Näytetään tekstit, joissa on tunniste oppimispäiväkirja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oppimispäiväkirja. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. kesäkuuta 2020

Voimat veks: voiko ihminen opiskella itsensä loppuun?

Tämän blogin alkuperäinen idea oli toimia oppimispäiväkirjanani sinä aikana, kun opiskelin sekä eläinavusteiseksi että neuropsykiatriseksi valmentajaksi. Noh, kuten ADHD-oireiselle ihmiselle hyvin usein käy, blogi laajeni ja myös opinnot laajenivat. Ennen kuin aloitin nämä valmentajaopintoni, olin filosofian maisteri vieraista kielistä, aineenopettaja ja erityisopettaja. Opiskelin omaksi ilokseni jotain avoimen yliopiston kursseja aina silloin tällöin. 

Kuva: Free-Photos, Pixabay

Sen jälkeen, kun aloitin tämän blogini, minusta on tullut:

- neuropsykiatrinen valmentaja
- eläinavusteinen valmentaja
- kirjallisuusterapiaohjaaja
- sanataideohjaaja
- koirahieroja
- käyttäytymisanalyyttisen eläinkoulutuksen asiantuntija
- auktorisoitu seksuaalineuvoja
- hajukoiraohjaaja
- kasvatustieteiden maisteri pääaineena erityispedagogiikka
- melkein valmis koiranomi
- mielenterveyden ensiapu 1:n ja 2:n kouluttaja
- nuoren mielen ensiavun kouluttaja
- ja ehkä jotain muutakin, mitä en juuri nyt muista.

Kuva: Dariusz Sankowski, Pixabay

Näiden lisäksi olen opiskellut

- voimauttavan valokuvan ammatilliset perusteet
- valokuvaterapian menetelmäohjauksen perusteet (syventävät opinnot ovat vielä kesken, kiitos koronan)
- psykololgian aineopinnot avoimessa yliopistossa
- lapsen ja nuoren psyykkinen hyvinvointi-opintokokonaisuuden avoimessa yliopistossa
- perheopinnot avoimessa yliopistossa
- väkivaltatutkimuksen opinnot avoimessa yliopistossa
- muutaman Green Care-kurssin avoimessa AMK:ssa
- noin satakunta kurssia Courserassa ja edX:ssä
- ja ehkä jotain muutakin, mitä en juuri nyt muista.

Kuva: Free-Photos, Pixabay

Tällä hetkellä opintoja on tosiaan sen verran kesken, että minun pitäisi saada tehtyä pari ongelmakoiratapausta (korona tuli tähän esteeksi), niin sen jälkeen olisin valmis koiranomi. Tämä todennäköisesti siirtyy syksyyn. Sen lisäksi valokuvaterapian lopputyö pitäisi saada valmiiksi. Sen jälkeen olen suorittanut valokuvaterapian syventävät opinnot ja voin kutsua itseäni valokuvaterapian menetelmäohjaajaksi. Minulla on vain yksi ylitsepääsemätön ongelma, millaista en ole ikinä ennen elämässäni kokenut: en jaksa!

Pienikin kirjallinen työ tuntuu tällä hetkellä niin vaikealta, etten saa edes aloitettua. Ei jaksa, ei pysty eikä kykene. Kyse ei ole siitä, etteikö kiinnostaisi. Kyllä kiinnostaa! Ja aion saada kaiken koronan vuoksi kesken jääneen suoritettua loppuun. Aivan varmasti suoritan! En ole ikinä jättänyt mitään kesken enkä jätä nytkään. Mutta mistä voimavarat näihin todella pieniin keskeneräisiin projekteihin?

Kuva: Larisa Mozgovaja, Pixabay

Tehtävää on todella vähän. Jopa niin vähän, että sitä on naurettavan vähän. Normaalisti saisin tehtyä yhden 12 sivun lopputyön puolessa vuorokaudessa eikä tuottaisi edes ongelmia. Nyt en tahdo saada edes Wordia auki. Se, että saisin siihen Wordiin jotain tekstiä, on jo ajatuksenkin tasolla mahdoton.

Onko minulle voinut käydä niin, että olen "opiskellut itseni loppuun"?

Vai onko tässä vain äärimmäisen raskaan koronakevään jälkeen pientä stressinpoikasta ilmassa ja sen vuoksi pieni loma ihan kaikesta paikallaan?

Kuva: Free-Photos, Pixabay

En suoraan sanottuna tiedä. Sen tiedän, että mitään en ole saanut tehtyä, kaikki hommat ovat levällään ja tärkeätkin asiat odottavat tekijäänsä. Tällä hetkellä minä en itse pysty yhtikäs mihinkään.

Enkä olisi ikinä uskonut, että MINÄ sanoisin tämän, mutta olisiko pieni opiskelutauko mahdollisesti paikallaan? Pieni hetki elämässä, jolloin en opiskelisi yhtään mitään enkä tekisi yhtään mitään ylimääräistä. Olen aktiivinen ihminen, joka kaipaa tekemistä ja joka haluaa tehdä asioita, mutta ehkä niitä asioita on nyt ollut vähän liikaa. Jos pieni hengenveto olisi paikoillaan?

Kuva: Moritz320, Pixabay

Elämää tässä pitäisi kuitenkin olla edessä vielä monta kymmentä vuotta (ellen sitten sairastu vakavasti, jää auton alle tai tukehdu pullaan). Ehkä minä ehdin tehdä asioita myöhemminkin. ADHD-aikuinen tietenkin haluaa kaiken tapahtuvan nyt, mielellään heti ja miksei jo eilen. Mutta koska vanhakin koira voi oppia uusia temppuja, voisin yrittää opetella siihen, että olisin edes lyhyitä pätkiä tekemättä mitään. Ei kai siitä mitään haittaakaan voi olla?

Vai onko siitä jotain haittaa? Kertokaa te minulle. En minä vain tiedä! En ole elämässäni ollut sekuntiakaan paikoillani, en edes nukkuessani, joten siksi en voi tietää, onko paikallaan olosta jotain haittaa vai ei.

Kuva: Congerdesign, Pixabay



sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Blogiystäväkirjahaaste - Sarjassamme hauskaa hömppää

Haasteet, etenkin hömppähaasteet, ovat joskus suhteellisen hauskoja. Etenkin sellaisena päivänä, kun ei ole mitään muuta, mitä pitäisi tehdä tai miettiä. Silloin voi olla hauskaa miettiä tällaisia asioita. Kevyttä eikä missään määrin haastavaa puuhaa, mutta puuhaa kuitenkin.

Tämänkertaisen haasteen nimi on blogiystäväkirja. Nappasin haasteen nähtyäni sen aika monessa blogissa, joten ajattelin, miksen minäkin voisi. Minun vastaukseni eivät ainakaan noudata niitä ihan kaikkein perinteisimpiä kaavoja. Ainakaan toivottavasti.

Blogiystäväkirjan idea on sama kuin mitä oli niissä ystäväkirjoissa, mitä kouluissa kierteli silloin, kun minä olin vielä sen ikäinen. Jokaiselle samat kysymykset, mihin jokainen vastaa omien mieltymystensä mukaan. Sen jälkeen sitten voidaan verrata toisten vastauksia (ja niitä karmeita sivun yläkulmaan liimattuja koulukuvia) keskenään.


Bloggaajan nimi:
Satu

Blogin nimi:
Nooh... Blogin nimi muuttuu sen mukaan, mitkä opinnot ovat milloinkin kesken. Blogi aloitti nimellä Satun matka valmentajaksi, mutta koska valmistuin valmentajaksi, sillä nimellä ei ollut kovin järkevää jatkaa blogia enää. Sen vuoksi blogi muuttui Satun matka tuplamaisteriksi. Ehkä ensi vuonna se on Satun matka triplamaisteriksi tai Satun matka tohtoriksi. Kuka tietää.

Ikä/ Blogin ikä:
38/ 2 vuotta

Aikaisemmat blogit:
Eipä ole mitään sellaista, mitä olisin aktiivisesti päivittänyt.

Miksi aloitit bloggaamisen?
Koska opiskelin samanaikaisesti kahdella eri valmentaja-linjalla samalla kouluttajalla, ja molempiin kuului oppimispäiväkirjan pitäminen. Päätin lyödä monta kärpästä yhdellä iskulla ja perustaa oppimispäiväkirjablogin. Oppimispäiväkirjasta tämä blogi on ihan vain pikkaraisen verran laajentunut.


Mistä aiheesta postaat mielelläsi?
Koirista ja eläimistä yleensäkin, opiskelusta, ADHD:sta, hyvistä hevikeikoista, festareista, kirjoittamisesta noin yleistasolla, kirjallisuudesta, taideterapiasta, öööööö... No, kaikesta sellaisesta, mikä ei ihan hirvittävästi kiinnosta ihmisiä. Paitsi koirat ja eläimet. Ne tuntuvat kiinnostavan kaikkia. Samoin ADHD-postaukset ovat suosittuja.

Mistä aiheesta et postaa mielelläsi?
Uskonnon ja politiikan olen yrittänyt pitää pois tästä blogista. Toki minulla on kummastakin aiheesta omat mielipiteeni, mutta haluan pitää ne mielipiteet ominani.

Blogistani tulee isona:
Hemmetin monimutkainen ja sekava kokonaisuus, missä on postauksia viidestäsadasta eri aihepiiristä, ja blogin alkuperäinen ajatus pelkästä oppimispäiväkirjasta ja aika päiviä sitten unohtunut.

Kuinka kriittinen olet omaa blogiasi kohtaan?
Noh... Tämä on pikemminkin sellainen kepeä ajanviete. Toki toivon, että tästä pikkuruisesta blogistani olisi myös vertaistukea ADHD-opiskelijoille, ja samalla toivon, että pystyn tätä kautta jakamaan tietoa ja ymmärrystä erinäisiä asioita kohtaan. En kuitenkaan ota bloggaamista niin tosissani, että istuisin hampaat irvessä yökaudet PhotoShopin ääressä muokkaamassa blogissa julkaistavia valokuvia tai editoisi tekstiä päivä tolkulla. Kuten sanottua, tämä on kepeää ajanvietettä, joten en osaa olla ihan hirveän kriittinen blogiani kohtaan.


Mitä tapahtuu blogisi kulissien takana?
Ihan hemmetin paljon enemmän kuin mitä blogiini kirjoitan! Elämässäni on paljon rakkaita ihmisiä, paljon monipuolisia tapahtumia, paljon riitoja niiden vähemmän rakkaiden ihmisten kanssa ja ihan älyttömän paljon opiskelua. Minulla kun on tuo ADHD, isolla hoolla, joten jos kirjoittaisin kaiken tekemäni aina ylös, saisin kolmen Anna Kareninan verran tekstiä yhdestä vuorokaudesta. Kuka sitä jaksaisi lukea? Enkä minä jaksaisi sellaista määrää tekstiä edes kirjoittaa.

Blogin kautta olen saavuttanut:
Olenko saavuttanut jotain? En minä vain tiedä. Ei minulla ollut muuta saavutusta mielessä blogia perustaessani kuin se, että saisin joskus kahdet valmiit valmentajan paperit. Ja ne minä sain jo aika päiviä sitten.

Blogisalaisuutesi:
En minä vain tiedä. Maailman kaunein koira? Poikkeuksellisen hyvät kirjoitustaitoni? Outo ja vinoutunut huumorintajuni? Hei, nyt keksin! Se on se ADHD. Kiitos tuon kirjainyhdistelmän, olen oma, aito ja rehellinen itseni, mikä taas tekee blogistani omaleimaisen. Salaisuuteni on siis ADHD.

Suosikkisovellukseni:
Sovellus, mitä käytän viinipäiväkirjanani, My Wine World. Kulkee aina mukana, ja sen avulla voi tarkistaa, onko joku viini jäänyt kokeilematta tai oliko joku viini niin karmea kokemus, ettei sitä halua kokea toistamiseen. Sarjassamme elämän tärkeimmät asiat. Mutta faktahan on se, että elämä on liian lyhyt, jotta sitä kannattaisi tuhlata pahan viinin juomiseen.


Lempibloggaajasi:
Minä olen kokopäivätyötä ja vapaaehtoistyötä tekevä erityisteinin äiti, jolla on kaksi eri koiraharrastusta, aviomies ja joka on syyskuun alusta alkaen kirjoilla kolmessa eri Suomen yliopistossa. Minulla ei ole aikaa lueskella toisten ihmisten blogeja! Valitettavasti.

Mikä erottaa blogisi muista blogeista?
Öh. Ehkä aiheen erilaisuus. Erotun selkeästi valtavirrasta. En vertaile mitään tököttejä tai rättejä keskenään enkä jaksa keikistellä kameran edessä rumat kuteet päälläni. Enkä jaksa jankata, miten hienot lastenrattaat löysin ja miten upea synnytyskokemukseni oli (joo, oli ihan "helvetin upeaa" kokea se saatananmoinen tuska, siksi en ole halunnut, enkä halua, kokea sitä ikinä enää uudestaan). Olen suora ja rehellinen, enkä edes yritä mielistellä suurta yleisöä. Joihinkin se tehoaa, toisiin taas ei.

Paras blogimuistoni:
Öh... Duodaduoda... Öööööö... En minä nyt keksi mitään. Pitäisikö tästä jotain muistaakin? Kaikista noista sadoista teksteistä? Minulla on kyllä erinomainen muisti, mutta erittäin valikoiva sellainen.

Kenet haastan mukaan?
No juuri sinut, jolla on oma blogi ja luppoaikaa.


keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Sielunhoitoa taiteettomalla taiteella

"My Essence"

Kuluneen viikon aikana olen jäänyt pahasti koukkuun erääseen Courseran kurssiin nimeltä Healing with Arts. Olen yrittänyt jopa viivyttää kurssin suorittamista siksi, että voisin suorittaa sitä pidemmän aikaa. Kurssialustalla olevien keskustelujen perusteella noin 99 % kurssin osallistujista ei ota kurssin tehtävänantoja ihan hirvittävän tosissaan, ja he postaavat kuvia heidän päiväkirjastaan, missä on yksi sana yhdellä sivulla, eikä mitään muuta. Minä taas olen ottanut kurssin ehkä vähän liiankin tosissani, ja tehnyt kaikki annetut tehtävät, ja vielä pari ylimääräistäkin.

"Mandala"

Olkoonkin, että kurssi on kaksi astetta kovemman tason hippinaisen vetämä. Ja olkoonkin, että iso osa kurssista on rentoutumista, joogaa ja rentoutumismaljoja. Mutta itse tehtävät ja sielun syövereiden tuominen paperille on ollut yllättävän terapeuttista! Jopa niin terapeuttista, että tällainen jurottava suomalainen katajakorva on innostunut kokeilemaan rajojaan. Ja piirtämään!

"Self Portrait"

Ei, minä en osaa piirtää. En sitten ollenkaan! Tikku-ukon saan juuri ja juuri väännettyä, mutta mitään siitä monimutkaisempaa en sitten osaakaan. Ja aluksi minua hävetti ihan hirveästi ne suttaukset, mitä piirustuksiksi väitetään. Kun pääsin yli tästä häpeästä ja tajusin, että taideterapian tarkoitus ei ole luoda Salvador Dali-tasoista taidetta. Taideterapian tarkoitus on saada sielu paperille. Lopputuloksella ei ole merkitystä, vaan ainoastaan sillä, että itselle tulee helpompi olo, ja että itse on saanut jotain siitä prosessista. Sen jälkeen annoin mennä tuntematta enää häpeää siitä, etten osaa luoda taiteellista taidetta. Ainakaan kuvataidetta; sanataide on sitten erikseen.

"My Spirit Animal"

Kurssin aikana käydään läpi mahdollisimman moni taideterapian muoto aina liiketerapiasta musiikkiterapiaan. Tehtävänämme oli raportoida kurssialustalle sanallisesti, mitä kaikkea olimme tehneet. Sen lisäksi, että tein sanallisen raportin, tein myös kuvalliset versiot kaikesta mahdollisesta. Olin sen verran innostunut kurssista ja "taiteen" tekemisestä.

"Sounds Around Me"

Vaikka minulla onkin selkä kipeänä johtuen niistä epäergonomisista asennoista, missä olen istunut näitä projekteja vääntäessäni (minulla ei ole tällä hetkellä työpöytää, ja vaikka olisikin, se olisi todennäköisesti täynnä tavaraa), tämä kulunut viikko tämän hippikurssin parissa on ollut aivan ihanan rentouttava, voimauttava ja tunteita herättävä. Minua ei enää edes vituta se, etten osaa piirtää, vaan lähden reippaasti vetämään viivoja paperille välittämättä siitä, kuinka karmean lopputuloksen saan aikaiseksi.

"My Soul"

En ole edes käynyt missään varsinaisessa taideterapiassa kodin ulkopuolella. Olen vain istunut olohuoneessani, puuväri kädessäni, ja purkanut sisukseni paperille. Ja minulla on ihan hirvittävän hyvä olo! Suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Tämä on oikeasti hauskaa!

"Gratitude"

maanantai 8. toukokuuta 2017

Ratkaisu: Star Wars ja samppanja


Kaksi lähipäivää enää. Yksi kummastakin linjasta. Sen lisäksi valmistuminen. Vähiin käyvät päiväni valmentaja-opiskelijana.

Kun aloitin tämän oppimispäiväkirjablogin, tarkoituksenani oli lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: Koska molemmat linjat vaativat oppimispäiväkirjan pitämistä, päätin alkaa ihan paperisten päiväkirjojen sijaan pitää blogia. Olisi yhdessä paikassa kaikki, helposti saatavilla. Noh, kuinkas ollakaan, tämä minun pieni oppimispäiväkirjani on olemassaolonsa aikana “hieman” paisunut, ja olen kaiken opiskelupähkäilyn lisäksi angstaillut täällä tulevia häitäni, kirjoittanut runoja suomenlapinkoirastani, jakanut tietoa neuropsykiatrisista häiriöistä, valittanut väsymystä ja ties mitä kaikkea muuta. Mitä sitä voi muuta odottaakaan ADHD-aikuiselta?

Nyt on tullut suuren kysymyksen aika: Kun opintoni tässä ihan kohta loppuvat, mitä tapahtuu tälle blogilleni? Jatkanko tätä jossain muussa tarkoituksessa vai jatkanko tätä edelleen oppimispäiväkirjana? Se on aivan saletti, että tulen opiskelemaan JOTAIN ensi syksyllä, ellen muualla, niin avoimessa yliopistossa ainakin. Nämä opinnot tosin eivät vaadi oppimispäiväkirjoja, mutta kirjoittaminen auttaa opiskeluahdistuksen purkamisessa.

Vai annanko tämän blogin olla sen jälkeen, kun saan todistukset kouraani? Blogi on palvellut tarkoitustaan. Onko se aika haudata sen jälkeen, kun se tarkoitus, mitä varten se alun alkaen perustettiin, loppuu? Ainahan niitä uusia blogeja saa perustettua, jos tahtoo. Toisaalta, tässä minulla on kuitenkin jo valmis pohja, ja jopa valmis lukijakunta (mikä on, toisaalta, täysin käsittämätöntä, mutta toki olen asiasta äärimmäisen onnellinen ja otettu).

En ole vielä päättänyt, mitä teen. Eikä asiaa tarvitse tänään päättääkään. Tässä kuussa olisi kuitenkin hyvä tehdä päätös: Haudatako blogi vai antaako sille uusi, opintojen jälkeinen elämä?

Luulen, että Star Warsista ja samppanjasta voisi löytyä ratkaisu tähän ongelmaani. Laitan siis leffan pyörimään ja käyn avaamassa pullon.

lauantai 3. syyskuuta 2016

Päätöksenteko – Lähteäkö uusille urille?

Olen ehkä omalla tavallani hullu, kun rakastan opiskelua yli kaiken. Minulle se ei ole ikinä ollut pakkopullaa, vaan lähinnä hauska harrastus. Käyn ihan vain huvikseni avoimen yliopiston kursseja, kaivelen erilaisia verkkokursseja ja mietin koko ajan, mitä voisinkaan opiskella seuraavaksi. Tätä taustaa vasten tuskin kenellekään tuli yllätyksenä, että päätin lähteä lukemaan itseni neuropsykiatriseksi valmentajaksi. Etenkin, kun olen vielä erityisopettaja, niin koulutus tukee nykyistä työtäni!

Kukaan ei edes kysynyt, miten jaksan kokopäiväisen työnteon ja vapaaehtoistyön kanssa yhdistyksessä, erityislapsen yh-äitinä sekä opiskelut siihen päälle: Kaikki, jotka vähänkään minut tuntevat, tietävät, että kaipaan haasteita ja tekemistä, joten tällainen yhdistelmä ei todellakaan minua kaada suuntaan eikä toiseen. Kunnes sitten sain kuulla, että sama kouluttaja, joka järjestää nepsy-valmentajan koulutuksen, järjestää myös eläinavusteisen valmentajan koulutuksen! Mietin asiaa sen verran, että tutustuin paremmin eläinavusteisen valmentajan opsiin, ja päätin siltä istumalta, että tuossa sellainen koulutus, minkä haluan aivan ehdottomasti käydä. Ja koska saan sen huomattavasti edullisemmin nyt, se kannattaa suorittaa nyt. Ilmoittauduin siis siihenkin!

Tässä vaiheessa alkoivat kyselyt mielenterveyteni tilasta ja siitä, jaksanko nyt ihan varmasti. Vastaan: JAKSAN! Ja koska opintoihini kuuluu oppimispäiväkirjan pitäminen, voit seurata jaksamistani ja opintojeni edistymistä täällä blogissa. Samalla voit ihmetellä sitä, miten hullu on ihminen, joka menee tällaista vauhtia eteenpäin koko ajan.

Samalla voit myös miettiä sitä, mikä on se tekijä, mikä saa ihmisen menemään kaasu pohjassa koko ajan. Tai, ei sitä tarvitse miettiä, voin kertoa sen teille, sillä se ei ole salaisuus: Minulla on ADHD. Sain diagnoosin joulukuussa 2012. Diagnoosin, mikä pelasti elämäni, sillä opin sitä kautta ymmärtämään itseäni ja omia toimintatapojani. Tämä blogi on oman henkilökohtaisen oppimispäiväkirjani lisäksi myös todiste siitä, että ADHD-diagnosoidut ihmisetkin voivat opiskella, käydä töissä tai tehdä jopa monta asiaa yhtä aikaa! ADHD ei ole laiskuutta, tyhmyyttä tai mitään muutakaan, vaan se on mahdollisuus tehdä asiat toisin, ehkä jopa tehokkaamminkin. Jos yksikin itseään epäilevä ADHD-diagnosoitu tämän blogin avulla sisäistää sen, että myös meistä oravista on opiskelijoiksi, olen saavuttanut tavoitteeni myös nepsy-valmentajana!