Väliinputoajat - Kuka ottaisi kopin?

Olin muutama päivä sitten Aisti ry:n ADD-koulutusillassa pitämässä mieheni kanssa puhetta ADD:n ja ADHD:n eroavaisuuksista. Ei missään määrin yllättävää, että ihmiset lähtivät kiivaaseen keskusteluun ja keskustelun aihe hyppi ja pomppi asiasta toiseen. Näinhän sen kuuluukin olla tilaisuudessa, missä suurin osa yleisöstä on tarkkaavaisuushäiriöisiä.

Eräs aihe kuitenkin dominoi keskustelua, ja se oli julkisen terveydenhuollon tila Suomessa. Tai ehkä pikemminkin Turussa, mutta mitä nyt olen keskustelupalstoja seurannut, ei Turun julkisen terveydenhuollon tila paljoa muusta maasta poikkea. Asia puhutti, koska ihmiset olivat sekä huolissaan että hädissään.

Paikalla oli runsaasti vanhempia, jotka olivat tulleet paikalle saamaan tietoa liittyen omaan lapseensa. He kertoivat, että olivat taistelleen jo useita vuosia saadakseen lapselleen apua. Lapset voivat huonosti, koulunkäynti takkuaa, opettajat ovat hätää kärsimässä ja vanhempia pompotellaan luukulta toiselle. Kukaan ei ota vastuuta. Alle 10-vuotiaat lapset itkevät iltaisin, että olisi parempi, jos he vain kuolisivat pois. Mutta ei, apua ei saa, tutkimuksiin ei pääse ja jos vanhemmat jotenkin onnistuvatkin saamaan lapselleen diagnoosin, tuen saaminen on sen jälkeen kyseenalaista.

ADHD- ja ADD-oireiset ovat väliinputoajia. He eivät ole fyysisesti vammaisia, joten heidän vammansa ei näy päällepäin. Mutta se ei tarkoita sitä, etteivätkö he tarvitsisi apua. Toiminnanohjaus ADHD-oireisilla on pelkkä vitsi, ja he tarvitsevat siinä paljon apua ja tukea. Neuropsykiatrinen valmennus olisi tähän loistava keino, sillä siinä etsitään yhdessä valmentajan kanssa henkilölle itselleen sopivat ja toimivat keinot toiminnanohjauksen parantamiseksi. Lääkitys on monelle elintärkeä asia, sillä ilman lääkettä he eivät pääsisi edes sängystä ylös. Mutta miten saada lääkitys, ellei lääkäri ota vastaan?

Eräs äiti huusi epätoivoisena: ”Pitääkö minun, pienipalkkaisen yh-äidin, viedä lapseni yksityiselle lääkärille tietäen, että se lääkärikäynti vie meiltä kuukauden ruokarahat?” Hän oli jo kaksi vuotta yrittänyt saada lapselleen apua julkisesta terveydenhuollosta, eikä apua ole vieläkään saatu. Minun vastaukseni tähän kysymykseen on: ”Pitää.”

Tässä meidän lintukodossamme, missä pitäisi olla huippuluokan terveydenhuolto, ihmiset eivät pääse hoitoon. He eivät saa apua. Heidät pakotetaan menemään yksityiselle lääkärille, minne pääsee nopeasti ja mistä apua todennäköisesti saa paljon helpommalla. Yksityinen lääkäri kuuntelee eikä katso kelloa. Hänellä ei ole kiire päästä asiakkaasta eroon. Häntä ei haittaa, vaikka asiakasmäärä kasvaa. Julkisen puolen kollegaa nämä asiat taas haittaavat. Asiakkaita ei saisi olla ja jonoja pitäisi saada lyhennettyä. Tai ainakin tällaisen kuvan julkinen terveydenhuolto on itsestään antanut.

Mutta missä on tasa-arvo? Eikö tämä julkinen sektori ole sen takia luotu, että kaikilla olisi samat mahdollisuudet kotipaikkaan ja kukkaron paksuuteen katsomatta? Ei tämä nyt siltä vaikuta kaikkien näiden keskustelujen perusteella, mitä olen saanut käydä sekä ADHD-oireisten itsensä että ADHD-oireisten lasten vanhempien kanssa. Suomalainen yhteiskunta on amerikkalaistunut myös siinä mielessä, että täällä terveydenhuoltoa saa vain, jos on rahaa ja mopo. Tai pikemminkin Ferrari…

Eipä se yksityisellä lääkärillä käyminen haittaa, jos on varaa maksaa se! Yksi tavallinen keskustelukäynti, minkä aikana päivitetään kuulumiset ja uusitaan reseptit, on siinä 150–200 euroa täällä Turun suunnalla, ja käynnin kesto on se 30–45 min korkeintaan. En edes viitsi kirjoittaa, mitä tutkimukset maksavat. Siinä ei enää satasista puhutakaan. Ja kuten sanottua, mikäs siinä, jos on rahaa, millä mällätä. Sen kun käyttää yksityistä! Ongelmana tässä on se, että kaikilla ei ole varaa käyttää sitä yksityistä, ja tämä asettaa perheet todella eriarvoiseen asemaan.

Mitä tämä eriarvoisuus tulevaisuudessa tuo? Luodaanpas visio. ADHD-lapset eivät todellakaan ole tyhmiä, ja heistä on moneksi. Suurin osa ADHD-oireisista lapsista on täysin jatko-opintoihin ja työhön kykeneviä, ja heistä saa hyvällä kasvatuksella koulittua kunnollisia kansalaisia, jotka maksavat veronsa ja ostavat kotimaista tuoden Suomeen lisää työpaikkoja. Mutta ellei koulunkäynti suju ilman tukea, eikä sitä tukea saa, alkaa koulunkäynti takkuamaan jo alkumetreillä. Jos koulunkäynti takkuaa, jatko-opinnot jäävät usein väliin, mikä taas aiheuttaa syrjäytymis- ja työttömyyskierteen, mikä taas tuo yhteiskunnalle lisää kustannuksia.

Ne ADHD-lapset, joiden vanhemmilla on ollut varaa maksaa lapsilleen tutkimukset yksityisellä lääkärillä, saavat lääkityksen, saavat tuen kotiin ja kouluun, haluavat jatkaa jatko-opintojen pariin, valmistuvat johonkin ammattiin ja loppu onkin jokaisen itsensä pääteltävissä.

Tämä terveyden eriarvoisuus tarkoittaa siis sitä, että rikkaat pysyvät rikkaina ja köyhät köyhinä tulevaisuudessakin, koska niille lapsille, joiden vanhemmilla ei ole varaa maksaa yksityistä lääkäriä, ei apua anneta julkiselta puolelta. Tätäkö Suomi haluaa? Ilmeisesti.

Eikä tämä ongelma kosketa pelkästään ADHD-oireisia. Tätä samaa eriarvoisuutta kohtaavat myös mielenterveysasiakkaat, lievästi autistiset sekä muut sellaiset väliinputoajat, jotka eivät ole selkeästi vammaisia.

Kuinka paljon Suomi säästäisikään, jos kaikki ne rahat, mitkä laitetaan terveydenhuollon puutteiden vuoksi syrjäytyneisiin nuoriin, laitettaisiinkin näiden nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn ja terveydenhoitoon?

Vielä ei kukaan osaa sanoa, mitä sote-uudistus tuo tullessaan. En kuitenkaan usko, että asiat voivat ainakaan terveyden eriarvoisuuden suhteen enää paljoa pahemmaksi mennä. Ennaltaehkäisy, mikä on ties kuinka monessa tutkimuksessa todettu kaikkein parhaimmaksi tavaksi ehkäistä syrjäytymistä ja mm. mielenterveysongelmia, on edelleenkin täysin koreankielinen sana julkisessa terveydenhuollossa.

Pitäisiköhän sitä tehdä julkisessa terveydenhuollossa päättävissä tahoissa työskenteleville ihmisille suomi-hyvinvointi-suomi – sanakirja? Ehkä sen jälkeen tämä kummallinen termi ”ennaltaehkäisy” tulisi tutuksi niillekin, jotka istuvat julkisen terveydenhuollon rahakirstujen päällä.

Kirjoittaja on ADHD-aikuinen, erittäin pienenä pikkukeskosena syntyneen erityislapsen äiti, erityispedagogiikan pääaineopiskelija, Leijonaemot ry:n pitkäaikainen jäsen, Turun seudun autismi- ja ADHD-yhdistyksen pitkäaikainen hallituksen jäsen ja erittäin kovaääninen erityisperheiden oikeuksien puolestapuhuja.

Tämä blogiteksti on kirjoitettu osana Asklepios IV-kurssia.

Lähteitä terveyden eriarvoisuuteen:

Lahelma, Eero, Rahkonen, Ossi, Koskinen, Seppo, Martelin, Tuija & Palosuo, Hannele (2007) Sosioekonomisten terveyserojen syyt ja selitysmallit. Teoksessa Palosuo, Hannele et al. (toim.) (2007) Terveyden eriarvoisuus Suomessa. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja, 23/2007, 25–38.

Manderbacka, Kristiina & Keskimäki, Ilmo (2013) Terveyspalvelut ja terveyserot. Teoksessa Palosuo Hannele, Sihto Marita (toim.) Terveyspolitiikan perusta ja käytännöt. Helsinki: THL, 261–266.

Marmot, Michael (2005) Social determinants of health inequalities. Lancet 365:19, 1099-1104.

Maunu, Antti (2014) Kuinka terveyttä tehdään? Sosioekonomiset terveyserot ja ammatilliset oppilaitokset niiden kaventajina. EHYT katsauksia 1/2014.

Palosuo, Hannele (2015) Sosioekonomiset terveyserot yhteiskuntapolitiikan koetinkivenä. Teoksessa Antti Kaihovaara (toim.) Jakolinjojen Suomi. Kalevi Sorsa -säätiö, 91–118.

Sihto, Marita & Palosuo, Hannele (2013) Terveyserot terveyspoliittisena kysymyksenä. Teoksessa Palosuo Hannele, Sihto Marita (toim.) Terveyspolitiikan perusta ja käytännöt. Helsinki: THL, 223–236.

Therborn, Göran (2014) Eriarvoisuus tappaa. Tampere: Vastapaino.

Puhtaalta pöydältä

Tänään alkoi kauan odotettu ja erittäin ansaittu joululoma! Ja koska olen joululoman vuoksi aivan erityisen hyvällä ja anteliaalla päällä, päätin antaa teille vilauksen, jälleen kerran, oravan arjesta ja niistä haasteista, minkä kanssa me ADHD-aikuiset painimme joka ikinen päivä.

Vaikka päätinkin pitää rennon joulun, ilman stressiä, halusin kuitenkin ihan välttämättä tehdä yhden asian: Siivota olohuoneen pöydän. Ennen siivousta se näytti tältä:

Päätin lähteä purkamaan tämän kaaoksen, ja tehdä listan kaikesta, mitä pöydältä löytyi. Lista näyttää kaikessa lyhykäisyydessään tältä:

• TunneTassu-kortit
• Vessapaperirulla
• Kyhmyjoutsen
• Hiusharja
• Jalkakylpysuolaa
• Kaukosäätimiä 4 kpl
• Opiken pehmonoppia 3 kpl
• Puolikas tupakka-aski
• Täysinäinen tupakka-aski
• Tämän vuoden kalenteri
• Ensi vuoden kalenteri
• HAASTE-koulutusmateriaali
• Koiran harja
• Järkkärin akun laturi
• Kaksi puoliksi poltettua kynttilää
• Avaamaton tuikkupaketti
• Likainen sukka
• Koiran tonttulakki
• Viiden sentin kolikko
• Tekniikan alan ruotsin oppikirja
• Kokkiopiskelijoiden englannin oppikirja
• Eläinavusteisen valmennuksen luentomuistikirja
• Star Wars-vihko
• Kamera-lehti
• Puun pintakäsittelystä kertova englanninkielinen kirja
• Liisa Ahosen luennon printatut luentodiat
• Koirankakkapussi (tyhjä ja käyttämätön)
• Tyttäreni koulussa tekemä maalaus
• Ompeluloota
• Kyniä 5 kpl
• Vanha ostoslista
• Opintolainatilin tiliote
• Noppa
• Omaishoidon palkkaerittely
• SEY:n Onnellinen koira-tehtävälehtinen
• Hammashoidon palveluseteli
• Printattuja ruokareseptejä 3 kpl
• Muistilista Aistin jutuista
• Tyttärelleni joululahjaksi tilaaman vaatepaketin lähetysluettelo
• Avaamaton paketti Efiltä (sisältää sheivausteriä ja laskun)
• Fruit Ninja-mansikka
• Joulukortteja 6 kpl
• Avaamaton OAJ:n kirjekuori (sisältää uuden jäsenkorttini)
• Klemmari
• Sonera Viihteen asennusohje
• Saksofonistien joulumatinean ohjelma
• Kutsu tyttäreni koulun joulujuhlaan
• Avattuja, tyhjiä kirjekuoria 2 kpl
• Kuitti
• Taloyhtiön kokouskutsu
• Muistilappu
• Käytetty nenäliina
• PartyLiten kolmisydänkynttilän kansi
• Pipo
• Kummisetä-trilogia
• Terotin
• DVD-levyjä 12 kpl
• Turun filharmonisen orkesterin kevään 2017 esite
• Tyttäreni leikkiapinan villapaita
• Koiramme-lehti
• Maksumuistutus
• Itsepalvelupesulan mainos
• Tabletti (siis tablet-tietokone, ei pilleri)
• Avaamaton Opettaja-lehti, missä on pieni kalenteri mukana
• Kasa Kaunon eläinlääkäripapereita
• Muistivihko, mihin kirjoitan runoja
• Lattialistan palanen
• Tietokonekaapeli
• Tyttäreni joulutodistus
• Koiran ICE-kortti (täyttämätön)
• Laminointikone
• Pahiksen tarra
• Kännyköitä 3 kpl

Pöytäni sotkuisuus ei johdu siitä, että olisin patalaiska porsas, joka nauttii epäsiisteydestä eikä välitä. Myönnän, olen suhteellisen laiska, mitä siivoukseen tulee, mutten kuitenkaan nauti epäsiisteydestä. Siistissä kodissa on mukavampi elää. Se, miksi en saa pöytääni siivottua tai tehtyä montaa muutakaan siivoukseen liittyvää, johtuu niistä valtavan suurista toiminnanohjauksen ongelmista, mitä on tasan jokaisella kirjoon kuuluvalla ihmisellä. Ja meitä kirjolaisia on tässä taloudessa kolme, eikä talouteen kuulu yhtään nenttiä (olen täysin varma, ettei koirammekaan ole nentti). Ei siis ole mikään ihme, että kodissamme on tällaisia tavarakekoja, kun kaikilla on toiminnanohjaus hukassa.

Toiminnanohjauksen vaikeuden lisäksi, ainakin minua itseäni henkilökohtaisesti, vaivaa ajan hahmottamisen vaikeudet. En pysty laisinkaan arvioimaan, paljonko tarvitsen aikaa mihinkin tapahtumaan. Jos minun pitäisi tyhjentää pöytä roinasta, en pysty arvioimaan, meneekö minulla siinä kolme minuuttia, kolme tuntia vai kolme päivää. Usein työmäärä vaikuttaa liian suurelta senhetkisiin voimiini nähden, joten jätän sen tekemättä. Todellisuudessahan homman tekemiseen saattaisi mennä se minuutti, mutta koska en hahmota sitä ja homma näyttää paljon isommalta, en pysty tarttumaan toimeen.

En myöskään pysty arvioimaan, paljonko tarvitsen aikaa jonkin tietyn matkan kulkemiseen. Siksi olen aina joko myöhässä tai hirveän paljon ajoissa.

Tällä kertaa minulla meni puolisen tuntia pöydän tyhjentämiseen. Eli ei mikään ihan hirveän paha rasti. Siivoamiseen vaadittavaa aikaa pidensi se, kun kävin aina välillä kirjoittamassa ylös, mitä kaikkea pöydältä löytyi. Mutta nyt voin aloittaa uuden vuoden 2017 puhtaalta pöydältä!

HAA! Onnistuin!!!!!!!

Muistatko vielä Justuksen? Ensimmäisen valmennettavani. Hänellä oli toiminnanohjauksen ongelmia ja erityisen paljon hankaluuksia asioiden aloittamisessa. Kokeilin Justukselle Time Timeria, minkä latasimme hänelle tabletille.

Sain tänään Justukselta palautetta. Hän on kokeillut Time Timeria! Esim. silloin, kun pitäisi lähteä jonnekin, Time Timerista on suuri apu. Sen avulla ajan kulumisen huomaa paljon paremmin ja aikaa pystyy hallitsemaan myös paljon paremmin. Hän ei enää myöhästele niin paljon ja lähteminen ei takkua. Jumittaminen lähdön hetkellä on myös vähentynyt.

Pieni asia, yksi pieni ohjelma tabletilla, mutta silti niin valtavan iso asia! Olen todella ylpeä Justuksesta ja hänen edistysaskeleestaan. Se on suuri harppaus eteenpäin. Seuraavaksi Justus voi ottaa toisen askeleen. Hän saa hetken aikaa miettiä, mikä se voisi olla. Lupaan olla hänen apunaan ja tukenaan sen jälkeen, kun hän keksii, mitä ongelmaa lähdetään ratkomaan seuraavaksi.

Nepsy-valmentajan työ on aivan ihanaa, kun saa nähdä, miten ihmisten ongelmat ratkeavat ja arjesta tulee askel askeleelta helpompaa.

PS. DISKLEIMERI! Justus antoi, jälleen kerran, luvan tämän kirjoituksen julkaisuun.

Ideointia aivosolut pörräten

Postitädin ei tarvinnut tänään soittaa ovikelloa, sillä kumpikin tänään saapunut kirja mahtui hyvin postiluukusta. Onneksi! Tämän päivän saalis on siis Elämää Touretten oireyhtymän kanssa sekä Tarkkaavaisuus haltuun.

Elämää Touretten oireyhtymän kanssa on kokoelma tositarinoita tosielämästä ja siitä, millaista arki on silloin, kun on Tourette. En ehdi lukea teosta kovinkaan syvällisesti, mutta pieni selailu ja kirjaan tutustuminen pintapuolisesti antaa vaikutelman siitä, että kirja ei todellakaan ole mikään perusteos Tourettesta, vaan se antaa syvällisemmän kuvan siitä, millaista se elämä oikeasti on. Olen tyytyväinen, että ostin teoksen, vaikkei se ihan halpa ollutkaan. Eikä myöskään uusi: Se on julkaistu vuonna 2006. Mutta koska kyseessä ei ole teos, missä olisi varsinaisesti tutkimustietoa, vaan kirjassa on ihmisten omia tarinoita, en koe, että kirja olisi mitenkään vanhentunut. Ihmisten individuaalinen kokemusmaailma ei vanhene koskaan.

Otan käteeni teoksen Tarkkaavaisuus haltuun. Tämän teoksen hankkimista mietin pitkään, sillä suhtaudun neurokirjosta kertoviin teoksiin, mitkä vaikuttavat yleisiltä ohjekirjoilta, aina hyvin epäilevästi. Kirjan kieli on hyvin tieteellistä ja se on selkeästi suunnattu ammattilaisille, kuten erityisopettajille (noh, tulipa siinä mielessä oikeaan osoitteeseen, kun tuo erityisopettajankin pätevyys löytyy, ja taitaa se ihan työsopimuksessakin lukea). Minua koukeroinen kieli ei millään muotoa haittaa, mutta ihminen, kenellä ei ole pedagogista taustaa, saattaa kokea kirjan hieman vaikeaselkoiseksi. Kirjassa on ihan yleistä asiaa toiminnanohjauksesta, mutta mikä parasta, kirja sisältää myös harjoitteita sekä vinkkejä soveltamiseen käytännössä. Alan pohtia, miksei meillä ollut tätä teosta erityisopettajaopinnoissa käytössämme. En ehkä aivan kaikkea purematta niele, mutta kirjasta löytyy paljon oikeasti hyödyllistä sovellettavaa sekä työhöni erityisopettajana että tulevaan työhöni valmentajana. Kaiken huipuksi, kirja antaa minulle idean tulevaa opinnäytetyötäni varten.

Tunnen erään nuoren miehen, kenellä on pitkä lista erilaisia diagnooseja, mm. ADHD ja Tourette. Tämä nuori mies ei missään tapauksessa ole tyhmä eikä myöskään laiska, mutta hän kärsii valtavista toiminnanohjauksellisista ongelmista, kuten neurokirjolaisille hyvin tyypillistä on. Voisin tätä teosta hyödyntäen tehdä tälle nuorelle miehelle toiminnanohjauksen kartan, jotta hän saisi yleiskuvan omista vahvuuksistaan sekä ongelma-alueistaan. Tämän jälkeen voisi yrittää lähteä ratkomaan jotain ongelmaa. Opinnäytetyö on hyvin suppea, joten siinä ei ehdi ratkoa kuin yhden pienen ongelman, mutta se on yksi ongelma sen jälkeen vähemmän kyseisellä miehellä!

Innostun niin paljon ajatuksesta, että alan mielessäni jo suunnitella opinnäytetyön runkoa ja sisällysluetteloa, vaikken ole vielä edes kysynyt, sopiiko tälle kyseiselle henkilölle, että ”käytän” häntä opinnäytetyöhöni, ja haluaako hän edes saada valmennusta.

ADHD iskee jälleen, ja laittaa kaikki karvaiset aivosoluni pörräämään. Kaikki ne kolme, mitä minulla on jäljellä. Ehkä pitäisi taas vähän rauhoittua.

Jännän äärellä – Ensimmäinen asiakastyö

Ennen kuin kukaan ehtii älähtää, laitetaanpa heti tähän alkuun DISKLEIMERI! Asiakkaan nimi ja kaikki ne tiedot, mistä kukaan voisi päätellä hänen oikeaa identiteettiään, ovat muutettu. Asiakas on saanut tutustua tähän blogitekstiin ennen sen julkaisemista, ja hän on katsonut, että hänen oikea identiteettinsä on tarpeeksi suojattu. Asiakas on antanut luvan tämän tekstin julkaisemiseen, suullisesti kylläkin, mutta suullinen sopimus Suomessa on pätevä. Katsokaa vaikka täältä: http://www.laki24.fi/sopi-sopimuksenmuoto-suullinensopimus/

Justus, 26 vuotta elämää ADD:n ja VUJ:n kanssa

Tapasin Justuksen vasta vähän aikaa sitten ADHD-aikuisten vertaistukitapahtumassa. Vaikkemme olleet sinänsä mitenkään läheisiä ystäviä tai edes hyviä tuttuja (Facebook-kavereita, mutta siinä se sitten olikin), hän uskalsi silti kääntyä puoleeni ja pyytää apuani sen jälkeen, kun sai lukea Facebookista, että olen aloittanut nepsy-valmentajan koulutuksen. Häntä oli alkanut itseäänkin ärsyttää omat toiminnanohjauksen ongelmansa ja etenkin se, miten hän jäi aina jumittamaan, kun jotain pitäisi tehdä. Jumitus häiritsi, ja häiritsee edelleenkin, hänen arkipäiväistä elämäänsä toden teolla, ja hän halusi saada edes jonkinlaisia vinkkejä siitä, miten päästä jumituksesta eroon.

Justuksella on todettu ADD jo lapsena. Hänellä on myös VUJ, eli viivästynyt unijakso, mikä on myös omiaan haittaamaan tässä yhteiskunnassa suoriutumista, sillä Justus ei kykene mitenkään elämään ”kasista-neljään”. Hän saattaa mennä nukkumaan seitsemältä aamulla, ja nukkua siitä eteenpäin kahdeksan tuntia. Eikä Justuksen kohdalla kyse ole siitä, että hän vain pelaisi videopelejä yöt pitkät: Uni ei vain tule. Viivästyneestä unijaksosta voi lukea lisää Duodecimin artikkelista.

Tässä tyypillinen esimerkki Justuksen jumittamisesta: Hänen pitäisi päästä käymään apteekissa, mutta koska hän asuu pienellä paikkakunnalla, lähellä on vain yksi, pieni apteekki, mikä menee aikaisin kiinni, eikä hänen ole autottomana helppoa päästä ”isolle kirkolle” apteekkiin, sillä julkisia menee huonosti, etenkin ilta-aikaan, milloin Justus olisi vuorokausirytminsä vuoksi paremmin hereillä. Justus jämähtää helposti tekemään jotain asiaa, esim. jää korjaamaan jotain rikkinäistä konetta, unohtaa ajan kulun aivan täydellisesti, ja kun hän vihdoin ja viimein pääsee jumituksestaan yli, viimeinen bussi on jo mennyt ja kotikylän ainoa apteekki on sulkenut jo pari tuntia sitten ovensa.

Erilaisista to do-listoista saattaa olla apua
ADHD-aikuisten toiminnanohjauksessa.

Alkukartoitus

Ensin lähdemme kartoittamaan Justuksen kanssa, mitä kaikkea on jo kokeiltu. Onko kokeiltu aikaisemmin heräämistä? On kokeiltu, muttei se toimi poikkeavan vuorokausirytmin vuoksi. Justus ei vain herää. Onko kokeiltu aikaisemmin nukkumaan menoa? On, todellakin, muttei uni tule, edes käsikaupasta saatavan melatoniin kanssa. Onko puhelimeen laitettu muistutus tai hälytys, kun pitäisi lähteä jonnekin tai tehdä jotain? On laitettu, mutta kun Justus on painanut hälytyksen pois, asia saattaa unohtua sillä aikaa, kun hän esim. käy vessassa, mukamas ennen lähtöä. Onko käytössä erilaisia kalentereita, mitkä voidaan synkronoida puhelimen kanssa? On käytössä, ei apua. Onko käytössä to do-listat, mistä näkisi, mitä asioita on tehtävänä? On käytössä, mutta eivät auta jumittamisessa.

Vuorokausirytmi ja VUJ ovat niin isoja asioita, että päätän tällä kertaa olla koskematta niihin. Palaan Justuksen kanssa niihin myöhemmin, ja yritän tällä kertaa löytää avun vain siihen, miten parantaa toiminnanohjausta. Sitä paitsi, VUJ:n hoitoon en lähtisi missään tapauksessa ilman lääkärin valvontaa ja konsultaatiota muutenkaan, enkä ole opiskelemassa lääkäriksi, vaan neuropsykiatriseksi valmentajaksi.

Vaikka Justus on jo aikuinen mies, päätän kokeilla hänen kanssaan Time Timeria, mikä käsitetään yleensä lasten kuntoutuksessa käytettäväksi apuvälineeksi. Time Timer on kello, mikä näyttää punaisella sitä aikaa, mikä on jäljellä. Itse en rajoittaisi Time Timerin käyttöä pelkästään lapsiin ja lapsiperheisiin, vaan ottaisin sen mukaan myös aikuisten kuntoutukseen ja valmennukseen, sillä sen avulla aikaa on huomattavasti helpompi hahmottaa kuin tavallisen kellon avulla. Ja ADHD-aikuiselle ajan hahmottaminen on yleensä todella hankalaa, eivätkä ajan hallinnan hankaluudet johdu siitä, etteivätkö ADHD-aikuiset tuntisi kelloa.

Ensimmäinen tehtävä

Olen tullut Justuksen luokse yllättäen, jotta näkisin, millainen hänen asuntonsa on. Jos olisin tullut paikalle sovitusti, hän olisi siivonnut kuitenkin, enkä saisi todellista kuvaa hänen tilanteestaan. Justuksen asunto on tyypillinen ADD:n poikamiesboksi: Täynnä tavaraa epäsiisteissä pinoissa, tyhjiä pizzalaatikoita, likaisten vaatteiden kasoja, astiat tiskaamatta. Aloitamme Justuksen kanssa erittäin helposta tehtävästä: Roskapusseista, mitkä ovat maanneet ties kuinka monta viikkoa Justuksen eteisen lattialla. Justus vastustaa, sillä hänellä on ”hirveän tärkeä” asia meneillään, mikä pitäisi saada hoidettua. Laitan Time Timeriin ajan ja asetan sen Justuksen työpöydälle hänen eteensä. Hän saa hoitaa hommansa ihan rauhassa, mutta kun 15 minuuttia on mennyt, on lähdettävä viemään roskat. Seuraan Justusta ja hänen katsettaan. Hän vilkaisee vähän väliä Time Timeria ja jatkaa taas hommiaan. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä nopeammin Justus työskentelee. Kun 15 minuuttia on mennyt, Justus on valmis! Hänellä ei ole enää mitään ”hirveän tärkeää” hommaa hoidettavana, koska se on tehty jo. Nyt hän voi nousta ylös ja lähteä viemään roskat ulos. Ei ole mitään syytä olla tekemättä sitä, kun ei ole mitään keskeneräistä hommaa, minkä ääreen jumittua. Tehtävä onnistui!

Justuksen tablettiin asennettu Time Timer.

En voi jättää Justukselle Time Timeriani, sillä minulla on niitä vain yksi. Etsimme hänelle ohjelman, millä hän saa asennettua Time Timerin tablettiinsa. Se ei ole yhtä hyvä kuin oikea Time Timer, mutta ehkäpä joulupukki on niin ystävällinen, että tuo Justukselle pukinkontissa oman Time Timerin jouluna.

Tässäkö ratkaisu?

En missään tapauksessa usko, että ratkaisu jumittamiseen olisi nyt tässä, ja ettei Justus tarvitsisi tämän enempää valmennusta. Hän tarvitsee sitä, ja paljon! Tämä oli vain yksi pieni askel kohti oikeaa suuntaa. Huomasimme, että Time Timer toi avun jumittamiseen siinä mielessä, että Justuksen aikakäsitys selkeni, hän nopeutti toimintaansa ja hän ymmärsi ajan kulumisen Time Timerista paremmin kuin digitaalisesta kellosta. Myös valmiiksi saadun työn ääreltä oli helpompi nousta pois kuin keskeneräisen, ja työhän olisi jäänyt kesken, ellei hän olisi hahmottanut ajan kulua. Hän olisi jäänyt jumittamaan työn ääreen ja hiomaan sitä ties kuinka pitkäksi aikaa.

Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa askelta, kun nyt tiedämme jo sen, että Time Timerista on Justukselle apua.