Kirsu kohti... Hei kato, tulkku!

Nuusku työssään.

Aurinko pilkistää tummanpuhuvien pilvien takaa. Katson taivaalle huolestuneena. Ilma on nihkeä ja minusta tuntuu, että noin minuutin päästä alkaa sekä rankkasade että ukkonen. Juuri nyt ei tarvittaisi sadetta eikä ukkosta. Meillä on nose workin kolmostason viimeinen treenikerta, ja tällä kertaa meillä on ulkoetsintää. En kaipaa kesäflunssaa juuri nyt, tähän hetkeen, sillä loppuviikosta on tiedossa hevarien suviseurat: Tuska. Enkä aio heittää kolmen päivän lippuani roskikseen sen vuoksi, että olen sairastunut johonkin himputin flunssaan.

Olemme onnekkaita, eikä sadetta tule. Saamme vetää treenit kaikessa rauhassa loppuun. Kolme radanpätkää, kolmea eri hajua jokaisella pätkällä. Pitäisi siinä olla Kaunolle haastetta enemmän kuin tarpeeksi.

Ulkoetsintä ei ole Kaunon parhaita puolia. Meidän äärimmäisen häiriöherkkä kaverimme ei pysty keskittymään olennaiseen, jos on pienikin häiriö jossain. Ja se häiriö nyt voi olla mikä tahansa. Tulkku lentämässä kilometrin päässä, maassa oleva roska, näkymätön mies... Päätämme päästää Kaunon helpolla ja sovimme, että yhden löydön jälkeen rata on siinä. Parempi saada kunnon palkat ja kehut yhdestä löydöstä kuin väkisin vaatia pojalta jokaisen kohteen löytämistä. Siinähän menee nuuskimisen ilo ihan kokonaan!

Ensimmäisellä pätkällä Kaunolla käy kahdessa kohtaa nenä normaalia kovemmin. Hän on selkeästi saanut hajujäljen. Hän ei kuitenkaan ilmaise löytöä, koska viereiselle parkkipaikalle ajoi vartiointiliikkeen auto, ja hän jää tuijottamaan, kun vartija käy tarkastamassa rakennuksen ovia. Meidän tarkka vahtikoira. Aika kuluu ja se menee siinä, kun Kauno seuraa vartijaa. Yritämme ottaa uudestaan, tällä kertaa hieman helpotettuna. Ohjaan Kaunon paikkaan, missä nuuskutus kävi kaikkein koviten ennen vartijan tuloa. Ja sieltähän se haju löytyi! Hieno poika.

Toinen rata onkin sitten helpompi, ja haju löytyy suhteellisen pian lähdön jälkeen. Isot kehut, namit ja leikit. Äidillä on taitava hauva!

Kolmas rata muodostuu pahvilaatikoista. Ne ovat kivoja, ja Kauno alkaa leikkiä. Niinpä niin. Yksi tassu jää kiinni yhteen laatikkoon. Huokaisen.

Toisen laatikon päälle on kiva mennä pomppimaan. Nyt minulta tulee jo kipakampi kielto. On se nyt kumma! Täällä ollaan haistelemassa eikä pomppimassa laatikoiden päällä.

Löytyy sentään se oikea laatikko, kun vähän potkii (no, ei nyt sentään kirjaimellisesti), ja Kauno saa taas namit, kehut ja leikit. 

Oman vuoron odottaminen on tylsää.

Seuraavaksi saammekin sitten aloittaa nuuskutuksen vakiryhmässä. Olemme käyneet kaikki kolme hajua läpi. Hajukokeissa emme ole vielä käyneet, koska kokeet tehdään laatikoiden avulla, ja... No, mitä kuvittelette, että koetilanteessa tapahtuu, kun Kauno näkee kasan pahvilaatikoita? Ei ainakaan sitä, mitä pitäisi, ja lopputuloksena on 12 entistä pahvilaatikkoa. Ehkä odotamme hieman, että karvainen poikavauvamme kasvaa isommaksi ja saa enemmän järkeä päähänsä.

Vaikka Kaunokaisemme onkin kovin häiriöherkkä, olen silti hirmuisen ylpeä siitä, miten hienosti hän suoriutui kaikista ympärillä olevista häiriöistä huolimatta. Meillä on ihan valtavan hieno hauveli!

Nose Work - Kun työkaluna on kirsu

Kaunon lempileikki kotona on etsi nami. Minä piilotan nameja, ja Kauno etsii niitä. Minusta on jotenkin vallan ihanaa kuunnella herra Villahousumme nuuskutusta ja nähdä, miten toinen on intoa ja tarmoa, kun saa käyttää kirsuaan ja etsiä. Ja mikäs siinä nuuskutellessa, kun meidän villahoususankarilla on 50 kertaa parempi hajuaisti kuin minulla! Siinä saa kokea aika lailla erilaisen hajujen ja tuoksujen kirjon kuin mitä me karvattomat kaksijalkaiset saamme.

Ja koska Kauno todella rakastaa haistelua (kukapa koiranpoika sitä ei rakastaisi), päätin viime syksynä ilmoittaa meidät uuteen koiraharrastukseen, nose workiin. Kauno pääsee nuuskuttamaan koko sielunsa kyllyydestä tämän kurssin aikana. Saamme myös ensimmäisen hajun, eli eukalyptuksen. 

Nose work alkoi tänään luennolla, ilman koiria. Me ohjaajat pääsimme kuulemaan nose workin saloista, koiran hajuaistista ja hajuista ylipäätänsä. Kävimme toki myös läpi sen, miten koira koulutetaan haistamaan tiettyjä hajuja, ja mitkä kaikki olosuhteet vaikuttavat siihen, että hajujälki jää heikoksi ja vaikeasti haistettavaksi jopa koiralle.

Sen verran luennolla tuli täysin uutta informaatiota, etten tiennyt nose workin olevan kilpailulaji! Johtuneeko siitä, että se ei ole Suomessa vielä kovin yleinen laji eikä se ole Kennelliiton "virallistama" laji. Vai johtuuko siitä, että olen elänyt jossain umpinaisessa laatikossa, kun en tällaistakaan tiennyt? Ajattelin, että ilmoitan Kaunon kivalle nuuskutuskurssille edes tietämättä, että tässäKIN voi kilpailla. Noh, en ole heti ensimmäisenä viemässä Kaunoa kilpakentille missään lajissa, johtuen ehkä siitä, että olen itse kovin huono kilpailija. Mutta katsotaan, miten Kauno edistyy ja mitä hän tykkää koko nuuskutuksesta ylipäätänsä.

Ensi viikolla me emme enää istu luentosalissa katsomassa PowerPointteja, vaan pääsemme oikeisiin hommiin, koirien kanssa. Kaunokin pääsee haistamaan elämänsä ensimmäisen kerran eukalyptusta. Koska kouluttaja oli sitä mieltä, että Kaunolle tulee liian raskaaksi käydä monissa treeneissä samanaikaisesti, niin päätimme jättää rally-tokon tauolle nose workin ajaksi. Rally-tokoon pääsee kyllä aina takaisin!

Rehellisesti sanoen, minua hieman jännittää. Jännittää se, miten Kauno reagoi uuteen lajiin. Itse olettaisin Kaunon olevan innoissaan, koska hän rakastaa haistelua, ja todella toivon, että Kauno saa tästä itselleen kipinän. Ensi viikolla nähdään, mitä meidän herra Villahousu tästä uudesta lajista tuumaa.