TUSKAAPASKAA!!!!!!!!

Tänään Helsingin Suvilahdessa moshataan oikein kunnolla, kun Tuskan ensimmäinen päivä on koittanut. Kaikki muut kyllä moshaavat, paitsi minä. Minä istun Turussa, Aurajokirannassa sijaitsevan kerrostalokolmioni sohvalla, ja tuijotan tyhjyyteen.

Ärsyttää ja vituttaa niin paljon, että voisin melkein itkeä. Tyhmä masennus! Ja vielä tyhmempi unettomuus. Ilman teitä minullakin olisi voimia olla muiden mukana moshaamassa, nauttimassa elämästä ja hyvästä musiikista. Mutta koska te päätitte tulla mukaan kuvioihin, ja päätitte jäädä vähän pidemmäksi aikaa, niin teidän takianne nyt sitten missaan tämänkin huvin. Haistakaapa vaikka paska. Elämäni on teidän takianne yhtä tuskaa, ilman Tuskaa. Voiko olla mitään epäreilumpaa?

Tuskassa vuonna 2015. Se oli elämäni paras Tuska!

Kaiken hyvän päälle postiluukusta pamahti kirje, mikä ensin sai silmäni hetkeksi loistamaan, kunnes luin kirjettä pidemmälle. Sen jälkeen intoni sammui, ja tilalle tuli epätoivo, ahdistus ja argh-elämys. Kirje tuli Turun yliopistolta.

Siinä toivotettiin minut tervetulleeksi opiskelemaan kasvatustieteelliseen tiedekuntaan, kerrottiin tulevan opiskelijatuutorini nimi ja esiteltiin tulevan tutkintoni rakenne. Sen lisäksi minulle kerrottiin, mitä pitää tehdä ennen opintojen alkua. Minun pitää käydä paikan päällä näyttämässä alkuperäiset todistukset, joiden pohjalta olen hakenut opiskelemaan. Koska minun on mahdollisuus valita pääaineeksi joko kasvatustiede tai erityispedagogiikka, minun pitää ilmoittaa, kumman haluan pääaineeksi. Minun pitää myös ilmoittaa, mitä kaikkia jo suoritettuja opintoja haluan hyödyntää tulevassa tutkinnossani. Tietenkin minun pitää vielä ilmoittautua läsnäolevaksi ensi lukuvuodelle ja maksaa ylioppilaskuntamaksu. Tämä tarkoittaa myös opiskelijakortin tilaamista.

Voi joulupukin pallihiki sentään! Olen niin uuvuksissa, että hädin tuskin jaksan vessaan raahautua. Ja nyt minun pitäisi vielä tehdä tällainen lista kaikenlaisia juttuja ihan vain siksi, että sain opiskelupaikan! Tekisi mieli vain hautautua peiton alle, alkaa itkeä ja peruuttaa koko opiskelupaikka. Miksi pitää nähdä näin hemmetisti vaivaa? Eikö se nyt vain riitä, että olen ilmoittanut ottavani opiskelupaikan vastaan ja olen siitä erittäin onnellinen? Haistakoot pitkän pökäleen.

Sen minä sentään tiedän, kumman haluan pääaineeksi: Erityispedagogiikan. En vain millään jaksaisi ilmoittaa asiasta mihinkään. No, onhan tässä ihan ruhtinaalliset kaksi viikkoa aikaa tehdä moinen ilmoitus.

Tänään parvekkeella Tuskan sijaan. Tuskan näkee
jo naamasta.

Jos jotain opin viime vuoden aikana, kun opiskelin valmentajaksi, niin sen, että kaikkein paskimpaankin päivään mahtuu edes yksi hyvä asia. Se vain pitää löytää. Minun ei hirveästi tarvinnut kaivaa, että löysin oman hyvän asiani näiden tuskaisten tuntien ajalta. Itä-Suomen yliopiston Moodle lähetti minulle sähköpostia, että terveyspalvelut ja sosiaalityö-kurssin arvosana on tullut. Vihdoin ja viimein! Sen piti tulla jo ennen juhannusta. Ja minä kun luulin, että vain hämäläiset ovat hitaita…

Ja siellähän se arvosana komeili: Kiitettävä.

Yritin tilata opintosuoritusotetta, mutten löytänyt mitään ohjetta sen tilaamiseen. Haistakoon vaikka paskan. Hekin! Tänään on aika moni saanut haistaa paskan. Soitan kansliaan ensi viikolla ja kysyn, miten sen virallisen todistuksen voi tilata, ja miksei siitä ole voitu laittaa selkeitä ohjeita mihinkään. En, onneksi, tarvitse sitä todistusta mihinkään, ainakaan tämän viikonlopun aikana.

Etäopintojen kulta-aika

Kyllä huomaa, miten tämä hallituksen suunnittelema suomalaisen koulutuksen alasajo ylettää pitkät, karvaiset kouransa myös korkeakouluihin!

Käydään vasta kesäkuuta, eivätkä opintoni ole lähelläkään alkamista. Silti olen suunnitellut intoa vinkuen, mitä kaikkea aion opiskella sivuaineena. Eihän minulla niitä sivuaineita filosofian maisterin tutkinnonkaan aikana ollut kuin kahdeksan. Ja pääaine siihen päälle. Tällaista se sitten on, kun kaikki kiinnostaa.

Eräs sivuaine, mitä olen vakaasti harkinnut itselleni, on työ- ja organisaatiopsykologia. Sitä ei voi opiskella Turun yliopistossa, mutta Turun kesäyliopisto kyllä järjestää kyseisestä oppiaineesta perusopinnot. Perusopintokokonaisuutta hallinnoi Itä-Suomen yliopisto, mikä on minulle jo tuttu opinahjo lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi-opintokokonaisuudesta.

Turun kesäyliopistossa työ- ja organisaatiopsykologian perusopinnot maksavat 450 euroa. Kävin läpi joka ikisen kurssin, mikä perusopintoihin kuuluu. Vain yhdessä näistä kursseista on tarjolla kahden illan verran lähiopetusta, ja kaikki muut suoritetaan itsenäisesti nettiluentoja katsomalla ja kirjallisuutta lukemalla.

Itä-Suomen avoin yliopisto tarjoaa precis saman opintokokonaisuuden verkko-opintoina hintaan 250 euroa.

Miksi ihmeessä maksaisin 200 euroa ylimääräistä siitä ilosta, että saan vaivaiset kaksi lähiopetuspäivää, mitä en verkko-opintojen aikana saisi? Kerrassaan naurettavaa. En todellakaan aio maksaa tuollaisia summia, jos kerran saan täysin saman opetuksen jostain muualta halvemmalla. 200 euroa on sen verran iso raha, että sen eteen vaadin enemmän lähiopetusta ja ohjausta kuin kaksi vaivaista kertaa. Opiskelu avoimissa ja kesäyliopistoissa on siis edelleen täysin saman hintaista kuin aikaisemminkin, mutta lähiopetus on resurssien vuoksi lopetettu lähestulkoon kokonaan. Kaikki opetus tapahtuu verkossa, etänä.

Minua tämä ei, itse asiassa, hirveästi haittaa, sillä minä pystyn kyllä suoriutumaan etäopinnoista. Itse koen, että etäopinnot ovat minulle jopa parempi vaihtoehto, sillä se mahdollistaa opiskelun juuri silloin, kun itselle parhaiten sopii, ja siihen kellonaikaan, kun itsellä on vireystila parhaimmillaan. Kaikkia etäopiskelu ei kuitenkaan palvele. On olemassa niitä opiskelijoita, jotka tarvitsevat opinnoissa menestyäkseen sen lähiopetuksen, ohjauksen ja opettajan, jolta kysyä neuvoja.

Jännityksellä odotan, millaista mahtaa olla tutkinto-opiskelijan elämä 2010-luvun Suomessa. Onko se samanlaista kuin 90-luvun lopun, 2000-luvun alun tutkinto-opiskelijan elämä? Saanko minä samanlaista, yhtä tasokasta yliopisto-opetusta nyt kuin mitä sain silloin ensimmäisellä kerralla? Vai onko myös tutkinto-opiskelu muuttunut enemmän ja enemmän siihen, että kaikki tehdään itsenäisesti? Saan näihin kysymyksiin vastauksen parin kuukauden kuluttua.

Siihen kysymykseen, missä ja miten aion suorittaa työ- ja organisaatiopsykologian opinnot, sain vastauksen jo tänään. Eli Itä-Suomen yliopisto, here I come again!

Glada vappen!

Vappu on vietetty. Krapula on kärsitty. Ylioppilaslakki on laitettu takaisin laatikkoonsa odottamaan ensi vuotta.

Tämä vappu oli siitä poikkeuksellinen, että ymmärsin itsestäni monta asiaa. Ihan ensiksi, ymmärsin, vihdoin ja viimein, sen, etten ole enää 20-vuotias. Vappubileet tupaten täynnä olevassa yökerhossa, missä on vain kaksi vessaa, eivät välttämättä enää sovellu nopeasti neljääkymppiä lähestyvälle ihmiselle. Noin muuten pidän kyseisestä yökerhosta ja sen rennosta tunnelmasta, ja aion kyllä käydä siellä jatkossakin. Mutta haluanko viettää tällaiset juhlapäivät, mitkä taatusti vetävät porukkaa juhlimaan, hikisessä yökerhossa? En ole siitä niin varma. Ehkä ensi vapun vietän kiltisti kotisohvalla, koiraa rapsutellen, ja katsoen jotain aivotonta piirrettyä elokuvaa. Menen baariin sitten sellaisena viikonloppuna, jolloin väkeä ei ole niin paljon liikenteessä.

Toiseksi ymmärsin, jälleen kerran, sen, että minulla todellakin ON se selkävaiva, enkä pysty kävelemään pitkiä matkoja. Kyllähän minä tämän tiesin, mutta se pääsee aina välillä unohtumaan. Liian pitkän taksijonon takia päätimme kävellä kotiin, ja vaikkei kotimatka Kauppatorilta ole mitenkään erityisen pitkä (vain pari kilometriä), se on kuitenkin sen verran pitkä, että viimeiset 200 metriä sain väkisin raahata rujoa ruumista perässäni, jotta olisin päässyt kotiin. Milloinkohan opin, etten vain kykene selkäni takia kävelemään tuota matkaa enää? En ilmeisesti ikinä.

Kolmanneksi, olen, lopultakin, alkanut rentoutua. Olen pystynyt olemaan tänään melkein koko päivän ajattelematta mitään opiskeluihin tai mihinkään muuhunkaan liittyvää. Vedin monen tunnin päikkärit koira kainalossani ja avomieheni toisessa, ja sen jälkeen olen istunut koko illan sohvalla katsoen National Geographicia. Kävin kyllä sekä Itä-Suomen yliopiston että Alfa Partnersin Moodlessa katsomassa, oliko sinne tullut mitään, ja olihan tullut, molempiin, vapusta huolimatta. Kävin lukemassa tuotokset, mutta siinäpä se tämän päivän opiskelun anti sitten olikin. Itse en ole varsinaisesti tehnyt mitään minkään asian eteen.

Huomenna alkaa uusi viikko, arki palaa ja viimeinen opiskelukuukausi käynnistyy. Tässä kuussa minusta tulee ihan virallisesti valmentaja. Koska etätehtäviä ei enää ole tehtävänä, ja kaikki avoimen yliopiston kurssitkin on suoritettu, voisin ihan vain ajakulukseni katsoa, onko vielä jotain sellaista harjoitusta, mitä voisin tehdä jonkun asiakkaan kanssa. Saisin tämän pitkän toukokuun kulumaan hieman nopeammin, kun on jotain mukavaa tekemistä.

Impulssiostoksista terveyspalveluihin

Tänään on se päivä! Tätä on odotettu ja kauan. Tänään nimittäin aukeaa lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi-kokonaisuuden viimeinen kurssi, saan siihen, vihdoin ja viimein, ohjeistuksen ja pääsen suorittamaan sitä. Tämän jälkeen on tämäkin opintokokonaisuus valmis.

Kurssilla on hirveä nimi: Terveyspalvelut ja sosiaalityö lapsen, nuoren ja perheen tukena. Aihe on tuttu oman elämän kautta, työn kautta ei niinkään. Koska olen muistakin kursseista saanut hyvät arvosanat, uskon selviäväni tästäkin. Kunhan pääsen ensin vilkaisemaan niitä kurssin suoritusohjeita.

Kello on 10.15. Aukaisen Moodlen. Ei mitään. Ilmeisesti Itä-Suomessa kello ei ole vielä niin paljoa, että ohjeistusta oltaisiin laitettu sinne. Eipä se mitään, tänään on paljon tekemistä, joten hyppään autoon ja lähden hoitamaan asioita siksi aikaa, kun odotan ohjeistusta tulevaksi nettiin.

Postissa on ruuhkaa. Eikä ole edes joulu! Minulla on tärkeä pikakirje postitettavana. Huomaan odottaessani hyllyllä oravakortin. Hymyilen, kun ajattelen, miten hieno kutsukortti tuo olisi häihin. Minun on pakko saada kortti mukaani.

Käväisen samalla Citymarketissa, kun kerran sinne asti olen ajanut postittamaan tuota pikakirjettä. En tarvitse montaakaan asiaa, joten kauppakierros sujuu nopeaan. Kassojen vieressä on kauniita ja hyväntuoksuisia kukkakimppuja. Olen niin hyvä tyyppi, että olen ansainnut kukkia itselleni. Otan yhden kimpun matkaani.

Citymarketista matka jatkuu Mustiin ja Mirriin. Koira tarvitsee treeninameja. Paitsi että Kaunon suosikkeja, kananameja, ei ole! Joudun tyytymään toisenlaisiin nameihin. Mustekalan muotoiset hammasnamit ovat alennuksessa. No, täytyyhän koiralle mustekaloja saada! Otan niitä kaksi. Huomaan myös aivan ihanan uuden pehmolelun: Vyötiäisen! Jokaisella koiralla pitää olla oma vyötiäinen.

Palaan takaisin autoon kassieni kanssa ja pohdin, tekevätkö nentit joskus impulssiostoksia, vai onko se vain meidän addien etuoikeus.

Palaan kotiin. Niin, minunhan piti vain postittaa kirje, hakea pari tölkkiä maitoa ja niitä koulutusnameja. On siinä avomiehelle selittämistä, taas kerran.

Avaan tietokoneen ja kurkistan Itä-Suomen yliopiston Moodleen. Kappas, tehtävät ovat tulleet! Melkein pyörryn, kun näen tehtävänannon:

1. Kuuntele luennot. (Voi nyt Venäjä, onko näitä pakko kuunnella, ellei jaksa? Ja yksi luento tulee nettiin vasta 15.4. Miksi? En voi kuitenkaan tehdä kaikkia näitä tehtäviä ilman sitä puuttuvaa luentoa.)
2. Seuraa mediaa ja etsi sieltä uutisia liittyen terveyspalveluihin ja sosiaalityöhön. (Aha. Pitäisikö tässä oikein uutisiakin alkaa seurata? Tehtävä ei kuulosta erityisen vaikealta, mutta se kuulostaa työläältä, jos niitä uutisia pitää alkaa kunnolla kaivella.)
3. Kirjoita 10 sivun essee. (No, tässä olen hyvä, paitsi että esseen eräs pakollisista lähteistä on puuttuva luento. Juurikin näin!)
4. Tee itsearviointi. (Miksi näitä pitää aina tehdä?)

Mikä vika olisi vain siinä 20 sivun esseessä? Miksi pitää tehdä näin moniosainen tehtävänanto?

Yksi kurssin ehdottomia hyviä puolia on se, että suurin osa pakollisista kirjallisista lähteistä on netistä löytyviä artikkeleja sekä lainsäädäntöä, mikä löytyy, “ylläri-pylläri”, myöskin netistä! Minun ei siis tarvitse välttämättä lähteä penkomaan kirjaston saloja saadakseni suoritettua tämän kurssin. Täytyy ensin tutustua lähdemateriaaliin ja mikäli se ei riitä, sen jälkeen sitten suoriutua kirjastoon. Onneksi varsinaisia kirjoja ei runsaan lähdemateriaalin seasta löydy kuin kolme.

Eli nyt sitten pitäisi, jälleen kerran, istua koneen ääressä kuuntelemassa nettiluentoja. Tänään en kyllä aloita! En jaksa. Sitä paitsi, koira kaipaa huomioita ja haluaa, että leikin hänen ja uuden vyötiäislelun kanssa. Taisi olla erittäin hyödyllinen ostos, tämä impulssiostos.

Odotusta aina Ragnarökiin asti

Viikko vielä töitä, sitten talviloma. Muutenhan voisin viettää koko talviloman tehden puuttuvia kursseja, mutta matkassa on tällä kertaa vähän liian monta tekijää. Ensinnäkin, sulhasestani on tulossa virallisesti avomieheni, ja meidän pitää muuttaa hänen tavaransa. Se vaatii aikaa. Toiseksi, miten ihmeessä suoritan mitään kursseja, kun en ole joko saanut ohjeistusta kurssien suorittamiseen tai jos ohjeistus on, niin sitten ei ole kurssin vaatimia kirjoja. Alan jo ajatella, että Karmalla on tässä hommassa syyläiset näppinsä pelissä.

Lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi-opintokokonaisuus on, edelleen, yhtä kurssia vaille valmis. Laitoin Itä-Suomen yliopistoon kurssista vastaavalle henkilölle ystävällisen sähköpostin (kyllä, minä osaan laittaa myös ystävällisiä sähköposteja, uskokaa tai älkää), missä tiedustelin kurssin alkamisaikaa. Postin laitoin jo viime viikolla, mutta vastauksen sain vasta tänään: “Kiitos viestistäsi! Opintokokonaisuudesta tulee ohjeistus lähempänä kurssin alkua.” Öh. Aha. Tämä ei nyt vastannut ollenkaan siihen varsinaiseen kysymykseen, minkä esitin, sillä kysyin sitä, milloin se himputin kurssi nyt sitten oikein on alkamassa. Ragnarökiinkö asti tässä pitää odotella? Olisi todella mukavaa saada tämä opintokokonaisuus valmiiksi, mutta se on täysin mahdotonta, koska tästä yhdestä puuttuvasta kurssista ei saa sitä ohjeistusta, eikä näköjään aikatauluakaan.

Koska en tunnu saavan Psykiatria-kirjaa mistään muualta kuin kirjaston käsikirjastosta, eikä minulla ole yksinkertaisesti aikaa lähteä moneksi tunniksi kirjastoon istumaan ja tekemään esseetä, päätin odottaa kliinisen psykologian kurssin viimeisen oppimistehtävän kanssa siihen asti, että saan “jostain” tämän kirjan käsiini. Muut oppimistehtävät olen tehnyt jo aika päiviä sitten, mutta koska tuota yhtä kirjaa en tunnu saavan, en sitten mitenkään, niin olkoot. Teen tuon viimeisen tehtävän pois sitten joskus, kun saan kyseisen kirjan. Tätä menoa tuo kurssi tulee suoritettua vasta Ragnarökin jälkeen.

Ja koska psykologian perusopinnoista ei sitten puutukaan suorittamatta muuta kuin tutkimusmenetelmien kurssi, päätin, että siitä voisi olla hyvä jatkaa. Siihen kuuluu luentojen lisäksi kaksi teosta pakollisina lähteinä. Molemmat löytyvät Jyväskylän yliopiston kirjastosta e-kirjoina. E-kirja on minulle aina kakkosvaihtoehto, sillä käytän opiskellessani paljon alleviivauksia sekä myös post-it-lappuja, mitä liimailen kirjojen sivuille. Tämä taktiikka ei ehkä sovi kaikille, mutta minua se auttaa muistamaan paremmin, mistä kohdasta piti mitäkin ottaa viitteeksi, ja löydän myös etsimäni paljon nopeammin, kun olen merkinnyt eri kohdat erivärisillä post-it-lapuilla.

Kirjat löydän Jyväskylän yliopiston kirjaston nettisivuilta helposti. Täysin vaivatta en saa ladattua ensimmäistä kirjaa, sillä ensin pitää asentaa jotain himputin lukuohjelmia koneelle. Mutta ohjelman lataamisen jälkeen saan ensimmäisen kirjan auki. Hyvä. Nyt minulla on kuukausi aikaa käyttää tätä kirjaa, eikä tarvitse kärvistellä Turun kaupunginkirjaston lainausjonossa.

Alan ladata toista kirjaa. Ihan ensiksi, se tarvitsee eri lukuohjelma. Voi helvetti! Sen jälkeen, kun tästä ongelmasta on päästy, ja pääsen lainaamaan kirjaa, ohjelma kysyy, kauanko haluan, että kirja on lainassa. Vaihtoehdot ovat yhdestä vuorokaudesta kolmeen. Voi nyt Karma, perkele! En minä siihen kirjaan ehdi TÄNÄÄN tutustua, enkä muuten ehdi huomennakaan, sillä olen lupautunut mennä puhumaan ammatillisesta erityisopetuksesta erääseen tilaisuuteen. Minulla ei, todellakaan, ole seuraavaan kolmeen päivään tasan minkäänlaista mahdollisuutta istua rauhassa koneella, lukea ja kirjoittaa oppimistehtävää. Ehkä lainaan sen sitten uudestaan sen jälkeen, kun laina-aikani on umpeutunut. Kolmen päivän laina-aika kuulostaa korviini täysin naurettavalta.

Olen jo valmiiksi ärsyyntynyt siitä, että toisen kirjan laina-aika on naurettavan lyhyt, ja joudun jatkuvasti hakemaan kirjan uudestaan lainaksi. Sen jälkeen, kun alan tutkia tarkemmin kurssin tehtävänantoja, ärsyynnyn vielä enemmän. Tehtävänannot on annettu jotenkin niin epämääräisesti, että oravaiset ADHD-aivoni joutuvat oikeasti pohtimaan, mitäköhän tässä nyt oikeasti sitten halutaan, että minä teen. Kolmesta oppimistehtävästä vain yhden ohjeistus on sellainen, että ymmärrän kertalukemalta, mitä opiskelijoilta vaaditaan. Muut ovat niin epämääräisiä, etten ole laisinkaan varma, olenko ymmärtänyt tehtävänantoa ollenkaan oikein. Ja minä vihaan tehdä tarkentavia kysymyksiä!

Kuulostaa tässä vaiheessa siltä, että olen ihan kypsä kaikkeen mahdolliseen. Ei, en ole. Takanani on suhteellisen huono ja väsyttävä työpäivä (niitä tulee aina välillä jokaisessa työssä ja jokaisessa ammatissa), minua ärsyttää todella paljon opintojen etenemisen hitaus johtuen lähdekirjallisuuden puutteesta ja puuttuvista tehtäväohjeista sekä siihen vielä päälle se, etten saa selkoa niistä ohjeista, mitä minulle on annettu tutkimusmenetelmäkurssilla.

Tänään ei ole hyvä päivä, joten tänään ei ehkä kannata tehdä sen enempää, vaikka toisen lähdekirjan laina-aikaa kuluukin koko ajan. Jos teen tänään jotain, kiukusta kireänä, lopputuloksena on pelkkää paskaa. Tänään ainoa asia, mitä teen, on se, että lähden kunnon hikilenkille koiran kanssa ja puran kaiken väsymykseni ja ärtymykseni lenkin aikana. Ja koska huomenna en ehdi tehdä mitään, jatka keskiviikkona siitä, mihin jäin.

Opiskeluelämäni aakkoset

Monessa blogissa on pohdittu omaa elämäänsä eri aakkosten avulla. Ja koska minä olen huippumuodikas ihminen - onhan minulla sentään muotisairaus, ADHD, ja kaikkea (huomatkaa kommentin sarkastisuus) - niin päätin olla tässäkin asiassa muodikas, ja tehdä omat aakkoseni! Mutta koska tämä blogini on oppimispäiväkirja, päätin toteuttaa tämän aakkoshaasteen opinnoistani. Tällaisia asioita tähän opiskeluaikaiseen elämääni on liittynyt:

Alfa Partners Academy

• Opinahjo, missä suoritan sekä eläinavusteisen että neuropsykiatrisen valmentajan opintojani.

Blogi

• Opintojeni aika alkuvaiheessa päätin pistää pystyyn oppimispäiväkirjablogin, mihin voin purkaa opintoihin liittyvät turhautumat, jakaa onnistumiset, pohtia etenemistäni, raportoida tekemistäni oppimistehtävistä jne. Ajan myötä blogi on “hieman” paisunut, ja täällä on paljon muutakin, alkaen Kauno-aiheisista runoista aina nepsy-tietouteen. Hupsista saatana…

Coca-cola

• Koska en juo kahvia, ja pitkät opiskelupäivät ja -illat vaativat jaksamista, minusta on tullut cokiksen suurkuluttaja.

Downshifting

• Aikaisemmin ajattelin tämän termin olevan pelkkää keski-ikäisten toimistopomojen hömppää, mutta nyt olen alkanut ymmärtää, että jokainen meistä tarvitsee joskus rennompia ranteita ja rauhallisempaa otetta asioihin.

Essee

• Näitä on kirjoitettu “ihan vain muutama” tässä kuluneen syksyn aikana. Ja keväälle on vielä monta tiedossa!

Facebook

• Olen saanut pidettyä yhteyttä opiskelukavereihini Facebookin välityksellä lähipäivien ulkopuolella, ja saanut myös vertaistukea opintoihin liittyen.

Google

• Opiskelijan paras kaveri.

Hyperfokusointi

• Oikeanlainen musiikki taustalle, muuten rauhallinen talo, eikä mene kauaakaan, kun olen täydellisessä keskittymisen tilassa, ja saan ihmeitä aikaan.

Itä-Suomen yliopisto

• Tänne suoritan yhtä opintokokonaisuutta, mistä puuttuu vielä yksi kurssi suorittamatta. Senkin olisin jo suorittanut, jos ohjeistus vain olisi tullut… Mur.

Jyväskylän yliopisto

• Tänne suoritan toista opintokokonaisuutta verkko-opintoina. Olen vasta aloittanut, joten olen saanut vain yhden kurssin kokonaan valmiiksi.

Koira-avusteisuus

• Olen opintojeni aikana oppinut erityisen paljon koira-avusteisesta toiminnasta sekä koulutuksessa että kuntoutuksessa.

Lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi

• Perusopintokokonaisuus, mistä puuttuu enää yksi kurssi suorittamatta.

Motivaatio

• Opiskelumotivaationi on erittäin kova, ja on ollut koko ajan. Minulla on kova halu tulla hyväksi valmentajaksi.

Neuropsykiatriset häiriöt

• Olivathan ne tuttuja jo ennestään, mutta tässä opintojen aikana ovat tulleet tutummiksi vielä monipuolisemmin.

Oppimistehtävä

• Niitä on tehty pitkin syksyä, ja vielä keväällekin on muutama jäänyt.

Psykologia

• Tämän perusopintokokonaisuuden aloitin juuri. Ensimmäinen kurssi on valmis, toista aloitettu.

Qwerty

• Esseiden ja oppimistehtävien yhteydessä olen kiittänyt luojaani siitä, että olen joskus nähnyt sen vaivan, että olen opetellut tämän meidän Qwerty-näppäimistömme erittäin hyvin ulkoa, ja osaan kirjoittaa nopeasti, katsomatta näppäimistöön.

Raha

• Nämä opintoni eivät ole ihan ilmaisia, joten euroja on palanut enemmän kuin parisuhde kestää tämän opintomatkani aikana.

Samppanja

• Esseet ja oppimistehtävät sujuvat huomattavasti paremmin, kun niitä alkaa kirjoittaa parin samppanja-lasillisen jälkeen.

Tupakkatauot

• Näitä tarvitaan säännöllisin väliajoin, jotta opiskelu sujuisi.

Univaje

• Kun sitä herää hyperfokusaatiotilastaan kahden aikaan yöllä ja tajuaa, että seuraavana päivänä on kasin aamu töihin, alkaa univajetta kertyä.

Valmentaja

• Se minusta olisi tarkoitus tulla tämän kevään jälkeen.

Word

• Helpottaa huomattavasti opiskelua, kun on kunnon ohjelma, millä tekstiä kirjoittaa.

X-tekijä

• Vaikka olisi miten varautunut mihin, aina tulee joku x-tekijä kuvioihin, mikä pilaa suunnitelmat ja häiritsee opintoihin keskittymistä.

Yksinolo

• Ehdoton silloin, kun haluan todella keskittyä esseiden ja oppimistehtävien kirjoittamiseen.

Zombie-olo

• Useammin kuin kerran koettu olotila pitkien lähipäivien ja pitkien kirjoitusrupeamien jälkeen.

Åbo

• Rakas kotikaupunkini, missä näitä opintoja suoritan.

Ärrimurri

• Väsyneenä ja univajeisena, kun X-tekijä päättää tulla häiritsemään, saattaa tulla ärrimurri käymään.

Örinä

• Zombie-olon aikana esiintyvä kommunikaatiomuoto, kun ei univajeisena kykene enää muunlaiseen kommunikaatioon.

Valmis, vaikka paskaa tulikin

Sain jotenkuten selätettyä osan päivällä tuntemastani väsymyksestä. Löysin sen verran energiaa jostain aivojeni uumenista, että pystyin myöhemmin illalla tekemään loppuun sen, minkä olin aloittanut, eli kehityspsykologian vertaisarvioinnin. Kirjoitettavaa oli todellakin sen yhden A4:n verran, ei sen enempää, mutta väsyneenä yksi rivi saattaa olla liikaa vaadittu.

Kuten olette varmasti huomanneet, olen erinomainen oman itseni ja oman osaamiseni dissaaja. Ajattelen aina kirjoittaneeni paskan esseen enkä ole ikinä mihinkään tyytyväinen. Silti minulla komeilee Itä-Suomen yliopiston Weboodissa komea rivi erinomaisia arvosanoja (ellei oteta lukuun sitä yhtä typerää tenttiä, mistä sain arvosanaksi pelkän hyvän). Tämä kehityspsykologian kurssi meni kuitenkin niin älyttömän huonosti, että tästä kurssista tulee kaikkien osien kokonaisarvosanaksi taatusti korkeintaan se hyvä. Ihan turha edes odottaa erinomaista! Sen verran meni penkin alle.

Kurssiin kuului yksi, ainoa essee, ja se meni, omasta mielestäni, ihan hyvin. Myöskin tekemäni videoesitelmä oli ihan jees, vaikka se olisi voinut mennä paremmin. Suurimmat ongelmat tulivat vastaan siinä, että esitelmä sai olla vain tietyn pituinen, enkä minä osaa tiivistää. Uskoin kuitenkin saaneeni tärkeimmät asiat videolle.

Tämä vertaisarviointi oli tehtävänä niin käsittämättömän outo, että toivon todellakin opettajan luopuvan siitä. En tajunnut tehtävän ideaa alkuunkaan! Sain minä sinne tekstiä ja vielä jopa enemmän kuin mitä vaadittiin, mutta tekstin laatuun en ole erityisen tyytyväinen.

Vaikka en ole erityisen kiinnostunut kehityspsykologiasta enkä koe sen olevan ominta alaani, olisin silti halunnut suorittaa kurssin hyvin ja saada siitä hyvän arvosanan. Nyt en ole laisinkaan varma, tulenko pääsemään edes koko himputin kurssia läpi! Olen suhteellisen pettynyt, en pelkästään itseeni ja omaan suoritukseeni, mutta myös kurssiin ja sen suoritustapaan.

Nyt se on kuitenkin valmis!

PS. Sain, vihdoin ja viimein, tilaamani kirjan, Biological Psychology. Pääsen tekemään iki-ihanaa neuropsykologian kurssia! En malta odottaa.

Rekisterimerkintöjä

Käväisin äsken Itä-Suomen yliopiston Moodlessa. Tänään pitäisi tulla arvioinnit kahdesta esseestä, mitkä olen palauttanut jo marraskuussa. Esseet kuuluvat lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi-opintokokonaisuuteen.

Lasten ja nuorten sosiaalisen hyvinvoinnin ulottuvuudet-kurssin kohdalla lukee arvioinnin tilana edelleenkin: Ei arvioitu. Näemmä kurssista vastaava henkilö haluaa pitää minua jännityksessä. Toisaalta, onhan tässä vielä vuorokautta jäljellä, joten arviointi voi tulla hetkenä minä hyvänsä.

Oppiminen ja koulusuoriutuminen-kurssin kohdalla taas lukee mukava sana: “Arvioitu”. Kun klikkaan tarkempia tietoja, näen arvosanan. Mitään kommentteja tarkastaja ei ole jättänyt, mikä on siinä mielessä sääli, että otan mielelläni palautetta vastaan töistäni. Palautteet ovat hyvä keino oppia, miten asiat voisi tehdä paremmin (olettaen tietenkin, että palaute on annettu rakentavalla tavalla).

Arvosana saa, kommenttien puutteesta huolimatta, hymyn huulilleni: Erinomainen! En ollut erityisen tyytyväinen esseeseeni, ja pelkäsin jopa, etten tule pääsemään koko kurssia läpi. Nyt sain kuitenkin erinomaisen arvosanan. Toki arvosana voisi olla parempi, sillä se voisi olla kiitettävä! Olen kuitenkin tyytyväinen tähän, enkä todellakaan lähde suorittamaan kurssia tämän takia uudestaan.

Nyt on opintorekisterissäni uusi merkintä ja viisi uutta opintopistettä. Taas olen yhden kurssin lähempänä valmista opintokokonaisuutta.

Emmä tahro valittaa, mutku…

Stressi jatkukoon! Tai pikemminkin uusi kurssi Lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi-opintokonaisuudessa alkakoon! Tänään aloitin suorittamaan kokonaisuuden toista, ja myöskin viimeistä, luentokurssia. Aiheena on stressi- ja kriisitilanteet lapsuudessa ja nuoruudessa.

En pidä itseäni mitenkään poikkeuksellisen älykkäänä ihmisenä. Koen olevani ihan “normiälyinen”. Silti tänään minulle tuli olo, että olen näitä muita ihmisiä noin tuhat kertaa älykkäämpi.

Ihan ensin, ihmisillä oli ongelmia liittyen Moodleen ja lapsen biopsykososiaalinen kehittyminen-kurssin tenttituloksiin. Olemme saaneet kuukautta ennen koko opintokokonaisuuden alkamista erittäin, siis ERITTÄIN, selkokielisen ja yksityiskohtaisen ohjeistuksen siitä, miten kirjaudumme opiskelijaksi Itä-Suomen yliopistoon, minne kurssiarvosanat tulevat ja miten Moodlea käytetään. Ohjeet olivat askel askeleelta-tyyliin tehtyjä, ja koska jopa minä ymmärsin ne ohjeet ensi kerrasta, silloin ne todellakin olivat selkeitä! Muut ihmettelivät, miksei tenttituloksia näy Moodlessa. No koska siellä ohjeissa lukee aivan selkeällä suomenkielellä, että tenttitulokset tulevat weboodiin! Moodlessa ovat pelkästään ohjeet oppimistehtävien tekoon.

Sen jälkeen alettiin naputtaa siitä, kun ei niitä ohjeita ole siellä Moodlessa. No, kyllä ne siellä ovat, kun minä ne sieltä löysin! Ellet itse osaa käydä lukemassa sieltä, missä kohtaa ne tehtävät löytyvät, ja klikata hiirellä sitä kurssitehtävä-linkkiä, niin olet kyllä aivan väärässä paikassa. Kun sanoin palautteeni jo kummatkin oppimistehtävät, vanhat ämmät katsoivat minua alta kulmiensa, kiukkuisena. Onko se nyt minun vikani, jos olen heitä nopeampi ja osaan lukea ohjeet siitä, miten pääsen Moodleen?

Itseäni alkoi ärsyttää luennoitsijan puolesta jossain vaiheessa aivan hirveästi, kun ihmiset pommittivat tätä nuorta tyttöä kysymyksillä. Luennoitsija on jo alun alkaen sanonut, että hän ei tiedä opintokokonaisuudesta sen enempää. Hän ei hallinnoi sitä, hän vain vetää ne luennot, mitkä häneltä on tilattu. Hän ei tiedä Moodlesta mitään ja hän laittaa arvosanatkin suoraan Turun kesäyliopistolle, joka välittää ne Itä-Suomen yliopistolle. Hänellä ei ole edes tunnuksia Itä-Suomen Moodleen! Mistä hän voisi tietää vastaukset näihin kysymyksiin? Meinasin jo huutaa, että lakatkaa kiusaamasta luennoitsijaa ja soittakaa sinne Itä-Suomeen, kun kerran puhelinnumero on annettu. Sain hillittyä kieleni.

Ihan viimeinen niitti oli kesken luennon, kun eräs nainen alkoi inttää: “Voiko raskaana ollessa olla stressaantunut ilman, että itse huomaa sitä?” Huomasin luennoitsijan ilmeestä, ettei hän oikein älynnyt kysymystä ja sitä, että miksi näin helvetin typerä kysymys edes kysyttiin. Olimme puhuneet kaksi ja puoli tuntia stressistä, joten olisi pitänyt käydä jo selväksi, että jos ihminen on stressaantunut, niin hän kyllä huomaa sen itse monistakin eri asioista. “Mutta voiko kuitenkin olla niin, että olet tietämättäsi stressaantunut ja näin ollen aiheutat vaaran syntymättömälle lapsellesi?” Voi nyt kamelin kakka ja suutarin pallit! Miten kukaan voi olla näin tyhmä? Miten voi tulla yliopistokurssille kyselemään noin pirun typeriä kysymyksiä?

Kurssi on todella mielenkiintoinen ja luennoitsija on innostava. En vain jaksa mitenkään näitä muita kurssilaisia, joilla ei tunnu olevan minkäänlaista omaa ajattelukykyä. Alan olla sitä mieltä, että jos vielä joskus opiskelen tämän jälkeen jotain avoimessa yliopistossa tai kesäyliopistossa (vai pitäisikö sanoa, SITTEN kun opiskelen), teen ne opinnot verkko-opintoina, mikäli vain suinkin mahdollista. Pidän luennoista, sillä koen saavani enemmän luennoilla, mutta jos muu porukka on näin puusta pudonnutta, täysin uuvattia sakkia, niin en jaksa enkä kykene!

Tästäkö puusta lienevät pudonnen nuo helkkarin uuvatit?