perjantai 11. marraskuuta 2016

Paska natsimutsi tässä, hei!

Paska äiti, tässä sinulle ruusu!

Päätäni särkee. Päivä oli kiva siihen saakka, kunnes teinihirviö rantautui koulusta kotisatamaan. Sen jälkeen päivä on ollut yhtä huutamista, vastaansanomista, vänkäämistä, kiroilua, haukkumista ja hiusten repimistä. Olen tyhmä ja maailman ärsyttävin ämmä, enkä tajua mistään mitään. Jauhan paskaa ja olen hirveä natsi. Kaikki muut saavat, kermaperselapseni ei. Hän inhoaa minua, koska määräilen ja olen ihan paska äiti.

Myönnän: Olen paska äiti! Olen paska monestakin syystä, mutta ehkä eniten siksi, etten jaksa enää. Haluan vain luovuttaa. Lasken jo aamuja siihen, että tuo kauhukakara täyttää sen verran monta vuotta, että saan kelkkoa hänet ulos. En jaksa taistella, vääntää joka ikisestä asiasta, en jaksa kuunnella huutoa ja tapella joka ikinen päivä.

Oletko sinäkin käytöshaasteellisen nepsy-lapsen äiti? Oletko sinäkin paska äiti? Tai isä. Isät ovat melkein yhtä paskoja kuin äidit, mutta äidit ovat yleensä paskempia. Oletko sinäkin kyllästynyt haastavaan nepsy-lapseesi ja jatkuvaan tappeluun? Tunnetko huonoa omatuntoa, koska et jaksa tapella joka päivä? Kerronpa sinulle, paska äiti, pari asiaa.

SINÄ, joka olet paska äiti, olet todennäköisesti saanut taistella tuhansia tunteja viranomaisten kanssa saadaksesi nepsy-lapsellesi kaikki tuet ja palvelut, mitä hän tarvitsee.

SINÄ, joka olet paska äiti, olet todennäköisesti viettänyt satoja tunteja netissä surffaten tietoa liittyen lapsesi erityisyyteen ja siihen, miten voisit tukea häntä kasvussa parhaiten.

SINÄ, joka olet paska äiti, annat hyvänyönsuukon sille kauhukakaralle, joka sai tänään viidet huutoraivarit, ja joka iski sinua nyrkillä niin, että sinulle tuli mustelma.

SINÄ, joka olet paska äiti, luet lapsellesi iltasatua sen jälkeen, kun hän on ensin koko päivän haukkunut sinua täyspaskaksi natsimutsiksi.

Minä, joka olen paska äiti, ostan joka kevät ja syksy kausikortit Turun filharmonisen orkesterin konsertteihin sekä minulle että lapselleni, koska se on “meidän juttumme”. Käymme siellä ihan kahdestaan, tilaamme väliajalla pienet leivokset ja juotavat. Minä, joka olen paska äiti, olen vienyt lapseni konsertteihin jo ennen kuin lapseni meni esikouluun.

SINÄ et ole paska äiti. Sinulla on paska kakara! Kyllä, lapset voivat olla paskoja (odotan tästä paskamyrskyä kukkahattutätien ja -setien taholta, mutta antaa tulla vain; on sitä syvemmässäkin paskassa rämmitty), ja voi jopa olla niin, että juuri se sinun lapsesi saattaa olla paska.

Raivareita, käytöshäiriöitä, uhmaa, väkivaltaa… Monessa perheessä tämä on jokapäiväistä. Jos eläisit parisuhteessa, missä toinen lyö sinua joka päivä, jäisitkö tähän suhteeseen? Jos eläisit kumppanin kanssa, kenen kanssa tappelet joka ikinen päivä, jäisitkö hänen luokseen? Jos saisit joka päivä kuulla kumppaniltasi, miten paska ihminen olet, jäisitkö kuuntelemaan sitä kovinkin pitkäksi aikaa? Et jäisi. Mutta kumppanin voi valita! Paskasta suhteesta voi lähteä. Lapsesta et pääsekään niin vain eroon, vaikka se olisikin se lapsi, joka lyö.

Jos olet jaksanut 18 vuotta paskan lapsen lyömistä, potkimista, huutamista, syljeksimistä, haukkumista, vänkäämistä, tappelemista, uhmaa, ja kaiken tämän ohessa jaksanut lukea iltasadut, hakea tuet ja palvelut, etsiä tietoa ja vielä harrastaakin yhdessä, olet ansainnut mitalin! Sinä, paska äiti, olet maailman sisukkain sussu.

Tämä paska äiti on, taas kerran, viettänyt yhden perjantai-illan lapsensa kanssa konsertissa. Nyt on teinihirviö saatu nukkumaan, ja päivän tapahtumat nollataan. Huomenna aamulla, kun teinihirviö avaa huoneensa oven, otan hänet vastaan hymyissä suin ja toivotan hyvät huomenet. Ja olemme taas ihan kuin normaali perhe, aina siihen asti, kunnes tulee ensimmäinen raivari. Sen jälkeen olen taas paska äiti, koska en jaksa tuota kakaraa, joka ei pysty olemaan päivääkään raivoamatta ja tappelematta.

Kun tämä vaihe tulee, hengitän syvään, suljen silmäni ja sanon itselleni: “Sinulla on paska kakara. Sinun ei tarvitse jaksaa. Olet jaksanut jo aivan tarpeeksi. Anna itsellesi lupa olla pettynyt ja kokea surun tunne siitä, että sinulla on käytöshaasteellinen lapsi. On täysin ok kokea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan. Älä peittele niitä, vaan anna niiden tulla. Kun päivän aikana tulee hyvä hetki, nauti siitä. Nauti hymyilevästä lapsesta ja iloitse hänen naurustaan. Ja kun ne raivarit taas tulevat, anna, jälleen kerran, itsellesi lupa kokea negatiiviset tunteet. Sinä et ole paska.”

PS. Paskasta kakarasta voi kasvaa hyvä ihminen, ja suurimmasta osasta kasvaakin. Vain aniharvoin paskoista kakaroista kasvaa paskoja aikuisia, juurikin siitä syystä, että nämä paskat natsimutsit estävät kieroonkasvun käytöshäiriöistä huolimatta. Mutta se on täysin toinen aihe, eikä tämä blogiteksti ole sitä varten.

9 kommenttia:

  1. I feel you. Joskus sekin sattuu, et se lapsi saattaa raivarinsa jälkeen tajuta et tulipa sanottuu ihan helvetin pahasti. Mut toisaalta se hetki on riemukkaan voitokas - kasvatus ei ookaan menny ihan päin ***ua. Kiitos sun rohkeudesta. Sitä me kaikki tarvitaan - näiden erityisten kanssa varsinki. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. :) Se hetki, kun lapsi tajuaa itse, että nyt menee yli, antaa yleensä ihan hirveästi toivoa. :) Ja kun mä näen, miten toi mun teinihirviöni leikkii koiran kanssa, huolehtii, hellii ja rakastaa, niin mä tiedän nyt jo, ettei siitä voi kasvaa paska aikuinen! Väkisin vain kahlataan hampaat irvessä läpi tämä nuoruusaika, ja odotetaan, että se aikuisuus alkaa.

      Poista
  2. Huomenta Satu!
    Tuttua tekstiä joka kohdaltaan. Kerron joka päivä pojalleni, miltä tuntuu jo pelkkä ajatus kun hän muuttaa pois kotoa. Pakkaamisen menee 5 minuuttia ja saan mahuoneeni ja elämäni takaisin. Meissä erkkanuorten vanhemmissa on sitä ikiliikkujan jaksamista päivästä toiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet hyvinkin oikeassa! Pakko olla ikiliikkuja ja jaksaa. Ellet just SÄ jaksa, niin kuka sitten jaksaa? Ilman sitä SUN jaksamista se sun lapses ja nuores jää heitteille, ja siitähän tietää tasan tarkkaan, mitä siitä sitten seuraa.

      Poista
  3. kai sitä kaikilla o nepsylapsenkaaa paskamutsifiilis. mulla varsinki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todnäk melkein kaikilla on. Jos on joku nepsy-lapsen äiti, jolla ei ole IKINÄ ollut paskaa fiilistä, ilmoittautukoon mulle, ja mielellään heti.

      Poista
  4. On hassua, miten ristiriitaisia fiiliksiä kirjoitus aiheutti. Oma lapseni oireilee ahdistusta olemalla hyvin samankaltainen kuin kuvasit yllä, mutten ikinä kykenisi ajattelenaan hänen olevan paska -pikemminkin taidoton näyttämään tunteitaan toisin. Minulle paska tyyppi - sanasta tulee enemmänkin mieleen surkea, luuseri, ja sitä lapseni ei ole vaikka on ihan paskoja päiviä jolloin tunnen etten ikinä riitö lapsilleni ja saan kaiken maailman vihan niskoilleni mitä heissä on. Ymmärrän kuitenkin jutun pointin enkä ole syyllidtämässä ketään joka käyttää tuota termiä -itselle sen vain kuvaa eri asiaa. Me onneksi saatiin nyt osastojaksosta vähän helpotusta ja ollaan saatu hetki hengittää vapaammin <3 tsemppiä Satu arkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun sanavalinnat saattaa aiheuttaa hämmennystä, ellei tunne mua henkkoht tosi hyvin. :D Mutta pääasia on se, että pointin pystyi lukemaan tekstistä. :)

      Hienoa, että osastojakso on auttanut! Tsemppiä teillekin arkeen.

      Poista
  5. Kiitos, mä tarvitsin lukea tämän tänään

    VastaaPoista