Luonnon "rauhaa"

Olen asunut Turun keskustan laitamilla, ripulinruskean Aurajoen rannalla jo reilut 16 vuotta. Välillä on osoite vaihtunut, mutta asuinalue pysynyt koko ajan samana. Enkä varmaan enää osaisi muualla edes asua.

Vaikka nykyinen kotikatuni onkin suhteellisen rauhallinen, se huono puoli tuossa sijainnissa on, että kaikki mahdollinen kaupungin häly kuuluu parvekkeelleni. Jos läheisessä jokilaivassa on joku pumppu esiintymässä, kuulen musiikin erittäin hyvin lähtemättä kotoani tasan mihinkään. Välillä saa kuunnella piipaa-autojen ulvomista, välillä taas naapurien tappelemista. Ja kaikki tämä kuuluu kerrostaloasumiseen kaupungissa. Tällaista se nyt vain on.

Mökkiranta auringonlaskussa.

Joskus sitä ajattelee, että maaseudulla elämä on niin paljon rauhallisempaa. Ei ole piipaa-autojen ulvontaa, ei ole jokilaivoja eikä niiden terasseilla esiintyviä pumppuja, ei ole tappelevia naapureita (ainakaan kovin lähellä) eikä kaupungin asfalttipölyä. On vain luonnon rauha ja hiljaisuus.

Tämä luonnon rauha ja hiljaisuus mielessäni siintäen pakkasin koirani ja kamppeeni. Päätin, että tämä kesänä vietän mahdollisimman paljon aikaa mökillä nauttien hiljaisuudesta, luonnon rauhasta ja yksinäisyydestä. Äärimmäisen vilkkaan ja rankan koronakevään jälkeen tuo rauha ja hiljaisuus kuulostivat musiikilta korvilleni. En välittänyt siitä, että Paraisten saaristo on punkkien saartama ja todennäköisesti saisin vähintään borrelioosin, ellen peräti kaksi. Kunhan vain pääsisin nauttimaan luonnon rauhasta ja olemaan hiljaisuuden keskellä.

Heti ensimmäisenä bongasin alamökin vieressä olevassa pihapuussa käpytikan pesän. Eipä siinä, eläinvauvat ovat parhautta tiettyyn pisteeseen asti. Mutta siinä vaiheessa, kun olet kuunnellut monta tuntia niiden böördikersojen kiekumista ja tajuat, etteivät ne hiljene siellä kolossaan hetkeksikään, alkaa pikkuhiljaa todellisuus hahmottua: ei se elämä luonnon keskellä ole todellakaan mitään hiljaista! Se on ihan kaikkea muuta.

Mökkielämää parhaimmillaan? Jos vain saisi lukurauhan!

Ensimmäisenä yönä siis nukahdin käpytikkavauvojen suloiseen nälkälauluun.

Seuraavana aamuna olin valmis kaivamaan ilmapyssyn mistä tahansa kolosta ihan vain siksi, että saisin edes hetken hiljaisuutta. Sitähän minä tältä saarelta olin alun perin tullut hakemaan! Ja nyt nuo saakelin nälkäänsä kirkuvat kakarat olivat hyvää vauhtia pilaamassa minun lomafiilistäni.

Eivätkä käpytikkakersat todellakaan olleet ainoita, jotka päättivät ihastuttaa minua sulosävelillään. Tuntui siltä, että kaikki linnut malliin ja merkkiin katsomatta olivat tulleet täysin hulluiksi. Lintujen välisiä kiistoja oli lähestulkoon koko ajan ja mökin pihalla käytiin paljon pahempia ja huomattavasti äänekkäämpiä tappeluita kuin mitä kerrostalonaapureiden asunnossa on ikinä käyty. Öisin, kun pahimmat kiistat olivat rauhoittuneet, kukkui käki koko hemmetin ajan eikä antanut pahaakaan rauhaa.

Joutsenia olisi meidänkin rannassa sähisemässä, ellei olisi vahtikoiraa.

Illan viiletessä hyttyset tietenkin tulivat inisemään korvan juureen haluten maistaa vertani. No, ei muuta kuin Thermacell päälle. Eli kun vietät illan siinä Thermacellin höyryissä, on olo kuin olisit sittenkin kaupungissa pakokaasuja haistelemassa.

Kärpästen surinaa oli myös mukava kuunnella sekä päivin että öin. Aina niitä saatanan siivekkäitä pirulaisia löytää jostain kolosta mökkiin sisään ja sitten ne pitävät sinut hereillä koko yön.

Eikä pidä unohtaa sitä luontokappaleista hiljaisinta, eli suomenlapinkoiraa, jolla on isot pallit ja vielä isompi ego. Hänet kun on jalostettu vahtikoiraksi, niin sitähän hän sitten tekee. Pihalle tulee pörriäinen: se haukutaan hemmettiin. Kaukana merellä näkyy joutsen: sitä haukutaan ihan varmuuden vuoksi, ettei se vain kuvittelisi itsestään liikoja ja nousisi rantaan. Yhtä haukkumista koko loma!

Kauno, suuripallinen suomenlapinkoira, pitämässä vahtia mökkirannassa.

En tiedä, kenen keksintöä se on alun perin ollut, että luonnossa muka olisi hiljaista ja rauhallista. Täällä meidän mökillä ei ainakaan ole! Meidän pihassa on pahempi meteli kuin kaupungin keskustakerrostalossa konsanaan ja kaiken sen metelin tuottaa juurikin se luonto. Eli luonnossako muka mieli lepää kaikessa siinä hiljaisuudessa? Paskan marjat!

Tällä hetkellä voin rehellisesti sanoa, että Tuska-festareillakin on huomattavasti vähemmän meteliä kuin mitä täällä meidän pihalla on tähän mennessä ollut. Ehkä pitäisi vain viettää koko kesä kaupungissa, niellen asfalttipölyä. Saisi sentään olla rauhassa kaikelta luonnon meteliltä.

Hämähäkeistä ei sentään lähde meteliä...

Hevarittaren kämppäblogi: Värien ja koirankarvojen sinfoniaa

Oma koti kullan kallis. Ja näin se on myös Mäkisille. Tervetuloa blogisarjamme toiseen osaan, missä esittelemme todellisen elämän kotia, suoraan Aurajoen rannalta!

Satun kodikas opiskelunurkkaus on mukavan divaanisohvan päällä.

Ensimmäisenä on vuorossa koko kodin sydän, olohuone. Olohuoneessa yhdistyvät iloiset värit ja kauniit kuosit. Kaiken tämän peittää alleen pehmeä lapinkoiran karva, mikä antaa kotoisan säväyksen olohuoneen harmoniaan.

Ikkunoita koristavat Vallilan tummanlilat kelohonkaverhot. Olohuoneen suuri lattiamatto oli alkuaan samaa värimaailmaa, mutta nyt sen väriksi on vaihtunut lapinkoiranruskea. Isolla Kodin Ykkösestä hankitulla divaanisohvalla on Satun oma opiskelupiste. Sohvan divaaniosan koristavat paksut kirja- ja muistiinpanopinot. Lukulamppu tuo valoa ja eloa sohvan tummuuteen. Pehmoinen pöllöviltti lämmittää talven pimeinä iltoina opiskelevaa Satua.

Nojatuoleille on löydetty monipuolista käyttöä.

Olohuoneen kaksi nojatuolia seisovat ylväinä sohvan vierustassa. Toinen nojatuoleista toimii Satun vaatetelineenä. Nojatuolille on kätevä kerätä vaatteita, mitä voi vielä käyttää yhden kerran. Siitä ne löytää helpommin ja nopeammin kuin sekaisesta vaatekaapista.

Nojatuolin takana kohoaa ylväs kirjahyllyrykelmä. Satu rakastaa kirjoja, ja sen kyllä huomaa. Olohuoneen pitkällä seinällä on toinen kirjahylly, täynnä upeita kirjoja. Kaikki kodin kirjahyllyt ovat Ikean taattua laatua ja Satun omin pikkukäsin kokoamat. 

Satun rakkaus kirjoihin näkyy asunnossa.

Virkistävänä yksityiskohtana olohuoneessa on pyykkiteline tuomassa puhtaiden pyykkien raikasta tuoksua kodin sydämeen.

Eteisen kuosit sopivat yhteen olohuoneen kanssa.

Eteisen värit ja kuosit sointuvat kauniisti olohuoneen kanssa yhteen. Kaunis lila sävy seinillä on sisustussuunnittelijan suunnittelema ja Satun itse maalaama. Eteisen lattian peittävät myös Vallilan tummanlilat kelohonkakuviot. Sama kaunis kuosi tuo jatkuvuutta asuntoon.

Pienuudestaan huolimatta eteinen toimii erinomaisena säilytystilana tavaroille. Eteisen nurkassa olevan Ikean harmaan lipaston päälle on kätevä kerätä tavaraa, samoin Ikeasta ostetut puulaatikot odottavat hetkeä, jolloin Satu saisi vietyä ne töihin maalattaviksi.

Lisää säilytystilaa on löydetty lipaston päältä.

Kylpyhuoneen ovessa roikkuvat pyyheliinat ovat eteisen väripilkku, ja tuovat kodikkuutta kapeaan tilaan.

Teini on itse saanut valita huoneensa värit ja kuosit.

Teinin huoneen on suunnitellut teini itse. Kirkkaan vihreät seinät symboloivat luontoa ja kesäistä kukkaketoa. Seinässä oleva syvennös on maalattu liitutaulumaalilla. Kirjahylly, työpöytä, tuoli ja vaatekaappi ovat Ikeasta, sänky kaikkine lisävarusteineen on Kodin ykkösestä ja lahjakkaan nuoren naisen soittimet on hankittu musiikkiliikkeistä ympäri maailmaa.

Myös teinin huoneen verhot ovat Vallilan kuosia. Ne ovat Lauri Tähkän suunnittelemat Lintukoto-verhot. Satua hävetti verhojen osto niin paljon, että hänen oli pakko tilata ne verkkokaupasta. Ihan vain siksi, ettei kukaan näkisi häntä Lauri Tähkän suunnittelemien verhojen kanssa. Teinin mielipidettä kuitenkin kuunneltiin, ja hän sai haluamansa verhot.

Teinin hollantilaiset juuret näkyvät huoneessa.

Teinin huone on kodin siistein huone. Siellä on vain muutamia epämääräisiä tavaroita lattialla, kuten treenikassi ja hieltä haisevat kiipeilykengät. Nämä pienet epämääräisyydet tuovat elämän sävähdyksiä muuten niin siistiin huoneeseen. Samoin teinin liitutauluseinällä lukevat sanat muistuttavat kauniisti teiniä hänen hollantilaisista sukujuuristaan.

Tässä sarjamme ensimmäinen kotiesittely! Mikäli haluat saada juuri sinun kotisi esiteltyä sellaisena kuin se on, ota yhteyttä. Tulemme mielellämme esittelemään juuri sinun yksilölliset sisustusratkaisusi.

Mukavalla sängyllä on myös pöllöviltti.

Kun hevaritar koiraansa koulutti ja krapulassa Balettigaalaan pukeutui

Vanton tilan hieno seinäkello.

Perjantai

Työviikko alkaa painaa päälle. Vuoden opintovapaan jälkeen töihin paluu hieman takkuilee. Kestää hetken orientoitua aikataulutettuun arkeen ja siihen, että pitää kuuntelemisen sijaan itse olla äänessä oppitunneilla.

Klo 14 jälkeen palaan kotiini, joka on muuttunut Ikea-helvetiksi. Ostimme miehelleni uuden ja toimivamman työpöydän, ja meillä on ollut Ikea-talkoot minun työpäiväni ajan. Haluaisin mennä päiväunille, mutta sänkymme on täynnä tavaraa. Sen sijaan menen sohvalle, otan läppärin ja jatkan työpäivääni Aisti ry:n tiedotustöiden muodossa. Eivät ne työt tekemällä lopu.

Vanton tilalla on myös antiikkikauppa.

Alkuillasta lähden erään ystäväni luokse. Olemme käyneet läpi teinityttäreni vaatekaapin, ja laittaneet kaikki pieneksi käyneet vaatteet muovikasseihin. Isoja muovikasseja on 4 kpl, plus sen lisäksi yksi iso pahvilaatikko. Teen yhden varhaisteinitytön hyvin onnelliseksi viemällä hänelle uusia vaatteita. Teen samalla vaivalla onnelliseksi myös äidin, jonka ei tarvitse ostaa tyttärelleen uusia vaatteita pariin vuoteen.

Kotiin tultuani ryhdyn tekemään taas Aistin tiedotustöitä. Olen umpiväsynyt, kun pääsen vihdoin ja viimein sänkyyn. Huomenna on lauantai, mutta joudun laittamaan kellon soittamaan. Olen menossa Karita Häkkisen hajutyöskentelykurssille Kaunon kanssa, ja se alkaa jo klo 10 Raisiossa, Vanton tilalla.

Vanton tila.

Lauantaiaamu ja -päivä

Olen kuin nukkuneen rukous, kun vääntäydyn autoon. Yö meni levottomasti ja katkeillen, joten väsyttää ihan helvetillisesti. Kauno istuu takapenkillä innosta vinkuen. Hän aavistaa, että kohta mennään tekemään jotain tosi kivaa.

Herääminen kesti kauan ja aamutoimet tein kuin hidastetussa elokuvassa, joten kurvaan Vanton tilan pihaan hieman myöhässä. Onneksi se ei haittaa, sillä myös kouluttaja on hieman myöhässä. Ehdin vetää henkoset Raision raikasta ilmaa ja nauttia kauniista maisemista.

Lopulta pääsemme aloittamaan. Hajutyöskentelykurssi on kaksipäiväinen, ja kummallekin päivälle on varattu kuusi koirakkopaikkaa. Meidän koirakkopaikkamme on tänään, ja huomenna sunnuntaina minulle on varattu kuunteluoppilaan paikka. Kurssi alkaa yleisellä höpötyksellä ja demolla, minkä kouluttaja tekee oman koiransa kanssa. Koira toimii kuin unelma, ja minä katson kateellisena tuoliltani tätä esitystä. Mietin mielessäni, että odotapas vain, kun minä pääsen Kaunon kanssa vauhtiin.

Jaamme vuorot. Minä olen Kaunon kanssa toiseksi viimeinen. Teemme hajujäljet ja aloitamme treenit yksi kerrallaan. Koirat ovat innokkaita ja hallissa kuuluu kova nuuskutus. Sitten tulee minun vuoroni.

Hajuhydrolaatteja.

Haen Kaunon autosta. Hänen häntänsä heiluu. Kerron Kaunolle innoissani, että nyt me menemme haistelemaan. Kauno innostuu heti! Menemme halliin, ja siihen nurkkaan, missä haju on. Annan Kaunolle lähtöhajun, ja annan etsimiskäskyn. Kauno istuu vieressäni villahousut maahan painettuina ja katsoo minua. Annan uuden lähtökäskyn. Ei tasan mitään.

Kopautan seinää. "Etsi haju!" Kauno tulee tutkimaan sitä kohtaa seinästä, mihin kopautin. Sen jälkeen villahousut koskettavat uudelleen lattiaa. Katson Kaunoa kysyvästi. Kauno on tiukkana. Hän rakastaa nose workia ja haistelua, mutta vihaa yleisöä. Hänen Korkea-Arvoinen Villahousuutensa ei tee mitään, jos tilanne on tämä. Aivan liikaa häiriöitä, ja uusi hallikin vielä. Eihän tällainen käy päinsä!

Selvä homma, koira autoon.

Herra Villahousu Vanton tilan pihalla.

Toisella kierroksella Kauno toimii vähän paremmin, kun innostan häntä tarpeeksi paljon. Saan aplodit sen vuoksi, että itse toimin niin kannustavasti. Minulta valuu hiki kaiken innostamisen takia. Kyselen itseltäni, miksi ihmeessä minun piti ottaa jästipäinen lapinkoira eikä sitä miellyttämishaluista noutajaa. Toisaalta, noutajan kouluttamisessa ei ole mitään haastetta. Pässinpäisen lapinkoiran kouluttaminen on niin vaativa tehtävä, että jos siinä onnistut, niin sen jälkeen osaat kouluttaa aasin, kultakalaan, sinivalaan ja punatulkun.

Kurssilla on kaksi muutakin lapinkoiran omistajaa. He antavat minulle vertaistukea ja sanovat, että heidän lappalaisensa ovat precis samanlaisia jästipäitä. Alan miettiä, voisiko tätä tietoa hyödyntää jotenkin.

Koulutukseen osallistujien tuoleja.

Lappalaiset tuntuvat olevan huippuitsepäisiä koiria, joilla ei ole miellyttämishalua tipan tippaa. Itseään haluavat toki miellyttää, mutta muita eivät. Koiran motivoiminen riippuu ihan siitä, missä asennossa kuu ja Venus ovat Jupiteriin nähden. Jos ne ovat väärässä asennossa, koira ei motivoidu, vaikka tekisit millaisia sirkustemppuja. Jos taas kaikki taivaankappaleet ovat oikeassa asennossa, koira toimii kuin rasvattu, oppii kaiken heti ja on maailman paras treenikumppani!

Onko mahdollista saada koira motivoitua silloin, kun taivaankappaleet eivät ole oikeissa asennoissaan? Ja jos on, niin mitä kaikkea se vaatii? Tämähän voisi olla erinomainen aihe Tampereen yliopiston eläinkouluttajakoulutuksen opinnäytetyölle! Minulla ei nimittäin ole vielä aihetta.

Koulutuksen pitäisi loppua klo 17, mutta se venyy ja venyy vilkkaan keskustelun vuoksi. Minä nuokun jo tuolissani. Olen niin tuhottoman väsynyt. Ja iltahan on vasta alkamassa!

Karita Häkkinen koiransa kanssa.

Lauantai-ilta

Suihku, meikit, seksikkäät vaatteet, taksi. Suunnaksi SOPP (Suuret oluet, pienet panimot-festivaali Turussa). Minä ja eräs ystäväni seisomme sisäänkäynnillä ja katsomme valtavaa jonoa. Ei, emme todellakaan aio jonottaa sisään. Vaihdamme lennosta suunnitelmaa.

Vieressä on Pinella. En ole käynyt siellä aikoihin. Emme jaksa kävellä tois pual jokkee, joten jäämme täl pual, ja istumme Pinellan mukaville sohville. Tilaan kannullisen mojitoa. Eipähän tarvitse ihan heti mennä takaisin baaritiskille.

Juttelemme mukavia. Kannu tyhjenee nopeaan. Alan olla ihan hyvässä kuosissa siinä vaiheessa, kun kannun pohja häämöttää. Ja minulla on ihan hirveä nälkä! Ystäväni on samaa mieltä ruuan suhteen. Pinellan keittiö on mennyt jo kiinni, joten päätämme siirtyä tält pualt jokkee tois pual jokkee, ja mennä Adaan syömään. Sieltä saa todella hyvää pizzaa!

Pizzan jälkeen kello on yksi yöllä. Minun pitäisi olla aamulla taas klo 10 Raisiossa, Vanton tilassa, kuunteluoppilaana. Sanon, että minun taitaa olla pakko ottaa taksi kotiin. Ystäväni on samaa mieltä. Ei hänkään enää tässä vaiheessa iltaa selvinpäin ole.

Mieheni on vielä hereillä, kun pääsen kotiin. Hän kuitenkin nukahtaa ennen minua, ja alkaa kuorsata. Minä en pysty nukkumaan hänen vieressään, jos hän alkaa kuorsata ennen kuin minä olen itse nukahtanut. Menen sohvalle katsomaan elokuvaa. Nukahdan lopulta ehkä siinä kolmen maissa.

Vanton tila.

Sunnuntai

Herään ensimmäistä kertaa puoli kahdeksalta vessahätään. Raahaudun pytylle. Peilistä kurkistaa panda. Olo on karmea. Raahaudun takaisin sohvalle ja jatkan nukkumista. Nukahdan melkein saman tien uudestaan.

Seuraavaksi herään yhden maissa iltapäivästä. Hupsista saatana! Minun piti olla siellä Vanton tilalla kymmeneltä. Apua! Minulla on niin karmea krapula, etten pysty lähtemään auton rattiin. Ennemmin makaan päivän sohvalla ja säälin itseäni.

Balettigaalan asuste.

Selaan krapulaisena Facea, ja vastaani tulee muistutus siitä, että olen ollut kiinnostunut tapahtumasta. Turun musiikkijuhlat järjestää tänään Balettigaalan! Huudan miehelleni, että tällainen ihana tapahtuma olisi tarjolla, ja lupaan päästä kuuteen mennessä ylös sohvalta, kun se gaala alkaa. Mieheni ei innostu. Outo mies. Laitan Faceen julkisen ilmoituksen siitä, että tarjolla olisi upeaa seuraa. Ja saan kuin saankin seuraa!

Vedän päiväunet, että jaksan lähteä balettiin. Taas meikkaus ja vähemmän seksikkäät vaatteet. Tai no, yritys ainakin hyvä. Autossa nimittäin huomaan, että kaula-aukkoni on hieman liian avonainen. Enää ei ole aikaa vaihtaa vaatteita. Näillä mennään.

Konserttitalossa saan kahdenlaisia katseita: Miehet katselevat minua erittäin kiinnostuneina ja leveästi hymyillen, kun taas mummelit katselevat minua kiukkuisesti ja paheksuen. Noh, ainakin minut huomataan, ellei tästä nyt muuta positiivista keksi.

Balettigaala on upea! Upeat valot, värit ja musiikki. Gaala on sekoitus sekä nykybalettia että klassista. Erittäin mielenkiintoisia teoksia ja huippuluokan tanssijoita! Minun tulee käytyä aivan liian vähän katsomassa tanssia.

Krapulani alkaa helpottaa konserttitalon pimeydessä ja mieleni virkistyy. Enää ei edes harmita, että tämän päivän hajukoulutus jäi välistä. Päivä päättyi sittenkin hyvin krapulasta ja kaula-aukosta huolimatta.

Lapinkoira on helppo kouluttaa, ne sanos...

Innokkaat kurssilaiset. Tai no, minä enemmän innoissani kuin Kauno.

Kaksi päivää koulutusta takana. Jirka Vierimaan vireenhallintakoulutusta. Meidän suloinen herra Villahousu - kaksi vuotta ja kaksi pallia - näytti taas, miten lapinkoiraa koulutetaan.

Kauno on maailman paras koira. Maailman ihanin ja rakkain pieni otus. Ja samalla kaikkein jästipäisin olento, mitä tämä maapallo on ikinä päällään kantanut. Jirkan sanoin: "Lapinkoirilla on kokonaan oma sielunelämänsä". Tämän allekirjoitan kyllä aivan täysin!

"Onks pakko AINA kuvata?"

Meidän ongelmamme vireenhallinnan kanssa on tämä: Kotona Kauno on oikeastaan koko ajan ylivirittyneessä tilassa, kun sitten taas treeneissä hänen viretilansa laskee, ja hän menee nurkkaan loikoilemaan, eikä tee mitään, vaikka minä heiluttaisin minkälaista namia herran kirsun edessä. Eli meidän koiran vire on aivan täysin takaperoinen. Silloin, kun saisi olla rento, meidän koiralla on kortisolit taivaissa. Silloin, kun saisi painella nuppi viidentenä tassuna, meidän herra Villahousu heittäytyy selälleen, alkaa pelleillä ja tekee kaikkea muuta paitsi työtä käskettyä.

Ja niin kävi näidenkin kahden päivän aikana. Ensimmäisenä koulutuspäivänä Kauno sai yleisön nauramaan useammin kuin Ismo Leikola keikoillaan. Jirka totesikin, että Kaunolla on todella suuri persoona. Tästä olen Kaunon emäntänä erittäin samaa mieltä. Suurempaa ja mielenkiintoisempaa persoonaa en tiedä, edes ihmisten joukosta.

Kauno vain kieriskeli ruohikolla, kintut taivasta kohden, kieli roikkuen. Minä näin sieluni silmin, miten Kauno mielessään lällätteli minulle. Ja minä seisoin vieressä kananami kourassa ja taivastelin, kun koira on taaskin rikki eikä toimi. Ja yleisöllä oli hauskaa.

Toisena koulutuspäivänä Kauno toimi vähän paremmin, kunnes hänen mielestään harjoitus muuttui ihan tylsäksi, ja hän alkoi laiduntaa makoisan ja tuoreen näköistä nurmikkoa. Sen jälkeen en saanut häneen enää minkäänlaista eloa kananamin kanssa. Olisi varmaan pitänyt yrittää ruohonkorrella. Se olisi ehkä auttanut.

Punaviinimarjoja poimimassa. Kesken koulutuspäivän.

Kauno on niin uskomattoman pässi, äärimmäisen valikoiva, kyllästyy toistoihin nopeasti ja kun hän jämähtää, hän sitten jämähtää. Minkään valtakunnan kisaaminen tuollaisen pässin kanssa ei tulisi kuuloonkaan. Toisaalta, Kauno on huippunopea oppimaan silloin, kun herra sattuu olemaan sillä päällä, että treenit maistuvat. Suuri älykkyys tuo mukanaan vielä suuremman pässinpäisyyden.

Jos joku vielä tulee sanomaan minulle, että lapinkoiraa on todella helppo kouluttaa, niin saa tulla meille ja yrittää kouluttaa tuota meidän villahoususankaria sellaisena päivänä, kun herralle ei koulutus maistu. Toivotan mitä suurinta onnea.

PS. Suosittelen todella lämpimästi Jirkan koulutuksia! Sen lisäksi, että Jirka on erittäin hauska ja huumorintajuinen kouluttaja, hänellä on aivan uskomaton tatsi eläimiin ja niiden sielunmaailmaan.

TOP 10 parhaimmat turhat kesäostokset

Koska elämässä eletään vain kerran eikä euroja saa mukaansa hautaan, raha pitää käyttää silloin, kun sitä on. Ja etenkin kesällä on ihan täysin sallittua, jopa suotavaa, ostaa kaikkea hupsua ja hauskaa. Ihan vain siksi, että ne sattuvat olemaan kivoja, söpöjä tai muuten vain ihanan omituisia.

Opintovapaavuosi meni viimeistä senttiä venytellen, koska tämä Koulutusrahaston suoma aikuisopintoraha - vaikka onkin ansiosidonnainen - ei kuitenkaan ole mitenkään runsas, ja ne laskutkin pitäisi maksaa. Kesällä, kun alkoi taas palkka juosta, tuli innostuttua vähän ehkä liikaakin näiden impulssiostosten kanssa. Tässä turhien tavaroiden TOP 10. Turhia, mutta AH, NIIN IHANIA!

Fujifilmin Instax mini 9 polaroid-kamera

10. SUOMENLAPINKOIRA-MUKI

Hassunhauskoja mukeja erilaisin iskulausein on markkinoilla pilvin pimein. Mutta jos siinä on jonkun söpön eläimen kuva, ja jos siinä on vielä SINUN koirarotusi kuva, on se muki ihan välttämättä saatava. Oman koirarodun mukeja ja muita turhia tavaroita ei voi koskaan olla liikaa. Ihan vain siksi, että koirat ovat ihania.

9. SATEENKAARIHERKKUJA-KIRJA

Olivat vain niin ihanan näköisiä ja kivan värikkäitä nuo kaakut, että oli ihan pakko ostaa tuo kirja. Vaikka sitten silmäniloksi, ellei muuten. EHKÄ saatan joskus uskaltaa kokeilla minun surkeilla leivontataidoillani jotain noista resepteistä. EHKÄ. En ole varma. Ja tokihan noita reseptejä löytyy kymmeniä miljoonia ilmaiseksi netistä. Eli ei tuota kirjaa olisi senkään takia tarvinnut. Mutta kun se oli niin hieno! Ja vielä alennuksessa.

Viini-lehden tilaus

8. RAINBOW DASH-AVAIMENPERÄ

Avaimenperäthän ovat maailman tarpeellisimpia ostoksia noin muutenkin. Mutta kun oli aivan helvetinmoisessa alennuksessa... Ja siinä on YKSISARVINEN!!!!! 

7. CHUBBY UNICORN-TOHVELIT

Kuten olen sanonut aikaisemminkin, elämässä ei voi ikinä olla liikaa yksisarvisia. Ja toki sitä tupakoitsija tyylikkäät tohvelit tarvitsee, että pääsee keskellä pimeän talven pakkasia ulos kylmään tupakalle. Parvekkeen kivilattia pruukaa olemaan talvisin niin pirun kylmä, ettei sinne voi sukkasillaan mennä. Eivätkä nuo miehen vanhat crocsit todellakaan ole tarpeeksi tyylikkäät. Ihan kuin joku minun jalkojani näkisi, kun istun parvekkeella röökillä...

Yksisarviskäsinukke

6. PENTAGRAM-MUISTIVIHKO

Ihminen, joka harrastaa kirjoitustyötä sivutoimisesti saaden siitä pieniä pennosia vuoden aikana, ihan välttämättä tarvitsee muistivihon. Se on täysin välttämätön osa joka runotytön käsilaukun varustusta. Tosin, niitä muistivihkoja saa ilmaiseksikin, esim. joitain firmojen mainosvihkosia, eikä niistä ihan perusvihoistakaan tarvitse pulittaa 25 euroa kappale. Eikä muistivihossa välttämättä tarvitse olla nahkaista kantta. Mutta kun tämä on niin tyylikäs ja ihan sairaan päheä! Eihän tällaista nyt vain voinut olla ostamatta. Tulee paljon parempia runoja rustattua jossain jokilaivan kannella, pienessä seitinohuessa, kun niitä riimejä saa rustata tällaiseen superhienoon muistivihkoon.

5. KIIVILINTU-PEHMOLELU

Mustista ja Mirristä ostettu supersöppänä pehmolelu. Itselle, ei koiralle! Koiralla on omat lelunsa, mitä saa suolistaa ja nylkeä. Minusta ei ole laisinkaan hassua ostaa itselle söpöjä leluja lemmieläinkaupasta.

Suomenlapinkoiramuki

4. VIINI-LEHTI

Tilasin itselleni Viini-lehden! En tiedä, miksi. Koska en ole alan ammattilainen, enkä ole sellaiseksi aikomassa, lehti on minulle periaatteessa täysin turha. Lehden mukana saan kuitenkin vinkkejä uusista ja hyvistä viineistä, ja pääsen täyttämään näiden vihjeiden perusteella taas viinipäiväkirjaani. Kätevää siinä mielessä!

3. "LIMANULJASKAPALLOT"

Eivät nämä ihan hirveän turhia ole, koska näitä on kiva pyöritellä. Toimivat ihan hirveän hauskoina stressileluina. Ja koska ADHD-aikuinen tarvitsee käsilleen koko ajan jotain tekemistä, niin näitä on hauska hypistellä. Ovat vielä värikkäitä ja näyttävät hauskoilta. Toki minulla olisi vastaavanlaisia leluja jo ennestäänkin, mutta ne ovat yksivärisiä ja ihan tylsiä. Nämä ovat hauskempia.

Mukin toinen puoli

2. YKSISARVISKÄSINUKKE

En minä mitään käsinukella tee, mutta kun YKSISARVINEN!!!!! Ja ihan hirvittävän söpökin vielä. Eihän tällaista voi kauppaan jättää pölyttymään. Annoin tälle ihanalle otukselle nimeksi Dooris.

1. POLAROID-KAMERA

Vaikka eihän tämä ole edes turha! Olen jopa tienannut rahaa sillä, että olen ottanut kuvia ihmisistä Cannibal Corpsen keikalla, ja he ovat saaneet heti kuvat mukaansa. Tosi kiva ja kätevä vehje. Ja niin himputin söpön värinenkin. Kyllä jokaisella pitää olla polaroid-kamera! Tämä on melkein maailman paras keksintö!

Kiivi-pehmolelu

PS. Minä kyllä haluan sen verran euroja mukaan hautaani, että saan maksettua Kharonille lauttakyydistä. Eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka vanhat mytologiat ovatkin totta.

Kaksi vuotta karvaa, kuolaa ja rakkautta

Ensimmäinen kuva Kaunosta, juuri ennen lähtöä ikiomaan kotiin.

Tasan kaksi vuotta sitten, näihin kellonaikoihin, kämpässämme kävi kova nuuskutus. Pieni hauvavauva haisteli ympäriinsä tutkien joka paikan ja maistaen kaikkea, mitään eteensä sattui saamaan. Tasan kaksi vuotta sitten meille kotiutui Kauno, pikkuruinen lapinkoira, jolla ei vielä ollut omaa kotia.

Kaksi vuotta olen saanut olla onnellinen koiranomistaja. Kaksi vuotta olen saanut kokea ihanan karvakuonon aitoa ystävyyttä ja rajatonta rakkautta.

Kahden vuoden ajan minua on tultu iloisena ovelle vastaan. Kahden vuoden ajan minua on tervehditty häntä heiluen. Kaksi vuotta kodissamme on asunut perheenjäsen, jonka olen aina kokenut puuttuvan meiltä. Kahden vuoden ajan meiltä ei ole puuttunut mitään.

Kaksi vuotta karvaisia mattoja, vaatteita, nojatuoleja ja sohvia. Kaksi vuotta kuraisia tassunjälkiä vaatteissa ja matoilla. Kaksi vuotta kuolaa ja piilotettuja luita ympäri asuntoa. Kaksi vuotta "räjähtäneitä" pehmoleluja, joiden täytteitä saan kerätä.

Kaksi ihanaa vuotta! Kaksi vuotta, joista en vaihtaisi päivääkään pois. Kaksi elämäni onnellisinta vuotta.

Kaksi vuotta, jonka aikana olen jokaisena päivänä kiittänyt itseäni siitä, että uskalsin soittaa sen superjännittävän puhelun ja lähteä ajamaan 150 km kohti tuntematonta osoitetta. Kaksi vuotta olen kiittänyt itseäni siitä, että "lähdin vain katsomaan" koiranpentua. Ilman tuota puhelua ja ilta-ajelua olisin menettänyt jotain elämää suurempaa. Olisin menettänyt mahdollisuuden saada perheemme jäseneksi maailman parhaimman koiran.

Kaksi vuotta maailman ihanimman koiran äitinä. En olisi parempaa voinut elämältä toivoa! Olen onnellinen.

Kauno tänään, lahjaksi saatu viilennysliivi yllään.

Asiaa koirista, koiran hankkimisesta ja pentutehtaiden välttämisestä

Koirien hankinta on puhuttanut paljon viime aikoina. Etenkin kaksi asiaa ovat olleet mediassa esillä: 1) pentutehtaat, ja 2) lemmikkien huono kohtelu. Haluanpa tuoda oman korteni kekoon tämän asian osalta.

Minun rakas Kaunoni odottamassa omaa vuoroaan nose work-tunnilla.

Miksi haluat koiran?

Koiranpennut ovat valtavan suloisia ja ihania. Kaikki haluavat koiranpennun! Ennen kuin menet hankkimaan pennun, kysy itseltäsi seuraavat kysymykset:

1) Miksi haluan koiran?

2) Onko elämässäni tilaa koiralle juuri nyt?

3) Onko minulla varaa koiraan?

4) Onko minulla aikaa koiralle?

Mikä on syy sille, että haluat koiran? Onko tarkoituksenasi laihduttaa, ja haluat jonkun, ketä pakottaa sinut kolmesti päivässä ulos lenkille? Jos tämä on syy, unohda se koiran hankinta saman tien. Haluatko elämääsi rakkaan ystävän ja perheenjäsenen, josta haluat pitää huolta koko sen eliniän ajan? Ei kun koiraa etsimään!

Kauno rakastaa pusikoissa juoksemista. Ja emäntä rakastaa punkkitarkastuksia.

Mikä on elämässäsi juuri nyt tärkeintä? Onko se matkustelu ja festareilla ravaaminen? Sitten ei kannata ottaa koiraa. Koira vaatii aikaasi, ja se vaatii sitä PALJON. Kaiken huipuksi, koira vaatii aikaasi usean vuoden ajan. Varaudu siihen, että olet "kiinni" koirassa vähintään sen 10 vuotta, toivon mukaan vielä kauemminkin.

Se kaikista suloisinkin pentu vaatii koulutusta ja ulkoilutusta. Ellei pentua jaksa kouluttaa ja ulkoiluttaa, se tulee tuhoamaan kenkäsi, talosi ja järkesi. Ei ole pennun syy, ellei sitä kouluteta ja opeteta, vaan kouluttamatta jättäminen on aina omistajan syy. Pennun rankaisu siitä, ettei omistaja ole viitsinyt, tarkoittaa minun silmissäni sitä, ettei kyseinen ihminen ole ansainnut koiran ystävyyttä ja rakkautta.

Koiran ylläpito maksaa rahaa. Ei sen koiran tarvitse gourmet-ruokaa syödä joka päivä, mutta se halvinkin ruoka kuitenkin maksaa rahaa. Samoin eläinlääkärimaksut ovat tätä nykyä aivan järkyttävät. Onko sinulla varmasti varaa tähän kaikkeen? Jos on, niin hyvä. Ellei sinulla ole mahdollisuutta saada omalle lautasellesikaan muuta kuin kaurapuuroa päivästä toiseen, kannattaa miettiä kahdesti, onko juuri nyt oikea aika koiralle.

Kaunon lempiharrastus on hajutyöskentely.

Rekisteröity rotupentu luotettavalta kasvattajalta

Jos olet varma, että juuri nyt on oikea aika koiralle, on aika tehdä se osuus, jolloin vältät pentutehtailijoita. Se on yllättävän helppoa pienellä maalaisjärjen käytöllä. Minä olen ostanut rekisteröidyn rotukoiran Facebook-ilmoituksen perusteella, ja sain terveen koiran, jolla on hyvät sukutaustat. Miten tein sen?

Kun näin ilmoituksen, ihan ensimmäisenä tarkistin, onko kennelillä omaa nettisivua. Olihan sillä! Nettisivuilta löytyivät tasan samat tiedot kuin ilmoituksestakin: Kasvattajien nimet, puhelinnumerot, osoitteet jne. Sen jälkeen vilkaisin Kennelliiton sivuja. Kappas, myös sieltä löytyi kyseinen kasvattaja rekisteröitynä Kennelliittoon, ja edelleenkin myös Kennelliitolla oli samat yhteystiedot kuin ilmoituksessa oli. Pentue oli rekisteröitynä Kennelliiton sivuilla. Kun olin selvittänyt nämä tiedot, otin puhelimen kauniiseen käteen, ja soitin ilmoituksen puhelinnumeroon.

Ihan ensiksi kasvattaja esitteli koiran. Sen jälkeen hän kyseli MINUN taustaani. Miksi olen hankkimassa koiraa, millaisessa talossa asun, voinko tarjota koiralle tarpeeksi liikuntaa ja suotuisat elinolosuhteet. Kunnollinen kasvattaja on AINA kiinnostunut siitä, millaiseen kotiin pentu annetaan.

Koirapuisto on Kaunolle tärkeä paikka.

Tämän pienen "haastattelun" jälkeen meidät kutsuttiin käymään kasvattajan luona, heidän kotonaan. Samalla näkisimme myös pennun emon. Vasta ihan viimeisenä mainittiin hinta.

Kun pääsimme perille kasvattajille, vastaan tuli kymmenkunta karvaturria. Ilmoituksen pentu ei todellakaan ollut talon ainoa koira! Kaikki koirat olivat sosiaalisia, hyvinvoivia ja pennut leikkisiä ja uteliaita. Päätöksen teko ei tämän jälkeen ollut enää vaikeaa, ja pentu lähti mukaamme.

Toki hinta kirveli kukkaroa, mutta rekisteröidystä pennusta pitää maksaa! Jos joku tarjoaa rekisteröityä rotupentua kahteensataan euroon, pitää hälytyskellojen alkaa soida saman tien. Rodusta riippuen, hinta on sen tuhannen euroa, vähintään. Tällä rahalla ostat sekä terveen pennun että kasvattajien tuen ja tietotaidon. Hyvät kasvattajat auttavat sinua taatusti koirankasvatustyössäsi!

Pähkinänkuoressa siis, rekisteröity rotupentu maksaa aina kunnon summan rahaa, pentue löytyy Kennelliiton nettisivuilta ja kasvattaja kutsuu sinut kotiinsa katsomaan pentua. Halpa rotukoira, joka luovutetaan torin kulmalla, on taatusti pentutehtailun tulosta.

Rekisteröityjen kasvattajien tiedot on todella helppo löytää ystävämme Googlen avulla tätä nykyä. Tiedot eivät ole valtion salaisuuksia, ja myös rotujärjestöt auttavat mielellään. Minulla ei mennyt montaa minuuttia, kun kaivoin kasvattajasta tiedot esiin. Ei mene taatusti sinultakaan! Ja tällä pienellä etukäteistyöllä varmistat sen, että todellakin saat sitä, mitä tilaat.

Älä pelkää kodinvaihtajaa

Rekisteröidyt rotupennut eivät ole ainoita koiria maailmassa. Myös eläinsuojeluyhdistykset palvelevat! Sieltä haettu koira ei maksa niin paljoa, mutta tiedät varmasti, että tuet juuri tämän yhdistyksen tekemää hyvää työtä, etkä pentutehtailua.

Yhdistyksessä osataan myös kertoa eläimestä ja voitte yhdessä pohtia, millainen koira sopii juuri sinun kotiisi. 

Entä sitten kaverin kaveri, joka joutuu luopumaan Turresta, koska allergia? No, kysypä ihan suoraan kaveriltasi, millainen ihminen tämä kaverin kaveri on. Voiko häneen luottaa? Onko koira hyvin hoidettu? Onko hän taatusti oikealla asialla? Ei ole mitenkään outoa esittää tällaisia kysymyksiä tilanteessa, missä ollaan antamassa kotia koiralle. Ennemmin kysyy monta turhaa ja tyhmää kysymystä kuin liian vähän kysymyksiä, ja tulee huijatuksi.

Koirissa on eroja

Äläkä unohda sitä tärkeintä, eli rotuominaisuuksia! Jos asut kerrostaloyksiössä kaupungin keskustassa, haluatko varmasti ottaa paljon liikuntaa tarvitsevan vetokoiran, kuten vaikka malamuutin? Tai vaihtoehtoisesti, haluatko ottaa englanninbulldogin aktiiviseksi kaveriksi erilaisiin harrastuksiin? Tuskinpa. Vääränlainen koira vääränlaisessa kodissa tietää ongelmia.

Kaikki koirarodut eivät ole sopivia lapsiperheisiin, eikä kaikista koiraroduista tule hyviä vahtikoiria. Monet koirarodut ovat sopivia kerrostaloasumiseen, mutta sitten taas on niitä rotuja, mitä ei voi missään tapauksessa suositella kerrostaloon, edes siinä tapauksessa, että perhe on aktiivinen noin muuten. Mikä rotu sopii juuri sinulle? Esim. Hankikoira-sivusto auttaa tässä asiassa. 

Kauno kuskausvuorossa.

Minun rotuni on suomenlapinkoira. Parasta juuri minun rodussani on sen sopeutuvaisuus ja ystävällisyys. Suomenlapinkoira on kaikkien kaveri, myös pienten lasten. Tämä rotu sopii monenlaiseen ympäristöön, myös kerrostaloon, mutta kaipaa toki runsaasti liikuntaa. Lappari on kiva harrastuskaveri ja sopii kaikenlaiseen harrastukseen sen mukaan, mikä koiraa itseään kiinnostaa. Turkki on helppohoitoinen, ja talvella koira ei todellakaan tarvitse vaatetusta! Suomenlapinkoira pärjää missä tahansa pakkasessa. Helppo kouluttaa ja todella älykäs. Terve ja pitkäikäinen rotu, Suomessa hyvin yleinen ("ylläripylläri", kun on kerran suomalainen rotu) ja rekisteröityjä kasvattajia on runsaasti. Kaunis ulkonäkökään ei ole mitenkään miinuspuolena, vaikkei koiraa ulkonäön takia ostetakaan.

Miten niin harrastus, mikä koiraa itseään kiinnostaa? No siksi, että tämä rotu on yksi perhanan pässi! Ellei kiinnosta, niin sitten koira ei taatusti tee. Jästipäisempää rotua saa hakea. Vahtikoirana erinomainen, mutta haukkuherkkyys tulee esiin kaikissa tilanteissa, myös niissä, jolloin sitä vahtimista ei niinkään tarvitsisi. Vaatii ehdottomasti vähintään peruskouluttamisen! Muuten hommasta ei tule mitään, ja koira vie omistajaansa kuin pässiä narussa. Aikamoinen velmuilija ja teini-ikäisenä käyttäytyy kuin pahainen pikkukakara. Ei ole tippaakaan miellyttämishalua, ellei sitten miellytä itseään. Omistajan miellyttäminen ei kiinnosta. En silti vaihtaisi rotua!

Hajuerottelua parvekkeella.

Kysyttävää?

Jos on jotain kysyttävää liittyen koiran hankkimiseen, niin avaa suusi ja kysy! Ota selvää! Älä innostu halvasta hinnasta. Jos homma kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei taatusti ole totta. Harkitse ja harkitse vielä toisenkin kerran. Älä tee hätiköityjä päätöksiä. Myös koira on elävä ja tunteva olento, jota ei oteta perheeseen leluksi, vaan perheeseen kuuluvaksi tärkeäksi jäseneksi.

Tietoa löytyy pilvin pimein pitkin nettiä. Jaksa siis etsiä sitä tietoa, kun sitä kerran on saatavilla. Erinomaisia tietolähteitä ovat edellä mainitut Hankikoira-sivusto, Kennelliitto, eri rotujen rotujärjestöt ja Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen ylläpitämä Koiratieto-sivusto. Hyvää tietoa pentutehtailusta ja sen välttämisestä löytyy myöskin Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen ylläpitämästä Halpakoira-sivustolta. Siellä on selkokielellä asiaa siitä, miten erottaa hyvän ja luotettavan kasvattajan pentutehtailijasta.

Älä tule huijatuksi, vaan etsi tietoa ja ota selvää asioista! Koira on maailman paras kaveri, ja jokainen koira ansaitsee hyvän kodin. Anna sinä hyvä koti juuri sinulle sopivalle koiralle, tukematta pentutehtailua.

Menossa jäljestämään.