Näytetään tekstit, joissa on tunniste katastrofi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste katastrofi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Perfektionistin kirje itselleen

Hääsuunnittelijani laittoi sähköpostia: “Meillähän on kaikki niin hienosti paketissa tässä vaiheessa, että ollaan jo voiton puolella!” Voin mielessäni kuvitella sen iloisesti sirkuttavan äänen, millä hän tämän lauseen ilmaisisi, jos hän olisi puheyhteydessä kanssani.

Varmasti meillä on asiat ihan hyvällä mallilla siinä mielessä, että vihkijä on, paikka on, menu on, DJ on, meikkaaja on, yksi esiintyjä on, kutsut ovat lähteneet, kakkumaistiaiset ovat tulossa, puku valmistuu hiljalleen ja häät ovat vasta marraskuussa.

Vaikka kuinka listaisin jo tehtyjä asioita, ja vaikka kuinka ajattelisin, että aikaa on, niin kaikesta tästä huolimatta minun sisälläni velloaa hirveä paniikki. Pelkään ajan loppuvan. Pelkään kaiken kaatuvan. Pelkään katastrofia, mitä ei välttämättä ikinä edes tule!

Tiedän olevani perfektionisti, mutta minusta tuntuu, että perfektionismi on lievä ilmaisu minun kohdallani. Olen alkanut epäillä vahvasti, että minulla olisi vaativa persoonallisuus, sillä tämä perfektionismi ja jatkuva täydellisyyden hakeminen menee minulta jo totaalisen yli, että se haittaa jokapäiväistä elämää. Stressaan ja huolehdin jatkuvasti asioista, mitkä menevät omalla painollaan ja mistä ei olisi tarvetta stressata. Kaiken tämän lisäksi minulla on kohtuuton kontrollin tarve, mikä tekee delegoinnin hankalaksi myös silloin, kun olen itse niin uupunut, etten jaksaisi suorittaa mitään.

Siksi kirjoitan nyt itselleni pienen kirjeen.


Hei, Satu!

Tiedän, että olet ollut väsynyt. Olet ollut täysin uupunut oikeastaan koko tämän kuluneen vuoden. Siksi haluaisinkin muistuttaa sinua seuraavista asioista.

Myös muut osaavat hoitaa asioita. Sinä VOIT tarvittaessa delegoida hyvällä omallatunnolla tehtäviä muille. Sinun ei tarvitse hoitaa kaikkea itse. Avun pyytäminen ei ole väärin.

Kaiken ei tarvitse aina olla täydellistä. Joskus riittää se, että suoritus on tehty hyvin. Joskus taas jopa se tyydyttävä suoritus riittää. Mikäli asia jää kalvamaan mieltä, suoritusta voi myöhemmin parantaa.

Myös häistä tulee hyvät! Sinulla on apunasi hääsuunnittelija ja paljon ystäviä, jotka auttavat sekä ennen häitä että hääpäivänä. Haluat hääpäivästäsi täydellisen. Se, että järjestät erilaiset, itsesi näköiset häät, tarkoittaa jo itsessään sitä, että niistä tulee täydelliset. Mikäli joku vieras on sitä mieltä, että ainoat oikeanlaiset häät ovat maaseudulla, vanhassa navetassa vietetyt juhannushäät kera mansikkakakun ja morsiamen ryöstön, se on hänen mielipiteensä. Hajotkoon hän siihen. Pääasia, että SINÄ muistat omat hääsi juuri sellaisena päivänä kuin sinä sen halusit viettää.

Aikaa on. Se ei lopu kesken. Vaikka et olisikaan saanut tehtyä kaikkea tämän viikon aikana, se ei haittaa. Opiskelusi alkavat vasta elokuun lopulla. Tässä on vielä reilu kuukausi aikaa saada opintoihin liittyvät asiat hoidettua. Sinä ehdit kyllä! Häät ovat vasta marraskuussa, joten siihen vasta aikaa onkin.

Ja muista, että jokaisesta kurssista ei tarvitse saada sitä kiitettävää arvosanaa. Hyväkin riittää! Ja koska sitä aikaakin on, niin kaikkea ei myöskään tarvitse opiskella samalla kertaa. Voit aivan hyvin jättää joitain suorituksia myöhempiin vuosiin. Et ole vielä edes neljääkymmentä, joten eläkepäivät eivät kolkuttele vielä moneen vuosikymmeneen ovella. Sinulla on nyt jo enemmän suoritettuja yliopistollisia opintokokonaisuuksia kuin monella muulla. Eikä sinun tarvitse opiskella joka ikistä oppiainetta, mitä Suomen yliopistot tarjoavat. Joskus se vähempikin riittää.

Tälle päivälle ei ole mitään ohjelmaa. Nyt minä määrään sinut luopumaan kaikesta. Luopumaan stressistä ja kontrollista. Annat olla. Olet vain. Et tee ruokaa, vaan tilaat sen joko Pizza Onlinesta tai Sushipandasta. Istut sohvalla, pidät vaikka Frasier-maratonin ja lähetät avomiehesi kauppaan hakemaan sinulle kylmää siideriä. Rapsutat koiraa etkä ajattele mitään. Et suunnittele mitään. Unohdat häät, unohdat opiskelut. Unohdat kaiken!

Terveisin, Sinä.


lauantai 25. maaliskuuta 2017

Vaurioitunut vaimoihminen


Tämän viikonlopun jälkeen se tapahtuu: Minusta tulee avovaimo! Ei vielä aviovaimoa, se tapahtuu vasta loppuvuodesta, mutta jonkin sortin vaimoihminen kuitenkin.

Valehtelisin, jos väittäisin, ettei jännitä ja pelota ollenkaan. Itse asiassa, pelottaa ihan perhanasti! Olen ollut kaksi kertaa aikaisemmin avoliitossa, kumpikin kerta oli täydellinen katastrofi. Ja nämä aikaisemmat kokemukset ovat, tietenkin, jättäneet omat arpensa.

Tiedän, että elämää pitää elää eteenpäin. En voi elää menneisyyttä uudelleen, enkä kyllä haluaisikaan. Tiedän myös sen, etten voi saavuttaa ikinä mitään, ellen ota riskejä. Tuntuu oudolta sanoa, että sulhaseni olisi “riski”: Ei hän ole mikään riski! Mutta yhteenmuutossa on aina olemassa omat riskinsä siinä mielessä, ettei voi koskaan tietää, mitä tapahtuu. Onnistuuko kaikki? Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan? Tämä jää kaikki nähtäväksi.

Ja ainahan on olemassa se mahdollisuus, että kaikki onnistuu todella hienosti, ja tulen olemaan tämän saman ihmisen kanssa koko lopun elämäni.

Eräs ystäväni sanoi, että sulhaseni saa minusta minun pehmeän puolen esiin. Tämä kommentti sai minut hieman hämilleni, sillä en edes tiennyt, että minulla on olemassa pehmeä puoli.

Jos tämä kyseinen mies kerran tuo minussa esiin sellaisia positiivisia puolia, mitkä muutkin huomaavat, niin ehkä on sittenkin olemassa mahdollisuus, että tämä juttu voisi onnistua. Ellei minusta ole vielä tullut aivan hirveää Justiinaa, niin ehkä minusta ei sitten tulekaan. Olen nimittäin harvinaisen huono vetämään roolia, enkä jaksa sitä kahta tuntia kauempaa.

Mutta kaikesta tästä mahdollisesta positiivisesta tulevaisuudesta huolimatta, olen siltikin ihan paniikissa! Eiköhän tämä paniikki tästä laannu, kunhan koko muuttoprosessi on kokonaisuudessaan ohi, ja sulhaseni luovuttanut nykyisen asuntonsa avaimet pois. Tällä hetkellä vielä istun sohvalla syömässä viimeisiä kynsiäni ja panikoin sitä, mitä teemme, jos tuleekin riita, eikä toinen voikaan lähteä omaan kotiinsa siksi, ettei sellaista kotia ole enää.

Jotenkin, tässä ja nyt, alan ymmärtää, miten vaurioitunut ihminen olen, kun mietin tällaisia asioita ja saan hirveitä paniikkikohtauksia jostain yhteenmuutosta. Toisaalta, nyt, kun tämänkin asian on vihdoin ja viimein tajunnut oman pääkoppansa sisällä, asiaa on ehkä helpompi lähteä työstämään.