Anteeksi, haluaisitteko keskustella oravista ja seksistä?

En ole ikinä peitellyt sitä, että minulla on ADHD. Ei ole ole mikään sen kummempi juttu. Mitä nyt joskus ajatukset vähän harhailevat ja saatan joskus päästää jotain outoa suustani. Eikö sitä samanmoista nyt tapahdu kenelle tahansa joskus? Meille neurokirjolaisille ehkä vähän useammin kuin muille.

Sen lisäksi, että minulla on ADHD, minulla on myös ihan upouusi diplomi. Siinä lukee näin: "Suomen seksologinen seura ry täten todistaa, että Satu Mäkinen täyttää kaikki seksuaalineuvojalta edellytetyt pätevyyskriteerit ja on siksi oikeutettu käyttämään nimikettä AUKTORISOITU SEKSUAALINEUVOJA (SSS)". Minulta saa siis auktorisoituja neuvoja, miten parantaa seksielämäänsä.

Kuva: Anja, Pixabay

Seksuaalineuvonnan lopputyöni koski - yllätys, yllätys - ADHD-oireisten aikuisten seksuaalisuutta. Ja koska olemme eläneet eristyksissä tämän koronan vuoksi koko kevään ja parisuhteet saattavat olla sen takia suhteellisen koetuksella (tosin sinkut vasta koetuksella ovatkin), päätin ystävällisesti jakaa muutaman saamani tutkimustuloksen kanssanne. Ihan vain siksi, että voisitte ehkä ymmärtää hieman paremmin sitä ADHD-oireista kumppanianne. Tai ehkä itseänne, jos nyt satutte oireisia olemaan. Erityisesti sinkkuja oireisia.

Ihan ensinnäkin, ADHD-oireiset ovat useammin huomattavasti halukkaampia kuin nentit (eli neuronormaalit). Siinä, missä nentin mielestä saattaa olla normaalia harrastaa seksiä hääpäivänä, pimeässä peiton alla kolmen minuutin ajan, se ei todellakaan riitä ADHD-oireiselle. Seksiä halutaan useammin. Sitä suorastaan TARVITAAN useammin! Jotkut saattavat tuntea seksuaalista halua useita kertoja päivässä, joten jos se römpsä kutiaa viidesti vuorokaudessa seksin puutteen vuoksi, on sanomattakin selvää, ettei se kerran vuodessa kolme minuuttia ole tarpeeksi tyydyttävää. 

Kuva: Capri23auto, Pixabay

Ellei nenttipuolisoa huvita hinkata elimiä yhteen yhtä usein ja jos se ADHD-oireisen kumppanin jatkuva vonkaaminen alkaa ottaa kupoliin, on tähän olemassa hyvin helppo ratkaisu: itsetyydytys. Eihän se oma käsi (tai lelu) tietenkään aitoa tavaraa korvaa, mutta se on parempi kuin ei mitään. Siksi olisikin hyvä, jos se nenttikumppani tämän sallisi ilman sen kummempaa yököttelyä. 

Toiseksi, fyysinen läheisyys. Ihan se pelkkä haliminen ja kainalossa oleminen, ei se järjetön paneminen. ADHD-oireiset kaipaavat ja tarvitsevat enemmän fyysistä läheisyyttä. Monet kertoivat kyselyssäni, etteivät koe saavansa tarpeeksi läheisyyttä nenttikumppaniltaan ja ovat sen vuoksi tyytymättömiä parisuhteeseensa. Toisaalta ymmärrän kyllä sitä nenttikumppaniakin, joka ei ehkä jaksaisi koko ajan sitä kainalossa kihnuttavaa orava-aivoa ja haluaisi hetken rauhan. 

Kuva: Klaus Hausmann, Pixabay

Kolmanneksi, kokeilunhalu. ADHD-oireiset ovat huomattavasti uskaliaampia ja rohkeampia kokeilemaan uusia asioita. Siinä, missä nentille ruoskat, käsiraudat ja pano avoauton takapenkillä saattavat olla jotain täysin sairasta ja poissuljettua, ne ovat ADHD-oireiselle osa normaalia arkielämää ja kuuluvat seksielämään kuin juusto leivän päälle. ADHD-oireiset saavat useammin kiksejä hieman rajummasta seksistä kuin pelkästä vaniljaseksistä (ellet tiedä, mitä vaniljaseksi on, niin se on sitä ihan tavallista perusseksiä ilman mitään sen kummempia mausteita). Lisäksi uudet asiat kiinnostavat, joten jos ehdotat ADHD-oireiselle jotain, mitä hän ei ole vielä kokeillut, vastaus on erittäin suurella todennäköisyydellä "kyllä".

Neljänneksi, avarakatseisuus. Minun kyselyyni vastanneista (667 vastaajaa) vain 60 % ilmoitti olevansa heteroita. Biseksuaaleja ja panseksuaaleja löytyikin sitten runsaasti! Myös polyamoria ja avoimet suhteet ovat ADHD-oireisille useammin vaihtoehto kuin nentille. Älä siis pelästy tai häkelly, jos ADHD-kumppanisi tulee ja ehdottaa tällaista sinulle jossain vaiheessa. Äläkä pelästy sitäkään, jos ADHD-kumppanillasi on historiassaan ollut saman sukupuolen edustajia seksikumppaneinaan. Itse asiassa, jos haluat olla autuaan tietämätön, älä kysele ADHD-oireisen kumppanisi entisestä parisuhde- ja seksielämästä yhtään mitään! Voi olla parempi, ihan vain oman itsesi ja oman mielenrauhasi kannalta, ettet tiedä ihan kaikkea.

Kuva: Sasin Tipchai, Pixabay

Älä myöskään ikinä kysy, kuinka monta seksikumppania ADHD-partnerillasi on ollut ennen sinua. Takaan, että sinä et halua tietää vastausta.

Viidenneksi, nopea kyllästyminen. Kun se neuronormaali kumppani ei vain ymmärrä, läheisyyttä ei saa, seksielämästä puuttuu kokonaan jännitys, elimiä ei pääse hinkkaamaan toisiaan vasten tarpeeksi usein eikä sen oman käden oikeuttakaan saa toteuttaa, niin sitten suhde päätetään hyvin nopeasti. Tai vaihtoehtoisesti käydään vieraissa toteuttamassa itseään. 

Kuva: Sasin Tipchai, Pixabay

Sen lisäksi, että minulta saa hyviä ja auktorisoituja neuvoja seksuaalisuuteen, minulta saa myös seksuaaliterveystuotteita. Olen tehnyt jälleenmyyntisopimuksen Foxy Ladyn kanssa ja kauttani siis voi ostaa laadukkaita ja turvallisia "iloleluja". Ota yhteyttä, jos haluat järjestää kutsut! Tulen esittelemään matkalaukkuni sisältöä.

PS. Jos olet ADHD-oireinen etkä tunnistanut itseäsi tästä tekstistä ollenkaan, älä huoli. Nämä ovat niitä suuria linjoja ja koskee sitä enemmistöä, ei yksilöitä! Jokainen meistä on kuitenkin yksilö omine yksilöllisine tarpeineen. Ja hyvä näin.

Olenko kuollut? En! Olen vain muuttanut.

Heippa kaikki nassukkaiset! En ole päivittänyt mitään pitkään aikaan. TÄNNE! Syy siihen on se, että olen tehnyt Sabotagen kanssa sopimuksen, ja alkanut kirjoittaa blogia heidän blogialustallaan. Olette enemmän kuin tervetulleita seuraamaan edesottamuksiani tälle uudelle alustalle.

Se löytyy siis täältä: http://sabotage.fi/category/oravanpyorassa/

Blogini nimi on ADHD-maisesti Oravanpyörässä, ja vaikka edelleen opiskelija olenkin, en ole ihan hirvittävästi jaksanut päivitellä sinne opiskelujuttuja. Lähinnä siksi, että ne jutut eivät loppuisi ikinä!

Mutta niistä opiskelujutuista, sillä opiskelubloginahan tämä blogi alun alkaen alkoihin. Olen siis nyt melkein tuplamaisteri: pro graduni sain tehtyä ja palautettua, joten gradutuska on takana. Enää puuttuu se vaiva, että hakisin tiedekunnalta sitä tutkintotodistusta, mutta en ole saanut aikaiseksi. Toisaalta, mihin tässä on kiire valmiissa maailmassa? Linkki graduuni muuten löytyy tuolta: https://www.utupub.fi/handle/10024/146714

Joulukuussa valmistuin käyttäytymisanalyyttiseksi eläinkoulutuksen asiantuntijaksi Tampereen yliopistolta, ja huomenna minun pitäisi mennä pitämään luentoa opinnäytetyöstäni, mikä koski koirien motivointia. Saas nähdä, miten käy, kun Mäkisen rouva on räkää täynnä, eikä yksikään aivosolu liiku suuntaan eikä toiseen.

Kirjallisuusterapiaopinnot ovat puolessa välissä, valokuvaterapian perusopinnot ovat yhtä lähipäivää vaille valmiit, ja erikoistumisopinnot alkavat ensi syksynä. Sanataideohjaajan koulutus loppuu kesäkuussa, koiranomin koulutus kestää vielä ensi syksyyn asti. Sain myös idean seksologian opinnoista, joten pääsin aloittamaan Turun AMK:ssa seksuaalineuvojan opinnot. Minulta saa joulukuussa sitten erinomaisia seksineuvoja!

Lisäksi suorittelen erinäisiä kursseja sinne sun tänne, kuten esim. Green Caren kursseja luontoavusteisesta kuntoutuksesta, ja muuta tuollaista kivaa. Että kyllä tällä hommaa riittää näiden opintojen osalta! Vielä, kun olisi tuota fyysistä terveyttä, millä pyörittäisi kaikkea tätä arkea. Alan olla täydellisen kyllästynyt tähän kuusi viikkoa minussa jyllänneeseen ebolaan, mikä ei - jumalauta - ota laantuakseen. Kerrassaan raivostuttavaa olla jatkuvasti sairaana. Mutta tätä se on tämä ilmastonmuutos ja sen tuomat taudit. Vaimitensenytmeni...

Yritän myös jaksaa kaiken tämän sairastelun ja opiskelun keskellä päivittää kuulumisiani tännekin! 

Ai niin, ja hyvää uutta vuotta 2019, hyvää ystävänpäivää, hyvää laskiaista, hyvää Runebergin päivää ja mitä kaikkia tässä nyt on tulossakaan. Ihan näin etu- ja jälkikäteen.

Genetiikkaa ja kiroilua

Vuosi lähenee loppuaan. Samoin syyslukukausi. Rankan syksyn päättävät viimeiset kurssit ja viimeiset tentit. Tänä vuonna minun pitäisi vielä jaksaa tehdä SPSS-kurssin kotitehtävä, käydä verkostotyö-kurssin viimeisessä seminaarissa, kirjoittaa tyttötutkimuksen vertaispalaute, aloittaa gradun teoriaosuuden kirjoittamista ja käydä tekemässä sekä seksikurssin että genetiikan tentit suullisesti. Ei siis ihan hirveän paljoa enää tälle vuodelle tekemistä.

Genetiikan tentti on ensi viikon maanantaina. Olen joutunut olemaan todella paljon pois luennoilta, koska olen sairastellut niin paljon marraskuun aikana. Eipä siinä, luennot ovat Moodlessa, vapaasti katsottavissa (tai no, vapaasti niille, kenellä on sekä tunnukset Turun yliopiston Moodleen että kurssin avainkoodi tiedossa). Voin siis katsoa luennot kaikessa rauhassa, kotisohvallani, ja päästä kärryille kurssin sisällöstä.

Tai ainakin yrittää päästä kärryille!

Tai ainakin yrittää katsoa niitä luentoja… Tentti on ensi viikon maanantaina, siis ihan parin päivän päästä, ja montako luentoa olen tähän mennessä katsonut? EN YHTÄÄN! Yhtä aloitin, mutta nukahdin kesken kaiken, eli en saanut sitäkään katsottua loppuun. Tänä viikonloppuna minulla ei ole siis mitään muuta tehtävää kuin istua sohvalla, kaivaa varpaideni väliä ja huudattaa Moodlea taustalla. Kuunnella, kun luennoitsija paasaa genetiikasta.

Luojan kiitos, luennoitsija on erinomainen! Hän osaa oikeasti selittää asiat niin rautalangasta, että jopa tällainen tyhmä kasvatustieteilijä-humanistikin ymmärtää suurimman osan asioista. Se, muistanko minä niitä kuinka kauan… Se on sitten täysin oma asiansa.

Olisi ehkä pitänyt aloittaa näiden luentojen katseleminen jo kauan aikaa sitten, mutta kun minulla on ollut paljon tärkeämpää tekemistä. Kuten sohvalla makaaminen, piereskely, koiran rapsuttaminen ja koiralle lässyttäminen. Toisaalta, minä olen sen verran sisukas täti, että kun minä olen jotain päättänyt, niin minähän sen teen. Ja minä olen päättänyt, että minä suoritan tämän saakelin genetiikan kurssin, oli mikä oli. Minä saan tästä hemmetin kurssista arvosanan, vaikka se olisi ykkönen. Ihan sama tässä konkurssissa, kunhan minulla on genetiikan kurssi valmiina, kun vuosi vaihtuu toiseen.

Seksikurssin kanssa sama asia. Paitsi etten ole vielä sopinut edes tenttipäivää. Olen joutunut olemaan sieltäkin paljon pois sairastelujen takia, mutta luojan kiitos seksuaalipsykologia käsittää huomattavasti vähemmän minulle täysin vieraita, luonnontieteellisiä termejä. Pääsen, erittäin suurella todennäköisyydellä, paljon vähemmällä vaivalla tuon seksikurssin kanssa kuin tämän genetiikan kanssa.

Mutta minä teen ne molemmat. Koska minä olen MINÄ, ja minä olen tällainen pikkarainen sisupussi. PERKELE!

Paljain jaloin pakkasessa

Herään kesken kamalan painajaisen siihen, että herätyskello soi. Olen taju täysin koivikossa, ja torkutan. Nukahdan uudestaan, ja painajainen jatkuu. Torkutan ties kuinka monta kertaa, kunnes saan kerättyä tajuni palasia edes sen verran sieltä koivikosta, että saan silmäni puoliksi auki. Minulla on tasan varttitunti aikaa nousta, pukea, skrapata auto ja lähteä yliopistolle. Arki on siis palannut!

Arki palasi jo eilen. Minulla piti olla vapaapäivä, mutta en halunnut kieltäytyä, kun minua pyydettiin kokemusosaajaksi RASEKO:on. Pidin, ilmeisesti suhteellisen hyvän, puheenvuoron ADHD:stä, ja minulle sanottiin, että pyydetään toistekin. Vaikken ollutkaan kauaa puhumassa, olin niin väsynyt tullessani kotiin, että makasin sohvalla koko illan, enkä saanut otetta mistään tehtävästä, vaikka tekemistä olisi ollut sellaisen parintuhannen asian verran. Keskittymiskykyni ei riittänyt, eikä jaksaminenkaan.

Minun olisi ehkä pitänyt vain maata kotona koko eilinen päivä, sillä se hyvin pieni meneminen kostautui tänään. Ja sain lähteä yliopistolle silmät ristissä, lääkkeet unohtaneena ja ilman sukkia. Kengät sentään muistin laittaa jalkaani! Tervetuloa ADHD-aikuisen elämään: Elämään, missä edes sukat eivät ole itsestään selvyys.

Kurvaan Sirkkalan pihaan ja poltan nopean tupakan samalla, kun juoksen Janus-saliin läppärilaukku olkapäällä keikkuen. Luennoitsijalla on tietoteknisiä ongelmia, joten hän on itsekin hieman myöhässä. Luojan kiitos! Tänään on Asklepios-koulutusohjelman toisen kurssin luento ja johdatus itsenäisesti suoritettavaan harjoitustehtävään. Kurssin aiheena on terveyden eriarvoisuudesta kirjoittaminen, ja kurssin vetää kirjallisuuden laitoksen yliopistolehtori. Minulla on yleisestä kirjallisuustieteestä syventävät opinnot suoritettuna ensimmäisessä maisterin tutkinnossani, joten ihan mitään kauhean uutta en itse luennosta saa. Tiesin kyllä ihan jo valmiiksi, että Minna Canth kirjoitti Suomessa aika räikeälläkin tavalla ihmisten eriarvoisuudesta ja toi esille köyhän kansanosan elinoloista johtuvia ongelmia.

Haukottelen, plärään puhelintani ja yritän pitää silmäni auki edes jotenkin. Pääsemme itse aiheeseen, eli siihen, millaisen harjoitustyön teemme. Tarkoitus on tehdä diskurssianalyysi jostain tekstistä, missä puhutaan terveyden eriarvoisuudesta. Harjoittelemme tätä harjoitustyötä pienissä ryhmissä. Mielestäni tämä harjoitustyön harjoittelu on idioottimaista touhua, enkä ymmärrä, miksi tällaista pitää harjoitella. Eivätkö yliopisto-opiskelijat muka osaa tutkia tekstiä ilman, että sitä harjoitellaan ensin? Voi luoja!

Eräs ryhmä saa ruotsinkielisen tekstin. Opiskelemme Turun yliopistossa, ja Åbo Akademi on tuo rakennus tuossa pienen matkan päässä. Ja fakta on se, että pakkoruotsista huolimatta ainoat suomenkieliset opiskelijat, jotka pystyvät lukemaan sujuvasti ruotsinkielistä tekstiä, löytyvät ruotsin laitokselta, eikä täältä meiltä. Minulle ei tulisi mieleenkään antaa mitään ruotsinkielistä tekstiä luettavaksi suomenkielisessä yliopistossa yhtikäs kenellekään! Ei sitä ruotsia niin sujuvasti suomenkielisen väestön keskuudessa osata.

Tämä Asklepioksen kakkoskurssi on kyllä sellaista kuraa, että tekisi mieli jättää välistä koko kakka, jos vain luonne antaisi myöten. Mutta kun tämä täti on varustettu sellaisella sisupussilla, ettei se sisu ihan heti lopu. Eikä se sisu myöskään salli minun luovuttaa. Väännän tuon huipputyperän harjoitustyön, ja teen siitä hemmetin hyvän, ihan vain tuon luennoitsijan kiusaksi. Onneksi kolmoskurssilla meillä on taas essee, eikä mitään diskurssianalyysia.

Vaikka tämä kolmetuntinen riemukas luento päättyykin, päiväni ei ole vielä pulkassa. Vielä on tiedossa seksiluentoa. Luento aloitetaan railakkaasti Bloodhound Gangin The Bad Touch-biisillä. Ajattelen mielessäni, että kyllä meillä Suomessa osataan, kun yliopistoilla on näin innovatiiviset ja monipuoliset opetusmetodit käytössään.

Puhumme seksuaaliornamenteista ja siitä, onko ulkonäöllä väliä. Ja fakta on se, että kyllä sillä ulkonäöllä on oikeasti väliä, vaikka kuinka joku väittäisikin vastaan. En minäkään olisi halunnut rumaa miestä naida. Enkä nainutkaan!

Päivä on ohi. Ja minä olen aivan loppu. En jaksaisi enää yhtä ainoaa luentoa enkä yhtä ainoaa menoa. Missä ovat ne rauhalliset opiskelupäivät, mistä unelmoin syksyn alussa? Pitkät ja hitaat aamut ilman kiirettä, kuivat ja tylsät esseet, opiskelu omalla kotisohvalla, omassa tahdissa. Enpä ole paljoa tuollaista tässä osoitteessa nähnyt. Aivan jotain päinvastaista, kyllä. Enkä saa huomennakaan rauhaa, sillä minun pitää lähteä kukonlaulun aikaan Tampereelle!

Toisaalta, huomisen jälkeen pahin on ohi. Pahin ravaaminen. Saan enemmän pitkiä aamuja ja vähemmän aikaisia herätyksiä. Minulla ei ole niin paljon luentoja enää, eikä minun tarvitse käydä kuin ehkä kerran viikossa yliopistolla. Saan keskittyä enemmän siihen kotisohvaopiskeluun ja esseiden kirjoittamiseen.

Vai pitäisikö minun nyt ihan ensin keskittyä siihen, että saan kerättyä voimani takaisin? Edes vähäsen. Ja sitten sen jälkeen kirjoittaa niitä esseitä? Sitä en lähde lupaamaan, että ensi keväänä ottaisin vähemmän kursseja, kun sitä lupausta en välttämättä pysty kuitenkaan pitämään.

A niin kuin autismi, B niin kuin baari

Huomenta. Kello on kuusi illalla ja heräsin juuri. Ei, en ole koko päivää nukkunut, sentään, vaikka tänään tuntuikin siltä, että olisin voinut jäädä sänkyyn koko päiväksi. Olen ollut pitkän päivän koulutuksessa, ja sieltä tullessa oli aivan täysin pakko vetää parin tunnin mittaiset päikkärit, jotta jaksaa taas.

Tämän päivän koulutuksen tarjosi Autismiliitto, yhteistyökumppaninaan Aisti ry. Päivän aihe oli autismikirjo elämänkaarella. Puhuimme autismiin liittyvistä erilaisista aistihaasteista, stressitekijöistä, kommunikaatiosta ja tunneilmaisuista. Seksuaalisuus oli kyllä aihelistalla, mutta siitä emme ehtineet puhua mitään. Ilman seksuaalisuuttakin paketti oli kattava ja asiaa oli paljon. Siinä meni kuutisen tuntia niin, että hurina vain kävi.

Oli ilo huomata, miten paljon paikalla oli erilaisia asiantuntijoita. Esimerkiksi Turun kaupunki oli lähettänyt koulutukseen useamman työntekijänsä, joiden työnkuvaa koulutus koskee. Tällaisia koulutuksia, missä avataan jonkin “diagnoosiryhmän” (pyydän anteeksi tökeröä termiä) haasteet ja tavat kohdata ne, tarvitaan enemmän. Ja mielestäni myös työnantajien pitäisi avata silmänsä näille koulutuksille entistä useammin. Miten kohdata erityiset ihmiset, ellei heidän tavoistaan toimia tiedetä yhtään mitään? Useimmiten kohtaaminen päättyy katastrofiin, kuten kouluttajan hyvistä esimerkeistä kävi ilmi.

TYÖNANTAJAT, KOULUTTAKAA HENKILÖKUNTAANNE!!! Kerran kirpaiseva koulutuspäivä maksaa itsensä myöhemmin takaisin, kun tilanteet osataan kohdata, eikä kaaosta pääse syntymään.

Seuraavaksi pitää pohtia, jaksaisiko sitä lähteä illaksi baariin. En ole, itse asiassa, käynyt hyvin pitkään aikaan vakkaribaarissani, ja alan pelätä, että henkilökunta on jo unohtanut naamani. On ollut niin paljon kaikenlaista muuta, ettei vain ole yksinkertaisesti jaksanut. Ja siitä jaksamisestahan se on kaikki kiinni, eikä suinkaan siitä, että alkaisin olla liian vanha! Minähän en vanhene koskaan.