Kun me sanoimme toisillemme “Tahdon”

Toisille Halloween tarkoittaa karkkia ja keppostelua. Toisille pyhäinpäivä on kynttilöiden viemistä edesmenneiden rakkaidensa haudalle. Meille tämä vuoden Halloweenin juhlinta tarkoitti sitä, että sanoimme toisillemme “Tahdon”. Lauantaina 4.11.2017 minusta tuli rouva Mäkinen.

Minulta meinasi monesti usko ja toivo loppua. Rakkaus ei loppunut, vaikka usko ja toivo olivatkin välillä kovalla koetuksella. Kaikkein pahin takapakki tuli, kun paria päivää ennen häitä molemmat, sekä kaaso että morsiusneito, sairastuivat kummatkin niin pahasti, etteivät pystyneet tulemaan pitkän matkan takaa laisinkaan Turkuun. Kaasolla oli meidän häidemme ohjelmalehtiset, mutta asia saatiin onnistuneesti ratkaistua sähköpostin välityksellä, ja painatimme ohjelmat täällä Turussa uudestaan. Näppärä morsiusneitoni oli omakätisesti valmistanut mieheni pukuun somisteita. Ne nyt sitten jäivät käyttämättä, sillä hän ei voinut 39 asteen kuumeessa tehdä muuta kuin maata sohvalla viltin alla ja yrittää parhaansa mukaan parantua. Mutta ohjelmia ja somisteita suurempi asia, heidän poissaolonsa, harmitti kaikkein eniten. He ovat minulle tärkeitä ja rakkaita ihmisiä, joiden olisin halunnut olevan läsnä tärkeänä päivänä.

Perjantaina, suuren päivän aattona, häärimme ja hyörimme koristelemassa hääpaikkaa pienen, mutta tehokkaan tiimin kanssa. Laitoimme seinille hämähäkinseittejä, pöydille pääkalloja ja minikurpitsoja, eteiseen loimme hautausmaa-asetelman ja seinää koristi valtavan kokoinen luurankohääpari. Pöydillä oli lasimaljoissa oksia, vettä ja kelluvia kynttilöitä. Ripottelimme myös mustia ruusunlehtiä koristamaan pöytiä ja luomaan tunnelmaa. Servetin pidikkeeksi laitoimme vampyyrin hampaat, mitkä toimivat myös vieraslahjoina. Somistus oli kaunis ja yksinkertainen, mutta loi hääpaikallemme mukavan Halloween-tunnelman.

Ylensin erään hyvän ystäväni kaasoksi, sillä tarvitsin apua korsettini kanssa, ja tarvitsin apua paljon muussakin hääpäivänäni. Saimme sovittua todella monimutkaisen kuljetuspalapelin, mikä kuitenkin toimi hyvin, ja hääpäivän kuljetukset toimivat, huolimatta siitä, että se tarkoitti monen ihmisen menemistä, tulemista, kävelemistä ja ties mitä.

Meillä oli selvästi ollut mieheni kanssa perjantaina kommunikaatiokatkos, sillä luulin mieheni laittaneen herätyksen klo 8.30. Heräsin kuitenkin siihen, kun kampaaja rimputti ovikelloa klo 9.00. Eipä se juurikaan haitannut, vaikka hiukseni olivat pystyssä kuin vuorenpeikolla, koska oven takana oli todellakin se KAMPAAJA, joka työkseen kaunistaa ihmisten hiuksia. Hän teki minulle goottityylisen nutturan kera korpin sulkien. Miehelleni hän laittoi letin sekä hän laittoi myös parran. Seuraavaksi saapui meikkaaja. Tässä vaiheessa kaikki sujui vielä toistaiseksi hyvin, ja olimme täysin aikataulussa!

Olimme varanneet morsiussviitin Park Hotellista. Ihana ja tunnelmallinen hotelli Turun keskustassa, Puolalanpuiston vieressä. Saavuimme sinne suunnitelman mukaisesti. Morsiussviitti oli aivan upea, ja rakastuin upeaan näkymään, ihaniin sydämen muotoisiin ikkunoihin ja romanttiseen sisustukseen ensinäkemältä. Kaasoni saapui, ja auttoi minut valtavaan hääpukuuni. Valokuvaajakin saapui ajallaan. Otimme ensimmäiset valokuvat kauniissa sviitissämme, minkä jälkeen kuulin ulkona koiran haukkumista. Kauno oli saapunut! Halusin välttämättä kuviin myös rakkaan Kaunokaisemme.

Siirryimme ulos ottamaan lisää kuvia. Park Hotellin piha on valtavan kaunis, joten siinä on hyvä ottaa potrettikuvia. Kauno innostui kukkakimpustani, ja hetken päästä puolet kimpusta oli Kaunon suussa. Myös pari tyllinpalasta hameeni helmasta päätyi parempiin suihin.

Valokuvien jälkeen menimme hakemaan sviitistä tavaroitamme. Kello oli jo paljon, ja meidän piti päästä hääpaikalle. Yhtäkkiä mieheni kysyy, missä hänen sormuksensa on. Hän oli hukannut sen. Etsimme jokainen pyllyt pystyssä mieheni sormusta. Tutkimme sohvanalusen, kaikki nurkat, nojatuolien alta, patjojen alta… Emme löytäneet sitä mistään! Kaasoni soitti epätoivoisen puhelun kaverilleen, joka on korusuunnittelija, ja joka sattumoisin asuu matkan varrella. Hänellä ei ollut oikean kokoista sormusta kokoelmissaan, mutta yksi sormus talosta löytyi: Hänen oman aviomiehensä sormus! Hän lainasi meille sitä. En tiennyt, olisiko minun pitänyt itkeä vai nauraa, kun haimme itselleni täysin vieraan miehen kädestä sormuksen lainaksi häitämme varten.

Juhlapaikalla DJ oli jo saanut oman pakettinsa kasaan. Henkilökunta oli pukeutunut teeman mukaisesti ja suunnitellut päivän teemaan sopivan Halloween-drinkin nimeltään Sadun suudelma. Meinasin pissiä housuuni, kun kuulin tämän drinkin nimen.

Vieraat saapuivat, ja minusta oli todella ilahduttavaa huomata, että kaikki olivat ottaneet häidemme teeman tosissaan. Vieraat olivat myös pukeutuneet naamiaisasuihin, ja jotkut olivat todellakin nähneet vaivaa oman asusteensa ja meikkinsä kanssa. Se lämmitti sydäntä.

Kun vihkiminen alkoi, saattoi koiramme Kauno minut alttarille. Jokainen morsian tarvitsee miespuolisen saattajan! Vihkijä piti meille aivan mahtavan puheen. Hän on tuttavani monen vuoden takaa, kekseliäs ja sanavalmis nainen, joten hän onnistui puheessaan osumaan juuri niihin kohtiin, mitkä saivat sekä itseni, mieheni että yleisön räjähtämään naurusta. Sanoimme tahdon, suutelimme, ja sen jälkeen olimme herra ja rouva Mäkinen. Elämäni Pikkaraisena oli jäänyt taakse.

Alkumaljat, pöytiin tarjoiltu kurpitsakeitto sekä keiton jälkeinen buffet tekivät kauppansa. Ruoka oli todella maittavaa, ja vieraat mättivät lautaset täyteen. Se on buffetin tarkoituskin! Emme halunneet, että kenellekään jää häissämme nälkä. Sulatellessamme ruokaa saimme kokea upean tanssiesityksen. Sen jälkeen tarjoiltiin hääkakku, mikä oli koristeltu Halloween-teemalla myöskin. Sovimme mieheni kanssa, ettemme polkaise kumpikaan leikatessamme kakkua. Jalkani olivat siinä vaiheessa iltaa jo niin väsyneet ja turvonneet kengissä, mitä en ollut ehtinyt vielä käyttää tarpeeksi, joten en olisi pystynyt edes polkaisemaan. Heitinkin kengät pöydän alle, enkä enää yhdessä vaiheessa iltaa vaivautunut laittamaan niitä jalkaani edes mennessäni ulos tupakalle. Jalkoihini sattui niin älyttömän paljon!

Vaikka ihmiset olivat vielä ruuasta vatsat pinkeinä, kakku teki kauppansa. Sitä ei jäänyt yhtään! Kaikki meni. Hyvä, että kelpasi!

Kakun jälkeen saimme komediashow’n ja improteatteria. Nauroimme täpötäydet vatsat piukassa ja kyyneleet silmissä.

Hää”valssina” meillä oli Dead By Aprilin “Replace you”. En suostunut laittamaan tanssin ajaksi kenkiä enää jalkaani, joten tanssin paljain jaloin. Ja meidän hää”valssimme” jälkeen alkoivat sitten BILEET! Osa tanssi, osa meni baaritiskille, mutta pääasia oli se, että kaikilla oli hauskaa ja ihmiset viihtyivät. Saimme kuulla moneen otteeseen, että häät olivat parhaat ikinä, koska olivat niin erilaiset ja perinteistä poikkeavat.

Illemmalla tarjoiltiin yöruoka. Vaikka keitto, buffet-ruoka ja kakku vielä painoivat vatsalaukuissa, hotdogit tekivät nekin kauppansa. Mieheni söi niitä kolme, itse söin “vain” kaksi.

Kun ihmiset alkoivat poistua, totesin itsekin, että ehkä on aika lähteä. Pakkasin kortit ja lahjat mukaani, tungin väkisin kengät jalkaani ja kiitin henkilökuntaa. Saimme mukaamme vielä iltapalaa: Buffetista ylijäänyttä salaattia ja täytettyjä munia.

Päästyämme takaisin hotellille selkäni ja jalkani huusivat hoosiannaa. Hääyö ei myöskään mennyt ihan niin kuin olin mielessäni ajatellut, sillä jäätävä selkäkipuni vaikutti asentoihin ja kestoon. Päätelkää ihan itse loput. Olin kuitenkin onnellinen ja tyytyväinen upeaan päiväämme. Ja siihen, että sain nukahtaa aviomieheni viereen.

Juhlamme eivät olisi onnistuneet ilman suurta joukkoa ihmisiä, joita haluan kiittää kera ilmaisen mainostuksen. Minun upean kampaukseni suunnitteli ja toteutti hiusalan vahva ammattilainen, Maryanne Lavastre, jonka tuoliin pääsee istumaan Turun keskustassa kampaamo Butikissa. Minun kasvoni sai hohtamaan ihana ja energinen ihonhoitokonsultti Hellu Isomäki, joka suunnitteli ja toteutti meikin. Ja koska joku unohti kaiken kiireen keskellä kimpun, kukkakauppa Pasadena pystyi lyhyemmälläkin varoitusajalla loihtimaan minulle aivan ihanan, pukuuni täydellisesti sopivan kimpun. Meidän aivan uskomattoman ihanan ja taivaallisen hääkakun teki Kakkumaa Viva la Caken Piia. Upean pukuni suunnitteli ja valmisti Butik Lilianin Riikka Mellin. Mieheni puvustuksessa auttoi Lainahöyhenet ja kekseliäs pukusuunnittelija Anna Helena Hannikainen. Hääpaikkanamme toimi Turun Upseerikerho, joka tarjoili meille aivan mahtavan ruuan ja oli Halloween-hengessä mukana.

Päivämme ikuisti pirteä, iloinen ja uskomattoman nopeilla reflekseillä varustettu valokuvaaja Lisa McWhirter. Hän sai napattua juuri oikeanlaiset kuvat juuri oikeina hetkinä. Emme voisi olla tyytyväisempiä! Iltamme kruunasi DJ Suzu soittamalla meille juuri sitä musiikkia, mitä halusimme kuulla. Meitä kävivät viihdyttämässä Tanssiryhmä Nefer upealla burleskiesityksellä, sekä komediaryhmä Hansa Lovers, joka sai meidät nauramaan vatsalihaksemme kipeiksi. Todella valtavan iso kiitos myös Heidi Viljaselle ja HeVi Propsille, jolta saimme vuokrattua somisteita ostamisen sijaan. Säästämme valtavasti aikaa, kun meidän ei tarvitse myydä 20 kpl lasimaljakoita tai valtavaa luurankopariskuntaa eteenpäin!

Mutta kaikista suurin kiitos kuuluu meidän mahtavalle hääsuunnittelijallemme Jenni Petäjoelle Juhlan lumosta. Jenni oli alkumetreiltä asti suunnittelemassa ja toteuttamassa kanssamme tätä meidän suurta päiväämme. Hän teki väsymättä töitä tehdäkseen päivästä juuri meidän näköisen, ja otti asiakseen sen, että kaikki on juuri precis eikä vain melkein. Kun tuli takapakkeja, hän tuli meidän pelastavaksi enkeliksemme keksimään vaihtoehtoisia ratkaisuja. Ilman Jenniä meillä ei olisi ollut näin upeita juhlia!

Enkä voisi tietenkään unohtaa kaikkia niitä ystäviämme, jotka ovat olleet mukana toteuttamassa tätä päiväämme. Suuri kiitos kaikille avusta!

Ja kiitos myös vieraille osallistumisesta. Te teitte meidän juhlistamme JUHLAN.

Saanko jo kuolla?

Kalenterini on kuin Tikkurilan värikartta. Minulla on värikoodit korostamassa tärkeitä tapahtumia, etten vahingossakaan missaisi niitä.

Ensi viikolla minulla on lääkäriaika, useita luentoja, pienryhmiä, teinin HOJKS, tapaaminen hääsuunnittelijan kanssa, tapaaminen pukuompelijan kanssa, tapaaminen terapeutin kanssa, tapaaminen yliopiston esteettömyyssuunnittelijan kanssa, yhden pienryhmän esityskerta, konsertti, yhdistyksen eläinavusteiseen päivään osallistuminen ja sen hyödyntäminen opiskelutarkoituksissa erästä toista pienryhmää varten sekä minun pitäisi vielä suunnitella kaksi koulutusta, mitä tulen vetämään heti seuraavalla viikolla.

Seuraavalla viikolla minulla on luentoja, kaksi 10 tuntia kestävää voimauttavan valokuvauksen menetelmäkoulutuspäivää, yksi valokuvausilta, mihin minun pitää etsiä asusteet ja muu rekvisiitta, luentoja, pienryhmiä, vertaistuki-illan vetäminen, vierailukäynti Heidekenilla, tapaaminen terapeutin kanssa, tapaaminen hääkuvaajan kanssa, kaksi koulutusiltaa, mitkä menen itse vetämään, kotikäynti teinin asioissa sekä yhdistyksen kokous.

Tähän päälle tietenkin rally-toko koiran kanssa, virallisten asioiden hoitaminen, kodin hoitaminen, koiran hoitaminen, opiskeluun liittyvät kirjalliset työt, graduun valmistautuminen ja lähdekirjallisuuden etsiminen.

Seuraavat kaksi viikkoa tulevat olemaan niin mukavat, että ainoaksi kysymyksekseni jää: Saanko jo kuolla?

Tekisi mieli peruuttaa häät ihan vain siksi, että juurikin nuo häät vievät tässä vaiheessa vuotta aivan hirveästi tilaa kalenteristani. Toisaalta, ne vievät tilaa ihan hyvästä syystä: Niihin on enää kuukausi aikaa! Melkein kaikki on jo valmista, mutta toteutus pitää neuvotella jokaisen liikkuvan osan kanssa erikseen. Ja niitä liikkuvia osia on paljon! Hääsuunnittelija, hääpaikka, leipuri, valokuvaaja, kampaaja, meikkaaja, ompelija, hotelli…

Kaiken tämän päälle olen nähnyt oikeastaan joka yö painajaisia. Sellaisia, että herään omaan huutooni, ja siihen huutoon herää sitten koko muukin talo. Tarvitsisin tällä hetkellä kahta asiaa: Totaalisen siivouksen kalenteriini sekä totaalisen nupin rassauksen Kupittaan nuppihoitolassa.

Anteeksi, tarvitsen vielä kolmattakin asiaa: Jumalattoman ison tonkan viiniä!

En tiedä, mitä tästä syksystä tulee. Olenko romahtamispisteessä siinä vaiheessa, kun kiikutan pikkaraisen peppuni alttarille ja hymähdän väsyneesti tahdon?

Odotin aikataulullisesti huomattavasti kevyempää syksyä kuin mitä olen saanut. Sitä saa, mitä tilaa? En minä kyllä mielestäni sitä Tikkurilan värikarttaa tilannut.

Grooh, pyyh, grooh, pyyh...

Unikeonpäivä. Minulle se tarkoittaa vain yhtä asiaa: Loma alkaa olla lopuillaan ja pian alkaa työn raskaan raataminen. Lääkärini ei ollut samaa mieltä kanssani siitä, että minun olisi hyvä palata töihin. Tarkoituksenani ei kuitenkaan ole tehdä töitä koko loppuvuoden, vaan pelkästään alkusyksy, ja sitten siirtyä opintovapaalle. Yksi pieni seikka kuitenkin hidastaa opintovapaata…

En ole vieläkään saanut haettua aikuisopintorahaa! Ilman aikuisopintorahaa en voi jäädä töistä pois, koska laskut odottavat maksamista joka tapauksessa, enkä saa mitään rahaa mistään, ellen ensin hae sitä. Asia on tärkeä, erittäin tärkeä, mutta silti olen vitkutellut asian tekemistä. Koska väsymys ja totaalinen uupumus.

Eikä tämä opintoraha-asia ole ainoa, mikä on tekemättömänä to do-listallani. En ole saanut myöskään aktivoitua Turun yliopiston käyttäjätunnuksia enkä ole kirjautunut mihinkään, mihin minun pitäisi kirjautua ennen opintojen alkua, kuten Moodle ja Nettiopsu. Opiskelijakortti on tietenkin tilaamatta, samoin kirjastokortti Turun yliopistoon on hankkimatta. Elokuu alkaa ensi viikon alussa, enkä ole saanut aikaiseksi MITÄÄN.

Olen sentään käynyt vilkaisemassa aloituspäivien ohjelman. Sen verran olen sentään saanut aikaiseksi. Wau! Melkein voisin jo palkita itseni tästä hyvästä suklaapirtelöllä.

Hääsuunnitelmat sentään edistyvät, ja nekin edistyvät ihan vain siksi, että meillä on erinomainen ja erittäin tehokas hääsuunnittelija tekemässä häidemme eteen valtavan määrän työtä. Ilman häntä häämme eivät olisi missään vaiheessa tällä hetkellä. Hän järjesti meille kakkumaistajaiset viime maanantaina, ja tulemme saamaan aivan upean ja herkullisen kakun, mikä sopii häidemme Halloween-teemaan. Myös leipuri oli innoissaan, kun pääsee tekemään tällaista hieman erilaista hääkakkua, ja käyttämään mielikuvitustaan ja koristelutaitojaan. Hääsuunnittelijamme myös suunnittelee ja toteuttaa häidemme somistuksen, joten uskon juhlatilan olevan viimeisen päälle kauhuluola sitten hääpäivänä. Toivottavasti budjettimme kestää tämän kaiken. Toisaalta, en minä nyt ajatellut häitä joka vuosi järjestää, joten jos sitä kerran juhlitaan, niin juhlitaan sitten kunnolla ja näyttävästi.

Mutta koska tänään kerran on unikeonpäivä, niin tänäänhän ei ole edes lupa tehdä mitään. Tänään saa ainoastaan nukkua. Joten päivän teeman mukaisesti oikaisen sohvalle, otan rakkaan koiran kainalooni ja alan katsoa jotain tylsää leffaa. Ehkä aloitan huomenna, ja teen jonkun pienen asian pois päiväjärjestyksestä. Ehkä.

Perfektionistin kirje itselleen

Hääsuunnittelijani laittoi sähköpostia: “Meillähän on kaikki niin hienosti paketissa tässä vaiheessa, että ollaan jo voiton puolella!” Voin mielessäni kuvitella sen iloisesti sirkuttavan äänen, millä hän tämän lauseen ilmaisisi, jos hän olisi puheyhteydessä kanssani.

Varmasti meillä on asiat ihan hyvällä mallilla siinä mielessä, että vihkijä on, paikka on, menu on, DJ on, meikkaaja on, yksi esiintyjä on, kutsut ovat lähteneet, kakkumaistiaiset ovat tulossa, puku valmistuu hiljalleen ja häät ovat vasta marraskuussa.

Vaikka kuinka listaisin jo tehtyjä asioita, ja vaikka kuinka ajattelisin, että aikaa on, niin kaikesta tästä huolimatta minun sisälläni velloaa hirveä paniikki. Pelkään ajan loppuvan. Pelkään kaiken kaatuvan. Pelkään katastrofia, mitä ei välttämättä ikinä edes tule!

Tiedän olevani perfektionisti, mutta minusta tuntuu, että perfektionismi on lievä ilmaisu minun kohdallani. Olen alkanut epäillä vahvasti, että minulla olisi vaativa persoonallisuus, sillä tämä perfektionismi ja jatkuva täydellisyyden hakeminen menee minulta jo totaalisen yli, että se haittaa jokapäiväistä elämää. Stressaan ja huolehdin jatkuvasti asioista, mitkä menevät omalla painollaan ja mistä ei olisi tarvetta stressata. Kaiken tämän lisäksi minulla on kohtuuton kontrollin tarve, mikä tekee delegoinnin hankalaksi myös silloin, kun olen itse niin uupunut, etten jaksaisi suorittaa mitään.

Siksi kirjoitan nyt itselleni pienen kirjeen.

Hei, Satu!

Tiedän, että olet ollut väsynyt. Olet ollut täysin uupunut oikeastaan koko tämän kuluneen vuoden. Siksi haluaisinkin muistuttaa sinua seuraavista asioista.

Myös muut osaavat hoitaa asioita. Sinä VOIT tarvittaessa delegoida hyvällä omallatunnolla tehtäviä muille. Sinun ei tarvitse hoitaa kaikkea itse. Avun pyytäminen ei ole väärin.

Kaiken ei tarvitse aina olla täydellistä. Joskus riittää se, että suoritus on tehty hyvin. Joskus taas jopa se tyydyttävä suoritus riittää. Mikäli asia jää kalvamaan mieltä, suoritusta voi myöhemmin parantaa.

Myös häistä tulee hyvät! Sinulla on apunasi hääsuunnittelija ja paljon ystäviä, jotka auttavat sekä ennen häitä että hääpäivänä. Haluat hääpäivästäsi täydellisen. Se, että järjestät erilaiset, itsesi näköiset häät, tarkoittaa jo itsessään sitä, että niistä tulee täydelliset. Mikäli joku vieras on sitä mieltä, että ainoat oikeanlaiset häät ovat maaseudulla, vanhassa navetassa vietetyt juhannushäät kera mansikkakakun ja morsiamen ryöstön, se on hänen mielipiteensä. Hajotkoon hän siihen. Pääasia, että SINÄ muistat omat hääsi juuri sellaisena päivänä kuin sinä sen halusit viettää.

Aikaa on. Se ei lopu kesken. Vaikka et olisikaan saanut tehtyä kaikkea tämän viikon aikana, se ei haittaa. Opiskelusi alkavat vasta elokuun lopulla. Tässä on vielä reilu kuukausi aikaa saada opintoihin liittyvät asiat hoidettua. Sinä ehdit kyllä! Häät ovat vasta marraskuussa, joten siihen vasta aikaa onkin.

Ja muista, että jokaisesta kurssista ei tarvitse saada sitä kiitettävää arvosanaa. Hyväkin riittää! Ja koska sitä aikaakin on, niin kaikkea ei myöskään tarvitse opiskella samalla kertaa. Voit aivan hyvin jättää joitain suorituksia myöhempiin vuosiin. Et ole vielä edes neljääkymmentä, joten eläkepäivät eivät kolkuttele vielä moneen vuosikymmeneen ovella. Sinulla on nyt jo enemmän suoritettuja yliopistollisia opintokokonaisuuksia kuin monella muulla. Eikä sinun tarvitse opiskella joka ikistä oppiainetta, mitä Suomen yliopistot tarjoavat. Joskus se vähempikin riittää.

Tälle päivälle ei ole mitään ohjelmaa. Nyt minä määrään sinut luopumaan kaikesta. Luopumaan stressistä ja kontrollista. Annat olla. Olet vain. Et tee ruokaa, vaan tilaat sen joko Pizza Onlinesta tai Sushipandasta. Istut sohvalla, pidät vaikka Frasier-maratonin ja lähetät avomiehesi kauppaan hakemaan sinulle kylmää siideriä. Rapsutat koiraa etkä ajattele mitään. Et suunnittele mitään. Unohdat häät, unohdat opiskelut. Unohdat kaiken!

Terveisin, Sinä.

Ämpärikaupalla aloitekykyä

Ovet ja ikkunat ovat tiiviisti kiinni, ettei polttava aurinko pääse korventamaan viileää sisäilmaa. Kauno makaa lattialla, ja nuolaisee välillä vesikipossa olevaa, valtavan kokoista jääpalaa. On niin kuuma, ettei lapinkoira jaksa viiksikarvaansakaan liikauttaa. Mietin sitä, että onneksi näin kuumimpaan vuodenaikaan minulla ja Kaunolla ei ole töitä. En voisi kuvitellakaan vieväni koiraa mihinkään näin kuumalla kelillä. Helle ja huonosti ilmastoidut rakennukset, missä Kaunon kanssa olemme eläinavusteista työtä tehneet, ovat myrkkyä paksuturkkiselle koiralle. Ja eläinavusteisen työskentelyn kohta numero 1: Eläimen hyvinvointi menee kaiken edelle! En ota Kaunoa mukaan töihin, ennen kuin ilmat viilenevät niin, että myös Kaunon on hyvä olla.

Vaikkei minulla olekaan palkkatöitä kesäkuukausina, ja Kaunokaiseni saa pitää lomaa, lista tekemättömistä asioista on niin pitkä, että meinaa itku tulla, kun sitä katsoo. Millä ihmeen voimalla minä saan kaiken tehtyä pois päiväjärjestyksestä?

Opintojen aloitus vaatii puolen miljoonan verran asioiden hoitoa. Se yksi käynti yliopistolla oli kaikkea muuta kuin riittävä. Tänään tuli sähköpostia, että opiskeluoikeuteni on merkitty Turun yliopiston järjestelmään ja olen läsnäoleva opiskelija. Nyt minun pitäisi käydä aktivoimassa Turun yliopiston käyttäjätunnukset, jotta pääsen kirjautumaan Moodleen, jotta pääsen kirjautumaan erilaisille alustoille, jotta saisin tietoa kaikista maailman asioista, mitkä liittyvät ensimmäisiin koulutuspäiviin ja alkupäivien ohjelmaan. Minun pitää kirjautua myös Nettiopsuun. Tuhat paikkaa, mihin pitää kirjautua ennen opintojen alkua! Tarvitsen myös opiskelijakortin, ja se pitäisi laittaa tilaukseen. Jostain pitäisi kaivaa myös sellainen kuva, minkä siihen opiskelijakorttiin kehtaa laittaa. Sen lisäksi pitäisi hankkia Turun yliopiston kirjastokortti. No, sen ehkä ehtii myöhemminkin.

Kaikkein tärkein, eli aikuisopintoraha, on sekin vielä hakematta. En pysty jäämään opintovapaalle ilman aikuisopintorahaa, ja en tule sitä rahaa saamaan, ellen hae sitä! Pitäisi jaksaa laittaa hakemus menemään. Käsittelyssä menee kuitenkin useampi viikko.

Myös työnantajalle olisi ihan hyvä ilmoittaa opiskeluoikeudesta, ja ilmoittaa ne päivät, jolloin tulen olemaan elokuun lopussa töistä pois läsnäolopakollisten opiskelupäivien vuoksi. Eipä meillä kukaan tällä hetkellä töissä ole, siis sellainen ihminen, joka tätä tietoa tarvitsee. Mutta kun tuntuu, etten saa aikaiseksi mitään, niin tuskin saan tätäkään tehtyä hyvissä ajoin. Pitäisi myös hakea opintovapaata töistä, mutta en voi hakea sitä, ennen kuin olen hakenut sitä aikuisopintorahaa, ja pystyn luottamaan siihen, että talous pysyy kasassa, vaikka jäisinkin töistä pois. Tässä ei kuitenkaan ole tarkoitus jättää työnantajaa missään kohdassa pulaan, ja sijaisen rekrytointi vie kuitenkin aikaa. Siksi pitäisi saada nyt edes yksi tehtyä, jotta voisin saada tehtyä seuraavat asiat.

Ja kuten Ostos-TV:n setä sanoisi iloisella äänellä: “Eikä tässä vielä TO-DEL-LA-KAAN kaikki!” Opiskeluasioiden lisäksi tulevat häät pitävät mielen kiireisenä. Meillä on hääsuunnittelija apuna, ja hän on tehnyt valtavan hienoa työtä! Hänen työpanoksensa on säästänyt minulta aivan järjettömän paljon sekä aikaa että vaivaa. Todennäköisesti meille ei olisi edes mitään häitä tulossa, ellei hän olisi ollut apunamme. Mutta ihan kaikkea ei voi hänkään tehdä! Osa lankeaa väkisinkin minulle itselleni tehtäväksi.

Pitäisi meikkaajan kanssa sopia tapaaminen ja laittaa hänelle kuvia siitä, millaista meikkiä toivon. Meikkaaja on tuttu henkilö, eikä tämänKÄÄN asian pitäisi olla mitenkään iso juttu. Mutta kun ei jaksa! Voimat ovat niin lopussa, ettei yhtä Face-viestiä jaksa laittaa. Lisäksi pitäisi saada DJ:lle biisilista. Sitä on aloitettu vappuna, kun olimme avomieheni kanssa pienessä, iloisessa nousuhumalassa, mutta se on vieläkin saattamatta loppuun. Valokuvaajalle pitäisi laittaa sähköpostia hääpäivän kulusta ja kellonajoista, ja hääpäivän ohjelman runkoa miettiä tarkemmin noin muutenkin, jotta voisin saada tietoa eteenpäin sille graafiselle suunnittelijalle, joka tekee häihin ohjelmalehtiset. Myös hääsuunnittelijaan pitäisi olla yhteydessä menun ja erityisesti kakun suhteen, sillä kakku vaikuttaa menun hintaan.

Tällainen kakku sopisi teemansa puolesta
meidän häihin erittäin hyvin!

Löysin myös vallan ihanan paikan, Mokkapuun, missä tehdään vegaanisia suklaakonvehteja. Heidän nettisivuillaan näkyi, että he tekevät sekä sydämen että pääkallon muotoisia konvehteja. Nämähän sopisivat meidän häidemme teemaan kuin nyrkki silmään! Seuraavaksi pitäisi jaksaa ottaa kyseiseen paikkaan yhteyttä, ja kysyä, mitä maksaisi isompi satsi näitä konvehteja, jos niitä vaikka laittaisi tarjolle.

Sen sijaan, että tekisin mitään näistä asioista, istun sohvalla, nuokun, kirjoitan blogitekstiä ja valitan, kun en saa mitään aikaiseksi. Pitäisi varmaan tehdä joku to do-lista, missä nämä kaikki asiat olisivat, ja tehdä niistä yksi pois joka päivä. Paitsi etten edes saa sitä to do-listaa tehtyä! Väsymyksen taso on jotain sellaista, että tarvitaan Nasan mittareita, jotta sen pystyisi mittaamaan. Eikä se, että on järkyttävän kuumaa, vie asiaa yhtään eteenpäin. Kuumuudessa väsyn entistä enemmän.

Jospa tekisi niin, että laitan avomieheni tekemään tämän blogitekstin pohjalta minulle sen to do-listan. Sen jälkeen voisin huomenna yrittää hoitaa edes yhden kohdan pois. Tai sitten hän voisi antaa minulle piristysruiskeen, ja työntää minulle vähän onnellisuutta “sinne”, minne tämä järjettömään kuuma päivänpaiste ei pääse. Sillä tavallahan me yhteen alun perin päädyimmekin: Hän tuli työntämään minulle onnellisuutta “johonkin”.

Tosin tällä hetkellä en välttämättä tarvitse niinkään sitä onnellisuutta. Aloitekykyä ja piristystä sen sijaan voisin tarvita useammankin ämpärillisen verran.

Kyllä mä niin mieleni pahoitin...

Olen ennenkin tässä blogissani kirjoittanut siitä, miten ihmiset käyttäytyvät somessa kuin idiootit. Sen vanhemman blogitekstin voi käydä lukemassa vaikka täältä, jos huvittaa: http://valmentajaksi.blogspot.fi/2016/12/olis-kiva-lukea-noita-sun-kommentteja.html

Nyt olen Äityleiden ja Koirat-ryhmän lisäksi löytänyt ryhmän, missä ei ole samanlaista draamaa kuin edellä mainituissa ryhmissä, mutta missä olen saanut kokea ihmisten yksinkertaisuuden, ja olen monesti miettinyt, että miten tuokin ihmisparka pärjää elämässä. Se ryhmä on hääryhmä! Ihan vain virkistykseksi, tässä teille ihan aitoja, ehtoja kommentteja, mitä olen saanut eräässä hääryhmässä. Ja perässä vastaus, mitä moisesta kommentista ajattelen.

“Onneksi minulla kävi tuuri miehenKIN suhteen, ja sain hevarin.”

• Öh, haluatko siis sanoa, että minulle on käynyt jotenkin epäonnisesti siksi, ettei minun mieheni ole hevari, vaikka minä itse olen? Minulla on ihan penteleen hyvä mies, vaikka se kuunteleekin ennemmin trancea.

“Minusta tällaiset kakunkoristeet eivät ole laisinkaan hauskoja. Kyllä molemmilla on oikeus häidenkin jälkeen pitää omat harrastuksensa.”

• Olenko sanonut, että minä kiellän minun miestäni häiden jälkeen tekemästä mitään muuta kuin hieromasta minun jalkojani? En ole. Tämän koristeen tarkoitus on olla humoristinen, ja ellei sinulla ole huumorintajua, se ei ole minulta pois. Älä kuitenkaan tule minun aloittamaani topaan hapannaamailemaan. Sinulla saa olla se tylsä kakunkoriste, missä pariskunta pönöttää, ja sinulla saa olla ne tylsät, maalaisromanttiset häät kera anopin leipoman mansikkakakun. Älä kuitenkaan tule sanomaan minulle, mikä minusta on hauskaa, koska meillä on selkeästikin siitä eriävä mielipide.

“Kai olet ymmärtänyt, että jos tilaat jotain netin kautta, siihen hintaan tulevat postikulut päälle?”

• En tietenkään ole ymmärtänyt. Olen täysin idiootti. Luulin, että kaikki, mitä netin kautta tilataan, saadaan täysin ilmaiseksi, suoraan kotiin kannettuna. En olisi voinut arvatakaan, että postittaminen maksaisi jotain!

“Aika hieno, mutta haluaisin ennemmin sellaisen kakunkoristeen, missä hahmot ovat hieman eri tavalla asetettuina.”

• No sitten hän menee ja etsii netin uumenista sellaisen! En minä ala muiden puolesta mitään etsiä. Minä löysin tämän, se oli minusta hauska enkä minä törmännyt sellaiseen, mitä juuri sinä haluaisit. Enkä muuten ala puolestasi etsiäkään, että ihan itse saat etsiä.

“Älä osta mitään ebaystä, osta ennemmin Etsystä. Miellyttävät enemmän minun silmääni.”

• Niin, SINUN silmääsi. Minulla on ihan omat silmät ja oma mieltymys. Ja kun sinun profiilikuvaasi katsoo, voin sanoa, että meillä on HYVIN erilainen mieltymys, sillä minä en ole pullamössöäiti, niin kuin sinä olet.

Ja aivan ensimmäiseen topaani kyseisessä ryhmässä: “Kaipaisin vinkkejä hyvästä hääsuunnittelijasta Turun seudulla”, sain seuraavanlaisia kommentteja:

• Tätä suunnittelijaa suosittelen lämmöllä. He kylläkin toimivat Tampereella.
• Me tuottaisimme videointipalveluita.
• Kyllä Suomi on niin pieni maa, että hääsuunnittelijan voi hankkia vaikkapa Kuopiosta.

Jokin aika sitten luin islantilaisesta tutkimuksesta, minkä mukaan ihmiskunta on tyhmenemässä. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että me emme ole tyhmenemässä, vaan olemme jo tyhmentyneet. Ja väitteeni tueksi tosiaankin suosittelen seuraamaan näitä Facebookin erilaisia lemmikkieläin-, vanhemmuus- ja hääryhmiä.

Witutus Maximus

Meillä on kylässä vieras, jonka nimi on Witutus Maximus. Vieras on täällä kylässä kahdesta syystä.

Ensinnäkin, sain äsken tehtyä kliinisen psykologian toisen esseen valmiiksi. Nyt olisi jäljellä vielä yksi essee, minkä jälkeen kurssi olisi suoritettu. Mutta! Pakollisena kurssikirjana on Psykiatria-niminen teos, mitä ei saa ostettua tasan mistään. Teoksesta on kyllä tulossa uusi painos, mutta vasta myöhemmin tänä vuonna, enkä jaksa odottaa niin kauaa, että saisin tämän teoksen käsiini. Minun on siis pakko, aivan täysin pakko tehdä se, mitä en missään tapauksessa haluaisi tehdä, eli mennä hakemaan kyseinen teos kirjastosta.

Olen ennenkin kertonut teille, miksi kammoan kirjastoja niin paljon. Koska minulla on tämä toinen kiva kaveri nimeltä ADHD, minun on äärimmäisen vaikea saada pieniä arjen asioita pysymään hallinnassa. Asiat, kuten kirjaston kirjojen palautus tai lainojen uusiminen, ovat aivan hirveän hankalia asioita. Kyllä, lainat voi uusia netissä, mutta kun unohdan. Ja se, että saisin palautettua kirjan ajoissa kirjastoon, on aivan täysin mahdotonta.

Sulhaseni lupasi toimia henkisenä tukena tässä vaativassa prosessissa. Minulla eivät toimi mitkään muistutukset, mutta hänellä ne toimivat. Joten jos sulhaseni auttaa minua kirjojen palautuksessa, saan ne ehkä palautettua ajoissa. EHKÄ. En vain luota itseeni tässä asiassa pätkääkään, ja siksi pelottaa. Kirjastosakot voivat lopulta olla yhtä isoja kuin uutena ostetun kirjan hinta.

Toinen asia, mikä tänään vituttaa, ovat tulevat häät. Eivät häät sinänsä vituta, ja järjestelytkin sujuvat itsestään, koska hääsuunnittelijamme järjestelee kaiken. Mikä minua on alkanut vituttaa, on se, että ihmiset tuntuvat pitävän täysin itsestään selvänä, että heidät kutsutaan häihin. Olen alkanut saada viestejä ihmisiltä, kenen kanssa en ole puhunut vuosikymmeneen, että milloin ne häät nyt sitten ovat. Pitäisi saada tietää, että osaa sitten merkitä kalenteriin.

Miksi ihmeessä ihmiset olettavat, että juuri heidät kutsutaan? Ellen ole ollut tekemisissä siihen kymmeneen vuoteen, enkä tänä aikana halaistua sanaa vaihtanut, voi olla aivan täysin varma, että kutsua ei tule. En myöskään aio kutsua sellaisia ihmisiä, kenen kanssa en muutenkaan vietä ikinä aikaa.

Ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys, että se hääkutsu tipahtaa postiluukusta, ja monelle se varmasti tulee pettymyksenä. Myöskin sille ihmiselle, joka oli äidilleni kertonut odottavansa kutsua: Olen tämän ihmisen nähnyt tasan kerran elämässäni, ja siitäkin on 15 vuotta aikaa. Enkä usko, että hän edes viihtyisi juuri meidän häissämme, sillä meidän häissä ei ole mitään humppabändiä soittamassa Akselin ja Elinan häävalssia, meidän häissä ei pönötetä ja syödä mansikka-kermakakkua eikä meidän häissä ole muutenkaan mitään perinteistä ohjelmaa, mitä juuri tämä ihminen kaipaisi.

Sähköjänis seikkailee

Luomupäivä. Otin eilen viimeisen Concertan, enkä ole saanut aikaiseksi mennä apteekkiin hakemaan uutta satsia. Tämä päivä menee sähköjäniksenä hyppien ympäri taloa, tehden viittä hommaa yhtäaikaa, eikä mistään saa kuitenkaan otetta.

Aloitin aamun kirjoittamalla kliinisen psykologian ensimmäisen esseen loppuun. Olin suhteellisen tyytyväinen lopputulokseen, mutta jätän esseen vielä hautumaan, ja oikoluen sen sellaisena päivänä, kun en ole luomuna. Saatan saada järkevämpää tekstiä aikaiseksi, kun olen lääkittynä.

Toista esseetä varten minulla on kyllä lähdemateriaali valmiina, mutten ole vielä lukenut sitä kunnolla. Tarkoitus oli kyllä aloittaa, mutta en ole saanut aikaiseksi, sillä noin tuhat muuta asiaa tuli väliin.

Esseen jälkeen oli aivan pakko alkaa etsiä täydellistä kakunkoristetta meidän häihin. Häät ovat marraskuussa, joten kyllähän näin helmikuun alkumetreillä se kakunkoriste pitää olla valmiiksi tilattuna. Sulhaseni on nörtti, joten löysin ebaystä aivan täydellisen kakunkoristeen meille. Hinta hirvittää, sillä mielestäni tuollaisen muovinpalan ei pitäisi maksaa montaa kymppiä. Mutta kerrankos tässä naimisiin mennään, joten täytyyhän sen kakun päällä olla juuri meille täydellinen koriste.

Paitsi että meillä on hääteemana Halloween. Pitäisikö sittenkin katsoa joku Halloween-aiheinen koriste?

Yritin myös aloittaa hääkutsujen tekoa. Meillä on aivan ihana, energinen tehopakkaus hääsuunnittelijana, ja hän on luvannut tehdä puolestamme aivan kaiken. Myös kutsut. Niitä oli kuitenkin pakko alkaa suunnitella juuri nyt, tällä punaisella sekunnilla. Tein yhden pohjan, ja hylkäsin sen, koska mielestäni siitä tuli kankea ja ruma. Tein toisen, ja hylkäsin senkin, sillä en keksinyt siihen mitään. Kutsujen teko olikin tylsää, ja mietin, jospa sittenkin jätän tämäkin asian hääsuunnittelijamme päänsäryksi.

Keittiö oli kaaoksessa, joten tyhjensin koneen ja laitoin uuden likaisen koneellinen pyörimään. Huomasin, että tiskiaine on lopussa, ja huikkasin sulhaselleni, että pitäisi varmaan käydä kaupassa. Hän örisi jotain vastaukseksi kesken pelinsä. Ehkä, siis EHKÄ, me vielä pääsemme tänään sinne kauppaan. Ja ehkä jopa apteekkiinkin.

Minulle iski nälkä. Ruokaa on, mutta kun se pitäisi valmistaa, enkä jaksa enkä viitsi. Ruoka pitäisi saada heti. Heitin pakastepatongin uuniin. Hyvää, ravitsevaa ja koko ruokaympyrä tulee tästä täyteen.

Nyt kello on kaksi, ja minä istun sohvalla ja ihmettelen. Kaikkea pitäisi tehdä, ja olo on todella levoton. Tuhat asiaa hyppii mielessä, mutta mikään niistä asioista ei ole millään lailla järkevä. Miten minä inhoankaan luomupäiviä! Juuri tästä syystä yritän välttää niitä, mutta nyt on pakko pitää, kun en laiskuuttani ole sinne apteekkiin raahautunut. Ehkä saan vielä tänään jotain oikeasti aikaiseksi. Ehkä. Todella iso ehkä.

PS. Sen patongin voisi ehkä hakea uunista...

Unien ihmeellinen maailma, osa 23

Viimeöisessä unessa asuin jollain kummallisella asuntoalueella. Talot olivat hyvin pieniä, ja niissä oli pelkkä suihku ja pieni makuukoppi. Jokainen taloista oli vanha, ränsistynyt ja homeinen. Keskellä asuinaluetta oli portinvartijan vanha talo, mikä oli niin laho, että lankkujen välistä näkyi talon sisään. Portinvartijaa ei kuitenkaan enää ollut, eikä taloa tarvittu, joten siinä ei asunut ketään. Portti oli kyllä paikoillaan asuinalueen edessä.

Kiertelin aluella, ja näin muutaman pojan kivittävän portinvartijan taloa. Menin huutamaan heille, että lakkaisivat tekemästä niin, koska talo saattaa hajota. Pojat lopettivat.

Jatkoin kierrostani. Erään tuvan kohdalla oli vanhoja naisia ottamassa aurinkoa. He alkoivat kysellä tulevista häistäni ja antaa neuvoja häiden ja esiintyjien suhteen. Eräs naisista ehdotti esiintyjäksi Paula Koivuniemeä. Yritin väkisin hymyillen sanoa naisille, että minä kyllä ihan itse päätän, mitä omiin häihini tulee, ja kaikki on jo hoidossa. Eivät he kuitenkaan tule edes kutsua saamaan, joten miksi se puuttuvat minun hääjärjestelyihini. Häihini kutsutaan vain minulle ja sulhaselleni tärkeät ja läheiset ihmiset, eivätkä nämä haahkat ole sellaisia.

Heräsin pissahätään.

Ilmeisesti tulevat häät, vaikka se ovat vasta marraskuussa, stressaavat niin paljon, että tulevat uniini nyt jo. Ja kaiken huipuksi meillä on aivan loistava tehopakkaus hoitamassa hääsuunnittelijan virkaa, joten minun ei tarvitse itse edes tehdä mitään eikä stressata mistään. Silti stressaan. Olen outo.