Indiana Satu ja Kukkahattutädin kosto

“Kulta, kun mulla olis tämmönen…”

“ÄLÄ HÄIRITSE! MÄ KIRJOITAN!!!!!”

“Mistä mä olisin voinut tietää, että sun pitää keskittyä? Ei se lue sulla otsassa.”

“Kohta lukee.”

Painun vaatekaapilleni. Joudun pitämään seinistä kiinni, sillä kävely ei vielä suju erityisen hyvin. Olen heikkona kaikesta tästä sairastamisesta. Kaivan kaapista vanhan hatun, mitä olen käyttänyt eräässä tanssiesityksessä. Siinä on kukkia. Tämähän sopii! Minähän olen oikea kukkahattutäti.

“Aina, kun mulla on tämä päässä, mä keskityn eikä mua saa silloin häiritä.”

Keskittymiskukkahattu. Kätevää!

Jatkan näpyttämistä. Nuorisotutkimuksen harjoitustyö nuorisotutkimuksen metodeista on melkein valmis. Saisin sen kyllä tänään valmiiksi, paitsi että yksi pakollinen lähde uupuu: Hirsjärven ja kumppaneiden teos “Tutki ja kirjoita”. Ilmeisesti kaikki tieteenalat käyttävät juuri tätä teosta tärkeänä lähteenä, ja sen kaikki mahdolliset painokset on aina varattu kirjastosta viimeistä nidettä myöten. Minua tympii. Harjoitustyö jää palauttamatta siksi, että tarvitsen edes yhden lähdemerkinnän juuri tuosta kirjasta!

Kaikki korkeakouluopiskelijat, suosittelen siis lämpimästi hommaamaan juuri tuon teoksen kirjahyllyyn! Se on ehkä kuiva, mutta auttaa tällaisessa tilanteessa, kun se löytyy suoraan omasta kotikirjastosta. Julkiselta kirjastolaitokselta saat odottaa vapautuvaa kappaletta monta viikkoa.

No niin, se tuli valmiiksi. Nyt vain pitää odottaa sitä helkkarin kirjaa, että voin lisätä pari riviä tekstiä tuohon harjoitustyöhön. Mitäs seuraavaksi? Enää puuttuu yksi kurssi koko opintokokonaisuudesta, ja se on näkökulmia nuoruuteen ja nuorisotutkimukseen. Selvä.

Yksi kirja on silläkin kurssilla kiven alla. Kirjastossa on kyllä useampi kappale Nuorisotutkimus-teosta, mutta ne ovat kaikki varattuja. Minä olen kuitenkin ensimmäinen varausjonossa. Kylläpä minä nyt saan kauan odotella näiden kirjojen kanssa! Ärsyttävää.

Tehtävään kuuluu kolme kysymystä. En tarvitse tuota teosta kuin yhteen. Eli voin siis vastata kahteen noista kysymyksistä vaikka nyt. Sopii minulle! Ei kun hommiin.

Olen ollut kipeänä. Melkein suorittanut tänä aikana nuorisotutkimuksen perusopintokokonaisuuden ja katsonut melkein kokonaan Avatar-piirretyn sarjan ensimmäisen kirjan. Sen lisäksi olen kirjoittanut runoja ja voinut pahoin. Suhteellisen tuottoisa viikonloppu sairastuneelta ihmiseltä, etten sanoisi!

Äiti on tänään helvetin väsynyt

“Eikös olisikin kivaa, jos meillä olisi vauva?”

Ne kuuluisat viimeiset sanat. Juuri tänään vastaisin tuohon kysymykseen toisin kuin mitä vastasin silloin joskus pitkälti yli vuosikymmen sitten.

Takana raskas työpäivä. Edessä vielä lisää töitä, koska opettajan ammatti vaatii paljon kotona tehtävää työtä.

“ÄITIIIIIIIII! Nä kirjat pitää päällystää!!!!!!!”

Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi kirjaa. Lisää tulee huomenna. On päällystettävä, tai kukkahattuopettaja laittaa merkinnän Wilmaan.

Wilma. Ah, tuo niin kätevä viestintäkanava. Opettaja huutelee vanhempia osallistumaan sekä vanhempainiltaan että kahvitukseen. Ellei saada tarpeeksi vapaaehtoisia, jäävät kahvit juomatta. En vastaa. En aio osallistua kumpaankaan. Yksi raskaan työpäivän jälkeinen ilta harakoille, kun se pitää viettää jossain typerässä vanhempainillassa kuunnellen kukkahattuopettajan kiekumista. Minulla on tärkeämpää tekemistä.

Minun tiskirättini. Saisinkin vapaapäivän tästä kaikesta!

Harrastukset. Turun konservatorio muistuttaa laskussaan, miksi se on niin hyvä oppilaitos. Emme pahemmin syö muuta kuin kaurapuuroa sen kuun aikana, kun maksan tuon laskun. Kyllä, Turun konservatorio on erinomainen oppilaitos ja olen enemmän kuin tyytyväinen sieltä saatuun opetukseen ja sen joustavuuteen. Mutta halpa oppilaitos se ei ole.

Ota yhteyttä soitonopettajaan. Ota yhteyttä musiikin teoriaa opettajaan henkilöön. Sovi heidän kanssaan ajat. Soita vapaa-ajan taksille, joka kuskaa lasta ympäriinsä. Sovi heidän kanssaan ajat.

Käy raskaan työpäivän jälkeen keskustassa hakemassa Soitin Laineelta saksofonin lehtiä. Myös uusia nuotteja tarvitaan, samoin polyformia. Visa päästää pienen vingahduksen. Minä päästän ison huokauksen.

Kiipeilyseuran ensimmäinen treenikerta. Soita taas vapaa-ajan taksille. Maksa taas kerran yksi uusi harrastuslasku ja toivo, että kaurapuuro riittää loppukuun ajan.

“ÄITIIIIIIII! Mun kiipeilykengät on pienet!!!!!!!”

Lapsi on venynyt kesän aikana pituutta niin paljon, että sen pitäisi olla laitonta. Treenivaatteet ja kiipeilykengät ovat pienet. Valjaat ovat pienet. Sormien ympärille tarvittavaa teippiä ei ole. Visan luottokatto häämöttää näkyvissä. Pitää maksaa MasterCardilla. XXL kiittää hyvästä asiakkuudesta, minä taas pelkään luottotietojen menetystä.

“Onko läksyt tehty? Onko soittoläksyt tehty? Oletko syönyt?”

Vastaus on joka kerta sama: “Emmä tiiä”. Mitä se siellä koulussa oikein tekee, ellei se koulupäivän jälkeen tiedä yhtään mitään?

Huomenna on poikkeuksellinen lukujärjestys. Soita aamutaksille ja hoida asia. Muista vielä ilmoittaa samalla kertaa, että myös perjantai on poikkeus oikomishoidon takia. Unohda se kuitenkin puhelun aikana, ja yritä muistaa huomenna uudestaan.

Muista laittaa ah-niin-kätevän Wilman kautta kukkahattuopettajalle viestiä, että perjantaina on oikomishoito. Muista se myös itse! Kirjoita se kaikkiin kalentereihin ja laita sata post it-lappua ulko-oveen ja vessaan, että muistat sen.

Ai niin, ne huomiset oppitunnit ovat vielä suunnittelematta. Pitikö minun tehdä jotain muutakin vielä tänään? Niin joo. Voisi syödäkin jotain. Ja koira on kytännyt minua jo tunnin verran takajalat ristissä, koska sillä on pissahätä.

“ÄITIIIIIIII!!!!!!! Mulla on tylsää!!!!!!!”

“Ota tabletti ja pelaa.”

Äiti ei nyt jaksa keksiä mitään järkevää, hyödyllistä ja opettavaista. Äiti on ihan helvetin väsynyt. Ja tarvitsee tupakan. Ehkä jopa kaksi.

Paska natsimutsi tässä, hei!

Paska äiti, tässä sinulle ruusu!

Päätäni särkee. Päivä oli kiva siihen saakka, kunnes teinihirviö rantautui koulusta kotisatamaan. Sen jälkeen päivä on ollut yhtä huutamista, vastaansanomista, vänkäämistä, kiroilua, haukkumista ja hiusten repimistä. Olen tyhmä ja maailman ärsyttävin ämmä, enkä tajua mistään mitään. Jauhan paskaa ja olen hirveä natsi. Kaikki muut saavat, kermaperselapseni ei. Hän inhoaa minua, koska määräilen ja olen ihan paska äiti.

Myönnän: Olen paska äiti! Olen paska monestakin syystä, mutta ehkä eniten siksi, etten jaksa enää. Haluan vain luovuttaa. Lasken jo aamuja siihen, että tuo kauhukakara täyttää sen verran monta vuotta, että saan kelkkoa hänet ulos. En jaksa taistella, vääntää joka ikisestä asiasta, en jaksa kuunnella huutoa ja tapella joka ikinen päivä.

Oletko sinäkin käytöshaasteellisen nepsy-lapsen äiti? Oletko sinäkin paska äiti? Tai isä. Isät ovat melkein yhtä paskoja kuin äidit, mutta äidit ovat yleensä paskempia. Oletko sinäkin kyllästynyt haastavaan nepsy-lapseesi ja jatkuvaan tappeluun? Tunnetko huonoa omatuntoa, koska et jaksa tapella joka päivä? Kerronpa sinulle, paska äiti, pari asiaa.

SINÄ, joka olet paska äiti, olet todennäköisesti saanut taistella tuhansia tunteja viranomaisten kanssa saadaksesi nepsy-lapsellesi kaikki tuet ja palvelut, mitä hän tarvitsee.

SINÄ, joka olet paska äiti, olet todennäköisesti viettänyt satoja tunteja netissä surffaten tietoa liittyen lapsesi erityisyyteen ja siihen, miten voisit tukea häntä kasvussa parhaiten.

SINÄ, joka olet paska äiti, annat hyvänyönsuukon sille kauhukakaralle, joka sai tänään viidet huutoraivarit, ja joka iski sinua nyrkillä niin, että sinulle tuli mustelma.

SINÄ, joka olet paska äiti, luet lapsellesi iltasatua sen jälkeen, kun hän on ensin koko päivän haukkunut sinua täyspaskaksi natsimutsiksi.

Minä, joka olen paska äiti, ostan joka kevät ja syksy kausikortit Turun filharmonisen orkesterin konsertteihin sekä minulle että lapselleni, koska se on “meidän juttumme”. Käymme siellä ihan kahdestaan, tilaamme väliajalla pienet leivokset ja juotavat. Minä, joka olen paska äiti, olen vienyt lapseni konsertteihin jo ennen kuin lapseni meni esikouluun.

SINÄ et ole paska äiti. Sinulla on paska kakara! Kyllä, lapset voivat olla paskoja (odotan tästä paskamyrskyä kukkahattutätien ja -setien taholta, mutta antaa tulla vain; on sitä syvemmässäkin paskassa rämmitty), ja voi jopa olla niin, että juuri se sinun lapsesi saattaa olla paska.

Raivareita, käytöshäiriöitä, uhmaa, väkivaltaa… Monessa perheessä tämä on jokapäiväistä. Jos eläisit parisuhteessa, missä toinen lyö sinua joka päivä, jäisitkö tähän suhteeseen? Jos eläisit kumppanin kanssa, kenen kanssa tappelet joka ikinen päivä, jäisitkö hänen luokseen? Jos saisit joka päivä kuulla kumppaniltasi, miten paska ihminen olet, jäisitkö kuuntelemaan sitä kovinkin pitkäksi aikaa? Et jäisi. Mutta kumppanin voi valita! Paskasta suhteesta voi lähteä. Lapsesta et pääsekään niin vain eroon, vaikka se olisikin se lapsi, joka lyö.

Jos olet jaksanut 18 vuotta paskan lapsen lyömistä, potkimista, huutamista, syljeksimistä, haukkumista, vänkäämistä, tappelemista, uhmaa, ja kaiken tämän ohessa jaksanut lukea iltasadut, hakea tuet ja palvelut, etsiä tietoa ja vielä harrastaakin yhdessä, olet ansainnut mitalin! Sinä, paska äiti, olet maailman sisukkain sussu.

Tämä paska äiti on, taas kerran, viettänyt yhden perjantai-illan lapsensa kanssa konsertissa. Nyt on teinihirviö saatu nukkumaan, ja päivän tapahtumat nollataan. Huomenna aamulla, kun teinihirviö avaa huoneensa oven, otan hänet vastaan hymyissä suin ja toivotan hyvät huomenet. Ja olemme taas ihan kuin normaali perhe, aina siihen asti, kunnes tulee ensimmäinen raivari. Sen jälkeen olen taas paska äiti, koska en jaksa tuota kakaraa, joka ei pysty olemaan päivääkään raivoamatta ja tappelematta.

Kun tämä vaihe tulee, hengitän syvään, suljen silmäni ja sanon itselleni: “Sinulla on paska kakara. Sinun ei tarvitse jaksaa. Olet jaksanut jo aivan tarpeeksi. Anna itsellesi lupa olla pettynyt ja kokea surun tunne siitä, että sinulla on käytöshaasteellinen lapsi. On täysin ok kokea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan. Älä peittele niitä, vaan anna niiden tulla. Kun päivän aikana tulee hyvä hetki, nauti siitä. Nauti hymyilevästä lapsesta ja iloitse hänen naurustaan. Ja kun ne raivarit taas tulevat, anna, jälleen kerran, itsellesi lupa kokea negatiiviset tunteet. Sinä et ole paska.”

PS. Paskasta kakarasta voi kasvaa hyvä ihminen, ja suurimmasta osasta kasvaakin. Vain aniharvoin paskoista kakaroista kasvaa paskoja aikuisia, juurikin siitä syystä, että nämä paskat natsimutsit estävät kieroonkasvun käytöshäiriöistä huolimatta. Mutta se on täysin toinen aihe, eikä tämä blogiteksti ole sitä varten.