Hupsista saatana – Miten meni omasta mielestä?

BLING! Tuli sähköposti. ”Kiitos, ilmoittautumisesi on nyt vastaanotettu.”

Niinpä niin. Sinne se taas lähti, kun ei voinut hillitä himojaan eikä hallita halujaan. Ja taas on tulossa monen sadan euron laskua perään, ihan vain siksi, että minun oli aivan pakko!

Siinä mielessä tämä ei ole mikään ihan hirveän paha rasti, että paljon typerämpäänkin sitä voisi kankut hiessä tienatut euronsa laittaa. Voisin juoda ne kurkusta alas (ei, en ole mikään absolutisti ja osaan kyllä halutessani vetää railakkaat kännit, mutta osaan myös nauttia elämästäni selvin päin) tai tuhlata johonkin täysin tarpeettomaan, kuten vaikkapa posliinisiin koriste-esineisiin (en ole ikinä ymmärtänyt niiden tarkoitusta, vaikka jotkut ihan nättejä ovatkin). Mutta koska en kuitenkaan ole alkoholin suurkuluttaja enkä keräile turhia koriste-esineitä, niin laitanpa sitten pienen palkkani siihen, että kouluttaudun lisää!

Tällä hetkellä opiskelen siis kahdella eri linjalla Alfa Partners Academyssa: eläinavusteisen sekä neuropsykiatrisen valmentajan linjalla. Molemmat opinnot ovat monimuoto-opintoja, mikä tarkoittaa etätehtävien lisäksi yhtä tai kahta lähipäivää noin kerran kuukaudessa. Monelle tämäkin saattaisi vaikuttaa paljolta kokopäivätyön ja yh-äitiyden lisänä, mutta minulla tosiaan on se ADHD, olen vähän liiankin energinen ihminen ja kaipaan muutakin tekemistä kuin sohvalla istumista. Opiskelu ja itsensä kehittäminen on ollut minulle kautta työhistoriani mukava harrastus, joskus jopa erittäin hyödyllinenkin sellainen, kun välillä se on vaikuttanut palkan määrään nousevasti.

Mitä sitten äsken tein? Mistä tämä kiitos-viesti tuli?

Se tuli Turun kesäyliopistolta. Ihan sattumalta satuin huomaamaan, että siellä alkaa tänä syksynä Itä-Suomen yliopiston hallinnoima perusopintokokonaisuus, Lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi. Vaikka opintokokonaisuus on tosiaankin Itä-Suomen yliopiston alainen, pääsen suorittamaan luentokurssit Turun yliopiston tiloissa ja tekemään myös tentit Turussa: Minun ei tarvitse lähteä Joensuuhun asti yhtä tenttiä tai luentoa varten. Lisäksi osa opintokokonaisuudesta suoritetaan täysin itsenäisinä opintoina ja tehtävät palautetaan Moodleen. Tämähän tarkoittaa sitä, ettei minun tarvitse poistua kotisohvalta saadakseni opintosuorituksia!

Tällainen mahtava mahdollisuus suoraan nenäni edessä. Kiinnostava opintokokonaisuus toiselta puolelta Suomea, minkä pääsen suorittamaan kotikaupungissani. Tämä opintokokonaisuus sopii nykyisen työni kanssa yhteen kuin rusetti nasun kaulaan, ja se vielä, kaiken huipuksi, tukee näitä valmentaja-opintojani. Eihän tällaista ainutkertaista (?) tilaisuutta vain yksinkertaisesti VOI jättää väliin! Hulluhan se ihminen on, joka ei tällaista tilaisuutta hyväkseen käytä.

Vai oliko se ennemminkin niin päin, että se ainoa hullu tässä olen minä, joka ei osaa jättää mitään väliin?

Nyt minulla on sitten parhaillaan meneillään kaksi eri valmentaja-koulutusta, perusopintokokonaisuus Turun kesäyliopistossa, yksi OPH:n hallinnoima verkkokurssi digitaalisista oppimisympäristöistä, toinen JAMK:n hallinnoima verkkokurssi samasta aiheesta, Kaunon pentukoulu, kokopäivätyö, käytöshäiriöinen erityisteini, keuhkokuume sekä kaukosuhde miehen kanssa, joka ei asu kanssani samassa maakunnassa, eikä edes viereisessä.

Mitenköhän tämä homma nyt meni niin kuin omasta mielestä?

Koiraterapia, paras terapia

Monet tämän blogin lukijat (ja suureksi yllätyksekseni tällä blogilla tosiaan ON lukijoita) ovat ihmetelleet, mitä on eläinavusteinen valmennus. Neuropsykiatrinen valmennus on monelle tuttu käsite, mutta eläinavusteinen onkin sitten vieraampi. Avaanpa hieman tätä eläinavusteisuutta sekä kerron teille, miksi ihmeessä päätin lähteä mukaan tähän koulutukseen.

Eläinavusteinen valmennus ja terapia – Todella lyhyesti

Eläimiä käytetään terapia- ja valmennustyössä niiden myönteisen vaikutuksen vuoksi. Pelkkä eläimen läsnäolo rauhoittaa, tuo turvaa ja antaa tukea. Vaikkei eläimen kanssa voi puhua, sen kanssa kommunikoidaan kehon kielellä, mikä on aidompaa kuin puhuttu kieli. Lisäksi eläin suhtautuu jokaiseen ihmiseen tasa-arvoisesti, ei arvostele toisia esim. sosiaalisen aseman perusteella, eikä välitä siitä, onko ihmisellä jokin ruumiin tai mielen vamma. (Lähde: Green Care Finland)

 

Rapsutusta ja helliä hetkiä
Kaunon kanssa.

Eläinavusteisen valmennuksen ja terapian hyödyistä on useita tutkimuksia kaikenikäisten ihmisten kuntoutuksessa. Myös sosiaali- ja kasvatustyössä eläin voi toimia tehokkaana työparina ja saada ihmeitä aikaan, esim. autististen lasten kanssa. Suomessa eläinavusteisuutta ei osata vieläkään hyödyntää tarpeeksi, eikä maksajaa välttämättä löydy. Tästä syystä Suomessa eläinavusteisuus on vielä suhteellisen uusi kuntoutuksen muoto. (Lähde: Yle.fi)

Eläinavusteisessa terapiassa tai valmennuksessa voidaan periaatteessa hyödyntää mitä tahansa eläintä aina sinivalaasta papukaijaan (tai noh, ehkei sentään). Suomessa käytetään eniten koiria ja hevosia, mutta myös muita eläimiä, esim. alpakoita. Erilaisista eläinterapioista löydät listan linkkisivultani sekä Green Care Finlandin nettisivuilta.

Kaunon parantava kosketus

Tänään on torstai. Herään taas kerran yskien. Keuhkokuume on päättänyt, että olen äärimmäisen mukava ja ihana ihminen, eikä halua luopua seurastani, vaikken itse mokoman seurasta pahemmin välitä. Ottaa keuhkoista, ottaa kurkusta, ottaa aivoon. Eipä tehdä tänäänkään mitään! Avaan Facebookin ja haluan valittaa huonosta olostani. Ystäväni käskee minun rauhoittua ja olla aloillaan. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä olen jo kaksi viikkoa ollut sairauslomalla tämän taudin takia enkä jaksaisi enää olla paikoillani. Ruumiini huutaa tekemistä, mieleni samoin. Tylsistyttää ja turhauttaa.

Huomenna 15 viikkoa täyttävä suomenlapinkoira Kauno tulee viereeni sohvalle. Hän katsoo minua vihreillä silmillään ja hymyilee koirahymyään. En voi muuta kuin hymyillä takaisin. Kauno kellahtaa selälleen ja haluaa, että rapsutan häntä vatsasta. Rapsutus tekee kutaa kummallekin, Kauno haluaa leikkiä ja vaikken mihinkään riehumiseen pystykään, heitän Kaunolle pari kertaa palloa. Sen voi tehdä sohvalta käsin. Rapsutus- ja leikkihetki toi välittömästi paremman mielen, vaikkei se keuhkotautia saanutkaan manattua pois. Pystyn rauhoittumaan paremmin sohvalle elokuvan ääreen. Kaunokin tulee katsomaan kanssani elokuvaa, vaikka se onkin hänestä tylsä, sillä siinä ei ole koiria. Pelkkiä hevosia, lohikäärmeitä ja heinäsirkkoja vain (ohjelmassa on tällä kertaa Mulan).

Ei näin ihanan karvapalleron seurassa vain yksinkertaisesti
voi olla masentunut tai vihainen.

Päätä särkee kaikesta yskimisestä. Klo 14.15 ovi käy, ja sisään tulee myrskyn merkki, 12-vuotias tyttäreni. Koulussa oli ollut paskaa, opettajat olivat paskoja, ruoka oli paskaa ja sain kuulla pitkän saarnan siitä, miten kasvavat nuoret eivät sillä paskaruualla elä. Läksyjä oli tullut liikaa ja ne läksytkin ovat paskoja, eikä hän aio tehdä niitä, kun ei niistä kuitenkaan mitään opi. Ja olen paska äiti, koska pakotan hänet, viattoman tyttösen, käymään joka päivä tuollaisessa paskalaitoksessa. Katson häntä väsyneenä ja käsken olla huutamatta, koska Kauno alkaa pelätä. Tytär säikähtää, menee Kaunon luokse, silittää häntä hellästi ja puhuu rauhoittavaan sävyyn. Ei hän Kaunolle vihainen ollut, vaan typerälle koulusysteemille.

Kysyn teiniltä, menisikö hän tekemään heti läksyt. Ei kuulemma jaksa. Kysyn, lähtisikö hän Kaunon kanssa lenkille, kun en kerran itse vielä lenkille pääse. Sen hän jaksaa! Kysyn vielä jatkokysymyksen läksyistä; kai hän tekee ne lenkin jälkeen. Saan ponnettoman ”joojoo”-vastauksen. Läksyistä saan tapella todennäköisesti koko illan, mutta lenkille ei ainakaan tarvitse pakottaa. Teini on ovesta ulkona koiran kanssa, ennen kuin ehdin edes lopettaa kysymyslausetta. Puolen tunnin kuluttua ovesta tulee sisään iloinen ja hymyilevä tyttö kera läpimärän ja onnellisen koiran. Koira on taas saanut mennä kaikki lätäköt läpi, näemmä. Mutta eipä teiniä haittaa koiran kuivaaminen: Ei edes kysy, tarvitseeko koiraa kuivata, vaan ottaa oma-aloitteisesti pyyheliinan, ja kuivaa Kaunon tassut ja vatsan. Olisipa muussakin toiminnassa yhtä oma-aloitteinen.

Tästä heräsikin ajatus, että voisin käyttää Kaunoa eläinavusteisesti läksyjen tekemisessä. Tulisivat ehkä läksyt tehtyä vähän tehokkaammin ja vähäisemmän huudon säestämänä.

Hauvavauvan voima – Tästä syystä uskon eläinavusteisuuteen

Hieman ennen sairauslomaani päätin tehdä töissä empiirisen kokeen. Vein Kaunon mukanani kouluun ja katsoin, ovatko tylsät teoriatunnit erityisnuorten kanssa yhtään helpompia koiran ollessa luokassa kuin ilman koiraa. Tulos ei ollut mitenkään yllättävä: Ne olivat huomattavasti helpompia! Työrauha pysyi luokassa yllä koko oppitunnin ajan, opiskelijat tulivat luokkaan paljon positiivisemmalla asenteella, ja vaikka heillä oli lupa käydä rapsuttamassa ja leikittämässä koiraa kesken tehtävien teon, tehtävät tulivat tehtyä loppuun asti! Ilman koiraa tunnit menevät usein pelleilyksi, eikä tehtäviä saada edes aloitettua, saati sitten lopetettua. Loppupäivästä minulta tultiin kysymään, voisinko tuoda Kaunon seuraavanakin päivänä kouluun, että toisen ryhmän opiskelijat saisivat Kaunosta myös ”koulunkäyntiavustajan”. Lupasin, pidin lupaukseni, ja tunnit menivät todella hienosti!

Kauno koulunkäyntiavustajana,
syömässä kierrätyspaperilaatikkoa.

Meillä kotona menee paljon paremmin, kaikki kiitos ja kunnia siitä Kaunolle! Teini kiukuttelee vähemmän, itse olen vähemmän stressaantunut ja useammin hyvällä tuulella kuin ennen. Teemme perheenä enemmän asioita yhdessä. Jos pieni koira on voinut pelastaa yhden perheen ja on pelastanut myös muutaman oppitunnin, tämä pieni koira pystyy läsnäolollaan mihin tahansa muuhunkin! Ja sama koskee myös muita eläimiä, ei pelkästään koiria. Keuhkokuumetta Kaunokaiseni ei ole pystynyt parantamaan, rajansa sitä eläimilläkin, mutta minulla on kuitenkin henkisesti huomattavasti parempi olla, ja myös teinityttäreni teiniangstaus on vähentynyt hurjasti sen jälkeen, kun Kauno muutti meille.

Toki meidän pieni perheemme on vain yksi perhe tässä valtavassa universumissa, ja minun oppituntini ovat vain muutamia hassuja tunteja kolmivuotisen tutkintokoulutuksen aikana. En voi tietenkään yleistää, mutta eihän ikinä mitään voikaan yleistää! Aina on poikkeustapauksia. Mutta oman kokemukseni perusteella eläimistä ja eläinten parantavasta voimasta, uskon vahvasti siihen, että eläinavusteinen terapia ja valmennus tuovat aivan uudenlaisen ulottuvuuden sekä kuntoutuksen että sosiaali- ja kasvatustyön kentälle. Siksi opiskelen tätä alaa, koska minulla on vakaa usko sen toimivuuteen ja tulevaisuuteen. Ja siitä huolimatta, että uskon myös medikalisaatioon ja lääkkeiden hyötyyn, olen aivan ehdottomasti sitä mieltä, että monet psyykelääkkeet voitaisiin lopettaa kokonaan turhina, jos lääkäri määräisi lääkkeiden sijasta potilaalleen lemmikin. Minulle itselleni Kauno on ollut paras mahdollinen terapeutti.

Oma koira, paras koira. Koiran rapsutus vähentää tutkitusti stressiä.

Tappavan tylsä tappajatauti

Olen ihmetellyt tässä viikon päivät, miksi yskin eikä mikään troppi tunnu helpottavan. Tänään sitten keuhkokuvat paljastivat oikeassa keuhkossani asustavan erittäin komean ja hyvinvoivan keuhkokuumepesäkkeen. Siltä istumalta sain viikon verran sairauslomaa, kiellon tehdä mitään fyysisesti rasittavaa ja todella kovat lääkkeet. Ehkä olen viikon kuluttua taas jaloillani. Ehkä!

Siinä vain on iso ongelma, että ADHD-aikuiselle paikallaanolo ei sovellu, ei sitten mitenkään. On koko ajan hirveä tarve saada tehdä jotain, vaikka mitään ei tässä vaiheessa todellakaan saisi tehdä. Onneksi keuhkokuume ei estä netissä surffailua eikä kirjojen lukemista, vaikka se paljon muuta estääkin. Niinpä olen viettänyt tämän iltapäivän mukavasti Bookya ja Adlibristä selaillen, ja tehnyt vähän liiankin hyviä löytöjä.

Nepsy-valmentajakoulutukseen kuuluvat kirjat olen jo ehtinyt tilata, samoin ne kirjat, mistä uskon hyötyväni opinnäytetyötä tehdessäni. Eläinavusteisen valmennuksen kirjalistaa minulla ei vielä ole, kun koulutus ei ole ehtinyt alkaa eikä minulla ole kirjoista sen parempaa tietoa. Tänään kuitenkin päätin sivistää itseäni opintoihin kuuluvan pakollisen kirjallisuuden lisäksi myös vaihtoehtoisella, aiheeseen liittyvällä kirjallisuudella. Tilasin koko Tammenterhon tarinoita-kirjasarjan sekä tehtävä- että teoriakirjoineen. Sarja on suunnattu nepsy-valmentajille ja siinä pitäisi olla käytännön vinkkejä asiakastyöhön, sekä myöskin tehtäviä. Uskon tästä kirjasarjasta olevan hyötyä, vaikka itse koulutuksessa emme sitä käsittelisikään.

Löysin myös Tarkkaavaisuus haltuun-nimisen kirjan. Lähestyn tällaista kirjallisuutta aina hyvin suurella skeptisyydellä, sillä olen huomannut niiden usein tuputtavan ajatuksia ja ideoita, mitkä ovat täysin järjen vastaisia. Hyvänä esimerkkinä eräs teos, mikä väitti ADHD:n johtuvan pelkästään huonosta ruokavaliosta (vinkki: Älä KOSKAAN innosta minua lähtemään keskusteluun ADHD:stä ja ruokavaliosta, sillä todennäköisesti et tule saamaan puheenvuoroa kaiken minun saarnaamiseni keskeltä). Ennen ostopäätöstä kyselin ADHD-vertaisten kokemuksia kirjasta, ja koska kokemukset olivat pääasiassa positiivisia, päätin antaa kirjalle mahdollisuuden. Myös tästä kirjasta saattaa olla hyvinkin suuri hyöty nepsy-valmennusta ajatellen. Palaan asiaan myöhemmin, kunhan saan kirjan ensin käsiini. Mikäli se löytyy kirjallisuusvinkeistä, olen silloin pitänyt kirjasta ja suosittelen tutustumaan siihen!

Huomasin myös, että syksymmällä on tulossa uusi teos, missä on tositarinoita Asperger-ihmisten elämästä ja niistä haasteista, mitä Asperger on tuonut elämään. Teosta ei ole vielä julkaistu, joten joudun odottamaan sitä ainakin vielä kuukauden päivät. Mutta se on ennakkotilattu, joten saan sen automaattisesti suoraan postissa kotiin, kunhan se ensin julkaistaan.

Sitä odotellessa, että nämä uudet ja mielenkiintoiset lukukokemukset tupsahtavat postiluukusta lattialle (ja koiranpennun pureskeltaviksi). Ensimmäiset tupsahtavat toivottavasti jo huomenna maanantaina tai viimeistään tiistaina. Mutta siihen asti on vain yritettävä keksiä, miten selviän tästä tappavan tylsästä tappajataudista. Ehkä aloitan sillä, että keitän itselleni ison kupillisen kuumaa ruusunmarjateetä, mihin laitan ison lusikallisen kotimaista hunajaa. Laitan Frozenin pyörimään ja yritän parhaani olla paikoillani ja tekemättä mitään. Itsestään ja terveydestään huolehtiminen on kuitenkin äärimmäisen tärkeä osa opiskelua ja työntekoa. Vielä, kun itse joskus muistaisi sen!

Sairaana ollessa saa aina hieman
valittaa...
Valituskupissa kuumaa
ruusunmarjateetä, hunajaa
ja sympatiaa. Taustalla Elsa
päästämässä irti menneestä.