Kankkunen, päivää!

Voi hyvä hevon pieru, tätä krapulan tasoa! Muisti taas sen oikean biologisen ikänsä ja muisti myöskin sen, miksi näin vanhat ihmiset eivät enää kisko skumppaa kaksin käsin, pullo toisensa jälkeen. I'm WAAAAAAAAAY too old for this shit.

Eilen oli Turku Pride. Tapahtuma, mikä on ollut minun ja hyvän ystäväni jokavuotinen perinne. Kipeä kinttuni esti kulkueeseen osallistumisen ja kaiken muun mahdollisen kivan päiväsaikaan. Illalla lupasin lähteä baariin, mikäli saan taksin ajamaan suoraan baarin oven eteen, en tanssi enkä joudu kävelemään muutenkaan yhtään ylimääräistä. Tämä sopi ystävälleni.

Aloitimme illan meillä. Ystäväni oli käynyt hakemassa tulomatkalla Vegånia-ruokafestareilta meille pari erittäin herkullista pizzanpalaa. Minulla olivat skumpat ja samppanjat jääkaapissa jäähtymässä. Söimme, joimme ja nauroimme. Ennen kaikkea joimme. Olin onnistunut tyhjentämään kaksi pulloa samppanjaa ja yhden pullon skumppaa siinä vaiheessa, kun taksi tuli kotiovemme eteen.

Taksi vei meidät Suxesiin. Kyseessä on paikallinen homobaari, missä olemme istuneet monet illat. Siellä on aina hyvä ja rento meininki. Saimme  - onneksi - hyvästä kohtaa istumapaikat ja jatkoimme kittaamista. Hieman vahvemmalla siiderillä, tietenkin. 

Seuraan liittyi tuttuja ja tuntemattomia, joiden kanssa juttu luisti välittömästi. Meillä oli aivan valtavan hauskaa, vaikka jouduimme jalkani takia vain istumaan pöydän ääressä, emmekä päässeet tanssimaan. Juttua riitti, ja naurua! Sekä sitä hieman tujumpaa siideriä.

Kello taisi olla kahden pintaa, kun klenkkasin baarin oven eteen pysäköineen taksin takapenkille. Olin niin helvetin päissäni, ettei mitään rajaa. Mieheni oli vielä hereillä, kun pääsin kotiin, ja hän naureskeli, että taisi vaimolla olla hauskaa. Naamani oli täynnä glitteriä, mitä joku tuntematon nainen oli laittanut minulle. 

Olen nukkunut suuren osan päivää tätä järkyttävää krapulaani pois. Huomenna pitäisi vielä mennä klenkkaamaan töihin! Saisin varmaankin jatkoa sairauslomalleni, mutta minun on yksinkertaisesti pakko mennä hoitamaan asioita, kuten hakemaan työpaikan avaimet sekä työpuhelin. Luovutin ne opintovapaani ajaksi takaisin, ja töiden teko on aika paljon helpompaa, jos pystyy avaamaan luokkien ovet. En viitsi jättää näin tärkeitä asioita viime tinkaan. 

Jalkani ei mennyt yhtään huonommaksi eilisen Priden myötä, mutta eipä se kyllä ihan hirveästi nivelsiteitäni parantanutkaan. Mutta kun Pride on kerran vuodessa vain!

Ehkä ensi kerralla muistan sen, etten ole enää 20-vuotias ja tarvitsen vähintään sen viikon toipuakseni kunnon känneistä.

"Ooksä joku homo, vai?" Kirjaesittelyissä homoja ja kriminaaleja

Loma! Ja mitä kalenteriini vilkaisin, se jatkuu vielä vähän aikaa. Ensi viikolla ei ala kuin yksi kurssi. Ehdin siis lukea vielä monta kirjaa, ihan vain omaksi ilokseni, ennen kuin taas alkaa kauhea kurssikirjojen pänttäys.

Olen tässä parin päivän sisään ahminut, taas kerran, kaksi kirjaa. Toinen on Juha Veli Jokisen toimittama teos Homo! Lesbo! Tositarinoita 2000-luvun Suomesta, ja toinen on Jaana Haapasalon kirjoittama Kriminaalipsykologia.

Homo! Lesbo! Tositarinoita 2000-luvun Suomesta

Tämä teos sisältää 12 tositarinaa suomalaisista julkkiksista, jotka ovat tulleet ulos kaapista. Sen lisäksi kirjaan mahtuu myös artikkeleita psykiatreilta, kirkolta ja lainoppineilta. Tositarinat on koottu haastatteluiden avulla, ja haastateltujen joukkoon kuuluvat mm. Jani Toivola, Teuvo Loman ja Oras Tynkkynen.

Tarinat ovat mielenkiintoista luettavaa monessakin mielessä. Niistä kaikista kuultaa läpi se, että nämä kaikki 12 haastateltua elävän tuiki tavallista elämää, ihan tavallisessa parisuhteessa. He rakastavat, tekevät työtä, hoitavat arkiaskareensa, eikä heidän elämänsä ole mitenkään sen oudompaa tai kummallisempaa. Ainoastaan heidän puolisonsa on samaa sukupuolta kuin mitä he itse ovat. Ja tästä syystä he ovat saaneet kokea syrjintää työpaikoilla ja saunailloissa. Monen perheelle myös on ollut vaikea sulattaa se, että heidän rakkaasta lapsestaan onkin kuoriutunut homoseksuaali, ja useammat haastatellut kertovat äitinsä kysyneen heiltä, mitä hän on tehnyt kasvatuksessaan väärin.

Koska kirja on julkaistu vuonna 2009, ovat kaikki oikeustieteelliset tekstit auttamattomasti aikansa eläneitä. Laki on muuttunut huomattavasti kirjan julkaisun jälkeen. Jos siis etsii jotain esseetä varten lähdeteosta, tästä kirjasta ei ole siinä mielessä apua. Ellei sitten halua pohtia lain ja homoseksuaalisuuden suhdetta historiassa. Silloin tämä teos sopii mitä mainioimmin lähdeteoksen virkaan. Haastateltujen tarinat eivät kuitenkaan vanhene ajan hampaissa, ja heidän tarinoitaan voi käyttää lähteenä, jos haluaa tehdä jonkun pienen esseen homoseksuaaleista ja heidän elämäntarinoistaan.

Ja koska teitä kuitenkin kiinnostaa, mikä on minun suhtautumiseni samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliittolakia kohtaan... Olen ehdottomasti sitä mieltä, että suurin on rakkaus, ja se on aivan yksi paskan hailea, millaiset killuttimet siellä toisen puoliskon alaosastossa on, vai onko siellä killuttimia laisinkaan, kunhan elää parisuhteessa, missä voi luottaa toiseen, saa arvostusta ja vastarakkautta.

Kriminaalipsykologia

Tästä teoksesta on ilmestynyt vuonna 2017 uudistettu painos. Minulla, tietenkin, on se vanhempi. Ollut jo hyllyssäni vähän aikaa, koska en ole saanut luettua. Noh, tuosta vanhemmastakin painoksesta sai hyvän käsityksen siitä, mitä on kriminaalipsykologia ja mitkä kaikki asiat voivat ajaa henkilön tekemään rikoksia.

Teos on todella kattava ja yksityiskohtainen. Siinä käydään läpi erilaiset rikollisuuden muodot aina varkauksista väkivaltarikoksiin sekä rikollisten henkilöiden hoito. Vaikka teoksen takakannessa lukee, että se on suunnattu kaikille aiheesta kiinnostuneille, huomasin muutamassa kohdassa, että tekijä on jättänyt "suomentamatta" hieman hankalampia tieteellisiä termejä, mitkä eivät välttämättä aivan kaikille maallikoille avaudu. Alaa opiskelleille ne ovat toki itsestään selviä termejä, mutta esim. äidilläni ei ole tasan mitään hajua siitä, mitä tarkoittaa sosiaalinen kompetenssi.

Lisäksi teoksessa painotettiin miehiä rikoksen tekijöinä. Toki sieltä löytyi vähän asiaa naisistakin, mutta paino on sanalla vähän. Ymmärrän sen kyllä, että kirja kertoo yleistäen kriminaalipsykologiasta, ja miehet ovat rikollisten joukossa yliedustettuina, muttei se tarkoita sitä, etteivätkö naisetkin rikoksia tekisi. Olisin kaivannut enemmän asiaa naisista rikosten tekijöinä.

En suosittele kirjaa herkille ihmisille, sillä etenkin väkivalta-osiossa kirjoittaja kuvailee todella yksityiskohtaisesti joitain tapahtuneita rikoksia, ja tämä voi järkyttää herkimpiä ihmisiä. Niille, jotka kestävät lukea nämä järkyttävät kuvaukset ilman, että tarvitsee turvautua oksennusämpäriin, suosittelen kirjaa lämpimästi, jos kriminaalipsykologia vähänkään kiinnostaa! Tässä on "kaikki" yhdessä paketissa.

Unien ihmeellinen maailma, osa 66

Viimeöisessä unessa olin juuri muuttanut Helsinkiin. Olin saanut hyvän toimittajan työn Yleltä, ja onnistunut vielä nappaamaan täydelliseltä tuntuvan asunnon täydellisellä sijainnilla. Parvekkeeltamme nimittäin näkyi Ylen rakennus, ja asuimme keskellä kiireisintä Pasilaa.

Asunto oli pitkulainen, ja jokaiseen huoneeseen pääsi vain yhtä kautta. Olohuoneessa oli parveke, ja olohuoneesta pääsi keittiöön, mistä taas pääsi upeaan, helmiäishohteiseen kylpyhuoneeseen. Kylpyhuoneesta pääsi taas makuuhuoneeseen, missä oli omituisella tavalla valittu täysin samanlaiset kuviot sekä lattiaan että tapettiin: Kuviointi oli 90-lukumaista viivaa, mikä oli pääosin tummansinistä, mutta joukossa oli beigen värisiä viivoja aina silloin tällöin. Edellisellä omistajalla oli ollut myös lakanat ja päiväpeitto samasta kuosista, ja lakanoissa oli myös kissojen kuvia. Nauroimme mieheni kanssa, että lakanoissa on väärä eläin, kun koira pitäisi olla. Meillä oli kuitenkin kiire saada asunto valmiiksi, joten annoimme ruman lattian ja seinän olla. Emme jaksaneet lähteä remontoimaan.

Pitkulainen asuntomme oli korkean kerrostalon ylimmässä kerroksessa, mikä hieman pelotti minua järkyttävän korkeuskammon omaavana ihmisenä. Minua mys ärsytti se, että asunto oli pitkulainen eikä läpitalon asunto. Nyt aurinko porottaisi koko päivän koko asuntoon. Olin kuitenkin samalla tyytyväinen, että olimme löytäneet näin hienon asunnon näin vähäisellä vaivalla ja vielä näin hyvältä paikalta, joten yritin antaa näiden pikkuasioiden olla.

Lähdin asioille, ja huomasin pihalla muuttuneeni mieheksi. Mieheni oli kuitenkin säilynyt miehenä. No, mitäs pienistä! Pasilassa oli aamuyön pikkutunnit meneillään, kun lähdin hoitamaan asioitani ulos, ja joka paikassa oli räkäisiä baareja sekä prostituoituja myymässä itseään. Tullessani asioilta näin mieheni asioimassa erään toisen miehen kanssa, ja koska minä nyt en ikinä jää kakkoseksi millekään, päätin tuoda itsekin kotiintuliaiseksi miehen mukanani! Kotiimme oli kamalan pitkät kierreportaat ja vielä omituinen ramppikin. Menimme ne kilpaa, koska tiesimme kumpikin, että asunnossamme olisi vain yksi hyvä sänky.

Pöllöilimme vähän aikaa miesten kanssa asunnossamme, minkä jälkeen lähdin etsimään koiranpentua. Tämä koiranpentu oli Kauno vauvana, ja tämän koiranpennun avulla tekisin vaikka minkälaisia ihmeellisiä juttuja.

Uni hyppäsi tämän jälkeen toiseen, mutten muista enää siitä toisesta mitään. Ainoastaan tämän unen.

Vege-nynnerö kirjataivaassa

Taas sadepäivä. Kylmä syystuuli raiskaa märkiä kasvojani. Juoksen parkkipaikalta messukeskuksen ovelle, sateensuojaan. Pakko vetää rööki ennen kuin avaan oven. En halua, että järjetön tupakanhimo tulee keskeyttämään tätä tärkeää päivää.

Turun kirja- ja ruokamessut. Ilman niitä ei ole lokakuuta. Jokavuotinen perinteeni alkaen aina vuodesta aasinnahka ja alasin. Tämä ei ole se vuosi, kun rikon tämän tärkeän perinteen. Vaikka tililläni ei ole juurikaan rahaa johtuen tästä uljaasta päätöksestäni siirtyä kokopäiväisestä palkkatyöstä kokopäiväiseksi opiskelijaksi, messuille on päästävä. En ehkä pysty ostamaan sitä määrää kirjoja ja herkkuja, mitä olen tottunut ostamaan, ja joudun katsomaan tarkasti jokaisen ostoksen. Mutta messuille menen. Sitä ei voi kukaan estää. Etenkin, kun kädessäni on kaksi ilmaislippua.

Aloitan A:sta, eli A-hallista. Kustantajat ja kirjakaupat ovat siisteissä riveissä valtavien kirjapinojen keskellä. Paikka tuntuu paratiisilta. Jos kuolemanjälkeinen taivas on olemassa, siellä on taatusti näin paljon kirjoja!

Ensimmäiset löytöni teen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran hyllyiltä. Vain yksi kappale Valokuvan taide-kirjaa. Eikä hintakaan ole kova! Kirjassa on suomalaisen valokuvan historia yksissä, noin 10 kiloa painavissa kansissa. Tuo kirja kutsuu minua. En voi vastustaa tuo seireenimäisen kirjan kutsuhuutoa. Ähkäisen, kun nostan tuon järkyttävän kokoisen teosjärkäleen alahyllyltä. Selässäni tuntuu vihlaisu. Ensimmäinen ostokseni, ja todennäköisesti kaikkein painavin. Joudun kantamaan tätä koko päivän. Hoen itselleni, että olen reipas ja vahva tyttö. En usko itseäni, mutta koska haluan tämän kirjan, kestän kirjan kantamisesta tulevan vaivan.

En ehdi kassalle asti, kun teen toisen löytöni: Juha Valsteen Ihmislajin synty, ja todella halpa sellainen. Evoluutiopsykologian sivuaineopiskelija ei voi ohittaa tällaista kirjaa! Raahaan ostokseni kassalle. Myyjä katsoo valtavaa valokuvakirjaani, eikä edes kysy, tarvitsenko muovikassin. Toinen myyjä ojentaa sen minulle sivukautta, koska ei jaksa nostaa kassia pöydän ylitse. Ja minä joudun vielä raahaamaan satsia läpi ihmisvilinän ja täysien messuhallien!

Kierrän A-hallissa ja jätän monta mielenkiintoista kirjaa ostamatta. Harmittaa, ettei ole tämän enempää rahaa. Vajaan kuukauden päästä tulossa olevat häät, aikuisopintotuki ja kirjamessut eivät ole lompakolle kovinkaan suotuisa yhdistelmä. Vastapainon kojulla jätän ostamatta erään mielenkiintoisen korkeakouluopetusta käsittelevän teoksen, sillä se on liian kallis. Mutta erästä toista teosta en voi jättää ostamatta: Darwinin Lajien synty. Evoluutiopsykologia on saanut minusta selvästi otteen.

Rosebudin pöydillä olisi taas vaikka mitä. Haluaisin ostaa ainakin viisikymmentäsataa kirjaa! Visa vinkuu kassissani, että nyt on käytettävä järkeä näiden ostosten kanssa. Tekisi mieli sanoa Visalle, että pitää turpansa kiinni ja antaa minun tehdä ostokseni rauhassa. Yritän kuitenkin pitää järjen kädessä.

Törmään Kainulaisen ja Sepänmaan toimittamaan kirjaan Ihmisten eläinkirja - Muuttuva eäinkulttuuri. Kannessa on surullinen hevonen, joka itkee. Tuijotan hevosen kuvaa. Hintakin on vain viisi euroa. Koska olen, kaiken muun hyvän lisäksi, eläinavusteinen valmentaja ja eläinavusteisuuden tutkimus tulee aivan taatusti olemaan yksi asia, mitä tulen tekemään isona tyttönä, haluan sijoittaa viisi euroa tähän surulliseen kirjaan. Kirjassa puhutaan paljon etiikasta, ja etiikka on olennainen ja erottamaton osa eläinavusteista työskentelyä.

En pääse taaskaan kassalle asti, kun törmään toisen viiden euron kirjaan: Raevaaran Koiraksi ihmiselle. Historia siitä, miten koirasta tuli ihmisen paras ystävä. Minulla on kotona paras ystävä, joka on myös työparini aina silloin, kun teen eläinavusteista työtä. Ja rakastan parasta ystävääni enemmän kuin mitään muuta! Tämä kirja ei ehkä ole olennainen ajatellen eläinavusteista työtä, mutta se on taatusti mielenkiintoinen. Ja vain viisi euroa! Visa päästää pienen vingahduksen, muttei valita sen enempää. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että nämä olivat hyviä ostoksia. Minua olisi jäänyt harmittamaan, ellen olisi ostanut näitä kirjoja.

Siirrymme aakkosissa eteenpäin, ja jätämme A-hallin taaksemme. B-hallista löytyvät antikvariaatit saavat mieheni innostumaan. Hän koluaa hyllyn, pöydän ja laatikon toisensa jälkeen, ja tekee enemmän kirjalöytöjä kuin mitä minä teen! Teen minäkin löytöjä: Ostan kirjan oppimisvaikeuksista, suomalaisten valokuvaajien haastatteluista sekä tositarinoita homoudesta ja lesboudesta 2000-luvun Suomessa. Mieheni tyhjentää kuitenkin useamman laatikon kirjoista.

Ensimmäistä kertaa kirjamessujen historiassa joku toinen ostaa enemmän kirjoja kuin minä! Hämmästyttävää.

Jätämme kirjamessut taaksemme, ja siirrymme aakkosissa eteenpäin C-halliin ja ruokamessujen puolelle. Tuoksut, värit ja äänet saavat aistimaailmani myllertämään. Ihania, käsintehtyjä suklaakoristeita. Tuoksuvia leivonnaisia. Hurmaavia kakkuja. En ole kaukana pyörtymispisteestä kaiken tämän ihanuuden keskellä. Hyönteisiä pääsisi maistamaan, mutta olen vege-nynnerö, enkä uskalla. Ehkä joskus toiste.

Visa muistuttaa minua jälleen kerran siitä, että tilini saldo on tällä hetkellä rajallinen. Häistä on tulossa vielä isoja laskuja, ja koska kaikki täällä C-hallissa on enemmän tai vähemmän lihottavaa, niin täältä on parempi lähteä karkuun nyt, tai en hetken kuluttua enää mahdu suurella vaivalla ommeltuun hääpukuuni.

Katson haikeana ihanien kakkujen ja suklaalevyjen perään. Tekisi mieli tyhjentää nämäkin kojut kaikesta herkullisesta. Tänä vuonna en kuitenkaan pysty siihen, koska häät, aikuisopintotuki ja raha.

Käteni huutavat hoosiannaa. Kirjat ovat minulla tärkeitä ja rakkaita, mutta miksi niiden pitää painaa näin perkulan paljon? Toisaalta, ennemmin minä kantaisin sata oikeaa kirjaa kuin tuhatta digitaalista kirjaa. Kirjan pitää olla kirja, eikä mikään teksti tietokoneruudulla.

Lähden lämpimästä messukeskuksesta hyytävään syyssateeseen painavien ostoksieni kanssa. Olen onnellinen. Kirjallisuus voi tehdä ihmisen onnelliseksi! Samoin hyvä ruoka. Tosin juuri tänä päivänä sain nauttia enemmän hyvästä kirjallisuudesta kuin hyvästä ruuasta. Ensi vuonna, toivotaan, saan nauttia kummastakin.