Hevarittaren lumppublogi: Näillä mustilla räteillä raikkautta töihin!

Olen jo pitkään ihmetellyt yhtä asiaa: Saavatko rättiblogit paljonkin lukijoita? Siis sellaiset tekstit, missä esitellään erilaisia vaatteita ja kerrotaan, mistä ne on ostettu. "Lomalta paluu tapahtuu näissä upeissa lumpuissa!" Aha. Okei. Paitsi että ne rätit ja lumput, mitä näissä blogeissa mainostetaan, eivät ole IKINÄ sellaisia, mitä MINÄ suostuisin laittamaan päälleni.

Mutta makunsa kullakin. Ja mitä monipuolisempi maku, sitä useampi vaatetuottaja saa työtä ja rahaa. Monipuolinen maku on siis vain hyvästä! Harmin paikka vain on bloggaajien kannalta se, että maun ollessa näin monipuolinen ihmiset tuskin lukevat sellaista tekstiä, missä on - heidän mielestään - pelkkiä rumia rättejä. Vai lukevatko? Minä nimittäin en lue.

Ja koska minä olen hevari, kysymykseni kuuluu: Missä ovat ne blogit, missä arvioidaan hevirättejä? "Nyt palaa hevityttö töihin! Näillä asusteilla saat päät kääntymään ja työkaverisi pelkäämään." Enpä ole tällaisia otsikoita paljon blogeissa nähnyt. Tai sitten en ole vain osannut etsiä oikeista paikoista. Minulle saa vinkata, jos joku ylläpitää jotain hevirättiblogia! Otan tällaiset vinkit mielelläni vastaan.

Tässä niitä linkkejä olemassaoleviin hevirättiblogeihin odotellessa, päätin itse kuluttaa nämä viimeiset kesälomapäiväni siihen, että keikistelen kivoissa kesämekoissa, tulikuuman auringonpaahteen alla sievältä näyttäen ja kehun, miten hyvältä jokin kolttu tuntuu tai ei tunnu minun päälläni. Eli, tässä teille, arvon lukijat, HEVARITTAREN TÖIHINPALUU! NÄMÄ MUSTAT LUMPUT TUOVAT SYKSYN RAIKKAUDEN SINUNKIN TYÖPAIKALLESI.

Ensimmäinen ongelma alkoi jo siinä vaiheessa, kun mietin, miten hemmetissä saan otettua kuvat ilman kuvaajaa. Kokeilin järkkärin autotimeria, mutta huonolla menestyksellä. Jo tämä vaihe alkoi vituttaa, ja hiki alkoi virrata selkää pitkin. Lopulta totesin, että se kännykkäselfie on paras ratkaisu tähän dilemmaan. Ei muuta kuin parvekkeelle kännykän kanssa, vuoroin eri kolttu päällä. Onpahan naapureillakin jotain ihmeteltävää, kun saavat katsella, että mitä helvettiä se Mäkisen rouva on tällä kertaa keksinyt.

Tässä ensimmäinen rätti. Vixxsin Nocturnal-mekko. Kangas on vähän... Oudohkoa, mutta vaikuttaa siltä, että saattaa jopa kestää muutaman pesun. Mekossa on hauska huppu, mikä on vetoketjuilla kiinni, ja koska se on vetoketjuilla kiinni, sen saa - tadaa - irroitettua! Ihan kiva perusmekko töihin ja arkeen. Eikä edes hirveästi pelota ketään.

Vixxsin Nocturnal

Vaatteiden vaihto oli suhteellisen vaikeaa, koska jorma otsassa esti mekon poisottoa. Hiki alkoi valua oikein kunnolla, ja iho nihkeytyä. Mutta kun suomalainen nainen jotain päättää, niin se tehdään ja mennään läpi vaikka Danten helvetin. Seuraava rätti päälle ja menoksi.

Toisena on vuorossa Motörheadin kiva, käännettävä kesämekko. Ihan sama, kumpi puoli on edessä ja kumpi takana. Kangas on venyvää ja paukkuvaa ja tuntuu aistiyliherkän ihmisen iholla ihan mukavalta. Helma on jotenkin typerästi jaettu neljään osaan, ja sen vuoksi siinä on neljä saumaa, mutta eihän me nyt pienistä, kun eivät nekään meistä.

Motörheadin mekko

Minulla alkaa tulla toden teolla kuuma ja minulla on vaikeuksia saada nihkeän ja hikisen ihon vuoksi mekkoa pois ja toista tilalle. Perkele, kun tällaiseenkin piti ryhtyä. Jaksaa, jaksaa! Seuraavaa kolttua tarjolle.

Kolmas rätinpalanen kuuluu EMP:n omaan Full Volume-valikoimaan. Rätin nimi on Oh Boy, ja minä onnekas taisin napata tästä koltusta joko viimeisen tai toiseksi viimeisen kappaleen. Ovat nimittäin EMP:n sivujen mukaan myytyjä loppuun, kun yritin kovasti etsiä tähän linkkiä kyseisestä mekosta. Noh, mekko on kauhean kiva ihan jo siksikin, että siinä on helmassa yksisarvisia! Ja teksti: "We're all gonna die". Kuvioidun helman peittää kova ja karhean tuntuinen tyllikangas, mutta onneksi se ei kuitenkaan tule ihoa vasten.

Full Volumen Oh Boy!

Ei helvetti sentään! Minulta alkavat loppua paukut. Hiuksetkin ovat jo ihan märkänä hiestä. Ei tämä ole ihmisen hommaa, keikistellä vaatteissa tällaisena päivänä. Jos nyt pari vielä.

Neljäs kuuluu osaksi minun ehdotonta suosikkivaatesarjaani, Skelanimalsia! Tässä on ChungKee The Panda. Aivan ihana mekko, yksi minun suosikkimekoistani. Kangas on mukavaa ja pehmeää. Ja kuvakin on kiva. 

Skelanimalsin ChungKee The Panda

Jumalauta sentään, että alkaa ottaa kupoliin tämä jatkuva rättien vaihtelu tällaisella säällä. En kehtaa enää edes mennä parvekkeelle. Paitsi nyt menen ja otan viimeisen kuvan kera vitutuksen.

Viimeinen rätti tältä erää, Skelanimalsia tämäkin. Mutta mitä olisikaan elämä ilman yksisarvisia. Joten tässä Bonita the Unicorn. Kangas on aivan ihanan pehmeää, eikä minua edes vituta paidan tyttömäiset hörhelöt. Kyseessä on kuitenkin yksisarvinen ja vielä kuollut sellainen, joten silloin muutama hörhelö sallitaan. Paita tuntuu kivalta päällä myös kuumassa auringonpaahteessa. 

Skelanimalsin Bonita the Unicorn

Vaikka paita tuntuukin hyvältä päällä, en silti jaksa jäädä parvekkeelle tämän pidemmäksi aikaa keikistelemään, vaan menen takaisin sisään, ja riisun KAIKEN pois. IHAN KAIKEN. Sen jälkeen parkkeeraus sohvalle kera pääkallomukin ja jääkylmän karpalomehun. En ehkä toiste enää tee tällaista rättiblogiprojektia. Oli sen verran hikistä touhua ja vituttaakin alkoi. Nyt ehkä ymmärrän, miksei niitä hevirättiblogeja ole ihan joka tytöllä: Tämähän on aika karseaa touhua! Onneksi pääsen tästä hetikohta lähtemään Turun viinifestareille joku näistä ihanista koltuista päälläni. Ehkä siellä vitutus vihdoin väistyy.

Kirsu kohti... Hei kato, tulkku!

Nuusku työssään.

Aurinko pilkistää tummanpuhuvien pilvien takaa. Katson taivaalle huolestuneena. Ilma on nihkeä ja minusta tuntuu, että noin minuutin päästä alkaa sekä rankkasade että ukkonen. Juuri nyt ei tarvittaisi sadetta eikä ukkosta. Meillä on nose workin kolmostason viimeinen treenikerta, ja tällä kertaa meillä on ulkoetsintää. En kaipaa kesäflunssaa juuri nyt, tähän hetkeen, sillä loppuviikosta on tiedossa hevarien suviseurat: Tuska. Enkä aio heittää kolmen päivän lippuani roskikseen sen vuoksi, että olen sairastunut johonkin himputin flunssaan.

Olemme onnekkaita, eikä sadetta tule. Saamme vetää treenit kaikessa rauhassa loppuun. Kolme radanpätkää, kolmea eri hajua jokaisella pätkällä. Pitäisi siinä olla Kaunolle haastetta enemmän kuin tarpeeksi.

Ulkoetsintä ei ole Kaunon parhaita puolia. Meidän äärimmäisen häiriöherkkä kaverimme ei pysty keskittymään olennaiseen, jos on pienikin häiriö jossain. Ja se häiriö nyt voi olla mikä tahansa. Tulkku lentämässä kilometrin päässä, maassa oleva roska, näkymätön mies... Päätämme päästää Kaunon helpolla ja sovimme, että yhden löydön jälkeen rata on siinä. Parempi saada kunnon palkat ja kehut yhdestä löydöstä kuin väkisin vaatia pojalta jokaisen kohteen löytämistä. Siinähän menee nuuskimisen ilo ihan kokonaan!

Ensimmäisellä pätkällä Kaunolla käy kahdessa kohtaa nenä normaalia kovemmin. Hän on selkeästi saanut hajujäljen. Hän ei kuitenkaan ilmaise löytöä, koska viereiselle parkkipaikalle ajoi vartiointiliikkeen auto, ja hän jää tuijottamaan, kun vartija käy tarkastamassa rakennuksen ovia. Meidän tarkka vahtikoira. Aika kuluu ja se menee siinä, kun Kauno seuraa vartijaa. Yritämme ottaa uudestaan, tällä kertaa hieman helpotettuna. Ohjaan Kaunon paikkaan, missä nuuskutus kävi kaikkein koviten ennen vartijan tuloa. Ja sieltähän se haju löytyi! Hieno poika.

Toinen rata onkin sitten helpompi, ja haju löytyy suhteellisen pian lähdön jälkeen. Isot kehut, namit ja leikit. Äidillä on taitava hauva!

Kolmas rata muodostuu pahvilaatikoista. Ne ovat kivoja, ja Kauno alkaa leikkiä. Niinpä niin. Yksi tassu jää kiinni yhteen laatikkoon. Huokaisen.

Toisen laatikon päälle on kiva mennä pomppimaan. Nyt minulta tulee jo kipakampi kielto. On se nyt kumma! Täällä ollaan haistelemassa eikä pomppimassa laatikoiden päällä.

Löytyy sentään se oikea laatikko, kun vähän potkii (no, ei nyt sentään kirjaimellisesti), ja Kauno saa taas namit, kehut ja leikit. 

Oman vuoron odottaminen on tylsää.

Seuraavaksi saammekin sitten aloittaa nuuskutuksen vakiryhmässä. Olemme käyneet kaikki kolme hajua läpi. Hajukokeissa emme ole vielä käyneet, koska kokeet tehdään laatikoiden avulla, ja... No, mitä kuvittelette, että koetilanteessa tapahtuu, kun Kauno näkee kasan pahvilaatikoita? Ei ainakaan sitä, mitä pitäisi, ja lopputuloksena on 12 entistä pahvilaatikkoa. Ehkä odotamme hieman, että karvainen poikavauvamme kasvaa isommaksi ja saa enemmän järkeä päähänsä.

Vaikka Kaunokaisemme onkin kovin häiriöherkkä, olen silti hirmuisen ylpeä siitä, miten hienosti hän suoriutui kaikista ympärillä olevista häiriöistä huolimatta. Meillä on ihan valtavan hieno hauveli!