Paska natsimutsi tässä, hei!

Paska äiti, tässä sinulle ruusu!

Päätäni särkee. Päivä oli kiva siihen saakka, kunnes teinihirviö rantautui koulusta kotisatamaan. Sen jälkeen päivä on ollut yhtä huutamista, vastaansanomista, vänkäämistä, kiroilua, haukkumista ja hiusten repimistä. Olen tyhmä ja maailman ärsyttävin ämmä, enkä tajua mistään mitään. Jauhan paskaa ja olen hirveä natsi. Kaikki muut saavat, kermaperselapseni ei. Hän inhoaa minua, koska määräilen ja olen ihan paska äiti.

Myönnän: Olen paska äiti! Olen paska monestakin syystä, mutta ehkä eniten siksi, etten jaksa enää. Haluan vain luovuttaa. Lasken jo aamuja siihen, että tuo kauhukakara täyttää sen verran monta vuotta, että saan kelkkoa hänet ulos. En jaksa taistella, vääntää joka ikisestä asiasta, en jaksa kuunnella huutoa ja tapella joka ikinen päivä.

Oletko sinäkin käytöshaasteellisen nepsy-lapsen äiti? Oletko sinäkin paska äiti? Tai isä. Isät ovat melkein yhtä paskoja kuin äidit, mutta äidit ovat yleensä paskempia. Oletko sinäkin kyllästynyt haastavaan nepsy-lapseesi ja jatkuvaan tappeluun? Tunnetko huonoa omatuntoa, koska et jaksa tapella joka päivä? Kerronpa sinulle, paska äiti, pari asiaa.

SINÄ, joka olet paska äiti, olet todennäköisesti saanut taistella tuhansia tunteja viranomaisten kanssa saadaksesi nepsy-lapsellesi kaikki tuet ja palvelut, mitä hän tarvitsee.

SINÄ, joka olet paska äiti, olet todennäköisesti viettänyt satoja tunteja netissä surffaten tietoa liittyen lapsesi erityisyyteen ja siihen, miten voisit tukea häntä kasvussa parhaiten.

SINÄ, joka olet paska äiti, annat hyvänyönsuukon sille kauhukakaralle, joka sai tänään viidet huutoraivarit, ja joka iski sinua nyrkillä niin, että sinulle tuli mustelma.

SINÄ, joka olet paska äiti, luet lapsellesi iltasatua sen jälkeen, kun hän on ensin koko päivän haukkunut sinua täyspaskaksi natsimutsiksi.

Minä, joka olen paska äiti, ostan joka kevät ja syksy kausikortit Turun filharmonisen orkesterin konsertteihin sekä minulle että lapselleni, koska se on “meidän juttumme”. Käymme siellä ihan kahdestaan, tilaamme väliajalla pienet leivokset ja juotavat. Minä, joka olen paska äiti, olen vienyt lapseni konsertteihin jo ennen kuin lapseni meni esikouluun.

SINÄ et ole paska äiti. Sinulla on paska kakara! Kyllä, lapset voivat olla paskoja (odotan tästä paskamyrskyä kukkahattutätien ja -setien taholta, mutta antaa tulla vain; on sitä syvemmässäkin paskassa rämmitty), ja voi jopa olla niin, että juuri se sinun lapsesi saattaa olla paska.

Raivareita, käytöshäiriöitä, uhmaa, väkivaltaa… Monessa perheessä tämä on jokapäiväistä. Jos eläisit parisuhteessa, missä toinen lyö sinua joka päivä, jäisitkö tähän suhteeseen? Jos eläisit kumppanin kanssa, kenen kanssa tappelet joka ikinen päivä, jäisitkö hänen luokseen? Jos saisit joka päivä kuulla kumppaniltasi, miten paska ihminen olet, jäisitkö kuuntelemaan sitä kovinkin pitkäksi aikaa? Et jäisi. Mutta kumppanin voi valita! Paskasta suhteesta voi lähteä. Lapsesta et pääsekään niin vain eroon, vaikka se olisikin se lapsi, joka lyö.

Jos olet jaksanut 18 vuotta paskan lapsen lyömistä, potkimista, huutamista, syljeksimistä, haukkumista, vänkäämistä, tappelemista, uhmaa, ja kaiken tämän ohessa jaksanut lukea iltasadut, hakea tuet ja palvelut, etsiä tietoa ja vielä harrastaakin yhdessä, olet ansainnut mitalin! Sinä, paska äiti, olet maailman sisukkain sussu.

Tämä paska äiti on, taas kerran, viettänyt yhden perjantai-illan lapsensa kanssa konsertissa. Nyt on teinihirviö saatu nukkumaan, ja päivän tapahtumat nollataan. Huomenna aamulla, kun teinihirviö avaa huoneensa oven, otan hänet vastaan hymyissä suin ja toivotan hyvät huomenet. Ja olemme taas ihan kuin normaali perhe, aina siihen asti, kunnes tulee ensimmäinen raivari. Sen jälkeen olen taas paska äiti, koska en jaksa tuota kakaraa, joka ei pysty olemaan päivääkään raivoamatta ja tappelematta.

Kun tämä vaihe tulee, hengitän syvään, suljen silmäni ja sanon itselleni: “Sinulla on paska kakara. Sinun ei tarvitse jaksaa. Olet jaksanut jo aivan tarpeeksi. Anna itsellesi lupa olla pettynyt ja kokea surun tunne siitä, että sinulla on käytöshaasteellinen lapsi. On täysin ok kokea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan. Älä peittele niitä, vaan anna niiden tulla. Kun päivän aikana tulee hyvä hetki, nauti siitä. Nauti hymyilevästä lapsesta ja iloitse hänen naurustaan. Ja kun ne raivarit taas tulevat, anna, jälleen kerran, itsellesi lupa kokea negatiiviset tunteet. Sinä et ole paska.”

PS. Paskasta kakarasta voi kasvaa hyvä ihminen, ja suurimmasta osasta kasvaakin. Vain aniharvoin paskoista kakaroista kasvaa paskoja aikuisia, juurikin siitä syystä, että nämä paskat natsimutsit estävät kieroonkasvun käytöshäiriöistä huolimatta. Mutta se on täysin toinen aihe, eikä tämä blogiteksti ole sitä varten.