Nykyajan vauvamaailma: Kuurakettivaunut, kakkakirjat ja täysin turhat tilpehöörit

Sain heinäkuun alussa tietää, että olen raskaana ja vielä hyvin pitkällä raskaudessa. Vauva voi syntyä käytännössä katsoen ihan milloin tahansa. Itse olen lääkärin määräyksestä kiltisti kotona ja kävelen lähinnä sohvan ja vessan väliä. 

Tässä vuodepotilaan roolissa olen saanut huomata monenlaisia asioita. Ensinnäkin sen, miten ihmiset aktivoituvat, kun kyse on pienestä vauvasta, jolla ei ole vielä mitään tavaroita. Olen saanut oikeastaan kaiken, mitä tarvitsen vauvaa varten lahjoituksina ihmisiltä ja vielä kotiin tuotuna. Tavara on toki käytettyä, mutta se on ollut laadukasta, puhdasta ja ehjää. Ei ole tarvinnut uhmata lääkärin kieltoja ja lähteä itse shoppailemaan vauvalle vaatteita ja vaunuja. Olen äärimmäisen kiitollinen kaikesta tästä avusta, mitä olen saanut!

Kuva: Bruna Bruna, Pixabay

Sen lisäksi, että olen todella kiitollinen kaikesta saamastani avusta, olen samaan aikaan myös todella hämmentynyt. Hämmentynyt siitä, millaiseksi "vauvamaailma" on mennyt. Ihan jo perusasioista on tehty niin jumalattoman monimutkaisia, että tällaista kasvatustieteilijä-humanistia hirvittää.

Tutkitaanpas hetken tätä nykyajan "vauvamaailmaa".

Lastenvaunut

Sain tuttavaltani aivan ihanat ja suloiset vaunut pienokaista varten. Sellaiset vaunut, että ne laittavat sinut lässyttämään ja lepertelemään itseksesi hunajaisella ja mairealla äänellä. Ne ovat suorastaan täydelliset kaikin puolin ja kaiken lisäksi ne ovat vielä yhdistelmävaunut: ne kestävät koko sen ajan, mitä jätkänpätkä tulee niiden kyydissä istumaan.

Kun seurasin tuttavani ohjeita vaunujen eri toiminnoista, putosin kuin eno veneestä jo heti alkutaipaleella. Miksi helvetissä lastenvaunuissa tarvitsee olla enemmän toimintoja ja oheislaitteita kuin monitoimikoneessa? Ne ovat lastenvaunut! Niissä on tarkoitus kyyditä lasta. Nykyajan lastenvaunuilla voisi jumalauta lentää vaikka kuuhun. Niin paljon niistä löytyy kaikenlaista erilaista osaa ja toimintoa.

Kuvassa on Kerttu Lirdo-yhdistelmävaunut. Kuva on lainattu
Lastentarvike Vesselit sivuilta. Minulla ei ole tällaisia vaunuja.

Jokaisessa pyörässä on omat jarrunsa. Sehän on tietenkin ihan välttämätöntä. Ja sitten ota tuo härpäke pois ja laita tuo härpäke tuohon asentoon, niin sitten saat kiinnitettyä vaunun runkoon kaukalon. Jos taas haluat käyttää vaunuosaa, irrota kaukalo, laita nämä härpäkkeet tuohon asentoon ja asenna tuo härpäke paikoilleen, niin sen jälkeen voit asentaa vaunuosan paikoilleen. Vaunujen muuttaminen rattaiksi olikin sitten jo niin monimutkainen prosessi, etten muista enää ollenkaan, miten sen asennus toimi. Onneksi minulla on hiukan tässä aikaa opetella se homma alusta asti uudelleen.

Lisävarusteita vaunuissa on enemmän kuin minulla on autossani! Vaunujen ilmastointi toimii huomattavasti paremmin kuin autoni ilmastointi. Ja vaunut luonnollisesti myös kääntyvät paljon ketterämmin kuin Toyota Yaris. 

Älkääkä nyt ymmärtäkö väärin. Olen todella iloinen, että olen saanut uutta vastaavassa kunnossa olevat, suloiset rattaat pienelle vauvalleni. En olisi ihanampia ja parempia vaunuja voinut toivoa. Mutta tarvitseeko lastenvaunuista oikeasti tehdä niin monimutkaiset, että niiden käyttöä varten tarvitaan 1500-sivuinen ohjekirja ja diplomi-insinöörin koulutus? 

Kuvassa on Lucky Len-yhdistelmävaunut. Kuva on lainattu
Vauvakulman sivuilta. Minulla ei ole tällaisia vaunuja.

Vauvojen ja lasten kirjat

Kun minä olin itse lapsi silloin joskus kauan, kauan, ihan samperin kauan aikaa sitten, minä luin Pupu Tupunaa. Esikoiselleni luin 16 vuotta sitten Pikku toukka paksulaista. Millaisia ovat nykyajan vauvoille ja pienille lapsille tarkoitetut kirjat?

Ihan ensinnäkin, sellaisia vanhanajan kunnon lorukirjoja ei tunnu enää saavan mistään (paitsi antikvaareista). Jos haluat ostaa jotain uutta vauvakirjallisuutta, kirjat joko kertovat siitä, mitä kaikkea voit päätellä kakkasi koostumuksesta tai ovat täynnä pieruvitsejä. Kyllähän minäkin pieruvitseille nauran, mutta silloin, kun luen lapselleni kirjaa, toivoisin sen kirjan sisältävän muutakin kuin pieruvitsejä.

Entäs mestarietsivä, jonka naama muistuttaa persettä ja joka pöräyttelee aina välillä? Hänen nimensäkin on Peppunen. Varmasti suosittu hahmo, kun hänestä on niin monta kirjaa kerran kirjoitettu. 

Kun selasin Adlibriksen kirjavalikoimaa, minun piti useampaan kertaan tarkistaa, oliko minulla sittenkin väärä hakusana. Minusta tuntui, että olisin tutkinut lastenkirjallisuuden sijaan porno- tai vitsikirjallisuutta. Joka toisen kirjan nimessä oli sana "peffa" jossain muodossa tai sitten siinä oli sana "kakka". Mikä ihmeen buumi nyt on, että lastenkirjoissa on pakko päästä tutkimaan ihmisen takapäätä ja siitä tulevia eritteitä?

Ja tässä siis olivat pienemmille lapsille suunnatut kirjat! Kun siirryin tutkimaan vähän isommille lapsille tarkoitettua kirjallisuutta, huomasin, että melkeinpä kaikki kirjallisuus oli jotain "valistuskirjallisuutta" maapallomme tilasta tai sitten jotain stressinpoisto- ja itsetuntemuskirjallisuutta. 

En tietenkään ole sitä vastaan, että pienillekin lapsille opetetaan asioita tieteestä ja ympäristön tilasta, mutta kun mitään muuta ei sitten tuntunutkaan olevan tarjolla. Tai sitten ihan pienestä pitäen yritetään tyrkyttää stressinpoistotehtäviä ja ties mitä tunne-elämäkortteja tutkittavaksi. Missä ovat kaikki Pupu Tupunat ja Maija Mehiläiset? Missä ovat perinteiset lapsille tarkoitetut tarinat? Missä on mielikuvitus ja sen käyttö? Myös tarinoita  ja mielikuvituksen käyttöä kaivataan kaiken tieteen ja tunnesäätelyn rinnalle. 

Jotenkin tämä kaikki menee - ainakin minun mielestäni - hieman yli. Minä edelleenkin ihan vain haluaisin lorutella ja riimitellä sen vauvani kanssa enkä opettaa hänelle, mitä kaikkia juttuja hänen paskansa sisältää. Kyllä hän nämä paskajutut ehtii oppimaan myöhemminkin.

Äitiyspakkauksestakin tulleessa kirjassa oli mukana vauvahierontaohjeet. Miksi kaiken pitää nykyään sisältää jotain hemmetin mindfulnessia, hierontaa ja tunnesäätelyä? Eivätkö nykyajan vanhemmat enää osaa opettaa itse lapselleen tunnesäätelyä ja rauhoittumista? Eivät näköjään, jos niitä pitää tunkea lastenkirjoihinkin jo mukaan. Perkele.

Täysin turhat tilpehöörit

Vauvahan tarvitsee loppujen lopuksi hyvin vähän yhtään mitään: ravintoa (mitä tulee aluksi äidin tisseistä), lämpöä (tai no, kesähelteillä viileys voisi olla parempi termi), vanhempien läheisyyttä ja puhtaat vaipat. Olen tässä sohvalla maatessani ja mahaa kasvattaessani selannut erilaisia vauvatarvikesivustoja enkä voi lakata ihmettelemästä, millaista kaikkea turhaa paskaa kaupataan ihan vain siksi, että vauva on tulossa. Toki lemmikkien omistajillekin myydään ties mitä eikä se tietenkään ole tyhmä, joka pyytää. Mutta ovatko nämä kaikki tilpehöörit todella tarpeellisia vauvaperheelle? Voitko kasvattaa täysijärkisen kansalaisen ilman näitä "tuikitarpeellisia" tuotteita?

Kuvassa on Bola Jalanjäljet-äitiyskoru. Kuva on lainattu Vauvatalo Johannan sivuilta.

Siis mikä hemmetti on raskaus- ja imetyskoru? Minä osasin äitini mukaan imeä rintaa ihan ilman jotain koruakin silloin muutama vuosi sitten, kun itse synnyin. Vauvatalo Johannan nettisivuilla kerrotaan Bola-äitiyskoruista seuraavaa: 

"Vauva tunnistaa äidin kohdussa erilaisia ääniä jo 20 raskausviikosta alkaen. Siksi on kehitetty ainutlaatuinen Bola-raskauskoru, jonka rauhoittava ja lempeä sointu tulee vauvalle tutuksi. Korun sisällä on pieni ksylofoni, jonka päällä pikkuruinen pallo tanssii. 

Bola-koru riippuu äidin vatsan päällä pitkässä nauhassa, jolloin vauva oppii tunnistamaan korun äänen samalla tavalla kuin äidin sydämenlyönnit. Syntymän jälkeen Bola-korun ääni on tuttu, ja sillä on sama rauhoittava vaikutus vauvalle."

Eikö se vauva osaa rauhoittua ihan siihen minun ääneeni? Ja siihen örinäheviin, mitä se on joutunut kuuntelemaan koko raskausajan? Tarvitaanko onnistumiseen imetykseen ihan välttämättä jotain imetyskorua? Voi luoja! Vaikka onhan tuo yllä olevassa kuvassa oleva koru kaunis, en minä sitä sano.

Kuva: Skiphop imetyshuivi. Kuva on lainattu Vauvatalo Johannan sivuilta.

Imetyksessä kun pysytään, mihin ihmeeseen tarvitaan imetyshuivia? Onko tämä vauvan ruokinnasta syntynyt mielensäpahoittamiskeskustelu vienyt asiat siihen pisteeseen, että on ollut aivan täysin pakko keksiä imetyshuivi? Oikeasti. Ihmisten typeryydellä ei ole mitään rajaa, kun loukkaannutaan siitä, miten äiti ruokkii lastaan. Toisaalta, jos joku tienaa sillä leipänsä, että valmistaa näitä imetyshuiveja, niin mikäs siinä. Itse vain en moiseen menisi rahojani laittamaan. 

Vauvanruokakonehan kuuluu ihan välttämättä jokaiseen talouteen! Sehän nyt olisi ihan kamalaa, jos äiti joutuisi ihan tavallisessa kattilassa keittämään vauvalleen perunat ja vielä soseuttamaan ne vanhanaikaisella tavalla. Kyllä vauvanruokakone on ihan olennainen osa jokaista vauvaperhettä. Ja valmista vauvanruokaa vauvalle ei missään tapauksessa saa syöttää, koska niissä on vähintään myrkkyä.

Anna mun kaikki kestää!

Kuva: Kidsme Baby Food Maker. Kuva on lainattu Vauvatalo Johannan sivuilta.

Pullonlämmitin kuuluu samaan sarjaan: et vain voi kasvattaa täysijärkistä ja normaalia ihmistaimea, ellei sinulla ole pullonlämmitintä! Maitoahan ei saa lämpimäksi millään muulla keinolla kuin pullonlämmittimellä, ja vain sillä voit sulattaa turvallisesti jäädetetyn maidon. Muista myös höyrysterilointilaite! Tuttipulloja ja tutteja on vähintäänkin vanhanaikaista steriloida millään muilla keinoin. Eivätkä ne muut keinot tietenkään toimi yhtä hyvin.

Huhhuh!

Kuva: Avent Premium pullonlämmitin. Kuva on lainattu Vauvatalo Johannan sivuilta.

Kuten sanottua, ei se ole tyhmä, joka pyytää. Ja minä taidan olla joku poikkeus kaikkien äitien joukossa, kun minä nyt en oikeasti ole hankkimassa mitään imetyskorua enkä edes pullonlämmitintä lapselle! Aion pärjätä ilmankin. Kai meistä joku nyt lastensuojeluilmoituksen tekee.

Yllätysten kesä 2020: Vuodelepoa ja vauvaa

Kaksi viikkoa sitten elämäni muuttui kertaheitolla. Siis täydellisesti. Vanhaan ei ole paluuta, paitsi ehkä 20 vuoden päästä.

Mitä sitten tapahtui? Se, mitä epäilin pissatulehdukseksi, olikin jotain aivan muuta. Se olikin hyvin pitkälle edennyt raskaus! Ehtinyt jo raskausviikolle 32 siinä vaiheessa, kun koko juttu huomattiin. Vauva vain ei ollut pitänyt mitään kiirettä eikä ilmoittanut itsestään mitään. Eikä minulla ollut sen kummempaa vauvamahaakaan kasvanut koko kevään aikana. Ei ole kunnon vauvamahaa vieläkään, vaikka olen kahdeksannella kuulla raskaana.

Kuva: Sarah Richer, Pixabay

Minulle ei näemmä haluta antaa ensimmäistäkään normaalia raskausaikaa. Esikoisen kohdalla saimme kyllä tietää vauvasta suhteellisen nopeasti, mutta yhtä nopea oli sitten vauvakin: hän päätti tulla ulos jo raskausviikolla 23. En siis päässyt kokemaan loppuraskauden ihanuuksia. Ja luulin, etten voisi ikinä tuon pidemmälle raskaudessa edes päästä! Nyt minä sitten olen tässä pienen pömppömahani kanssa, huomenna tulee viikko 34 täyteen ja alkuraskaus meni täysin ohitse. Sain pelkän loppuraskauden. Ja senkin sain ennenaikaisen synnytyksen vaaran kanssa, joten joudun olemaan tämän raskauden loppuun saakka vuodelevossa enkä saa tehdä yhtään mitään, kuten esimerkiksi istua. Se siitä kesälomasta ja kesälomareissuista sitten.

Mitä kaikkea kivaa ja vähemmän kivaa olen huomannut tämän raskauden aikana, kun olen kerran päässyt näin loppuvaiheeseen? Millaisia uusia asioita olen saanut kokea elämässä? Tässäpä teille, jotka ette ikinä ole kokeneet loppuraskautta (vaikka siksi, että olette miehiä ettekä voi sukupuolenne takia tulla raskaaksi), pientä kosketusta siihen, millaista elämä on, kun olet kahdeksannella kuulla raskaana. Ja täydessä vuodelevossa.

Kuva: Annalise Batista, Pixabay

- Sohvalta ylös pääseminen voi olla niin haastava työ, ettet oikeasti ehdi vessaan, vaikka lähtisit kuinka ajoissa.

- Tena Lady Superista on tullut paras ystäväsi.

- On täysin mahdollista, ettei aikuinen ihminen, jolla on kaksi toimivaa kättä ja jalkaa (ja jotenkuten toimiva pääkuuppa), pysty pyyhkimään omaa persettään, koska maha tulee tielle.

- Kakalla käymisestä on tullut elämys, jota suorastaan odottaa siitä huolimatta, että perseen pyyhkiminen on mahdoton tehtävä.

- Päivän tärkein ateria on lasillinen tuorepuristettua appelsiinimehua, johon on sekoitettu Pegorionia. 

- Ymmärrät vihdoin, miten tärkeässä roolissa vessa ja vessa-asiat ovat elämässäsi.

Kuva: Annalise Batista, Pixabay

- Siinä kohtaa, kun raskauden vaihe ja ennenaikaisen synnytyksen riski selviävät, kukaan ei suostu tyydyttämään seksuaalisia tarpeitasi millään muotoa. Ei edes suullisesti. Joudut siis elämään viikkotolkulla ilman seksiä.

- Jossain kohdassa seksuaalinen turhautumisesi ja panetuksen määrä alkaa olla sitä luokkaa, että mielestäsi jo Simpsonit ovat hardcore pornoa.

- Kesän voi viettää ajamatta säärikarvoja. Kaikki ymmärtävät, ettei runsahko ruhosi vain taivu sellaiseen toimitukseen.

- Uuden ihmisen tuominen tähän maailmaan vaatii taakseen valtavan byrokratiakoneiston eikä tämä uusi ihminen voi tulla, elleivät kaikki paperiasiat ole kunnossa hyvissä ajoin ennen syntymää. Miten ihmeessä tuhat vuotta sitten ollaan voitu tuoda lapsia tähän maailmaan ilman kaikkea tätä paperisotaa? En ymmärrä.

- Koko maailma menee sekaisin, ellet ole käynyt kertaakaan neuvolassa, vaikka syynä on se, ettet ole tiennyt olevasi raskaana.

- Äitiyspakkauspäätökset tehdään puolessatoista tunnissa, vaikka muissa Kelan tekemissä päätöksissä kestää kuukausitolkulla.

Kuva: Dan Evans, Pixabay

- Imuroimisesta tulee yllättävän houkutteleva toimenpide siinä vaiheessa, kun se kielletään. Myös mattojen pesu käsin alkaa kummasti kiehtoa.

- Valmisruuan pyöriminen mikrossa tuottaa täysin uudenlaisia katseluelämyksiä. 

- Pizzaan voi kyllästyä! Perunat ja silli maistuvat yllättävän hyviltä siinä vaiheessa, kun olet syönyt kaksi viikkoa joko pakastepizzaa tai pizzaa kotiinkuljetuksella, koska kaupassakäynti ja kokkaaminen ovat kiellettyjä.

- Television tarjonta on nykyään sellaista, että näet jokaiselta kanavalta samat uusinnat noin sataan kertaan. Sarjoista, mistä olet nähnyt uusintojen uusinnat sataan kertaan jo vuonna 2005. Eikä tässä ole tippaakaan liioittelun makua. Valitettavasti.

- Telia-tv ei riitä tuomaan tarvittava määrä viihdettä elämään, vaan tarvitset välttämättä myös Netflix-tunnukset.

Kuva: Sebagee, Pixabay

- Silloin, kun sinä et saisi liikkua sohvalta mihinkään ja kaikki varteenotettavat koiravahdit ovat omilla reissuillaan pois kaupungista, juuri silloin koirasi saa ripulin ja alkaa oksentaa. Etkä sinä tietenkään saa viedä koiraa ulos etkä siivota oksennuksia lattialta. Ja koirahan ei tietenkään oksenna  eikä ripuloi lattialle, mistä se olisi suht helppoa siivota, vaan tietenkin matolle!

- Tytöille on olemassa huomattavasti enemmän kauniita ja omaperäisiä nimiä. Poikien nimien kanssa ei käytetä läheskään yhtä paljon mielikuvitusta ja pojille on olemassa muutenkin vähemmän nimivaihtoehtoja. Olemme siis saamassa pojan. Ehdottamani nimi Hadrianus ei saanut vauvan isältä kovinkaan innostunutta vastaanottoa.

- On täysin mahdollista saada kaikki tarvittava vauvakama ilman, että lähdet itse kaupoille. Siihen tarvitaan vain Facebook, jokin vauva- tai roskalavaryhmistä ja pari hyvää ystävää, joilla on ajokortti ja auto.

- Kesäloma voi kulua hitaasti! Aika matelee kuin etana sen sijaan, että se lentäisi kotkan lailla. Etenkin, kun sinulla ei ole lääkärin lupaa poistua kaupungista. Tai edes kotoasi. Tai edes siltä saakelin kotisohvalta.

Kuva: Sarah Richter, Pixabay

Eräs hyvä ystäväni sanoi kerran, että minun Facebook-seinääni on mielenkiintoisempaa seurata kuin Kauniita ja rohkeita. Alan pikkuhiljaa ymmärtää, mitä hän tarkoitti tällä. Tämä elämä, mitä minä elän, tarjoaa kyllä sellaisia juonenkäänteitä, ettei kukaan kirjailija tällaisia keksisi. Kaiken lisäksi sillä hepulla, joka kirjoittaa minun elämäni käsikirjoitusta, on todella kummallinen ja kieroutunut huumorintaju.

Melkein jo pelottaa ajatella, mitä minun elämäni käsikirjoitus tuo eteeni seuraavassa luvussa. En tiedä, uskallanko edes kääntää sivua! Sen verran on ollut yllätyksiä täynnä tämä vuosi 2020, ettei tämä ihan heti pääse unohtumaan.

Kuva: Sohyun Park, Pixabay

Karanteenissa on kivempaa... Vauhdikasta pääsiäistä kaikille!

Ai mitä kuuluu? No, paskaakos tässä. Tänään alkoi neljän päivän pääsiäisloma, ja olisi tarkoituksena ottaa kaikki ilo irti näistä neljästä vapaapäivästä.

Ajattelin tehdä jotain sellaista, mitä en olekaan vähän aikaan tehnyt: käydä suihkussa! Tässä, kun on tehnyt etätöitä, ei ole pahemmin muistanut suihkussa välillä käydä. Kuka sitä nyt tänne tulee minun kainaloitani haistelemaan? Ei tasan kukaan. Voi olla vaihteeksi hyvin eksoottinen kokemus tuntea lämpimän veden valuvan alastonta ihoa pitkin.

Kuva: Annca, Pixabay

Mietin myös niinkin suurta irtiottoa tästä harmaasta arjesta kuin kaupassa käyntiä. Foodoran kotiinkuljetukset ovat kyllä kivoja ja käteviä, en minä sitä sano, mutta vaihtelu virkistää. Pitää vain varjella tarkoin näitä etätyön aikana kertyneitä koronakiloja ja kävellä hitaasti kauppaan ja takaisin ettei vain pääse laihtumaan. Näiden kilojen kerryttäminen on maksanut minulle paljon rahaa ja niitä on kallis ylläpitää. Ei olisi kovinkaan hyvä, jos ne pääsisivät yhtäkkiä häviämään.

Sohva-aktiviteetteja olen kehittänyt useita erilaisia pääsiäistä varten. Ihan ensimmäiseksi ajattelin kaivaa napaani. Kun kaikki napanöyhtä on kaivettu ulos, voinkin siirtyä kaivamaan nenääni. Ja kun sieltäkään ei tule enää mitään kaivettavaa, voinkin siirtyä kaivamaan... No, kuvitelkaa itse loput. Sieltä ei tavara sitten pääsekään loppumaan ihan heti, kun sitä aivoista asti tulee. 

Kuva: Wokandapix, Pixabay

Minua on pitkään vaivannut se, kuinka monta lautaa minulla on olohuoneen lattiassa. Nyt pitkinä pääsiäisen pyhinä minulla on aikaa selvittää tämä asia ja laskea kaikki ne laudat, mitkä minulla olohuoneessa on. Eipähän sekään vaivaa enää sen jälkeen. Onneksi on aikaa paneutua kunnolla tähänkin asiaan.

Ja sen jälkeen, kun lattialautojen määrä on selvitetty, voinkin ryhtyä laskemaan, kuinka monta karvaa minulla on ruumiissani. Siinä kuluu aika mukavasti, kun näin tärkeää ja tarpeellista asiaa lähtee tutkimaan.

Minulle olisi lukematon määrä lukemattomia kirjoja, mutta kuka sitä nyt haluaisi lomansa käyttää itsensä sivistämiseen? Voisi vaikka vahingossa oppia jotain, ja sitähän nyt ei kukaan halua!

Kuva: Alexas photos, Pixabay

Että tällaiset suunnitelmat minulla pääsiäiseksi. Millaiset sinulla on?

Kuka sitä nyt museoita, kahviloita, baareja ja kavereita kaipaisi, kun kotoa löytyy näin paljon kaikkea kivaa ja mielekästä tekemistä? En minä ainakaan kaipaa! Paljon mukavampaa olla ihan ypöyksin kotona ja levittää valmiiksi jo suurta hanuriaan kuin mennä johonkin ihmisiä täynnä olevaan yleisötapahtumaan. Kuten vaikka konserttiin, mihin minulla oli liput jo valmiina. Onneksi se peruuntui. Saanpahan konsertin sijaan laskea säärikarvojani ja kaivaa napaani.

PS. Miksi minulla on pelkkiä munakuvia eikä kuvia söpöistä pääsiäispupuista? Mietipä sitä.

Kuva: Dean van der Linde, Pixabay

Hevarittaren kämppäblogi: Värien ja koirankarvojen sinfoniaa

Oma koti kullan kallis. Ja näin se on myös Mäkisille. Tervetuloa blogisarjamme toiseen osaan, missä esittelemme todellisen elämän kotia, suoraan Aurajoen rannalta!

Satun kodikas opiskelunurkkaus on mukavan divaanisohvan päällä.

Ensimmäisenä on vuorossa koko kodin sydän, olohuone. Olohuoneessa yhdistyvät iloiset värit ja kauniit kuosit. Kaiken tämän peittää alleen pehmeä lapinkoiran karva, mikä antaa kotoisan säväyksen olohuoneen harmoniaan.

Ikkunoita koristavat Vallilan tummanlilat kelohonkaverhot. Olohuoneen suuri lattiamatto oli alkuaan samaa värimaailmaa, mutta nyt sen väriksi on vaihtunut lapinkoiranruskea. Isolla Kodin Ykkösestä hankitulla divaanisohvalla on Satun oma opiskelupiste. Sohvan divaaniosan koristavat paksut kirja- ja muistiinpanopinot. Lukulamppu tuo valoa ja eloa sohvan tummuuteen. Pehmoinen pöllöviltti lämmittää talven pimeinä iltoina opiskelevaa Satua.

Nojatuoleille on löydetty monipuolista käyttöä.

Olohuoneen kaksi nojatuolia seisovat ylväinä sohvan vierustassa. Toinen nojatuoleista toimii Satun vaatetelineenä. Nojatuolille on kätevä kerätä vaatteita, mitä voi vielä käyttää yhden kerran. Siitä ne löytää helpommin ja nopeammin kuin sekaisesta vaatekaapista.

Nojatuolin takana kohoaa ylväs kirjahyllyrykelmä. Satu rakastaa kirjoja, ja sen kyllä huomaa. Olohuoneen pitkällä seinällä on toinen kirjahylly, täynnä upeita kirjoja. Kaikki kodin kirjahyllyt ovat Ikean taattua laatua ja Satun omin pikkukäsin kokoamat. 

Satun rakkaus kirjoihin näkyy asunnossa.

Virkistävänä yksityiskohtana olohuoneessa on pyykkiteline tuomassa puhtaiden pyykkien raikasta tuoksua kodin sydämeen.

Eteisen kuosit sopivat yhteen olohuoneen kanssa.

Eteisen värit ja kuosit sointuvat kauniisti olohuoneen kanssa yhteen. Kaunis lila sävy seinillä on sisustussuunnittelijan suunnittelema ja Satun itse maalaama. Eteisen lattian peittävät myös Vallilan tummanlilat kelohonkakuviot. Sama kaunis kuosi tuo jatkuvuutta asuntoon.

Pienuudestaan huolimatta eteinen toimii erinomaisena säilytystilana tavaroille. Eteisen nurkassa olevan Ikean harmaan lipaston päälle on kätevä kerätä tavaraa, samoin Ikeasta ostetut puulaatikot odottavat hetkeä, jolloin Satu saisi vietyä ne töihin maalattaviksi.

Lisää säilytystilaa on löydetty lipaston päältä.

Kylpyhuoneen ovessa roikkuvat pyyheliinat ovat eteisen väripilkku, ja tuovat kodikkuutta kapeaan tilaan.

Teini on itse saanut valita huoneensa värit ja kuosit.

Teinin huoneen on suunnitellut teini itse. Kirkkaan vihreät seinät symboloivat luontoa ja kesäistä kukkaketoa. Seinässä oleva syvennös on maalattu liitutaulumaalilla. Kirjahylly, työpöytä, tuoli ja vaatekaappi ovat Ikeasta, sänky kaikkine lisävarusteineen on Kodin ykkösestä ja lahjakkaan nuoren naisen soittimet on hankittu musiikkiliikkeistä ympäri maailmaa.

Myös teinin huoneen verhot ovat Vallilan kuosia. Ne ovat Lauri Tähkän suunnittelemat Lintukoto-verhot. Satua hävetti verhojen osto niin paljon, että hänen oli pakko tilata ne verkkokaupasta. Ihan vain siksi, ettei kukaan näkisi häntä Lauri Tähkän suunnittelemien verhojen kanssa. Teinin mielipidettä kuitenkin kuunneltiin, ja hän sai haluamansa verhot.

Teinin hollantilaiset juuret näkyvät huoneessa.

Teinin huone on kodin siistein huone. Siellä on vain muutamia epämääräisiä tavaroita lattialla, kuten treenikassi ja hieltä haisevat kiipeilykengät. Nämä pienet epämääräisyydet tuovat elämän sävähdyksiä muuten niin siistiin huoneeseen. Samoin teinin liitutauluseinällä lukevat sanat muistuttavat kauniisti teiniä hänen hollantilaisista sukujuuristaan.

Tässä sarjamme ensimmäinen kotiesittely! Mikäli haluat saada juuri sinun kotisi esiteltyä sellaisena kuin se on, ota yhteyttä. Tulemme mielellämme esittelemään juuri sinun yksilölliset sisustusratkaisusi.

Mukavalla sängyllä on myös pöllöviltti.

Kesälomalta suoraan sairauslomalle

Kesäloman viimeiset päivät häämöttävät. Torstaina pitäisi palata töihin. Takanani on vuosi opintovapaata, ja opintovapaalta jäin suoraan kesälomalle. Pitkä putki siis jotain muuta kuin työtä takana.

Työpaikka on sama vanha. Rakennus ei ole muuttunut mihinkään. Mutta työnantajani on muuttunut kahden eri erityisammattiopiston yhdistyttyä. Bovalliuksesta on tullut Spesia. Tämän lisäksi meille on tullut uusia ryhmiä ja ryhmien omia luokkatiloja on jouduttu järjestelemään uudelleen. Opittavaa on siis paljon: Missä on minkäkin ryhmän oma luokka, miten Spesia toimii organisaationa, millainen on uusi intranet ja mikä kaikki tieto löytyy mistäkin, millaiset ovat uudet opetussuunnitelmat... 

Sen sijaan, että menisin torstaina töihin oppimaan uutta ja selvittämään näitä asioita, istun kotona sohvalla, kinttu ojossa ja syljeskelen kattoon. Jään kesälomalta suoraan sairauslomalle. Miten "mukavaa".

Sairausloman syynä ovat oikean jalkani revähtäneet nivelsiteet. Ne revähtivät jo kolme vuotta sitten, kun olin Hämeenlinnassa, Aulangon kauniissa maisemissa, voimauttavan valokuvan viikonlopussa. Astuin harhaan ja nilkkani kääntyi 90 astetta sisäänpäin. Olin reilut kaksi viikkoa sairauslomalla, kävelin kepeillä, vedin kipulääkkeitä ja annoin kintulleni joka toinen tunti kylmähoitoa. Nyt pitäisi alkaa uudestaan samaan rumbaan.

Minulla ei ole mitään käryä siitä, miten hemmetissä nuo nivelsiteet ovat voineet mennä uudestaan. En ole - omasta mielestäni - loukannut jalkaani mitenkään. Lääkärin mukaan se on voinut olla joku ihan todella pieni virheliike, mikä on saanut ne repeämään. Siihen ei kovin paljoa vaadita, että kerran revenneet nivelsiteet repeävät uudestaan. Eli nyt sitten uutta sairauslomaa kehiin, uutta kylmähoitoa ja blaa blaa blaa. Kiinnostaa kuin kasa kanin kikkareita. Minä ja minun ADHD:ni eivät arvosta sairauslomia, joiden aikana istutaan sohvalla kuin tatti paskassa, ja vain varovasti liikutellaan jalkaa kivun sallimissa rajoissa.

Toisaalta, meidän koulutalossamme on portaita enemmän kuin laki sallii, joten enpä minä ihan hirveästi tämän kinttuni kanssa meidän työpaikalle mene. Portaat ovat kuulemma pahin mahdollinen asia.

Haluan tekemistä, mutta haluan myös ehjän jalan! Joten vaikka lievästi sanottuna vituttaa, niin minä nyt sitten vain nätisti silittelen tuossa otsassa kasvavaa jormaa, annan kintulleni sen tarvitsemaan kylmähoitoa ja syljeskelen loppuviikon kattoon. Ehkä ensi viikolla pääsen jo töihin.

Helle - Mikä ihana tekosyy!

Ellet ole vielä huomannut, meitä suomalaisia on tässä muutaman viikon ajan hellinyt aivan jumalaton helle. Tai no, toisia hellinyt, toisia taas piinannut. Jokainen saa itse päättää, onko tämä järjetön helle hyvä vai paha asia.

Koska minä aloin valmentaja-opintojeni aikaan harrastaa positiivista ajattelua (mikä oli silloin aivan täysin uusi ilmiö minulle), päätin jatkaa samalla linjalla, ja harrastaa sitä myös nyt. Helle on nimittäin mitä parhain tekosyy olla tekemättä tasan mitään!

Mieti nyt, miten ihanaa onkaan, kun saa jättää kaiken itseä rasittavan välistä ihan vain siksi, että hellettä voi syyttää tällä hetkellä melkein kaikesta.

"En voi juuri nyt imuroida, aivan liian kuuma moiseen aktiviteettiin!"

"Eijjei, emme me tänään mitään ruokaa tee. Sitä paitsi, uunin tai hellan käyttö tekee kämpästä vielä kuumemman, ja koiralla on nyt jo tarpeeksi tuskaa. Tilataan ennemmin ruoka Pizza Onlinesta. Ja huomenna sama juttu! Vaihtelun vuoksi eri pizzeria ja eri pizzat."

"Mutta emmehän voi lähteä ajamaan siskosi ja hänen viiden ADHD-tenavansa luokse juuri tänään. Hehän asuvat niin kaukana eikä autossa ole ilmastointia! Ei koirakaan kestä olla niin kauaa autossa. Joku toinen kerta. Ja terveisiä siskollesi!"

"Ei, nyt ei vain kertakaikkisesti maistu mikään lämmin ruoka! Liian kuuma. Pakko saada jotain kylmää ruokaa. Miten olisi suklaajäätelö?"

Ja sitten on vielä tämä tekosyy, mitä ainakin naiset voivat käyttää:

"Mutta KULTAAAAAAA! Kun tämä helle on saanut minut hikoilemaan, ja kainalohikeni on polttanut kaikki vaatteeni ihan kamalan näköisiksi. Minun TÄYTYY saada ostaa uusia vaatteita töihin!!!!!"

Näiden hellepäivien aikana minä olen siis maannut sohvalla, vaihtanut välillä asentoa ja sen verran noussut ylös, että olen käynyt vessassa ja vaihtanut DVD-levyä. En ole stressannut tasan mistään enkä tehnyt tasan mitään, mikä olisi ollut itselle vähänkin epämiellyttävää.

Kuulun näihin ihmisiin, jotka eivät pahemmin helteistä välitä, joten helteen olen pitänyt pois useamman tuulettimet ja jääpalojen avulla, sekä päivällä pitämällä kaikki ovet ja ikkunat tiukasti kiinni, ettei aurinko pääse sisään. Yöllä taas laitan kämppään läpivedon, niin saamme olla melkeinpä koko ajan suhteellisen sopivassa asunnossa. Ja ai että, kun olen nauttinut!

Kyllä, kämppä on siivoamatta ja nurkat alkavat olla täynnä tyhjiä pizzalaatikoita, mutta minä olen ainakin saanut rentoutua. Se, kuinka paljon olen sitten saanut shoppailtua uusia vaatteita, onkin sitten eri asia...

Suomen juhannus, sade ja suklaa

Katson ulos ikkunasta ja päässäni alkaa soida Nalle Puhin pilvilaulu. "Sataa, sataa ropisee." Eihän Suomen juhannus olisi mitään ilman kunnon rankkasadetta ja märkiä grillimakkaroita. Suomalainen nauttii säästä kuin säästä, kun kerran kesä on. Silloin nautitaan vaikka väkisin.

Meidät on kutsuttu juhannusjuhlille, mutta emme pääse. Ex-mieheni vierailu Suomessa vaikuttaa omalta osaltaan minunkin aikatauluihini, joten en pysty lähtemään niin kauas kuin missä juhannuspirskeet ovat. Harmittaa niin vietävästi, mutta c'est la vie. Sen sijaan vietämme mieheni kanssa kotijuhannuksen. Sohva, harvinaisen typeriä elokuvia, Alpron soijakaakaojuomaa ja passionhedelmä-mansikka-pikkupalvovia. Kyllä meidän kelpaa! Tässä mitään sen suurempia bileitä tarvita.

Joka kerta, kun yritämme hieman halailla tai pusutella, saamme kolmannen pyörän mukaan touhuihimme. Koiramme, Kaunon. Meidän taloudessamme ei anneta ensimmäistäkään halia tai pusua ilman, että Kauno on toiminnassa mukana. Hän on tarkka mies, ja haluaa saada osansa kaikesta hellyydestä ja huomiosta. Tämä on erityisen mukavaa silloin, kun tekisi mieli vähän jotain syvällisempää toimintaa kuin pelkkä halaus. Koiran märät nuolaisut jalkapohjissa sekuntia ennen kriittistä hetkeä ovat kyllä takuuvarma ehkäisykeino!

Ilta saapuu, vaan ei pimene. Minä maistelen viiniä ja täyttelen viinipäiväkirjaani. Jokaisella kermaperseporvarilla pitää olla oma viininmaistelupäiväkirjansa. Muuten ei ole kunnon porvari. Mieheni kokoaa parvekkeelle ostamaani pöytää. Kaksi vuotta siinäkin meni, että sain ostettua parvekkeelle pöydän ja kaksi tuolia.

Olen syönyt niin monta pikku-Kismetiä, että kevään aikana laihduttamani kilot ovat tulleet tuplana takaisin. Ei haittaa! Onpahan taas jotain, mitä tavoitella. Ilman tavoitteita elämä on harvinaisen puuduttavaa ja yksitoikkoista. Olen käynyt ostamassa myös salaattiainekset, mutta kuka nyt salaattia haluaisi syödä, jos tarjolla on pavlovia ja suklaata. 

Minulla on scrap book, minkä olen käynyt ostamassa. Olen saanut lääkäriltä kotitehtäväksi jatkaa kesäloman aikana näitä taideterapeuttisia harjoitteitani. Sen lisäksi, että kirjoitan runoja, minun pitää myös piirtää ja koota kollaaseja, jotta saan purkaa ajatuksiani ja oloani - hyvää tai pahaa - paperille monissa eri muodoissa. Olen mennyt mukavuusalueeni ulkopuolelle jopa niin paljon, että olen ostanut vesivärit! Taisin koskea vesiväreihin viimeksi ala-asteella, 90-luvun alkuvuosina. Elämässä pitää kuitenkin kokeilla kaikkea, joten minä kokeilen nyt näitä perkeleen vesivärejä, vaikken osaakaan maalata niillä. Yrittänyttä ei laiteta (mihin helvettiin sitä ei laiteta, kertokaa nyt joku mulle).

Courserassa ja edX:ssä sadan valmiin kurssin rajapyykki lähestyy. Ja ei, en todellakaan ole maksanut jokaisesta kurssista! Ainoastaan muutamasta, mistä koen olevan jotain todellista hyötyä. Minulla olisi muutama kurssi kesken, mutta en jaksa opiskella. Pidän opiskeluvapaata, kerrankin. Ja keskityn opettelemaan noiden vesivärien käyttöä. Kyllä minä nyt sutata osaan vesiväreillä, mutta kun olisi kiva saada aikaiseksi jotain muutakin kuin sitä SatuViisVee-suttua.

Tällainen juhannus meillä täällä Suomen Turussa. Yritäpäs pistää paremmaksi! Et varmana pysty, sillä märät grillimakkarasi kera Turun sinapin eivät taatusti maistu yhtä hyviltä kuin minun sokeria täynnä olevat pavlovani.

Voimat vievä valokuvaus

Kävimme kuvausretkellä mm. kauniissa Naantalissa.

Olen päivää vajaa 38 vuotta ja 7 kuukautta vanha. Ja haluan todellakin painottaa sanaa vanha! Ei kyllä tule naismuistiin ihan heti sellaista tapahtumaa, joka olisi väsyttänyt näin älyttömän paljon. Todennäköisesti tarvitsen viikon toipumisloman voimauttavasta valokuvasta ihan vain siksi, että se on vienyt kaikki voimat.

Maanantaina meillä oli tämän vuoden kestäneen koulutuksemme toiseksi viimeinen päivä. Söimme aamiaisen Villa Marjaniemessä, kävimme kamerakertauksen (ihan hyvä, koska tuolla filmikameralla ei pahemmin tule enää nykyään kuvailtua), sen jälkeen nautimme lounaan ja sitten oli aika suunnata kohti "mitätahansapaikkaa", missä halusi saada kauniita kuvia itsestään.

Naantalin vanhaa kaupunkia.

Maanantai

Minulla ei ole harmainta ajatustakaan siitä, millaisia kuvia minä haluan itsestäni ja missä. En tiedä, miten haluan tulla nähdyksi. Parillani on muutama ajatus, joten toteutamme hänen toiveensa ensin. Jostainhan se pitää aloittaa!

Kierrämme ympäri Turkua, Raisioa ja Naantalia kameroiden ja jalustan kanssa. Filmiä palaa ja kuvia tulee tasaiseen tahtiin. Jatkamme kuvauksia myöhäiseen yöhön. Ja se alkaa kyllä näkyä kuvissakin. Niistä alkaa tulla pelleily- ja pilailukuvia sen sijaan, että ne olisivat jotain hienoja ja taiteellisia kuvia, missä olisi oma sielu näkyvissä. Aina ei tarvitse olla niin totinen.

Olen kotona puoli yhdeltätoista illalla. Pitkä päivä takana, paljon ajamista, kipuamista, kapuamista, kantamista... Olen aivan loppu! Syön pikaisen iltapalan ja painun nukkumaan. Aamulla on taas aikainen herätys.

Turun tuomiokirkko ja ihanainen Aurajoki.

Tiistai

Tiistaina kello pärähtää kahdeksalta. Silmät ja hiukset seisovat päässäni. Jokaiseen raajaan sattuu eilisestä juoksemisesta. Tekisi mieli vain vetää peitto korviin ja jatkaa nukkumista, mutta ei voi. Eikun aamupalalle Villa Marjaniemeen!

Tänään on meidän voimauttavan valokuvan menetelmäkoulutuksemme viimeinen päivä. Ihan se vihoviimeinen. Olemme tämän jälkeen suorittaneet menetelmän perusteet ja voimme käyttää menetelmää omassa työssämme. Haikeaa. Koulutus olisi voinut vielä minun puolestani jatkua.

Esittelemme lopputyömme. Vaikka lopputyöt ovat oikeasti upeita ja niiden takana on koskettavia tarinoita, olen niin väsynyt, että meinaan nukahtaa kesken kuuntelemisen. Lisäksi kroppani on niin kipeä, että minun on pakko venytellä aina vähän väliä.

Lammaslauma Raisiossa.

Lopputöiden esittämisen jälkeen teemme näyttelyn kaikista töistämme, kierrämme katsomassa toisten töitä ja sen jälkeen on kakkukahvien aika. Kun kakku on mätetty, tulee odotettu hetki, eli saamme filmit kehityksestä ja pääsemme valitsemaan omat voimakuvamme kaikista niistä kuvista, mitä eilen räpsittiin. Valinta on vaikea, sillä kuvia on valtava määrä.

Sen jälkeen kiitokset, todistukset ja näkemiin. Tässäkö se oli? Koko tämä koulutus! Onko se muka totta, ettei tämä enää jatku? En halua uskoa. Todistus kourassani kertoo kuitenkin muuta. Kyllä se vain niin on, että tämä koulutus on nyt käyty. Melkein tulee itku.

Turku Vartiovuoren mäeltä katsottuna.

Keskiviikko

Herään, kun mieheni lähtee viralliseen tapaamiseen. Hän kysyy minulta ja jotain ja örisen vastaukseksi jotain. Ehkä pitäisi sittenkin harkita sitä uraa hevibändin laulajana.

Mieheni lähtee, minä vaihdan asentoa ja jatkan nukkumista. Herään, kun postiluukku kolahtaa. Kello on yksi iltapäivällä. Nousen sen verran, että katson postit ja lysähdän sohvalle. Kauno hyppää viereeni. Makaan löysässä asennossa ja rapsutan löysästi koiraa. Ehkä vetäisen pienet päikkärit. Olenhan minä jo kokonaiset kaksi minuuttia ollutkin hereillä.

Kello on seitsemän. Olen edelleen niin väsynyt, että voisin nukahtaa seisaalteni. Miten minä silloin 20-vuotiaana jaksoin riekkua yökaupalla pitkin kaupunkia, ja silti mennä aamulla kasiksi luennolle? Nyt ei tulisi kyseinen homma mieleenkään! Pakko myöntää, vanhaksi sitä on tullut. Toisaalta, ikä on vain numeroita.

Naantalin vanhaa kaupunkia.