onnellisen koiran. Koira on taas saanut mennä kaikki lätäköt läpi, näemmä. Mutta eipä teiniä haittaa koiran kuivaaminen: Ei edes kysy, tarvitseeko koiraa kuivata, vaan ottaa oma-aloitteisesti pyyheliinan, ja kuivaa Kaunon tassut ja vatsan. Olisipa muussakin toiminnassa yhtä oma-aloitteinen.

Tästä heräsikin ajatus, että voisin käyttää Kaunoa eläinavusteisesti läksyjen tekemisessä. Tulisivat ehkä läksyt tehtyä vähän tehokkaammin ja vähäisemmän huudon säestämänä.

Hauvavauvan voima – Tästä syystä uskon eläinavusteisuuteen

Hieman ennen sairauslomaani päätin tehdä töissä empiirisen kokeen. Vein Kaunon mukanani kouluun ja katsoin, ovatko tylsät teoriatunnit erityisnuorten kanssa yhtään helpompia koiran ollessa luokassa kuin ilman koiraa. Tulos ei ollut mitenkään yllättävä: Ne olivat huomattavasti helpompia! Työrauha pysyi luokassa yllä koko oppitunnin ajan, opiskelijat tulivat luokkaan paljon positiivisemmalla asenteella, ja vaikka heillä oli lupa käydä rapsuttamassa ja leikittämässä koiraa kesken tehtävien teon, tehtävät tulivat tehtyä loppuun asti! Ilman koiraa tunnit menevät usein pelleilyksi, eikä tehtäviä saada edes aloitettua, saati sitten lopetettua. Loppupäivästä minulta tultiin kysymään, voisinko tuoda Kaunon seuraavanakin päivänä kouluun, että toisen ryhmän opiskelijat saisivat Kaunosta myös ”koulunkäyntiavustajan”. Lupasin, pidin lupaukseni, ja tunnit menivät todella hienosti!

Kauno koulunkäyntiavustajana,
syömässä kierrätyspaperilaatikkoa.

Meillä kotona menee paljon paremmin, kaikki kiitos ja kunnia siitä Kaunolle! Teini kiukuttelee vähemmän, itse olen vähemmän stressaantunut ja useammin hyvällä tuulella kuin ennen. Teemme perheenä enemmän asioita yhdessä. Jos pieni koira on voinut pelastaa yhden perheen ja on pelastanut myös muutaman oppitunnin, tämä pieni koira pystyy läsnäolollaan mihin tahansa muuhunkin! Ja sama koskee myös muita eläimiä, ei pelkästään koiria. Keuhkokuumetta Kaunokaiseni ei ole pystynyt parantamaan, rajansa sitä eläimilläkin, mutta minulla on kuitenkin henkisesti huomattavasti parempi olla, ja myös teinityttäreni teiniangstaus on vähentynyt hurjasti sen jälkeen, kun Kauno muutti meille.

Toki meidän pieni perheemme on vain yksi perhe tässä valtavassa universumissa, ja minun oppituntini ovat vain muutamia hassuja tunteja kolmivuotisen tutkintokoulutuksen aikana. En voi tietenkään yleistää, mutta eihän ikinä mitään voikaan yleistää! Aina on poikkeustapauksia. Mutta oman kokemukseni perusteella eläimistä ja eläinten parantavasta voimasta, uskon vahvasti siihen, että eläinavusteinen terapia ja valmennus tuovat aivan uudenlaisen ulottuvuuden sekä kuntoutuksen että sosiaali- ja kasvatustyön kentälle. Siksi opiskelen tätä alaa, koska minulla on vakaa usko sen toimivuuteen ja tulevaisuuteen. Ja siitä huolimatta, että uskon myös medikalisaatioon ja lääkkeiden hyötyyn, olen aivan ehdottomasti sitä mieltä, että monet psyykelääkkeet voitaisiin lopettaa kokonaan turhina, jos lääkäri määräisi lääkkeiden sijasta potilaalleen lemmikin. Minulle itselleni Kauno on ollut paras mahdollinen terapeutti.

Oma koira, paras koira. Koiran rapsutus vähentää tutkitusti stressiä.