Burn, baby, burn

Viikko. Seitsemän päivää jäljellä. Sen jälkeen loppuu loma, alkaa arki, alkaa uurastus. Olenko valmis? Olenko saanut kerättyä riittävästi voimia, jotta jaksan? Rehellinen vastaus: En.

Minulla on liikaa uupumusta, liikaa lepäämätöntä lepoa. Tarvitsisin vähintään kokonaisen vuoden mittaisen täydellisen loman, minkä aikana minun ei tarvitsisi olla vastuussa mistään. Ei tarvitsisi huolehtia yhden ainoasta asiasta. Pelkästään lepoa, ja levon päälle vähän lisää lepoa.

ADHD-aikuiset ovat alttiimpia burnoutille kuin neuronormaalit. Minulla ei ole väitteelleni tieteellistä pohjaa, vaan perustan väitteeni niihin lukemattomiin keskusteluihin, mitä olen seurannut vertaistukiryhmissä. Alttius burnoutiin johtuu siitä, että ADHD-aikuiset vain painavat ja painavat, tekevät töitä lomista välittämättä, usein myös elävät itselleen sopimattomassa unirytmissä, ja lopulta palavat loppuun. Tällekään väitteelle minulla ei ole tieteellistä pohjaa, vaan olen havainnut tämän ilmiön toistuvan jatkuvasti niissä keskusteluissa, mitä olen seurannut. Monelle tämä jatkuva burnout-rumba on tarkoittanut lopulta työkyvyttömyyttä.

Haluanko minä olla työkyvytön? En todellakaan halua! Haluan tehdä töitä. Haluan tehdä jotain, millä on merkitystä.

Miksi sitten palaan töihin, vaikken olekaan vielä täysin työkykyinen? Helvetin hyvä kysymys. Saisin lisää sairauslomaa ihan vain pyytämällä, mitään sen kummempia edes perustelematta. Miksen pyydä?

Olen pohtinut asiaa. Suurin syy on ehkä se helvetillinen häpeän tunne, mikä minulla on ollut koko sairauslomani ajan. Häpeä siitä, etten olekaan kaikkivoipa superolento, joka kykenee ihan mihin vain. Häpeä, mikä on saatu istutettua minuun jo lapsuudessa, kun minua on kasvatettu suomalaiseen työeetokseen.

Toiseksi suurin syy on se, että tarkoituksenani on jäädä opintovapaalle vielä tämän vuoden puolella. Tuntuu hölmöltä ottaa sairauslomaa siihen asti, että saan aloitettua opinnot. Onko opintovapaa muka sitten lepoa? No, varsinaisesti ei. Mutta nämä opinnot, mitä minä tulen suorittamaan, ovat hyvin pitkälle kirjatenttejä, esseitä ja itsenäistä työskentelyä. Tulen käymään vain muutamilla luennoilla ja graduseminaarissa. Opintoni eivät tule vaatimaan orjallista lukujärjestyksen seuraamista, minuutilleen paikallaan olemista. Voin kirjoittaa esseitä ja lukea tentteihin silloin, kun minulle on paras hetki. Yleensä se hetki on klo 22-24, jolloin olen kaikkein aktiivisin ja aikaansaavin.

Viikko vielä pitkiä aamuja, hitaita heräämisiä ja sohvalla makoilua kaikessa rauhassa. Aamutee tietokoneen ääressä samalla, kun luen päivän uutiset. Aamiainen, mitä en kahdeksalta alkavina työpäivinä edes ehdi syödä. Kiireetön aamulenkki koiran kanssa. Myöhemmin syksyllä, kun jään opintovapaalle, saan aloittaa pitkien ja hitaiden aamujen rauhallisuuden uudestaan. Siihen asti, minun täytyy yrittää jotenkin jaksaa herätä väärään aikaan ja yrittää näyttää pirteältä, vaikken sitä olekaan. Ei minun pakko olisi jaksaa, mutta yritän kuitenkin. Yritän edes hetken.

Tummat silmänaluset eivät ole lähteneet pitkästä lomasta huolimatta.