Kankkunen, päivää!

Voi hyvä hevon pieru, tätä krapulan tasoa! Muisti taas sen oikean biologisen ikänsä ja muisti myöskin sen, miksi näin vanhat ihmiset eivät enää kisko skumppaa kaksin käsin, pullo toisensa jälkeen. I'm WAAAAAAAAAY too old for this shit.

Eilen oli Turku Pride. Tapahtuma, mikä on ollut minun ja hyvän ystäväni jokavuotinen perinne. Kipeä kinttuni esti kulkueeseen osallistumisen ja kaiken muun mahdollisen kivan päiväsaikaan. Illalla lupasin lähteä baariin, mikäli saan taksin ajamaan suoraan baarin oven eteen, en tanssi enkä joudu kävelemään muutenkaan yhtään ylimääräistä. Tämä sopi ystävälleni.

Aloitimme illan meillä. Ystäväni oli käynyt hakemassa tulomatkalla Vegånia-ruokafestareilta meille pari erittäin herkullista pizzanpalaa. Minulla olivat skumpat ja samppanjat jääkaapissa jäähtymässä. Söimme, joimme ja nauroimme. Ennen kaikkea joimme. Olin onnistunut tyhjentämään kaksi pulloa samppanjaa ja yhden pullon skumppaa siinä vaiheessa, kun taksi tuli kotiovemme eteen.

Taksi vei meidät Suxesiin. Kyseessä on paikallinen homobaari, missä olemme istuneet monet illat. Siellä on aina hyvä ja rento meininki. Saimme  - onneksi - hyvästä kohtaa istumapaikat ja jatkoimme kittaamista. Hieman vahvemmalla siiderillä, tietenkin. 

Seuraan liittyi tuttuja ja tuntemattomia, joiden kanssa juttu luisti välittömästi. Meillä oli aivan valtavan hauskaa, vaikka jouduimme jalkani takia vain istumaan pöydän ääressä, emmekä päässeet tanssimaan. Juttua riitti, ja naurua! Sekä sitä hieman tujumpaa siideriä.

Kello taisi olla kahden pintaa, kun klenkkasin baarin oven eteen pysäköineen taksin takapenkille. Olin niin helvetin päissäni, ettei mitään rajaa. Mieheni oli vielä hereillä, kun pääsin kotiin, ja hän naureskeli, että taisi vaimolla olla hauskaa. Naamani oli täynnä glitteriä, mitä joku tuntematon nainen oli laittanut minulle. 

Olen nukkunut suuren osan päivää tätä järkyttävää krapulaani pois. Huomenna pitäisi vielä mennä klenkkaamaan töihin! Saisin varmaankin jatkoa sairauslomalleni, mutta minun on yksinkertaisesti pakko mennä hoitamaan asioita, kuten hakemaan työpaikan avaimet sekä työpuhelin. Luovutin ne opintovapaani ajaksi takaisin, ja töiden teko on aika paljon helpompaa, jos pystyy avaamaan luokkien ovet. En viitsi jättää näin tärkeitä asioita viime tinkaan. 

Jalkani ei mennyt yhtään huonommaksi eilisen Priden myötä, mutta eipä se kyllä ihan hirveästi nivelsiteitäni parantanutkaan. Mutta kun Pride on kerran vuodessa vain!

Ehkä ensi kerralla muistan sen, etten ole enää 20-vuotias ja tarvitsen vähintään sen viikon toipuakseni kunnon känneistä.

"Ooksä joku homo, vai?" Kirjaesittelyissä homoja ja kriminaaleja

Loma! Ja mitä kalenteriini vilkaisin, se jatkuu vielä vähän aikaa. Ensi viikolla ei ala kuin yksi kurssi. Ehdin siis lukea vielä monta kirjaa, ihan vain omaksi ilokseni, ennen kuin taas alkaa kauhea kurssikirjojen pänttäys.

Olen tässä parin päivän sisään ahminut, taas kerran, kaksi kirjaa. Toinen on Juha Veli Jokisen toimittama teos Homo! Lesbo! Tositarinoita 2000-luvun Suomesta, ja toinen on Jaana Haapasalon kirjoittama Kriminaalipsykologia.

Homo! Lesbo! Tositarinoita 2000-luvun Suomesta

Tämä teos sisältää 12 tositarinaa suomalaisista julkkiksista, jotka ovat tulleet ulos kaapista. Sen lisäksi kirjaan mahtuu myös artikkeleita psykiatreilta, kirkolta ja lainoppineilta. Tositarinat on koottu haastatteluiden avulla, ja haastateltujen joukkoon kuuluvat mm. Jani Toivola, Teuvo Loman ja Oras Tynkkynen.

Tarinat ovat mielenkiintoista luettavaa monessakin mielessä. Niistä kaikista kuultaa läpi se, että nämä kaikki 12 haastateltua elävän tuiki tavallista elämää, ihan tavallisessa parisuhteessa. He rakastavat, tekevät työtä, hoitavat arkiaskareensa, eikä heidän elämänsä ole mitenkään sen oudompaa tai kummallisempaa. Ainoastaan heidän puolisonsa on samaa sukupuolta kuin mitä he itse ovat. Ja tästä syystä he ovat saaneet kokea syrjintää työpaikoilla ja saunailloissa. Monen perheelle myös on ollut vaikea sulattaa se, että heidän rakkaasta lapsestaan onkin kuoriutunut homoseksuaali, ja useammat haastatellut kertovat äitinsä kysyneen heiltä, mitä hän on tehnyt kasvatuksessaan väärin.

Koska kirja on julkaistu vuonna 2009, ovat kaikki oikeustieteelliset tekstit auttamattomasti aikansa eläneitä. Laki on muuttunut huomattavasti kirjan julkaisun jälkeen. Jos siis etsii jotain esseetä varten lähdeteosta, tästä kirjasta ei ole siinä mielessä apua. Ellei sitten halua pohtia lain ja homoseksuaalisuuden suhdetta historiassa. Silloin tämä teos sopii mitä mainioimmin lähdeteoksen virkaan. Haastateltujen tarinat eivät kuitenkaan vanhene ajan hampaissa, ja heidän tarinoitaan voi käyttää lähteenä, jos haluaa tehdä jonkun pienen esseen homoseksuaaleista ja heidän elämäntarinoistaan.

Ja koska teitä kuitenkin kiinnostaa, mikä on minun suhtautumiseni samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliittolakia kohtaan... Olen ehdottomasti sitä mieltä, että suurin on rakkaus, ja se on aivan yksi paskan hailea, millaiset killuttimet siellä toisen puoliskon alaosastossa on, vai onko siellä killuttimia laisinkaan, kunhan elää parisuhteessa, missä voi luottaa toiseen, saa arvostusta ja vastarakkautta.

Kriminaalipsykologia

Tästä teoksesta on ilmestynyt vuonna 2017 uudistettu painos. Minulla, tietenkin, on se vanhempi. Ollut jo hyllyssäni vähän aikaa, koska en ole saanut luettua. Noh, tuosta vanhemmastakin painoksesta sai hyvän käsityksen siitä, mitä on kriminaalipsykologia ja mitkä kaikki asiat voivat ajaa henkilön tekemään rikoksia.

Teos on todella kattava ja yksityiskohtainen. Siinä käydään läpi erilaiset rikollisuuden muodot aina varkauksista väkivaltarikoksiin sekä rikollisten henkilöiden hoito. Vaikka teoksen takakannessa lukee, että se on suunnattu kaikille aiheesta kiinnostuneille, huomasin muutamassa kohdassa, että tekijä on jättänyt "suomentamatta" hieman hankalampia tieteellisiä termejä, mitkä eivät välttämättä aivan kaikille maallikoille avaudu. Alaa opiskelleille ne ovat toki itsestään selviä termejä, mutta esim. äidilläni ei ole tasan mitään hajua siitä, mitä tarkoittaa sosiaalinen kompetenssi.

Lisäksi teoksessa painotettiin miehiä rikoksen tekijöinä. Toki sieltä löytyi vähän asiaa naisistakin, mutta paino on sanalla vähän. Ymmärrän sen kyllä, että kirja kertoo yleistäen kriminaalipsykologiasta, ja miehet ovat rikollisten joukossa yliedustettuina, muttei se tarkoita sitä, etteivätkö naisetkin rikoksia tekisi. Olisin kaivannut enemmän asiaa naisista rikosten tekijöinä.

En suosittele kirjaa herkille ihmisille, sillä etenkin väkivalta-osiossa kirjoittaja kuvailee todella yksityiskohtaisesti joitain tapahtuneita rikoksia, ja tämä voi järkyttää herkimpiä ihmisiä. Niille, jotka kestävät lukea nämä järkyttävät kuvaukset ilman, että tarvitsee turvautua oksennusämpäriin, suosittelen kirjaa lämpimästi, jos kriminaalipsykologia vähänkään kiinnostaa! Tässä on "kaikki" yhdessä paketissa.