Luomupäivä. Otin eilen viimeisen Concertan, enkä ole saanut aikaiseksi mennä apteekkiin hakemaan uutta satsia. Tämä päivä menee sähköjäniksenä hyppien ympäri taloa, tehden viittä hommaa yhtäaikaa, eikä mistään saa kuitenkaan otetta.
Aloitin aamun kirjoittamalla kliinisen psykologian ensimmäisen esseen loppuun. Olin suhteellisen tyytyväinen lopputulokseen, mutta jätän esseen vielä hautumaan, ja oikoluen sen sellaisena päivänä, kun en ole luomuna. Saatan saada järkevämpää tekstiä aikaiseksi, kun olen lääkittynä.
Toista esseetä varten minulla on kyllä lähdemateriaali valmiina, mutten ole vielä lukenut sitä kunnolla. Tarkoitus oli kyllä aloittaa, mutta en ole saanut aikaiseksi, sillä noin tuhat muuta asiaa tuli väliin.
Esseen jälkeen oli aivan pakko alkaa etsiä täydellistä kakunkoristetta meidän häihin. Häät ovat marraskuussa, joten kyllähän näin helmikuun alkumetreillä se kakunkoriste pitää olla valmiiksi tilattuna. Sulhaseni on nörtti, joten löysin ebaystä aivan täydellisen kakunkoristeen meille. Hinta hirvittää, sillä mielestäni tuollaisen muovinpalan ei pitäisi maksaa montaa kymppiä. Mutta kerrankos tässä naimisiin mennään, joten täytyyhän sen kakun päällä olla juuri meille täydellinen koriste.
Paitsi että meillä on hääteemana Halloween. Pitäisikö sittenkin katsoa joku Halloween-aiheinen koriste?
Yritin myös aloittaa hääkutsujen tekoa. Meillä on aivan ihana, energinen tehopakkaus hääsuunnittelijana, ja hän on luvannut tehdä puolestamme aivan kaiken. Myös kutsut. Niitä oli kuitenkin pakko alkaa suunnitella juuri nyt, tällä punaisella sekunnilla. Tein yhden pohjan, ja hylkäsin sen, koska mielestäni siitä tuli kankea ja ruma. Tein toisen, ja hylkäsin senkin, sillä en keksinyt siihen mitään. Kutsujen teko olikin tylsää, ja mietin, jospa sittenkin jätän tämäkin asian hääsuunnittelijamme päänsäryksi.
Keittiö oli kaaoksessa, joten tyhjensin koneen ja laitoin uuden likaisen koneellinen pyörimään. Huomasin, että tiskiaine on lopussa, ja huikkasin sulhaselleni, että pitäisi varmaan käydä kaupassa. Hän örisi jotain vastaukseksi kesken pelinsä. Ehkä, siis EHKÄ, me vielä pääsemme tänään sinne kauppaan. Ja ehkä jopa apteekkiinkin.
Minulle iski nälkä. Ruokaa on, mutta kun se pitäisi valmistaa, enkä jaksa enkä viitsi. Ruoka pitäisi saada heti. Heitin pakastepatongin uuniin. Hyvää, ravitsevaa ja koko ruokaympyrä tulee tästä täyteen.
Nyt kello on kaksi, ja minä istun sohvalla ja ihmettelen. Kaikkea pitäisi tehdä, ja olo on todella levoton. Tuhat asiaa hyppii mielessä, mutta mikään niistä asioista ei ole millään lailla järkevä. Miten minä inhoankaan luomupäiviä! Juuri tästä syystä yritän välttää niitä, mutta nyt on pakko pitää, kun en laiskuuttani ole sinne apteekkiin raahautunut. Ehkä saan vielä tänään jotain oikeasti aikaiseksi. Ehkä. Todella iso ehkä.
PS. Sen patongin voisi ehkä hakea uunista...
