Vege-nynnerö kirjataivaassa

Taas sadepäivä. Kylmä syystuuli raiskaa märkiä kasvojani. Juoksen parkkipaikalta messukeskuksen ovelle, sateensuojaan. Pakko vetää rööki ennen kuin avaan oven. En halua, että järjetön tupakanhimo tulee keskeyttämään tätä tärkeää päivää.

Turun kirja- ja ruokamessut. Ilman niitä ei ole lokakuuta. Jokavuotinen perinteeni alkaen aina vuodesta aasinnahka ja alasin. Tämä ei ole se vuosi, kun rikon tämän tärkeän perinteen. Vaikka tililläni ei ole juurikaan rahaa johtuen tästä uljaasta päätöksestäni siirtyä kokopäiväisestä palkkatyöstä kokopäiväiseksi opiskelijaksi, messuille on päästävä. En ehkä pysty ostamaan sitä määrää kirjoja ja herkkuja, mitä olen tottunut ostamaan, ja joudun katsomaan tarkasti jokaisen ostoksen. Mutta messuille menen. Sitä ei voi kukaan estää. Etenkin, kun kädessäni on kaksi ilmaislippua.

Aloitan A:sta, eli A-hallista. Kustantajat ja kirjakaupat ovat siisteissä riveissä valtavien kirjapinojen keskellä. Paikka tuntuu paratiisilta. Jos kuolemanjälkeinen taivas on olemassa, siellä on taatusti näin paljon kirjoja!

Ensimmäiset löytöni teen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran hyllyiltä. Vain yksi kappale Valokuvan taide-kirjaa. Eikä hintakaan ole kova! Kirjassa on suomalaisen valokuvan historia yksissä, noin 10 kiloa painavissa kansissa. Tuo kirja kutsuu minua. En voi vastustaa tuo seireenimäisen kirjan kutsuhuutoa. Ähkäisen, kun nostan tuon järkyttävän kokoisen teosjärkäleen alahyllyltä. Selässäni tuntuu vihlaisu. Ensimmäinen ostokseni, ja todennäköisesti kaikkein painavin. Joudun kantamaan tätä koko päivän. Hoen itselleni, että olen reipas ja vahva tyttö. En usko itseäni, mutta koska haluan tämän kirjan, kestän kirjan kantamisesta tulevan vaivan.

En ehdi kassalle asti, kun teen toisen löytöni: Juha Valsteen Ihmislajin synty, ja todella halpa sellainen. Evoluutiopsykologian sivuaineopiskelija ei voi ohittaa tällaista kirjaa! Raahaan ostokseni kassalle. Myyjä katsoo valtavaa valokuvakirjaani, eikä edes kysy, tarvitsenko muovikassin. Toinen myyjä ojentaa sen minulle sivukautta, koska ei jaksa nostaa kassia pöydän ylitse. Ja minä joudun vielä raahaamaan satsia läpi ihmisvilinän ja täysien messuhallien!

Kierrän A-hallissa ja jätän monta mielenkiintoista kirjaa ostamatta. Harmittaa, ettei ole tämän enempää rahaa. Vajaan kuukauden päästä tulossa olevat häät, aikuisopintotuki ja kirjamessut eivät ole lompakolle kovinkaan suotuisa yhdistelmä. Vastapainon kojulla jätän ostamatta erään mielenkiintoisen korkeakouluopetusta käsittelevän teoksen, sillä se on liian kallis. Mutta erästä toista teosta en voi jättää ostamatta: Darwinin Lajien synty. Evoluutiopsykologia on saanut minusta selvästi otteen.

Rosebudin pöydillä olisi taas vaikka mitä. Haluaisin ostaa ainakin viisikymmentäsataa kirjaa! Visa vinkuu kassissani, että nyt on käytettävä järkeä näiden ostosten kanssa. Tekisi mieli sanoa Visalle, että pitää turpansa kiinni ja antaa minun tehdä ostokseni rauhassa. Yritän kuitenkin pitää järjen kädessä.

Törmään Kainulaisen ja Sepänmaan toimittamaan kirjaan Ihmisten eläinkirja - Muuttuva eäinkulttuuri. Kannessa on surullinen hevonen, joka itkee. Tuijotan hevosen kuvaa. Hintakin on vain viisi euroa. Koska olen, kaiken muun hyvän lisäksi, eläinavusteinen valmentaja ja eläinavusteisuuden tutkimus tulee aivan taatusti olemaan yksi asia, mitä tulen tekemään isona tyttönä, haluan sijoittaa viisi euroa tähän surulliseen kirjaan. Kirjassa puhutaan paljon etiikasta, ja etiikka on olennainen ja erottamaton osa eläinavusteista työskentelyä.

En pääse taaskaan kassalle asti, kun törmään toisen viiden euron kirjaan: Raevaaran Koiraksi ihmiselle. Historia siitä, miten koirasta tuli ihmisen paras ystävä. Minulla on kotona paras ystävä, joka on myös työparini aina silloin, kun teen eläinavusteista työtä. Ja rakastan parasta ystävääni enemmän kuin mitään muuta! Tämä kirja ei ehkä ole olennainen ajatellen eläinavusteista työtä, mutta se on taatusti mielenkiintoinen. Ja vain viisi euroa! Visa päästää pienen vingahduksen, muttei valita sen enempää. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että nämä olivat hyviä ostoksia. Minua olisi jäänyt harmittamaan, ellen olisi ostanut näitä kirjoja.

Siirrymme aakkosissa eteenpäin, ja jätämme A-hallin taaksemme. B-hallista löytyvät antikvariaatit saavat mieheni innostumaan. Hän koluaa hyllyn, pöydän ja laatikon toisensa jälkeen, ja tekee enemmän kirjalöytöjä kuin mitä minä teen! Teen minäkin löytöjä: Ostan kirjan oppimisvaikeuksista, suomalaisten valokuvaajien haastatteluista sekä tositarinoita homoudesta ja lesboudesta 2000-luvun Suomessa. Mieheni tyhjentää kuitenkin useamman laatikon kirjoista.

Ensimmäistä kertaa kirjamessujen historiassa joku toinen ostaa enemmän kirjoja kuin minä! Hämmästyttävää.

Jätämme kirjamessut taaksemme, ja siirrymme aakkosissa eteenpäin C-halliin ja ruokamessujen puolelle. Tuoksut, värit ja äänet saavat aistimaailmani myllertämään. Ihania, käsintehtyjä suklaakoristeita. Tuoksuvia leivonnaisia. Hurmaavia kakkuja. En ole kaukana pyörtymispisteestä kaiken tämän ihanuuden keskellä. Hyönteisiä pääsisi maistamaan, mutta olen vege-nynnerö, enkä uskalla. Ehkä joskus toiste.

Visa muistuttaa minua jälleen kerran siitä, että tilini saldo on tällä hetkellä rajallinen. Häistä on tulossa vielä isoja laskuja, ja koska kaikki täällä C-hallissa on enemmän tai vähemmän lihottavaa, niin täältä on parempi lähteä karkuun nyt, tai en hetken kuluttua enää mahdu suurella vaivalla ommeltuun hääpukuuni.

Katson haikeana ihanien kakkujen ja suklaalevyjen perään. Tekisi mieli tyhjentää nämäkin kojut kaikesta herkullisesta. Tänä vuonna en kuitenkaan pysty siihen, koska häät, aikuisopintotuki ja raha.

Käteni huutavat hoosiannaa. Kirjat ovat minulla tärkeitä ja rakkaita, mutta miksi niiden pitää painaa näin perkulan paljon? Toisaalta, ennemmin minä kantaisin sata oikeaa kirjaa kuin tuhatta digitaalista kirjaa. Kirjan pitää olla kirja, eikä mikään teksti tietokoneruudulla.

Lähden lämpimästä messukeskuksesta hyytävään syyssateeseen painavien ostoksieni kanssa. Olen onnellinen. Kirjallisuus voi tehdä ihmisen onnelliseksi! Samoin hyvä ruoka. Tosin juuri tänä päivänä sain nauttia enemmän hyvästä kirjallisuudesta kuin hyvästä ruuasta. Ensi vuonna, toivotaan, saan nauttia kummastakin.

Grooh, pyyh, grooh, pyyh...

Unikeonpäivä. Minulle se tarkoittaa vain yhtä asiaa: Loma alkaa olla lopuillaan ja pian alkaa työn raskaan raataminen. Lääkärini ei ollut samaa mieltä kanssani siitä, että minun olisi hyvä palata töihin. Tarkoituksenani ei kuitenkaan ole tehdä töitä koko loppuvuoden, vaan pelkästään alkusyksy, ja sitten siirtyä opintovapaalle. Yksi pieni seikka kuitenkin hidastaa opintovapaata…

En ole vieläkään saanut haettua aikuisopintorahaa! Ilman aikuisopintorahaa en voi jäädä töistä pois, koska laskut odottavat maksamista joka tapauksessa, enkä saa mitään rahaa mistään, ellen ensin hae sitä. Asia on tärkeä, erittäin tärkeä, mutta silti olen vitkutellut asian tekemistä. Koska väsymys ja totaalinen uupumus.

Eikä tämä opintoraha-asia ole ainoa, mikä on tekemättömänä to do-listallani. En ole saanut myöskään aktivoitua Turun yliopiston käyttäjätunnuksia enkä ole kirjautunut mihinkään, mihin minun pitäisi kirjautua ennen opintojen alkua, kuten Moodle ja Nettiopsu. Opiskelijakortti on tietenkin tilaamatta, samoin kirjastokortti Turun yliopistoon on hankkimatta. Elokuu alkaa ensi viikon alussa, enkä ole saanut aikaiseksi MITÄÄN.

Olen sentään käynyt vilkaisemassa aloituspäivien ohjelman. Sen verran olen sentään saanut aikaiseksi. Wau! Melkein voisin jo palkita itseni tästä hyvästä suklaapirtelöllä.

Hääsuunnitelmat sentään edistyvät, ja nekin edistyvät ihan vain siksi, että meillä on erinomainen ja erittäin tehokas hääsuunnittelija tekemässä häidemme eteen valtavan määrän työtä. Ilman häntä häämme eivät olisi missään vaiheessa tällä hetkellä. Hän järjesti meille kakkumaistajaiset viime maanantaina, ja tulemme saamaan aivan upean ja herkullisen kakun, mikä sopii häidemme Halloween-teemaan. Myös leipuri oli innoissaan, kun pääsee tekemään tällaista hieman erilaista hääkakkua, ja käyttämään mielikuvitustaan ja koristelutaitojaan. Hääsuunnittelijamme myös suunnittelee ja toteuttaa häidemme somistuksen, joten uskon juhlatilan olevan viimeisen päälle kauhuluola sitten hääpäivänä. Toivottavasti budjettimme kestää tämän kaiken. Toisaalta, en minä nyt ajatellut häitä joka vuosi järjestää, joten jos sitä kerran juhlitaan, niin juhlitaan sitten kunnolla ja näyttävästi.

Mutta koska tänään kerran on unikeonpäivä, niin tänäänhän ei ole edes lupa tehdä mitään. Tänään saa ainoastaan nukkua. Joten päivän teeman mukaisesti oikaisen sohvalle, otan rakkaan koiran kainalooni ja alan katsoa jotain tylsää leffaa. Ehkä aloitan huomenna, ja teen jonkun pienen asian pois päiväjärjestyksestä. Ehkä.

Perfektionistin kirje itselleen

Hääsuunnittelijani laittoi sähköpostia: “Meillähän on kaikki niin hienosti paketissa tässä vaiheessa, että ollaan jo voiton puolella!” Voin mielessäni kuvitella sen iloisesti sirkuttavan äänen, millä hän tämän lauseen ilmaisisi, jos hän olisi puheyhteydessä kanssani.

Varmasti meillä on asiat ihan hyvällä mallilla siinä mielessä, että vihkijä on, paikka on, menu on, DJ on, meikkaaja on, yksi esiintyjä on, kutsut ovat lähteneet, kakkumaistiaiset ovat tulossa, puku valmistuu hiljalleen ja häät ovat vasta marraskuussa.

Vaikka kuinka listaisin jo tehtyjä asioita, ja vaikka kuinka ajattelisin, että aikaa on, niin kaikesta tästä huolimatta minun sisälläni velloaa hirveä paniikki. Pelkään ajan loppuvan. Pelkään kaiken kaatuvan. Pelkään katastrofia, mitä ei välttämättä ikinä edes tule!

Tiedän olevani perfektionisti, mutta minusta tuntuu, että perfektionismi on lievä ilmaisu minun kohdallani. Olen alkanut epäillä vahvasti, että minulla olisi vaativa persoonallisuus, sillä tämä perfektionismi ja jatkuva täydellisyyden hakeminen menee minulta jo totaalisen yli, että se haittaa jokapäiväistä elämää. Stressaan ja huolehdin jatkuvasti asioista, mitkä menevät omalla painollaan ja mistä ei olisi tarvetta stressata. Kaiken tämän lisäksi minulla on kohtuuton kontrollin tarve, mikä tekee delegoinnin hankalaksi myös silloin, kun olen itse niin uupunut, etten jaksaisi suorittaa mitään.

Siksi kirjoitan nyt itselleni pienen kirjeen.

Hei, Satu!

Tiedän, että olet ollut väsynyt. Olet ollut täysin uupunut oikeastaan koko tämän kuluneen vuoden. Siksi haluaisinkin muistuttaa sinua seuraavista asioista.

Myös muut osaavat hoitaa asioita. Sinä VOIT tarvittaessa delegoida hyvällä omallatunnolla tehtäviä muille. Sinun ei tarvitse hoitaa kaikkea itse. Avun pyytäminen ei ole väärin.

Kaiken ei tarvitse aina olla täydellistä. Joskus riittää se, että suoritus on tehty hyvin. Joskus taas jopa se tyydyttävä suoritus riittää. Mikäli asia jää kalvamaan mieltä, suoritusta voi myöhemmin parantaa.

Myös häistä tulee hyvät! Sinulla on apunasi hääsuunnittelija ja paljon ystäviä, jotka auttavat sekä ennen häitä että hääpäivänä. Haluat hääpäivästäsi täydellisen. Se, että järjestät erilaiset, itsesi näköiset häät, tarkoittaa jo itsessään sitä, että niistä tulee täydelliset. Mikäli joku vieras on sitä mieltä, että ainoat oikeanlaiset häät ovat maaseudulla, vanhassa navetassa vietetyt juhannushäät kera mansikkakakun ja morsiamen ryöstön, se on hänen mielipiteensä. Hajotkoon hän siihen. Pääasia, että SINÄ muistat omat hääsi juuri sellaisena päivänä kuin sinä sen halusit viettää.

Aikaa on. Se ei lopu kesken. Vaikka et olisikaan saanut tehtyä kaikkea tämän viikon aikana, se ei haittaa. Opiskelusi alkavat vasta elokuun lopulla. Tässä on vielä reilu kuukausi aikaa saada opintoihin liittyvät asiat hoidettua. Sinä ehdit kyllä! Häät ovat vasta marraskuussa, joten siihen vasta aikaa onkin.

Ja muista, että jokaisesta kurssista ei tarvitse saada sitä kiitettävää arvosanaa. Hyväkin riittää! Ja koska sitä aikaakin on, niin kaikkea ei myöskään tarvitse opiskella samalla kertaa. Voit aivan hyvin jättää joitain suorituksia myöhempiin vuosiin. Et ole vielä edes neljääkymmentä, joten eläkepäivät eivät kolkuttele vielä moneen vuosikymmeneen ovella. Sinulla on nyt jo enemmän suoritettuja yliopistollisia opintokokonaisuuksia kuin monella muulla. Eikä sinun tarvitse opiskella joka ikistä oppiainetta, mitä Suomen yliopistot tarjoavat. Joskus se vähempikin riittää.

Tälle päivälle ei ole mitään ohjelmaa. Nyt minä määrään sinut luopumaan kaikesta. Luopumaan stressistä ja kontrollista. Annat olla. Olet vain. Et tee ruokaa, vaan tilaat sen joko Pizza Onlinesta tai Sushipandasta. Istut sohvalla, pidät vaikka Frasier-maratonin ja lähetät avomiehesi kauppaan hakemaan sinulle kylmää siideriä. Rapsutat koiraa etkä ajattele mitään. Et suunnittele mitään. Unohdat häät, unohdat opiskelut. Unohdat kaiken!

Terveisin, Sinä.