tiistai 26. kesäkuuta 2018

Kirsu kohti... Hei kato, tulkku!

Nuusku työssään.
Aurinko pilkistää tummanpuhuvien pilvien takaa. Katson taivaalle huolestuneena. Ilma on nihkeä ja minusta tuntuu, että noin minuutin päästä alkaa sekä rankkasade että ukkonen. Juuri nyt ei tarvittaisi sadetta eikä ukkosta. Meillä on nose workin kolmostason viimeinen treenikerta, ja tällä kertaa meillä on ulkoetsintää. En kaipaa kesäflunssaa juuri nyt, tähän hetkeen, sillä loppuviikosta on tiedossa hevarien suviseurat: Tuska. Enkä aio heittää kolmen päivän lippuani roskikseen sen vuoksi, että olen sairastunut johonkin himputin flunssaan.

Olemme onnekkaita, eikä sadetta tule. Saamme vetää treenit kaikessa rauhassa loppuun. Kolme radanpätkää, kolmea eri hajua jokaisella pätkällä. Pitäisi siinä olla Kaunolle haastetta enemmän kuin tarpeeksi.


Ulkoetsintä ei ole Kaunon parhaita puolia. Meidän äärimmäisen häiriöherkkä kaverimme ei pysty keskittymään olennaiseen, jos on pienikin häiriö jossain. Ja se häiriö nyt voi olla mikä tahansa. Tulkku lentämässä kilometrin päässä, maassa oleva roska, näkymätön mies... Päätämme päästää Kaunon helpolla ja sovimme, että yhden löydön jälkeen rata on siinä. Parempi saada kunnon palkat ja kehut yhdestä löydöstä kuin väkisin vaatia pojalta jokaisen kohteen löytämistä. Siinähän menee nuuskimisen ilo ihan kokonaan!

Ensimmäisellä pätkällä Kaunolla käy kahdessa kohtaa nenä normaalia kovemmin. Hän on selkeästi saanut hajujäljen. Hän ei kuitenkaan ilmaise löytöä, koska viereiselle parkkipaikalle ajoi vartiointiliikkeen auto, ja hän jää tuijottamaan, kun vartija käy tarkastamassa rakennuksen ovia. Meidän tarkka vahtikoira. Aika kuluu ja se menee siinä, kun Kauno seuraa vartijaa. Yritämme ottaa uudestaan, tällä kertaa hieman helpotettuna. Ohjaan Kaunon paikkaan, missä nuuskutus kävi kaikkein koviten ennen vartijan tuloa. Ja sieltähän se haju löytyi! Hieno poika.


Toinen rata onkin sitten helpompi, ja haju löytyy suhteellisen pian lähdön jälkeen. Isot kehut, namit ja leikit. Äidillä on taitava hauva!

Kolmas rata muodostuu pahvilaatikoista. Ne ovat kivoja, ja Kauno alkaa leikkiä. Niinpä niin. Yksi tassu jää kiinni yhteen laatikkoon. Huokaisen.

Toisen laatikon päälle on kiva mennä pomppimaan. Nyt minulta tulee jo kipakampi kielto. On se nyt kumma! Täällä ollaan haistelemassa eikä pomppimassa laatikoiden päällä.

Löytyy sentään se oikea laatikko, kun vähän potkii (no, ei nyt sentään kirjaimellisesti), ja Kauno saa taas namit, kehut ja leikit. 

Oman vuoron odottaminen on tylsää.

Seuraavaksi saammekin sitten aloittaa nuuskutuksen vakiryhmässä. Olemme käyneet kaikki kolme hajua läpi. Hajukokeissa emme ole vielä käyneet, koska kokeet tehdään laatikoiden avulla, ja... No, mitä kuvittelette, että koetilanteessa tapahtuu, kun Kauno näkee kasan pahvilaatikoita? Ei ainakaan sitä, mitä pitäisi, ja lopputuloksena on 12 entistä pahvilaatikkoa. Ehkä odotamme hieman, että karvainen poikavauvamme kasvaa isommaksi ja saa enemmän järkeä päähänsä.

Vaikka Kaunokaisemme onkin kovin häiriöherkkä, olen silti hirmuisen ylpeä siitä, miten hienosti hän suoriutui kaikista ympärillä olevista häiriöistä huolimatta. Meillä on ihan valtavan hieno hauveli!


2 kommenttia:

  1. Ihana Kauno <3 ihan kuin meidän Oliver, samaa rotua, sama väri. Meillä tuli 1 v täyteen keväällä huhtikuussa ja oltais kiinnostuneita kans noseworkistä, pitääpä koklata :). Hyvät harrastukset sinulla muutoinkin, TUSKA rules <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi nose workia! :) Ihan paras laji koiralle kuin koiralle. Ja tulehan repimään hihasta Tuskassa, jos satut tunnistamaan. :) Ollaan siellä kaikki kolme päivää miehen kanssa.

      Poista