10 asiaa, mitä et todellakaan olisi halunnut tietää minusta

Kun näitä blogihaasteita nyt kiertää, ja minulla on tylsä hetki, niin otetaanpas vastaan taas yksi näistä hulvattomista blogihaasteista. Eli kymmenen täysin turhaa asiaa, mitä et tiennyt minusta ja mitä sinä et välttämättä olisi halunnut edes tietää. No, tämän jälkeen tiedät!

1. Minulla ei ole rikosrekisteriä. Mutta se johtuu vain ja ainoastaan siitä, etten ole jäänyt vielä mistään kiinni.

2. Minulla on tapana juoda maitoa suoraan tölkin suusta. Samoin teen mehulle. Lasien käyttö on vanhanaikaista ja niistä tulee turhaa tiskiä.

3. Pureskelen kynsiäni. Ja kynsinauhojani. Minulla on ollut viimeksi vauvana jonkinasteiset kynnet.

4. Minulla on todella herkkä ja voimakas yökkäysrefleksi. Saatan yökätä siitä, jos joku toinen sylkee minun läsnäollessani.

5. En juo ikinä "liruja" pullon pohjalta. Juoma on kuitenkin ehtinyt väljähtyä ja maistuu niin pahalta, että yökkään, jos yritän juoda sitä. 

6. Vihaan pikeepaitoja niin paljon, että minulle tulee fyysisesti todella kuvottava olo, jos näen ihmisen, jolla on sellainen päällä. En voi esim. syödä samassa pöydässä, missä istuu ihminen pikeepaita päällään. Hyi helvetti!

7. Olen aivan uskomattoman laiska. Jos minulla on suinkin mahdollisuus laistaa jostain tylsästä tai ikävästä hommasta, teen sen tuntematta tasan minkäänlaisia omatunnon tuskia.

8. Minä voisin kyllä laihduttaa ja pysyä hoikkana, mutta olen aivan liian rakastunut erilaisiin juustoihin ja suklaaseen. Ja koska minua ei loppujen lopuksi voisi vähempää kiinnostaa se, mitä puntari näyttää, olen lakannut välittämästä painostani. Etenkin, kun minulle mahtuvat EMP:n ihan normikokoiset vaatteet, eikä minun tarvitse ostaa isojen tyttöjen kokoja.

9. Minulla on sikakallis maku. Ja koska olen kermaperse, en todellakaan tyydy mihinkään halpisversioon, vaan haluan sitä aitoa ja ehtaa itseään. Maksoi mitä maksoi. Elämästä pitää nauttia, sillä täällä eletään vain kerran.

10. Minä en ikinä pelaa mitään. Syy on siinä, että vihaan häviämistä yli kaiken. Olen ratkaissut asian sillä, etten pelaa. Ellen pelaa, en voi hävitä.

PS. Koska en - taaskaan - keksinyt mitään muuta kuvitusta, niin tässä teille Salvador Dalin maalauksia. Olkaapa niin todella hyvät.

"Ooksä joku homo, vai?" Kirjaesittelyissä homoja ja kriminaaleja

Loma! Ja mitä kalenteriini vilkaisin, se jatkuu vielä vähän aikaa. Ensi viikolla ei ala kuin yksi kurssi. Ehdin siis lukea vielä monta kirjaa, ihan vain omaksi ilokseni, ennen kuin taas alkaa kauhea kurssikirjojen pänttäys.

Olen tässä parin päivän sisään ahminut, taas kerran, kaksi kirjaa. Toinen on Juha Veli Jokisen toimittama teos Homo! Lesbo! Tositarinoita 2000-luvun Suomesta, ja toinen on Jaana Haapasalon kirjoittama Kriminaalipsykologia.

Homo! Lesbo! Tositarinoita 2000-luvun Suomesta

Tämä teos sisältää 12 tositarinaa suomalaisista julkkiksista, jotka ovat tulleet ulos kaapista. Sen lisäksi kirjaan mahtuu myös artikkeleita psykiatreilta, kirkolta ja lainoppineilta. Tositarinat on koottu haastatteluiden avulla, ja haastateltujen joukkoon kuuluvat mm. Jani Toivola, Teuvo Loman ja Oras Tynkkynen.

Tarinat ovat mielenkiintoista luettavaa monessakin mielessä. Niistä kaikista kuultaa läpi se, että nämä kaikki 12 haastateltua elävän tuiki tavallista elämää, ihan tavallisessa parisuhteessa. He rakastavat, tekevät työtä, hoitavat arkiaskareensa, eikä heidän elämänsä ole mitenkään sen oudompaa tai kummallisempaa. Ainoastaan heidän puolisonsa on samaa sukupuolta kuin mitä he itse ovat. Ja tästä syystä he ovat saaneet kokea syrjintää työpaikoilla ja saunailloissa. Monen perheelle myös on ollut vaikea sulattaa se, että heidän rakkaasta lapsestaan onkin kuoriutunut homoseksuaali, ja useammat haastatellut kertovat äitinsä kysyneen heiltä, mitä hän on tehnyt kasvatuksessaan väärin.

Koska kirja on julkaistu vuonna 2009, ovat kaikki oikeustieteelliset tekstit auttamattomasti aikansa eläneitä. Laki on muuttunut huomattavasti kirjan julkaisun jälkeen. Jos siis etsii jotain esseetä varten lähdeteosta, tästä kirjasta ei ole siinä mielessä apua. Ellei sitten halua pohtia lain ja homoseksuaalisuuden suhdetta historiassa. Silloin tämä teos sopii mitä mainioimmin lähdeteoksen virkaan. Haastateltujen tarinat eivät kuitenkaan vanhene ajan hampaissa, ja heidän tarinoitaan voi käyttää lähteenä, jos haluaa tehdä jonkun pienen esseen homoseksuaaleista ja heidän elämäntarinoistaan.

Ja koska teitä kuitenkin kiinnostaa, mikä on minun suhtautumiseni samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliittolakia kohtaan... Olen ehdottomasti sitä mieltä, että suurin on rakkaus, ja se on aivan yksi paskan hailea, millaiset killuttimet siellä toisen puoliskon alaosastossa on, vai onko siellä killuttimia laisinkaan, kunhan elää parisuhteessa, missä voi luottaa toiseen, saa arvostusta ja vastarakkautta.

Kriminaalipsykologia

Tästä teoksesta on ilmestynyt vuonna 2017 uudistettu painos. Minulla, tietenkin, on se vanhempi. Ollut jo hyllyssäni vähän aikaa, koska en ole saanut luettua. Noh, tuosta vanhemmastakin painoksesta sai hyvän käsityksen siitä, mitä on kriminaalipsykologia ja mitkä kaikki asiat voivat ajaa henkilön tekemään rikoksia.

Teos on todella kattava ja yksityiskohtainen. Siinä käydään läpi erilaiset rikollisuuden muodot aina varkauksista väkivaltarikoksiin sekä rikollisten henkilöiden hoito. Vaikka teoksen takakannessa lukee, että se on suunnattu kaikille aiheesta kiinnostuneille, huomasin muutamassa kohdassa, että tekijä on jättänyt "suomentamatta" hieman hankalampia tieteellisiä termejä, mitkä eivät välttämättä aivan kaikille maallikoille avaudu. Alaa opiskelleille ne ovat toki itsestään selviä termejä, mutta esim. äidilläni ei ole tasan mitään hajua siitä, mitä tarkoittaa sosiaalinen kompetenssi.

Lisäksi teoksessa painotettiin miehiä rikoksen tekijöinä. Toki sieltä löytyi vähän asiaa naisistakin, mutta paino on sanalla vähän. Ymmärrän sen kyllä, että kirja kertoo yleistäen kriminaalipsykologiasta, ja miehet ovat rikollisten joukossa yliedustettuina, muttei se tarkoita sitä, etteivätkö naisetkin rikoksia tekisi. Olisin kaivannut enemmän asiaa naisista rikosten tekijöinä.

En suosittele kirjaa herkille ihmisille, sillä etenkin väkivalta-osiossa kirjoittaja kuvailee todella yksityiskohtaisesti joitain tapahtuneita rikoksia, ja tämä voi järkyttää herkimpiä ihmisiä. Niille, jotka kestävät lukea nämä järkyttävät kuvaukset ilman, että tarvitsee turvautua oksennusämpäriin, suosittelen kirjaa lämpimästi, jos kriminaalipsykologia vähänkään kiinnostaa! Tässä on "kaikki" yhdessä paketissa.