Kun Satu sairauslomapäivää vietti...

Kinttu kipeänä, kaikki kiva kiellossa. Mitä tekee helposti tylsistyvä ADHD-aikuinen? No, jos tämä ADHD-aikuinen olisi vähänkään normaali ADHD-aikuinen, hän... Itse asiassa, en tiedä yhtään, mitä normaalit ADHD-aikuiset tekevät vastaavanlaisessa tilanteessa, missä normaali liikkuminen on rajoitettua! En ole koskaan ollut normaali ADHD-aikuinen. Olen jopa ADHD-aikuiseksi epänormaali. Joten en voi kertoa teille, mitä tekevät normaalit ADHD-aikuiset silloin, kun heillä on kinttu kipeänä.

Mutta sen voin kertoa, mitä MINÄ - kaikessa suhteessa epänormaali ihminen - olen tehnyt.

Canis-lehdestä saa hirveän hyviä huonoja ideoita.

Ihan ensin, heräsin aamuseitsemältä, vaikka olisin saanut nukkua kuinka pitkään, ja odotin tylsistyneenä postin tuloa. Sieltä tuli Canis-lehti, koiraharrastuksen oma tietolehti, ja minä luin sen kannesta kanteen keksien kaikkea kivaa, mitä voisin harrastaa Kaunon kanssa sen jälkeen, kun kinttuni on taas kunnossa. Minulla on jo ainakin tuhat ideaa koiran kanssa harrastamiseen!

Canis-lehti ei ole kovinkaan paksu, eikä siinä ole montaakaan artikkelia. Se oli äkkiä luettu läpi. Sitten tuli taas tylsää. Joten päätin katsoa, mitä kaikkea mielenkiintoisia opintoja Turun avoin yliopisto tarjoaa tänä lukuvuonna. Se oli virhe. Eksyin samalla myös Turun kesäyliopiston sivuille. Se oli vielä suurempi virhe!

Kunhan vain pelleilin koiran luun kanssa. Minulla on kinttu kipeä ja tylsää.

Ihan ensimmäisenä silmääni osui draamakasvatus. Miten kätevää! Tuostahan voisi olla ihan oikeaa hyötyä työelämässä. 

Johtamisen opintoja olen myös ajatellut. En minä vain tiedä, ketä minä johtaisin. En ole kiinnostunut esimiestehtävistä, ainakaan koulutusalan esimiestehtävistä. Mutta voisivat olla kuitenkin ihan mielenkiintoiset ja kivat opinnot!

Palvelumuotoilu on nyt päivän sana ja kova juttu. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että minun on saatava suorittaa palvelumuotoilun perusopinnot. Vähintääkin perusopinnot! En tiedä ketään, joka ei tarvitsisi työssään palvelumuotoilua. Tämä on juuri nyt NIIN in. Se on pakko tehdä.

Yksi gradun lähdeteoksista. Painaa noin 20 kiloa...

Kulttuurituotannon ja maisematutkimuksen opinnoista voisi ehkä olla hyötyä. Ehkä. En tiedä, missä, mutta voisi mahdollisesti olla. Ainakin opintokokonaisuudella on kiinnostava nimi, enkä tiedä yhtään, mitä se sisältää. Tämä voisi olla ihan kiinnostava.

Paitsi että ympäristötiede on kyllä juuri nyt niin ajankohtainen, että sehän näyttäisi ihan hirveän hyvältä ansioluettelossa! Lieneekö tuolla nyt väliä, että minä olen vieraiden kielten ja äidinkielen erityisopettaja. Kyllähän minä nyt ympäristötiedettä tarvitsen!

Sote-akatemia kuulostaa perin tylsältä ja mielenkiinnottomalta, mutta tunnen suoranaista pakonomaista tarvetta suorittaa nämä opinnot. Eihän se sote ole vielä edes tullut, mutta kyllä se tässä jossain vaiheessa jyrää. Ja silloin pitää tietää, mistä puhutaan.

Kaikkien taideterapiamuotojen jonkinlainen osaaja, rouva Mäkinen.

Musiikkiterapia on varmaankin ainoa taideterapiamuoto, mitä en ole opiskellut missään formaatissa. Pitäisikö tämä asia korjata? Ihan vain varmuuden vuoksi. En minä mitään soittaa osaa, enkä laulaakaan, mutta eihän sitä koskaan tiedä, jos näitäkin jossain tulee tarvitsemaan.

Näiden uusien tuulien lisäksi minun pitäisi suorittaa loppuun psykologian aineopinnot, mitkä ovat vielä kesken, väkivaltatutkimuksen opinnot, käyttäytymisanalyysiperusteisen eläinkouluttajan opinnot, kirjallisuusterapiaopinnot ja tehdä gradu loppuun. Ai niin, töissäkin pitäisi ehtiä käydä ja koiran kanssa harrastaa. Aviomies saattaisi arvostaa, jos viettaisin edes yhden tunnin kuukaudessa hänen kanssaan.

Nyt vain sitten heittämään noppaa, mitkä näistä kaikista opinnoista siirrän suosiolla ensi vuoteen.

Alea jacta est.

Asiaa koirista, koiran hankkimisesta ja pentutehtaiden välttämisestä

Koirien hankinta on puhuttanut paljon viime aikoina. Etenkin kaksi asiaa ovat olleet mediassa esillä: 1) pentutehtaat, ja 2) lemmikkien huono kohtelu. Haluanpa tuoda oman korteni kekoon tämän asian osalta.

Minun rakas Kaunoni odottamassa omaa vuoroaan nose work-tunnilla.

Miksi haluat koiran?

Koiranpennut ovat valtavan suloisia ja ihania. Kaikki haluavat koiranpennun! Ennen kuin menet hankkimaan pennun, kysy itseltäsi seuraavat kysymykset:

1) Miksi haluan koiran?

2) Onko elämässäni tilaa koiralle juuri nyt?

3) Onko minulla varaa koiraan?

4) Onko minulla aikaa koiralle?

Mikä on syy sille, että haluat koiran? Onko tarkoituksenasi laihduttaa, ja haluat jonkun, ketä pakottaa sinut kolmesti päivässä ulos lenkille? Jos tämä on syy, unohda se koiran hankinta saman tien. Haluatko elämääsi rakkaan ystävän ja perheenjäsenen, josta haluat pitää huolta koko sen eliniän ajan? Ei kun koiraa etsimään!

Kauno rakastaa pusikoissa juoksemista. Ja emäntä rakastaa punkkitarkastuksia.

Mikä on elämässäsi juuri nyt tärkeintä? Onko se matkustelu ja festareilla ravaaminen? Sitten ei kannata ottaa koiraa. Koira vaatii aikaasi, ja se vaatii sitä PALJON. Kaiken huipuksi, koira vaatii aikaasi usean vuoden ajan. Varaudu siihen, että olet "kiinni" koirassa vähintään sen 10 vuotta, toivon mukaan vielä kauemminkin.

Se kaikista suloisinkin pentu vaatii koulutusta ja ulkoilutusta. Ellei pentua jaksa kouluttaa ja ulkoiluttaa, se tulee tuhoamaan kenkäsi, talosi ja järkesi. Ei ole pennun syy, ellei sitä kouluteta ja opeteta, vaan kouluttamatta jättäminen on aina omistajan syy. Pennun rankaisu siitä, ettei omistaja ole viitsinyt, tarkoittaa minun silmissäni sitä, ettei kyseinen ihminen ole ansainnut koiran ystävyyttä ja rakkautta.

Koiran ylläpito maksaa rahaa. Ei sen koiran tarvitse gourmet-ruokaa syödä joka päivä, mutta se halvinkin ruoka kuitenkin maksaa rahaa. Samoin eläinlääkärimaksut ovat tätä nykyä aivan järkyttävät. Onko sinulla varmasti varaa tähän kaikkeen? Jos on, niin hyvä. Ellei sinulla ole mahdollisuutta saada omalle lautasellesikaan muuta kuin kaurapuuroa päivästä toiseen, kannattaa miettiä kahdesti, onko juuri nyt oikea aika koiralle.

Kaunon lempiharrastus on hajutyöskentely.

Rekisteröity rotupentu luotettavalta kasvattajalta

Jos olet varma, että juuri nyt on oikea aika koiralle, on aika tehdä se osuus, jolloin vältät pentutehtailijoita. Se on yllättävän helppoa pienellä maalaisjärjen käytöllä. Minä olen ostanut rekisteröidyn rotukoiran Facebook-ilmoituksen perusteella, ja sain terveen koiran, jolla on hyvät sukutaustat. Miten tein sen?

Kun näin ilmoituksen, ihan ensimmäisenä tarkistin, onko kennelillä omaa nettisivua. Olihan sillä! Nettisivuilta löytyivät tasan samat tiedot kuin ilmoituksestakin: Kasvattajien nimet, puhelinnumerot, osoitteet jne. Sen jälkeen vilkaisin Kennelliiton sivuja. Kappas, myös sieltä löytyi kyseinen kasvattaja rekisteröitynä Kennelliittoon, ja edelleenkin myös Kennelliitolla oli samat yhteystiedot kuin ilmoituksessa oli. Pentue oli rekisteröitynä Kennelliiton sivuilla. Kun olin selvittänyt nämä tiedot, otin puhelimen kauniiseen käteen, ja soitin ilmoituksen puhelinnumeroon.

Ihan ensiksi kasvattaja esitteli koiran. Sen jälkeen hän kyseli MINUN taustaani. Miksi olen hankkimassa koiraa, millaisessa talossa asun, voinko tarjota koiralle tarpeeksi liikuntaa ja suotuisat elinolosuhteet. Kunnollinen kasvattaja on AINA kiinnostunut siitä, millaiseen kotiin pentu annetaan.

Koirapuisto on Kaunolle tärkeä paikka.

Tämän pienen "haastattelun" jälkeen meidät kutsuttiin käymään kasvattajan luona, heidän kotonaan. Samalla näkisimme myös pennun emon. Vasta ihan viimeisenä mainittiin hinta.

Kun pääsimme perille kasvattajille, vastaan tuli kymmenkunta karvaturria. Ilmoituksen pentu ei todellakaan ollut talon ainoa koira! Kaikki koirat olivat sosiaalisia, hyvinvoivia ja pennut leikkisiä ja uteliaita. Päätöksen teko ei tämän jälkeen ollut enää vaikeaa, ja pentu lähti mukaamme.

Toki hinta kirveli kukkaroa, mutta rekisteröidystä pennusta pitää maksaa! Jos joku tarjoaa rekisteröityä rotupentua kahteensataan euroon, pitää hälytyskellojen alkaa soida saman tien. Rodusta riippuen, hinta on sen tuhannen euroa, vähintään. Tällä rahalla ostat sekä terveen pennun että kasvattajien tuen ja tietotaidon. Hyvät kasvattajat auttavat sinua taatusti koirankasvatustyössäsi!

Pähkinänkuoressa siis, rekisteröity rotupentu maksaa aina kunnon summan rahaa, pentue löytyy Kennelliiton nettisivuilta ja kasvattaja kutsuu sinut kotiinsa katsomaan pentua. Halpa rotukoira, joka luovutetaan torin kulmalla, on taatusti pentutehtailun tulosta.

Rekisteröityjen kasvattajien tiedot on todella helppo löytää ystävämme Googlen avulla tätä nykyä. Tiedot eivät ole valtion salaisuuksia, ja myös rotujärjestöt auttavat mielellään. Minulla ei mennyt montaa minuuttia, kun kaivoin kasvattajasta tiedot esiin. Ei mene taatusti sinultakaan! Ja tällä pienellä etukäteistyöllä varmistat sen, että todellakin saat sitä, mitä tilaat.

Älä pelkää kodinvaihtajaa

Rekisteröidyt rotupennut eivät ole ainoita koiria maailmassa. Myös eläinsuojeluyhdistykset palvelevat! Sieltä haettu koira ei maksa niin paljoa, mutta tiedät varmasti, että tuet juuri tämän yhdistyksen tekemää hyvää työtä, etkä pentutehtailua.

Yhdistyksessä osataan myös kertoa eläimestä ja voitte yhdessä pohtia, millainen koira sopii juuri sinun kotiisi. 

Entä sitten kaverin kaveri, joka joutuu luopumaan Turresta, koska allergia? No, kysypä ihan suoraan kaveriltasi, millainen ihminen tämä kaverin kaveri on. Voiko häneen luottaa? Onko koira hyvin hoidettu? Onko hän taatusti oikealla asialla? Ei ole mitenkään outoa esittää tällaisia kysymyksiä tilanteessa, missä ollaan antamassa kotia koiralle. Ennemmin kysyy monta turhaa ja tyhmää kysymystä kuin liian vähän kysymyksiä, ja tulee huijatuksi.

Koirissa on eroja

Äläkä unohda sitä tärkeintä, eli rotuominaisuuksia! Jos asut kerrostaloyksiössä kaupungin keskustassa, haluatko varmasti ottaa paljon liikuntaa tarvitsevan vetokoiran, kuten vaikka malamuutin? Tai vaihtoehtoisesti, haluatko ottaa englanninbulldogin aktiiviseksi kaveriksi erilaisiin harrastuksiin? Tuskinpa. Vääränlainen koira vääränlaisessa kodissa tietää ongelmia.

Kaikki koirarodut eivät ole sopivia lapsiperheisiin, eikä kaikista koiraroduista tule hyviä vahtikoiria. Monet koirarodut ovat sopivia kerrostaloasumiseen, mutta sitten taas on niitä rotuja, mitä ei voi missään tapauksessa suositella kerrostaloon, edes siinä tapauksessa, että perhe on aktiivinen noin muuten. Mikä rotu sopii juuri sinulle? Esim. Hankikoira-sivusto auttaa tässä asiassa. 

Kauno kuskausvuorossa.

Minun rotuni on suomenlapinkoira. Parasta juuri minun rodussani on sen sopeutuvaisuus ja ystävällisyys. Suomenlapinkoira on kaikkien kaveri, myös pienten lasten. Tämä rotu sopii monenlaiseen ympäristöön, myös kerrostaloon, mutta kaipaa toki runsaasti liikuntaa. Lappari on kiva harrastuskaveri ja sopii kaikenlaiseen harrastukseen sen mukaan, mikä koiraa itseään kiinnostaa. Turkki on helppohoitoinen, ja talvella koira ei todellakaan tarvitse vaatetusta! Suomenlapinkoira pärjää missä tahansa pakkasessa. Helppo kouluttaa ja todella älykäs. Terve ja pitkäikäinen rotu, Suomessa hyvin yleinen ("ylläripylläri", kun on kerran suomalainen rotu) ja rekisteröityjä kasvattajia on runsaasti. Kaunis ulkonäkökään ei ole mitenkään miinuspuolena, vaikkei koiraa ulkonäön takia ostetakaan.

Miten niin harrastus, mikä koiraa itseään kiinnostaa? No siksi, että tämä rotu on yksi perhanan pässi! Ellei kiinnosta, niin sitten koira ei taatusti tee. Jästipäisempää rotua saa hakea. Vahtikoirana erinomainen, mutta haukkuherkkyys tulee esiin kaikissa tilanteissa, myös niissä, jolloin sitä vahtimista ei niinkään tarvitsisi. Vaatii ehdottomasti vähintään peruskouluttamisen! Muuten hommasta ei tule mitään, ja koira vie omistajaansa kuin pässiä narussa. Aikamoinen velmuilija ja teini-ikäisenä käyttäytyy kuin pahainen pikkukakara. Ei ole tippaakaan miellyttämishalua, ellei sitten miellytä itseään. Omistajan miellyttäminen ei kiinnosta. En silti vaihtaisi rotua!

Hajuerottelua parvekkeella.

Kysyttävää?

Jos on jotain kysyttävää liittyen koiran hankkimiseen, niin avaa suusi ja kysy! Ota selvää! Älä innostu halvasta hinnasta. Jos homma kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei taatusti ole totta. Harkitse ja harkitse vielä toisenkin kerran. Älä tee hätiköityjä päätöksiä. Myös koira on elävä ja tunteva olento, jota ei oteta perheeseen leluksi, vaan perheeseen kuuluvaksi tärkeäksi jäseneksi.

Tietoa löytyy pilvin pimein pitkin nettiä. Jaksa siis etsiä sitä tietoa, kun sitä kerran on saatavilla. Erinomaisia tietolähteitä ovat edellä mainitut Hankikoira-sivusto, Kennelliitto, eri rotujen rotujärjestöt ja Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen ylläpitämä Koiratieto-sivusto. Hyvää tietoa pentutehtailusta ja sen välttämisestä löytyy myöskin Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen ylläpitämästä Halpakoira-sivustolta. Siellä on selkokielellä asiaa siitä, miten erottaa hyvän ja luotettavan kasvattajan pentutehtailijasta.

Älä tule huijatuksi, vaan etsi tietoa ja ota selvää asioista! Koira on maailman paras kaveri, ja jokainen koira ansaitsee hyvän kodin. Anna sinä hyvä koti juuri sinulle sopivalle koiralle, tukematta pentutehtailua.

Menossa jäljestämään.

Kirsu kohti... Hei kato, tulkku!

Nuusku työssään.

Aurinko pilkistää tummanpuhuvien pilvien takaa. Katson taivaalle huolestuneena. Ilma on nihkeä ja minusta tuntuu, että noin minuutin päästä alkaa sekä rankkasade että ukkonen. Juuri nyt ei tarvittaisi sadetta eikä ukkosta. Meillä on nose workin kolmostason viimeinen treenikerta, ja tällä kertaa meillä on ulkoetsintää. En kaipaa kesäflunssaa juuri nyt, tähän hetkeen, sillä loppuviikosta on tiedossa hevarien suviseurat: Tuska. Enkä aio heittää kolmen päivän lippuani roskikseen sen vuoksi, että olen sairastunut johonkin himputin flunssaan.

Olemme onnekkaita, eikä sadetta tule. Saamme vetää treenit kaikessa rauhassa loppuun. Kolme radanpätkää, kolmea eri hajua jokaisella pätkällä. Pitäisi siinä olla Kaunolle haastetta enemmän kuin tarpeeksi.

Ulkoetsintä ei ole Kaunon parhaita puolia. Meidän äärimmäisen häiriöherkkä kaverimme ei pysty keskittymään olennaiseen, jos on pienikin häiriö jossain. Ja se häiriö nyt voi olla mikä tahansa. Tulkku lentämässä kilometrin päässä, maassa oleva roska, näkymätön mies... Päätämme päästää Kaunon helpolla ja sovimme, että yhden löydön jälkeen rata on siinä. Parempi saada kunnon palkat ja kehut yhdestä löydöstä kuin väkisin vaatia pojalta jokaisen kohteen löytämistä. Siinähän menee nuuskimisen ilo ihan kokonaan!

Ensimmäisellä pätkällä Kaunolla käy kahdessa kohtaa nenä normaalia kovemmin. Hän on selkeästi saanut hajujäljen. Hän ei kuitenkaan ilmaise löytöä, koska viereiselle parkkipaikalle ajoi vartiointiliikkeen auto, ja hän jää tuijottamaan, kun vartija käy tarkastamassa rakennuksen ovia. Meidän tarkka vahtikoira. Aika kuluu ja se menee siinä, kun Kauno seuraa vartijaa. Yritämme ottaa uudestaan, tällä kertaa hieman helpotettuna. Ohjaan Kaunon paikkaan, missä nuuskutus kävi kaikkein koviten ennen vartijan tuloa. Ja sieltähän se haju löytyi! Hieno poika.

Toinen rata onkin sitten helpompi, ja haju löytyy suhteellisen pian lähdön jälkeen. Isot kehut, namit ja leikit. Äidillä on taitava hauva!

Kolmas rata muodostuu pahvilaatikoista. Ne ovat kivoja, ja Kauno alkaa leikkiä. Niinpä niin. Yksi tassu jää kiinni yhteen laatikkoon. Huokaisen.

Toisen laatikon päälle on kiva mennä pomppimaan. Nyt minulta tulee jo kipakampi kielto. On se nyt kumma! Täällä ollaan haistelemassa eikä pomppimassa laatikoiden päällä.

Löytyy sentään se oikea laatikko, kun vähän potkii (no, ei nyt sentään kirjaimellisesti), ja Kauno saa taas namit, kehut ja leikit. 

Oman vuoron odottaminen on tylsää.

Seuraavaksi saammekin sitten aloittaa nuuskutuksen vakiryhmässä. Olemme käyneet kaikki kolme hajua läpi. Hajukokeissa emme ole vielä käyneet, koska kokeet tehdään laatikoiden avulla, ja... No, mitä kuvittelette, että koetilanteessa tapahtuu, kun Kauno näkee kasan pahvilaatikoita? Ei ainakaan sitä, mitä pitäisi, ja lopputuloksena on 12 entistä pahvilaatikkoa. Ehkä odotamme hieman, että karvainen poikavauvamme kasvaa isommaksi ja saa enemmän järkeä päähänsä.

Vaikka Kaunokaisemme onkin kovin häiriöherkkä, olen silti hirmuisen ylpeä siitä, miten hienosti hän suoriutui kaikista ympärillä olevista häiriöistä huolimatta. Meillä on ihan valtavan hieno hauveli!

Proletaarikakarasta kermaperseporvariksi

"Kukkainen, hieman litsiluumuinen, havaittavissa tuoreen kissan aromi. Maku on pyöreähkö, tasapainoinen, häilyvä ja eeppinen." Kyllä, tämä keskikaljakulttuurin keskelle syntynyt proletaariperheen kasvatti on ryhtynyt kunnolla kermaperseporvariksi ja hurahtanut viineihin.

Olenhan minä jo pitkään ollut, ainakin mieheni mielestä, kermaperse. Täydellisestä porvari-imagosta ovat tähän mennessä puuttuneet purjehduskengät, pikeepaita ja vuosittaiset rapujuhlat kera viininmaistiaisten. Ja koska sitä päivää ei tule, että te näkisitte minun päälläni pikeepaitaa (oksennan jo pelkästä ajatuksesta, ja minua häiritsee myös toisten päällä oleva pikeepaita, joten älä tule kanssani ainakaan samaan ruokapöytään pikeepaita päällä, kiitos) ja jalassani purjehduskenkiä, niin minun täytyy todeta, että olen saavuttanut porvariuden huipun.

Kaikki lähti siitä, kun löysin Courserasta (no yllätys) erään viininmaistelukurssin. Kuka hullu käy viininmaistelukurssia verkossa? No minäpä kävin! Ja innostuin sen verran, että kävin vielä toisenkin, tällä kertaa edX:ssä. Siis kaksi viininmaistelukurssia lyhyen ajan sisään. Sen lisäksi kännykästäni löytyy kaksi viiniappia. Toisen avulla voit löytää ruokaasi sopivan täydellisen viinin, ja toinen appi on viininmaistelupäiväkirja, mihin voit merkitä aina sen, mitä viiniä olet maistellut, mitä vuosikertaa, millainen aromi, väri, maku jne.

Täytyy sanoa, että tämä viininmaistelu on todella hauska harrastus! Ja tästä on myös siinä mielessä hyötyä, että tämän avulla oppii helposti tunnistamaan, onko viini vanhaa tai pilaantunutta. Eivätpä voi enää missään ravintolassa tyrkyttää minulle kaksi viikkoa sitten avattua viiniä. Suosittelen ainakin kokeilemaan viininmaistelua. Eikä sinun tarvitse sylkeä kuppiin, ellet halua. En minäkään sitä tee. Jos parin kokeilun jälkeen tuntuu siltä, että tämä ei ole sinun juttusi ja harrastat mieluummin olutmaistelua, niin mikäs siinä! Maistelu kuin maistelu. Mutta oletpa ainakin yrittänyt, ja nyt tiedät, mikä on sinun juttusi ja mikä ei ole.

Hyvillä teoilla on hintansa

Sunnuntain ja maanantain välinen yö

Kello on vartin vajaa kolme. Olen kuunnellut Courserasta tylsiä luentoja toisensa jälkeen, mutta minua ei nukuta. Ei sitten vähääkään. Alan jo tuskastua. Herätyskello soittaa tasan kahdeksalta, ja sen jälkeen on noustava ja lähdettävä. Mielenterveyden ensiapu 1:n ohjaajakoulutus käynnistyy täällä Turussa. En haluaisi mennä koulutuspäivään väsyneenä, mutta minkäs minä sille mahdan, ellei se uni vain tule.

Päätän yrittää uudestaan. Jos nyt äkkiä yksi tupakka ja sen jälkeen sänkyyn. Ehkä se uni sieltä vielä tulee. Ehkä.

Seison parvekkeella ja tuijotan kesäistä iltaa. Taloyhtiömme takapiha on tyhjä. Ainoastaan taloyhtiömme kuuluvassa erillisessä rakennuksessa, mikä on vuokrattu päiväkodiksi, on liikettä. Havahdun liikkeeseen, ja jään katsomaan tarkemmin. Päiväkodissa liikettä tähän aikaan yöstä? Onpa siellä harvinaisen ahkeria työntekijöitä, varsinkin, kun kyseessä ei ole edes vuoropäiväkoti.

Minulla on suora näköyhteys henkilökunnan taukotilaan. Siellä häärää henkilö päässään moottoripyöräkypärä. Tupakkani savuaa, mutta aivoissani savuaa vielä enemmän. Miksi ihmeessä siellä olisi kukaan tähän aikaan töissä? Ja jos tuo on varas, niin miksi helvetissä joku haluaisi murtautua päiväkotiin? Onko tämä tyyppi kenties ylimääräisiä kurahousuja vailla?

Menen sisälle ja katson miestäni. "Tuolla päiväkodissa on joku kypäräpäinen tyyppi." Mieheni katsoo minua suu auki, ja ihmettelee täysin samaa kuin minäkin. Tähän aikaan yöstä ei kaikkein innokkainkaan päiväkodin työntekijä ole valmistelemassa seuraavaa hoitopäivää. Parvekkeeltamme ei näe päiväkodin etupihalle, missä on sisäänkäynti. Päätämme ottaa koiran mukaan, ja mennä katsomaan, onko kenties ikkunoita rikottu.

Päiväkodin ovi on auki ja lasi on rikki. Rakennuksen sivussa on vespa, moottori käynnissä. En tiedä, miksi en kuullut moottorin ääntä parvekkeelle, sillä vespan ja parvekkeen välillä ei ole kuin ehkä 10 metriä. Soitan hätäkeskukseen. Mieheni menee vespan luo ja yrittää etsiä avaimia. Jos hän sammuttaisi moottorin ja ottaisi avaimet, ei varas pääsisi ainakaan sillä vespalla karkuun.

Poliisilaitokselle ei ole meitä kuin kilometri matkaa. Hätäkeskuksessa nainen sanoo, että partio on meillä ihan pienessä hetkessä. Juuri silloin varas tulee sivuovesta ulos. Mukanaan hänellä on pieni kassi, missä on pienelektroniikkaa. Mieheni sanoo rauhallisesti, että ehkä nyt kannattaisi jättää se kassi ihan vain siihen. Varkaan puhe on epäselvää ja liikkeet kuin hidastetusta elokuvasta. Selvää on, että meillä ei ole vaaraa, sillä pystyisimme helposti nujertamaan tuon narkkarin. Varas yrittää päästä karkuun, mutta mieheni estää häntä lähtemästä. Siitä seuraa pieni käsirysy.

Koiramme haukkuu niin julmetusti. Hänen isäntänsä! Ja joku yrittää hyökätä kimppuun. Perkele! Kauno on maailman kiltein koira, mutta tällaisessa tilanteessa hänestä kuoriutuu suoranainen peto. Suusta tulee vaahtoa ja hampaat ovat irvessä. Jos päästäisin Kaunon irti, hän varmaankin repisi varkaan kappaleiksi. Onneksi siihen ei ole mitään tarvetta, sillä poliisiauto näkyy jo! Heilutan kättäni niin korkealla ilmassa kuin vain kykenen. Poliisit tulevat paikalle, rosvo raudoitetaan ja päivä on pelastettu.

Poliisit kiittelevät. Teimme hyvää työtä. Vaikka meillä ei kenelläkään ollut missään kohdassa vaaraa, olen silti saanut pienen adrenaliini"ruiskeen". Päätämme mieheni kanssa purkaa ylimääräiset adrenaliinit viemällä koiran lenkille. 

Olemme kotona vartin vajaa neljä. Minua ei edelleenkään nukuta. Menen sänkyyn ja toivon, että saan unen päästä kiinni. Hyörin ja pyörin, kunnes lopulta nukahdan. Ehdin nukkua kolmisen tuntia, kunnes herätyskello tuo minut takaisin todellisuuteen.

Maanantai

Olen kuin nukkuneen rukous, kun raahaudun Logomoon. Selitän, mitä on tapahtunut ja miksi olen niin väsynyt. Korostan, etten ole järkyttynyt eikä minulla ole psyykkisesti mitään hätää. Olen vain järkyttävän väsynyt.

Koulutuspäivän aikana puhumme tärkeistä asioista ja asiakkaiden kohtaamisesta. Tämän koulutuksen jälkeen minun pitäisi pystyä kouluttamaan ihmisiä Suomen Mielenterveysseuran puolesta. Kiroilen, että tuon varkaan piti käydä murtautumassa sinne päiväkotiin juuri tällaisena päivänä. Olisin todellakin tarvinnut ne unet.

Istun ja nuokun luentoa kuunnellen. Lounaan jälkeen olen entistä enemmän väsynyt. Minulla on todellisia vaikeuksia pitää silmät auki. Illalla pitäisi vielä jaksaa lähteä koiran kanssa nose workiin. Ei taida tulla kesää! En pysty mitenkään lähtemään mihinkään harrastukseen tässä väsymyksen tilassa.

Koulutus päättyy. Minulta on mennyt puolet asiasta ohitse. Yritän ajaa hiljaa kotiin, sillä olen vaaraksi liikenteelle. Tippaakaan en ole alkoholia juonut, mutta tarvitsen tulitikut pitämään silmäluomeni auki.

Rojahdan sohvalle ja laitan nose workin vetäjälle tekstiviestin. Hän ymmärtää ja toivottaa hyviä päiväunia. Herään sohvalta kymmenen maissa. Olen nukahtanut siihen paikkaan. Siirryn sänkyyn nukkumaan ja jatkan uniani. Muistan sentään laittaa herätyksen!

Tiistai

Toinen koulutuspäivä. En ole yhtään sen virkeämpi kuin eilen, vaikka tällä kertaa olen nukkunut, ja vieläpä suhteellisen monta tuntia. Meillä on vuorossa koulutusharjoittelu. Teemme pienissä ryhmissä esityksen, minkä esitämme. Meidän ryhmämme on ensimmäinen. Tietenkin! Juuri tänään, juuri nyt. Enhän minä olisikaan halunnut virkeänä mitään koulutusta suunnitella.

Koulutusharjoitus menee todella hyvin siihen nähden, että meillä on vain x-määrä minuutteja suunnitella se, eikä aikaa oikolukuun ole. Olen tyytyväinen.

Kun päivä päättyy, menen kaupan kautta kotiin. Tarkoitus on ostaa tupakka-aski, mutta päädynkin ostamaan suklaajäätelöä, mansikoita, mansikkamehua ja kirsikoita. Kerrankos tässä maailmassa eletään. Ja olen juuri opettanut, miten tulee tehdä joka päivä asioita, mistä tulee itselle hyvä mieli. Minulle tulee hyvä mieli suklaajäätelöstä ja mansikoista. Ehkä minulle tulee iso peräpääkin, mutta juuri nyt minua kiinnostavat enemmän suklaa ja mansikat kuin peräpäät.

Kotona rojahdan taas sohvalle. Olen umpiväsynyt. Edelleenkin. Ellen olisi huomannut sitä rosvoa ja ellemme olisi päättäneet pysäyttää käynnissä olevaa ryöstöä, en olisi näin pirun väsynyt. Ehkä teimme hyvän teon, kun estimme ryöstön, mutta sillä hyvällä teolla on hintansa. Taidan mennä tänäänkin aikaisin nukkumaan, niin ehkä huomenna jaksan jotenkuten viimeisenä koulutuspäivänä. Sen jälkeen olen valmis mielenterveyden kouluttaja.

Kaunokainen - Ylistyslaulu maailman kauneimmalle koiralle

Koska kaikki koirat ovat maailman parhaita koiria, jokainen heistä ansaitsee oman ylistyslaulun. Tässä on ylistyslaulu minun kaikkein rakkaimmalle nuuskunenulle, Kaunolle. Suomenlapinkoiralle, joka teki minusta paremman ihmisen.

Runoteokseni "Kaunokainen" on siis ilmestynyt, ja tällä hetkellä sitä saa ainakin seuraavista kaupoista:

https://www.adlibris.com/fi/kirja/kaunokainen-9789522369864

https://www.prisma.fi/fi/prisma/kaunokainen-pehmeakantinen-kirja

http://www.mediapinta.fi/isbn/978-952-236-986-4

Todennäköisesti kirja tulee vielä myyntiin muihinkin kirjakauppoihin, kunhan aikaa hieman kuluu. Kirja on niin uunituore, etten minä ole ehtinyt vielä edes saada omaa kirjailijalle kuuluvaa ilmaiskappaletta! Siihen omaan lähikirjastoon kirjaa kannattaa kysellä, koska tämä teos nyt vain kannattaa lukea. Takaan, että et pysty lukemaan neljää viimeistä runoa ilman, että itket.

Ostamalla tämän teoksen tuet kannessa olevan koiran elämää. Kirjan tuotoilla maksetaan koiran namipalat ja uudet lelut sen jälkeen, kun herra Villahousu on tuhonnut kaikki entiset lelut. Näiden lisäksi kirjan tuotoilla kustannetaan herra Villahousun, alias Kaunokaisen, suhteellisen kalliit harrastukset, kuten nose work ja jäljestys.

Vaikka kirjan nimi on Kaunokainen, jokainen koiranomistaja voi kuitenkin löytää itsensä kirjan runoista. Ne kertovat siitä aidosta ystävyydestä ja rakkaudesta, minkä koira antaa. Ne kertovat kurakeleistä ja kakkakasoista, minkä kunniaksi isäntäväki pääsee siivoamaan koko kämpän. Mukana on iloa, rakkautta, koira-arkea parhaimmillaan ja pahimmillaan. Runoissa on mukana aimo annos huumoria, mutta myös luopumisen tuskaa sitten, kun aika on.

Kirja sisältää haikuja, tankoja, kalevalamittaa ja "mitattomia" runoja. Pyydän jo valmiiksi anteeksi kalevalemitan ammattilaisilta, etten ole vielä kalevalamitan täydellinen osaaja. Mutta eikö se harjoitus tee mestarin?

Käypä siis tilaamassa itsellesi ihan ikioma Kaunokainen, niin saat virkistystä elämääsi! Myös minun kauttani kirjaa on mahdollista saada (sitten, kun kirjatilaukseni saapuu ensi viikon alussa, toivottavasti). Ja mielelläni kuulen myös palautetta runoista! Rakentava palaute on aina tervetullutta, jotta tietää, miten tehdä paremmin seuraavalla kerralla.

Koiraharrastus = Paras harrastus

Erilaisten teemapäivien kulta-aikana tämä päivä on teemapäivien ylivoimainen kuningas: Koiranpäivä. Tänään juhlitaan ihmisen parasta ja uskollisinta ystävää, jo vuodesta 30 000 ennen ajanlaskun alkua.

Tämän teemapäivän teemana on "koiraharrastus yhdistää". Eilen, kun istuimme ringissä hajukoulussa, naureskelimme, että me olemme varmaan todella yhtä meidän koiriemme kanssa. Jokainen meistä hajukoulumme ryhmäläisistä harrastaa useampaa lajia koiransa kanssa. 

Ja kyllä, koiran kanssa harrastaminen yhdistää! Koira oppii asioita ja myös ihminen oppii. Ihminen oppii tuntemaan koiransa paremmin, ymmärtämään koiran käytöstä paremmin ja toimimaan koiran kanssa paremmin. Eihän koiran kanssa harrastaminen ilmaista ole. Itse asiassa, se on ihan hemmetin kallista! Mutta minä en luopuisi oman Kaunokaiseni kanssa harrastamisesta, vaikka siinä ehkä säästäisinkin muutaman satasen kuussa. Minä saan Kaunon kanssa harrastamisesta itse niin paljon. Ja olen todella onnellinen nähdessäni rakkaan koirani onnellisena ja innokkaana hajuradalla.

Koiraharrastusten kirjo alkaa olla sen verran värikäs, että Tikkurilan värikartassakin on vähemmän värejä. Me olemme Kaunon kanssa harrastaneet pääasiassa rally-tokoa ja nose workia. Doboa kokeilimme, mutta Kaunoa ei olisi voinut vähääkään kiinnostaa. Itse olisin kovasti kiinnostunut kokeilemaan koiratanssia, mutta tunnen oman koirani sen verran hyvin, että tiedän jo valmiiksi, että Kauno ei moisesta välitä. Eihän se tietenkään kokeilemasta estä, mutta minä tiedän, että siihen yhteen kertaan se jäisi. Koirat ovat erilaisia, ja minun Kaunoni sattuu olemaan tavallista jästipäisempi yksilö.

Agility tuntuu olevan nykyään muotilaji, ja "kaikki" harrastavat sitä. Kaikki, paitsi me. Kyse ei ole siitä, ettenkö olisi kiinnostunut ja haluaisi kokeilla. Kyse on siitä, että Kaunon leikattu kinttu ei välttämättä kestä agilityssa vaadittavia hyppyjä. Ja harrastamisessa koiran terveys on aina tärkein. Koska haluan viettää Kaunon kanssa mahdollisimman monta vuotta, yritän välttää kaikkea, mikä saattaisi rasittaa Kaunon leikattua jalkaa.

Tokoa voi harrastaa ihan omana lajinaan, mutta minun mielestäni jokaisen koiranomistajan tulisi käydä tokon perusteet pakollisena kurssina koiran hankinnan jälkeen. Sen verran törppöä sakkia on liikenteessä koiran kanssa, että toko-kurssi olisi hyvä käydä. Ja nimenomaan omistajien kannalta. Koirien käytösongelmat johtuvat suurimmaksi osaksi hihnan toisesta päästä, sanon minä.

Jos haluaa itse kohottaa omaa kuntoa, canicross voi olla silloin yksi vaihtoehto. Siinä ainakin pääsee juoksemaan: canicross on nimittäin koirajuoksua! Palveluskoiratoiminta on myös hyvä harrastus, samoin metsästäminen sellaiselle, joka harrastaa sitä ehkä muutenkin. 

Eikä pidä unohtaa kaverikoiratoimintaa, minkä voi myös luokitella omaksi harrastuksekseen. Siinä saa hyvän mielen sekä koira, omistaja että se taho, kenen luokse mennään vierailulle. Kaverikoiratoimintaakin on monenlaista, ja sitä tarjoavat mm. Suomen Karva-Kaverit, Hali-Bernit ja Kennelliiton kaverikoirat.

Sitten on tietenkin miljoona erilaista käytöskoetta ja samoin koiranäyttelyt. Eli valinnanvaraa kyllä löytyy, jos koiran kanssa haluaa harrastaa! Pikemminkin tulee valinnan vaikeus kaiken tämän keskellä.

Eli siitä sitten vain harrastamaan koiran kanssa!

Kun kirsu saa päättää - Kauno ja pullo laakerinlehteä

Mikä tekee pienen, karvaisen koiranpojan onnelliseksi? Pullo hydrolaattia, vanupuikon pää, kolme lasipurkkia ja pussi nameja. Sekä emäntä, joka parhaansa mukaan yrittää huijata pientä, karvaista koiranpoikaa, ja piilotella hajupurkkia ympäri kämppää laittaen kaksi muuta purkkia hämäykseksi.

Eilen meillä alkoi Kaunon kanssa nose workin toinen taso, eli lähdimme suorittamaan laakerinlehteä. Kun kurvasimme Turun Murren hallin pihaan, Kauno alkoi ulista innosta ja häntä viskasi kuin sähkövatkain. Hän tiesi, mihin olemme tulleet ja mitä varten olemme tulleet.

Kun oli Kaunon vuoro mennä ensimmäinen hajukierros, ei karvaista koiranpoikaa olisi voinut vähempää kiinnostaa mikään hallin haistelu ja tutustuminen. Hän juoksi suoraan hajuradalle ja ihmetteli, missä himputissa se purkki ja haju ovat. Ratahan on tyhjä! Meillä mennään suoraan asiaan, eikä mitään kursailla.

Yritimme parhaamme mukaan huijata Kaunoa purkkien kanssa, mutta meidän kirsukansalaista ei niin vain huijatakaan. Oikea purkki löytyi joka kerta. Kauno oli niin onnellinen päästessään haistelemaan, että otti treenit tosissaan ja veti ne aivan täysillä. Viimeisen kierroksen aikana pojasta alkoi nähdä, että nyt väsy painaa, ja pieni miehemme on kaikkensa antanut. Hän veti silti kierroksen kunniakkaasti loppuun.

Vähän hän yritti fuskata. Meni seisomaan oikean purkin viereen ja katseli minua. Odotti saavansa namin. Kyllä, hän oli tasan oikean purkin luona, mutta minä olin julma ja tiukka; namia ei irtoa, ennen kuin kirsu näyttää hajun lähteen. Kun tarpeeksi monta kertaa vaadin, niin johan se kirsu kävi siellä purkissa. Mutta selkeästi Kauno oli tympääntynyt, ettei sitä namia tullut pelkästään siitä, että hän meni oikean purkin luokse seisomaan.

Tänään aloin räiskiä kuvia, tarkoituksenani ihan vain raportoida eilisestä, huippuhauskasta hajuillasta. Kauno huomasi heti, että minulla on kädessäni hydrolaatit, vanupuikot ja purkit. Hän tuli eteeni, häntä viskoi taas ja hän tuijotti minua niin anelevasti, etten minä voinut muuta kuin tehdä hänen kanssaan vähän hajutreenejä. Tippa laakerinlehteä vanupuikon päähän, puikko purkkiin, purkki piiloon, hämypurkit paikoilleen ja sen jälkeen käsky: "Etsi haju!" Kauno ampaisi matkaan niin, että matot menivät rullalle, ja sen jälkeen kämpässä kuului sen päiväinen nuuskutus. Teimme muutaman samanlaisen kierroksen eri huoneissa. Ja Kauno oli onnesta soikeana.

Vaikka rally-toko on hauska harrastus ja alamme olla siinä aika pitkällä jo, niin kyllä tämä nose work on enemmän Kaunon juttu. Hänestä suorastaan huokuu innostus ja onni, kun hän pääsee haistelemaan. Eli tästä jatkamme eteenpäin! Rally-tokoa on kiva harrastaa tässä nuuskuttelun rinnalla, mutta nuuskuttelusta on tullut meidän ykköslaji. Ja Kaunosta tulee varmasti ihan hirvittävän hyvä nuuskumies, kunhan saa tarpeeksi harjoitusta.

Alkon muovikassissa on mieli vatupassissa

Lauma lippispäitä kurkistaa luokan ovesta sisään.

“Ope, jos me aloitetaan nyt heti ja pidetään tunnit yhteen, niin päästäänkö me aikaisemmin pois?”

“Ettekste halua pitää välkkää ollenkaan?”

“Ei. Me halutaan päästä aikaisemmin pois.”

“Okei. Sisään sitten vain. Aloitetaan.”

Suoraan sanottuna, minua ei haittaa pätkääkään aloittaa sekä päivän että työviikon viimeiset tunnit aikaisemmin, pitää tunnit yhteen ja päästä myös pois aikaisemmin. Olen hirvittävän väsynyt ja haluan kotiin.

Kun päästän lippislauman ovesta ulos, hyppään itse autoon ja ajan suoraan Alkoon. Tarvitsen jotain naista ja miestä väkevämpää.

Kotona lysähdän sohvalle. Sähköpostin tarkistus. Teinin konservatorio-asioiden hoitamista heti syksyn alkuun. Mietin niitä vanhempia, jotka valittavat, etteivät heidän teininsä tee mitään muuta kuin makaavat kotona. Miksi he valittavat? Olisivat onnellisia, kun eivät joudu hoitamaan tuhat ja sata harrastuksiin liittyvää asiaa. Ja maksamaan harrastuksista kertyviä jumalattoman suuria maksuja.

Myös Turun yliopistolta on tullut sähköpostia liittyen korvaavuuksiin. Olin hakenut korvaavuutta yleisen kasvatustieteen perus- ja aineopinnoista sekä aineenopettajaopinnoista. En ymmärrä mitään saamastani lomakkeesta. Se on sekava ja kummallinen. Aineenopettajaopinnot on merkitty siihen, mutta kasvatustiedettä ei. Ainakaan en löydä niitä mistään. Sen sijaan siinä on psykologian perusopinnot, mistä en ole, vielä toistaiseksi, pyytänyt korvaavuutta. Miten mukavaa! Lisää asioita, mitä pitää hoitaa. Ja vain 14 päivää aikaa hoitaa ne, kirjallisesti. Perkele.

Huomenna minulla on opetukseton päivä, eli suomeksi sanottuna vapaapäivä. Tarkennan, “vapaapäivä”. Teinin oikomishoitoa, häihin liittyviä tapaamisia, kuskausta, ravaamista, sitätätätota. Ylihuomenna matka Helsinkiin ADHD-liiton liittokokoukseen.

Saanko jo kuolla?

Älkää pelätkö. En oikeasti halua kuolla. Elämäni on aivan liian mielenkiintoista, jotta haluaisin sen päättyvän näin aikaisin. Toisaalta, mielenkiintoinen elämäni on myös väsyttävää ja uuvuttavaa. Onneksi on kuitenkin olemassa valtion ravitsemusliike nimeltään Alko, mikä myy mieltä turruttavia tuotteita juuri tällaisiin hetkiin. Alkon muovikassissa on mieli vatupassissa.

Ainakin juuri tänään.