Eräs maailmanhistorian parhaimmista elokuvista on eittämättä Requiem for a Dream. Suomeksi Unelmien sielunmessu. Ellet ole ikinä katsonut sitä, niin saat kotiläksyksi katsoa! Mieluiten sellaisena ajankohtana, jolloin voit helposti jäädä kotiin neljän seinän sisälle pariksi päiväksi ahdistumaan. Elokuva pureutuu hyvin voimakkaasti sielun pimeimpiin syövereihin, joten siksi pieni ahdistumisloma saattaa olla sen jälkeen tarpeellista.
Elokuvan katsomisen jälkeen pystyt kuvittelemaan paremmin myös sen tunteen, mikä minulla on tällä hetkellä.
Noin yleisesti ottaen pidän asuntoni sijaintia Turun Aurajokirannassa, Martin rauhallisella asuinalueella, ihanteellisena. Talossamme asuu paljon vanhuksia, joten saamme todellakin asua rauhassa. Kaikki palvelut ovat kävelymatkan päässä, ja kaunis jokiranta vieressä. En haluaisi asua missään muualla! Paitsi juuri nyt tällä hetkellä.
Miksi? Koska Tall Ships Races.
Asumme juuri siinä kohdassa jokirantaa, mihin nämä uljaat ja upeat laivat ovat asettuneet. Tämä tietää naapurustossamme jatkuvaa markkinahumua. On myyntikojuja, on mahtavia tuoksuja kansainvälisistä katukeittiöistä, on komeita merimiehiä… Ja myöskin järjetön hälinä, meteli ja ruuhka, mitä en pääse karkuun edes omaan kotiini, sillä tapahtumasta lähtevät äänet ulottuvat meille. Tietenkin!
Jo viikko ennen tapahtuman alkamista ajojärjestelyjä alettiin säätää Martin alueella uusiksi. Se tarkoittaa sitä, että minun täytyy suunnitella ajoreittini uusiksi. No, suhteellisen pieni vaiva, joku voisi ajatella. Ja onhan se periaatteessa. Mutta mihin tahansa haluankin mennä autolla, ja pakollisia autoreissuja on tässä ollut muutama kappale, se tarkoittaa uuden reitin lisäksi myös aivan järjetöntä ruuhkaa. Turistit, jotka ajavat navigaattorinsa avulla, eikä navigaattori ymmärrä ohjata turisteja uudelle reitille, ovat täysin hukassa ja tukkivat muutenkin hidasta ja ruuhkaista liikennettä. En pääse lähtemään autolla mihinkään ilman, että joudun odottamaan puoli tuntia yhdessä risteyksessä valojen vaihtumista. Ihmiset hyppivät teiden yli suhteellisen varomattomasti, ja myös parkkeeraavat autojaan aivan täysin minne sattuu. Myös meidän taloyhtiömme pihat ovat olleet täynnä autoja, vaikka pihalla ei ole yhtään vieraspaikkaa!
Kaupassa käyminen on mahdottomuus. Joko lähden kauppaan autolla, ja jonotan jokaisen liikennevalon kohdalla sen puoli tuntia, tai sitten menen lähikauppaamme jonottamaan pariksi tunniksi ihan vain siksi, että tapahtumakävijät ovat siellä ostamassa halvempaa kaljaa. Tänään oli pakko käydä lähikaupassa hakemassa päivittäisiä ruokatavaroita, mitkä olivat jääkaapista loppuneet. Avomieheni huomasi kasvoiltani, että nyt minua alkaa ahdistaa ja huolella. Kauppa oli aivan täyteen pakattu ihmisiä, ja kassajonot olivat järjettömän pitkiä. Onneksi kauppa oli varautunut tapahtumaan palkkaamalla erityisen paljon henkilökuntaa näille “Races-päiville”. Siitä huolimatta jonot olivat järkyttävän pitkät.
Meillä on koira, joka vaatii, tietenkin, ulkoilutusta monta kertaa päivässä. Joka ikinen kerta, kun avaan ulko-oven, syöksyn koirani kanssa keskelle muodotonta ihmismassaa. Vaikka yrittäisinkin valita hieman rauhallisemman reitin, se ei onnistu, sillä ihmisiä on joka paikassa. Saan koko ajan pitää koiraani lyhyessä hihnassa, ettei se vain joutuisi tallotuksi tuon loppumattoman lauman toimesta.
Ruuhka alkaa aamuvarhaisella ja se kestää iltamyöhään. Ihmisiä tulee ja menee solkenaan, jatkuvana ja loppumattomana virtana. Huumaava meteli pysyy tasaisena pitkin päivää. Kaikki keikat, mitä esiintymislavoilla soitetaan, kuuluvat meille. Ei siis tarvitse vaivautua paikan päälle, vaan voi istuskella parvekkeella, ja kuunnella, miten hienosti joku laulaa “Minä lähden Pohjois-Karjalaan”.
Tapahtumakävijät voivat valita osallistumisensa tapahtumaan. Minä en voi. Yhden vilkkaan tapahtumapäivän jälkeen kävijät voivat istua kotisohvalleen, ja rentoutua. Minä en voi. Minä elän keskellä tätä helvetin häslinkiä juuri niin pitkään kuin sitä kestää. En pääse sitä pakoon, en mitenkään. Paitsi varaamalla pikaiset lennot Timbuktuun. En saa olla rauhassa omassa kodissani, siinä tilassa, minkä pitäisi olla minulle turvallisuuden pesä ja se paikka, missä saan rauhoittua ja sulkea muun maailman ulkopuolelle. Juuri tällä hetkellä se maailma tunkee väkisin asuntoni ovista ja ikkunoista sisään Tall Ships Racesin muodossa. Ja se ahdistaa aivan suunnattomasti!
Lasken päiviä, jolloin tämä ruuhkahelvetti ympärilläni loppuu ja maailmani palaa taas normaaliksi. Onneksi nämä pikkuruiset jollat eivät ihan heti palaa Aurajoen rantamille, ja saan olla rauhassa taas hetken aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti