Kirsu kohti... Hei kato, tulkku!

Nuusku työssään.

Aurinko pilkistää tummanpuhuvien pilvien takaa. Katson taivaalle huolestuneena. Ilma on nihkeä ja minusta tuntuu, että noin minuutin päästä alkaa sekä rankkasade että ukkonen. Juuri nyt ei tarvittaisi sadetta eikä ukkosta. Meillä on nose workin kolmostason viimeinen treenikerta, ja tällä kertaa meillä on ulkoetsintää. En kaipaa kesäflunssaa juuri nyt, tähän hetkeen, sillä loppuviikosta on tiedossa hevarien suviseurat: Tuska. Enkä aio heittää kolmen päivän lippuani roskikseen sen vuoksi, että olen sairastunut johonkin himputin flunssaan.

Olemme onnekkaita, eikä sadetta tule. Saamme vetää treenit kaikessa rauhassa loppuun. Kolme radanpätkää, kolmea eri hajua jokaisella pätkällä. Pitäisi siinä olla Kaunolle haastetta enemmän kuin tarpeeksi.

Ulkoetsintä ei ole Kaunon parhaita puolia. Meidän äärimmäisen häiriöherkkä kaverimme ei pysty keskittymään olennaiseen, jos on pienikin häiriö jossain. Ja se häiriö nyt voi olla mikä tahansa. Tulkku lentämässä kilometrin päässä, maassa oleva roska, näkymätön mies... Päätämme päästää Kaunon helpolla ja sovimme, että yhden löydön jälkeen rata on siinä. Parempi saada kunnon palkat ja kehut yhdestä löydöstä kuin väkisin vaatia pojalta jokaisen kohteen löytämistä. Siinähän menee nuuskimisen ilo ihan kokonaan!

Ensimmäisellä pätkällä Kaunolla käy kahdessa kohtaa nenä normaalia kovemmin. Hän on selkeästi saanut hajujäljen. Hän ei kuitenkaan ilmaise löytöä, koska viereiselle parkkipaikalle ajoi vartiointiliikkeen auto, ja hän jää tuijottamaan, kun vartija käy tarkastamassa rakennuksen ovia. Meidän tarkka vahtikoira. Aika kuluu ja se menee siinä, kun Kauno seuraa vartijaa. Yritämme ottaa uudestaan, tällä kertaa hieman helpotettuna. Ohjaan Kaunon paikkaan, missä nuuskutus kävi kaikkein koviten ennen vartijan tuloa. Ja sieltähän se haju löytyi! Hieno poika.

Toinen rata onkin sitten helpompi, ja haju löytyy suhteellisen pian lähdön jälkeen. Isot kehut, namit ja leikit. Äidillä on taitava hauva!

Kolmas rata muodostuu pahvilaatikoista. Ne ovat kivoja, ja Kauno alkaa leikkiä. Niinpä niin. Yksi tassu jää kiinni yhteen laatikkoon. Huokaisen.

Toisen laatikon päälle on kiva mennä pomppimaan. Nyt minulta tulee jo kipakampi kielto. On se nyt kumma! Täällä ollaan haistelemassa eikä pomppimassa laatikoiden päällä.

Löytyy sentään se oikea laatikko, kun vähän potkii (no, ei nyt sentään kirjaimellisesti), ja Kauno saa taas namit, kehut ja leikit. 

Oman vuoron odottaminen on tylsää.

Seuraavaksi saammekin sitten aloittaa nuuskutuksen vakiryhmässä. Olemme käyneet kaikki kolme hajua läpi. Hajukokeissa emme ole vielä käyneet, koska kokeet tehdään laatikoiden avulla, ja... No, mitä kuvittelette, että koetilanteessa tapahtuu, kun Kauno näkee kasan pahvilaatikoita? Ei ainakaan sitä, mitä pitäisi, ja lopputuloksena on 12 entistä pahvilaatikkoa. Ehkä odotamme hieman, että karvainen poikavauvamme kasvaa isommaksi ja saa enemmän järkeä päähänsä.

Vaikka Kaunokaisemme onkin kovin häiriöherkkä, olen silti hirmuisen ylpeä siitä, miten hienosti hän suoriutui kaikista ympärillä olevista häiriöistä huolimatta. Meillä on ihan valtavan hieno hauveli!

Ralleilua, sähläystä ja tyynyilyä

Viime viikolla jäivät rally-toko-treenit väliin. Olin vain, yksinkertaisesti, liian väsynyt menemään. Tänään, koko päivän sohvalla makaamisen, hanurin raapimisen ja tyhjän tekemisen jälkeen päätin, etten vain yksinkertaisesti voi maata ikuisuuksia sohvalla ollen totaalisen uupunut. Minun on pakko alkaa tehdä jotain. Sitä paitsi, tästä on maksettu! Ellen nyt tee jotain, olen maksanut siitä, että makaan sohvalla kuola valuen, ja koirani makaa sohvan edessä kuola valuen. Ei hyvä kummallekaan.

Puolentoista tunnin päikkäreiden jälkeen olin vielä väsynyt, mutta nousin kuitenkin väkisin ylös. Koiran namit kassiin, koira hihnaan ja autolle. Autossa tajusin, että olin jättänyt koiran lelun kotiin, mutta koska toimin väsyneenä sen verran verkkaisesti, en jaksanut lähteä autolta enää takaisin sisälle hakemaan lelua. Kouluttajalla on kyllä leluja, jos sellaista tarvitsee.

Kauno on ihan täpinöissään, kun pääsemme treenipaikalle. Treenitauko näkyy pojassa, ja hän sählää ihan hirveästi. Eipä siinä, emäntä sählää vielä enemmän. Meillä treenataan, tällä kertaa, tasapainotyynyillä, mikä on Kaunolle tuttua huttua. Väsymyksen takia tasapainotyynyily ei suju ihan sillä samalla teholla kuin se kotona normaalisti sujuu. Saamme tehtyä treenit kuitenkin ihan tyydyttävästi.

Tyynyilyn jälkeen vedetään pieni radanpätkä. Rata on helppo, ja siinä on meille pelkästään tuttuja tehtäväkylttejä. Kestää hieman, että saan Kaunon huomion kiinnitettyä itseeni ja nameihin. Sen jälkeen lähdemme kiertämään rataa. Minä väsyneenä, Kauno innosta vinkuen.

Rata menee upeasti! Tai no, eipäs liioitella ja pysytään totuudessa. Rata menee KAUNOLTA upeasti. Hän seuraa todella hienosti, ottaa kontaktia, menee maahan, istuu, pysyy paikoillaan, tekee pyörähdykset. Erinomainen suoritus Kaunokaiseltani, ottaen huomioon, että olemme vasta tänä vuonna aloittaneet treenit, ja treenaus on ollut pienellä tauolla.

Rata ei mene erityisen hyvin MINULTA. Kun pitää tehdä täyskäännös vasemmalle, minä lähden kiertämään oikealle. Sekoilen Kaunon hihnan, naksuttimen ja namien kanssa. Annan käskyjä väärässä järjestyksessä. Kyltin “istu, maahan, kierrä koiran ympäri” kohdalla käsken Kaunon ensin mennä maahan ja vasta sitten istua. Onneksi Kauno on itseäni fiksumpi, eikä tottele, ennen kuin korjaan käskyn. Kyltti menee hienosti korjauksen jälkeen, saan Kaunon istumisen kautta maahan ja saan kierrettyä koiran ilman mitään ongelmia.

Vaikka emäntä sählää, Kauno tekee juuri niin kuin pitääkin. En voisi olla enää ylpeämpi meidän hienosta hauvastamme! Emme olisi ihanampaa koiraa voineet toivoa.

Ensi viikolla parempi tuuri, itselläni. Ehkä katson tarkemmin kyltissä olevasta nuolesta, mihin suuntaan sitä pitikään kääntyä. Treenaan kotona Kaunon kanssa sen, minkä jaksan. Ja opettelen erottamaan vasemman oikeasta.

Tiedän kyllä, että minulla on lievä hahmotushäiriö, mutta näin über-väsyneenä tuntuu, että minun hahmotushäiriöni taitaa olla jotain muuta kuin lievä.

Melkein ylpeä itsestäni

Neljäs lomapäivä, ja olen saanut tänään hirvittävän paljon aikaiseksi. Paljon enemmän kuin uskoinkaan!

Aamupäivällä tuskailin psykologian tutkimusmetodien toisen oppimistehtävän kanssa, ja sain kuin sainkin sen valmiiksi. Aluksi oppimistehtävä tuntui hirvittävän hankalalta, mutta tarpeeksi monen tupakkatauon jälkeen aloin saada jonkinlaista otetta esseeseen, ja loppujen lopuksi siitä tuli ihan hyvä. Olisi toki voinut tulla parempikin, mutta olen lopputulokseen suhteellisen tyytyväinen. En odota erinomaista arvosanaa, mutta tämän kurssin kanssa tärkeintä onkin se, että pääsen ylipäätänsä kurssista edes läpi.

Oppimistehtävän jälkeen viihdytin sulhaseni sukulaisia ja sain kuulla monenlaisia hauskoja tarinoita. Olen siis liittymässä suhteellisen hauskaan sukuun! Hyvä näin.

Loppupäivän olenkin sitten pakannut tavaroita ja laittanut niitä Facebookissa Jyväskylän alueen roskalavalle. Olen saanut, luojan kiitos, ihan hirvittävän paljon turhaa tavaraa kiertoon sen kautta. Iso osa iltaa onkin mennyt Facebookin ääressä vastaillessa ihmisten kysymyksiin ja yksityisviesteihin, sekä ovea avaten, kun porukkaa lappaa hakemassa varaamiaan tavaroita. Olen iloinen, että saan turhaa tavaraa kiertoon näin kätevästi. Ei tarvitse nähdä sen suurempaa vaivaa.

Voisinpa sanoa, että olen melkein ylpeä itsestäni tämän päivän suoritusten osalta! Taas on yksi psykologian oppimistehtävä valmis, taas on muutama muuttolaatikko pakattuna ja paljosta turhasta tavarasta on päästy eroon. Kyllä tästä vielä hyvä tulee.

Ylpeänä esitämme: Kevättä rinnassa

Tapasin tänään tuttavani Juhanin. Kirjoitin hänestä jo aiemmin toisessa blogitekstissä. Tänään teemana oli koira-avusteinen itsensä arvostaminen. Suomeksi sanottuna, tein Juhanille arvostushaastattelun samalla, kun kävelytimme koiraa ulkona.

Arvostushaastattelun tarkoituksena on tuoda itselle näkyväksi ne asiat, missä on hyvä, ja oppia arvostamaan omaa erityisosaamistaan. Jokaisella sitä erityisosaamista kuitenkin on. Etenkin me suomalaiset, raatajat rahanalaiset, ajattelemme, että omaa osaamista ei saa mainostaa, emme saa ajatella olevamme hyviä missään, ja pienikin asia, mikä viittaa siihen, että itse arvostaisi omaa osaamistaan, tarkoittaa muiden silmissä heti sitä, että olet leuhka paska ja ylpeilet omalla osaamisellasi. Olen itse saanut myös tuta tästä: Sain kerran kuulla eräältä ei-todellakaan-erityisen-hyvältä tuttavalta, että luulen olevani parempi kuin muut, koska tiedän keskivertoa enemmän nepsy-tapauksista, ja kehtaan jopa kirjoittaa asiasta vielä blogia! Eli näin pienestä se saattaa alkaa, että oletkin muuttunut asiantuntijasta leuhkaksi paskaksi, joka vain ylpeilee.

No mutta se siitä. Palataanpa Juhaniin ja tapaamiseemme.

Juhani oli hieman väsynyt huonosti nukutun yön jälkeen, mutta lähti kuitenkin kanssamme ulos. Ja väsymyksestä huolimatta huumoria riitti! Kun kysyin, missä hän on hyvä, hän vastaa heti ensimmäisenä, että aina naiset ovat tykänneet, kun hän vähän lipoo. Räjähdän nauramaan, ja totean, ettei tässä nyt ehkä ihan tuollaisia ominaisuuksia haeta takaa, mutta asia kuitenkin huomioidaan. Taito kuin taito.

Kun nauraminen on loppunut, Juhani alkaa ottaa asiaa vakavammin. Hän mainitsee tietokoneet, mistä hän tietää hyvin paljon. Samoin hän on, omasta mielestään, hyvä kirjoittamaan, vaikkei kielioppi ehkä menekään täysin oikein. En ole lukenut Juhanin kirjoituksia, Facebook-statuksia lukuun ottamatta, mutta näin varmasti on.

Sanon Juhanille, että hän on maininnut oikeastaan vain ja ainoastaan opeteltavissa olevia taitoja, mutta entäpäs ne ominaisuudet, mitä hänellä on. Jotain, mitä ei voi välttämättä opetella, esim. hyvän kuuntelijan taitoa. Onko hänellä sellaisia asioita. Juhani miettii hetken, ja sanoo sitten, että varmasti luova hulluus on sellainen asia, missä hän on taitava, ja mitä ihan jokaisella ei ole.

Mitä muut ihmiset ajattelevat Juhanista? Missä hän on muiden mielestä hyvä? Juhani mainitsee heti ensimmäisenä taas ne tietokonetaidot. Niissä hän on oikeasti hyvä. Onko muita? Juhani miettii, taas kerran, pitkään. Silloin, kun ei iske hypervaihe päälle, hän osaa olla todella rento. Muutkin ihmiset rentoutuvat hänen seurassaan. Ja nauraa perään, että saattavat joskus jopa nukahtaa. Huumori on edelleen hyvä valmennuksen apuväline!

Hän mainitsee myös viisauden ja hauskuuden. Juhanilla on omanlaisensa huumori, mikä ei välttämättä iske kaikkiin. Mutta ne, ketkä ymmärtävät hänen huumoriaan, pitävät häntä hauskana. Viisautta hän tarkentaa: Älykkyys ja viisaus ovat kaksi eri asiaa, eikä niitä pidä sekoittaa. Tiedän tämän, ja keskustelemme aiheesta hiukan aikaa. Juhani osaa olla todella viisas, myönnetään! Hän tekee elämässään paljon viisaita ratkaisuja.

Onko jotain, mistä Juhani on itsessään ylpeä? Onko hän tehnyt jotain sellaista, mistä hän kokisi erityistä ylpeyttä? Hän naurahtaa kuivasti ja sanoo, että varmaan sekin on itsessään ylpeyden aihe, että on ylipäätänsä edes selviytyny tähän asti. Totta tuokin. Vähän myöhemmin hän kertoo kokevansa ylpeyttä joka kerta, kun hän ratkaisee minkä tahansa tietokoneongelman, ja asiakas on tyytyväinen lopputulokseen. Silloin hänkin tuntee tyytyväisyyttä itsestään ja omasta osaamisestaan.

Huomaan, että Kaunon kävely alkaa vaikeutua kipeän jalan vuoksi, ja alamme lampsia kotiin. Kaunon kanssa ei voi kävellä pidempää lenkkiä, vaikkemme ole erityisen kauas edes kävelleet. Pikkuisen kipeä jalka täytyy ottaa huomioon. Toisaalta, Kauno täytyy ulkoiluttaa, mutta vain lyhyitä lenkkejä ennen Kaunon leikkausta.

Ehdin kuitenkin kysyä Juhanilta vielä yhden kysymyksen. Kuka on sellainen ihminen, joka on vaikuttanut häneen? Ja millä tavalla? Juhani vastaa epäröimättä, että mummo. Mummo oli se, joka opetti, että naista ei saa ikinä jättää tyydyttämättä. Ahaa, olemme palanneet taas alkuperäiseen aiheeseen! Juhanilla on selkeästi kevättä rinnassa jo näin marraskuussa. Hyvä näin!

Hyviä ominaisuuksia itsessään on ollut vaikea miettiä, ja Juhani on joutunut tosissaan pohtimaan asioita. Uskon kuitenkin, että tämä keskustelulenkkimme avasi Juhanin silmiä sen verran, että hän osaa arvostaa omaa osaamistaan edes hivenen enemmän. Sitä osaamista kuitenkin on!

Pääsemme kotiovemme eteen, ja heilutamme Kaunon kanssa hyvästiksi. Keskustelulenkit Juhanin kanssa ovat kivoja, mutta todennäköisesti nekin jäävät nyt vähäksi aikaa tauolle, kun Kaunokaiseni viedään huomenna tähystysleikkaukseen. Pääasia on, että pikkuisen tassut saadaan kuntoon, ja sen jälkeen voimme palata uusin voimin valmennustyön kimppuun.

PS. Juujuu, Juhani ON lukenut tämän, lupa ON annettu, tiedot ON muutettu ja blaablaablaa.