Äiti on tänään helvetin väsynyt

“Eikös olisikin kivaa, jos meillä olisi vauva?”

Ne kuuluisat viimeiset sanat. Juuri tänään vastaisin tuohon kysymykseen toisin kuin mitä vastasin silloin joskus pitkälti yli vuosikymmen sitten.

Takana raskas työpäivä. Edessä vielä lisää töitä, koska opettajan ammatti vaatii paljon kotona tehtävää työtä.

“ÄITIIIIIIIII! Nä kirjat pitää päällystää!!!!!!!”

Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi kirjaa. Lisää tulee huomenna. On päällystettävä, tai kukkahattuopettaja laittaa merkinnän Wilmaan.

Wilma. Ah, tuo niin kätevä viestintäkanava. Opettaja huutelee vanhempia osallistumaan sekä vanhempainiltaan että kahvitukseen. Ellei saada tarpeeksi vapaaehtoisia, jäävät kahvit juomatta. En vastaa. En aio osallistua kumpaankaan. Yksi raskaan työpäivän jälkeinen ilta harakoille, kun se pitää viettää jossain typerässä vanhempainillassa kuunnellen kukkahattuopettajan kiekumista. Minulla on tärkeämpää tekemistä.

Minun tiskirättini. Saisinkin vapaapäivän tästä kaikesta!

Harrastukset. Turun konservatorio muistuttaa laskussaan, miksi se on niin hyvä oppilaitos. Emme pahemmin syö muuta kuin kaurapuuroa sen kuun aikana, kun maksan tuon laskun. Kyllä, Turun konservatorio on erinomainen oppilaitos ja olen enemmän kuin tyytyväinen sieltä saatuun opetukseen ja sen joustavuuteen. Mutta halpa oppilaitos se ei ole.

Ota yhteyttä soitonopettajaan. Ota yhteyttä musiikin teoriaa opettajaan henkilöön. Sovi heidän kanssaan ajat. Soita vapaa-ajan taksille, joka kuskaa lasta ympäriinsä. Sovi heidän kanssaan ajat.

Käy raskaan työpäivän jälkeen keskustassa hakemassa Soitin Laineelta saksofonin lehtiä. Myös uusia nuotteja tarvitaan, samoin polyformia. Visa päästää pienen vingahduksen. Minä päästän ison huokauksen.

Kiipeilyseuran ensimmäinen treenikerta. Soita taas vapaa-ajan taksille. Maksa taas kerran yksi uusi harrastuslasku ja toivo, että kaurapuuro riittää loppukuun ajan.

“ÄITIIIIIIII! Mun kiipeilykengät on pienet!!!!!!!”

Lapsi on venynyt kesän aikana pituutta niin paljon, että sen pitäisi olla laitonta. Treenivaatteet ja kiipeilykengät ovat pienet. Valjaat ovat pienet. Sormien ympärille tarvittavaa teippiä ei ole. Visan luottokatto häämöttää näkyvissä. Pitää maksaa MasterCardilla. XXL kiittää hyvästä asiakkuudesta, minä taas pelkään luottotietojen menetystä.

“Onko läksyt tehty? Onko soittoläksyt tehty? Oletko syönyt?”

Vastaus on joka kerta sama: “Emmä tiiä”. Mitä se siellä koulussa oikein tekee, ellei se koulupäivän jälkeen tiedä yhtään mitään?

Huomenna on poikkeuksellinen lukujärjestys. Soita aamutaksille ja hoida asia. Muista vielä ilmoittaa samalla kertaa, että myös perjantai on poikkeus oikomishoidon takia. Unohda se kuitenkin puhelun aikana, ja yritä muistaa huomenna uudestaan.

Muista laittaa ah-niin-kätevän Wilman kautta kukkahattuopettajalle viestiä, että perjantaina on oikomishoito. Muista se myös itse! Kirjoita se kaikkiin kalentereihin ja laita sata post it-lappua ulko-oveen ja vessaan, että muistat sen.

Ai niin, ne huomiset oppitunnit ovat vielä suunnittelematta. Pitikö minun tehdä jotain muutakin vielä tänään? Niin joo. Voisi syödäkin jotain. Ja koira on kytännyt minua jo tunnin verran takajalat ristissä, koska sillä on pissahätä.

“ÄITIIIIIIII!!!!!!! Mulla on tylsää!!!!!!!”

“Ota tabletti ja pelaa.”

Äiti ei nyt jaksa keksiä mitään järkevää, hyödyllistä ja opettavaista. Äiti on ihan helvetin väsynyt. Ja tarvitsee tupakan. Ehkä jopa kaksi.

Oravan arkipäivä

Juhlallinen joulu. Se aika vuodesta, jolloin tarvitsisin itse nepsy-valmentajaa. Tai ellen valmentajaa, niin ainakin perseellepotkijaa. Perkele! Tuntuu siltä, etten saa taaskaan mitään aikaiseksi, unohdan puolet asioista ja olen aivan satavarma, että jossain vaiheessa huomaan unohtaneeni jotain todella tärkeää.

Olen, itse asiassa, saanut nepsy-valmennusta. Kauan, kauan sitten. Valmennus päättyi siihen, kun huomasin, että minä aloin valmentaa valmentajaa, sillä tiesin ADHD:sta ja kaikesta muusta aiheeseen liittyvästä paljon enemmän kuin mitä valmentaja itse tiesi. Siksi ehkä se perseellepotkija voisi olla parempi vaihtoehto.

Tänään olen epäonnistunut oikeastaan kaikessa. Olen hävittänyt tärkeän laskun ja Tupperwaren uunivuoan. Olen varmasti hävittänyt jotain muutakin, mutta näitä kahta asiaa olen tänään etsinyt kissojen ja koirien kanssa. Kaupan kassalla, maksamisen jälkeen, tajusin ostaneeni sekä väärää röökiä että väärää limpparia. Ystävällinen kassaneiti kävi vaihtamassa limpparipullon puolestani oikeanlaiseen. Olen unohtanut syödä, ja minulla on karmea nälkä, mutta koska kaapissa ei ole valmista ruokaa, vaan minun pitäisi valmistaa se, niin olen sitten nälissäni. Pyykkiä piti pestä, mutta unohdin senkin. Piti mennä tyttären saksofonimatineaan kukkakaupan kautta, mutta koska unohdin sen päivällä, oli lähin kukkakauppa ehtinyt mennä jo kiinni, eikä siinä vaiheessa ollut enää aikaa lähteä etsimään uutta kukkakauppaa.

Huomenna pitäisi muistaa hakea sulhanen bussiasemalta. En kyllä muista yhtään, mihin kellonaikaan hänet pitäisi noutaa, mutta luotan siihen, että hän soittaa minulle viimeistään siinä vaiheessa, kun hän on kolme tuntia värjötellyt pakkasessa ja odottanut, että tulisin. Pitäisi muistaa soittaa yksi tärkeä puhelu tyttären asioissa, pitäisi muistaa käydä siellä helvetin kukkakaupassa (tällä kertaa mieluiten aukioloaikojen puitteissa), pitäisi käydä Mustissa ja Mirrissä ja pitäisi kirjoittaa lehtiartikkeli. Ai niin, siivotakin pitäisi, koska kämppä on edelleen kaaoksessa, mutta en tiedä, kykenenkö juuri nyt ottamaan niin ison askeleen kuin siivoaminen.

Ja tämä on vielä ihan normaalia ADHD-aikuisen arkea. Tässä ei ole vielä edes mitään kummallista! Jos olet lukenut tätä tekstiä silmiäsi pyöritellen, ja ihmetellyt, miten kummassa näin pihalla oleva henkilö voi olla erityisopettaja ja vielä opiskelemassa nepsy-valmentajaksi, niin olet aivan selkeästi nentti, etkä ymmärrä oravan aivoista mitään.

Hei, sain juuri tällä sekunnilla aivan nerokkaan idean! Mitä, jos perustettaisiinkin sellainen opintolinja kuin nentti-valmennus? Tarkoituksena opettaa nenteille, miten käyttäytyä enemmän kuin addit. Aivan nerokas idea! Lähden viemään heti ajatusta eteenpäin. Paitsi että taisin hukata sen ajatuksen jo jonnekin. Ehkä se on siellä Varmassa Tallessa, missä ovat minun tärkeät laskuni sekä Tupperwaren uunivuoat.

Kauno askarteli. Enkä minä ole saanut siivottua Kaunon jälkiä.