Kankkunen, päivää!

Voi hyvä hevon pieru, tätä krapulan tasoa! Muisti taas sen oikean biologisen ikänsä ja muisti myöskin sen, miksi näin vanhat ihmiset eivät enää kisko skumppaa kaksin käsin, pullo toisensa jälkeen. I'm WAAAAAAAAAY too old for this shit.

Eilen oli Turku Pride. Tapahtuma, mikä on ollut minun ja hyvän ystäväni jokavuotinen perinne. Kipeä kinttuni esti kulkueeseen osallistumisen ja kaiken muun mahdollisen kivan päiväsaikaan. Illalla lupasin lähteä baariin, mikäli saan taksin ajamaan suoraan baarin oven eteen, en tanssi enkä joudu kävelemään muutenkaan yhtään ylimääräistä. Tämä sopi ystävälleni.

Aloitimme illan meillä. Ystäväni oli käynyt hakemassa tulomatkalla Vegånia-ruokafestareilta meille pari erittäin herkullista pizzanpalaa. Minulla olivat skumpat ja samppanjat jääkaapissa jäähtymässä. Söimme, joimme ja nauroimme. Ennen kaikkea joimme. Olin onnistunut tyhjentämään kaksi pulloa samppanjaa ja yhden pullon skumppaa siinä vaiheessa, kun taksi tuli kotiovemme eteen.

Taksi vei meidät Suxesiin. Kyseessä on paikallinen homobaari, missä olemme istuneet monet illat. Siellä on aina hyvä ja rento meininki. Saimme  - onneksi - hyvästä kohtaa istumapaikat ja jatkoimme kittaamista. Hieman vahvemmalla siiderillä, tietenkin. 

Seuraan liittyi tuttuja ja tuntemattomia, joiden kanssa juttu luisti välittömästi. Meillä oli aivan valtavan hauskaa, vaikka jouduimme jalkani takia vain istumaan pöydän ääressä, emmekä päässeet tanssimaan. Juttua riitti, ja naurua! Sekä sitä hieman tujumpaa siideriä.

Kello taisi olla kahden pintaa, kun klenkkasin baarin oven eteen pysäköineen taksin takapenkille. Olin niin helvetin päissäni, ettei mitään rajaa. Mieheni oli vielä hereillä, kun pääsin kotiin, ja hän naureskeli, että taisi vaimolla olla hauskaa. Naamani oli täynnä glitteriä, mitä joku tuntematon nainen oli laittanut minulle. 

Olen nukkunut suuren osan päivää tätä järkyttävää krapulaani pois. Huomenna pitäisi vielä mennä klenkkaamaan töihin! Saisin varmaankin jatkoa sairauslomalleni, mutta minun on yksinkertaisesti pakko mennä hoitamaan asioita, kuten hakemaan työpaikan avaimet sekä työpuhelin. Luovutin ne opintovapaani ajaksi takaisin, ja töiden teko on aika paljon helpompaa, jos pystyy avaamaan luokkien ovet. En viitsi jättää näin tärkeitä asioita viime tinkaan. 

Jalkani ei mennyt yhtään huonommaksi eilisen Priden myötä, mutta eipä se kyllä ihan hirveästi nivelsiteitäni parantanutkaan. Mutta kun Pride on kerran vuodessa vain!

Ehkä ensi kerralla muistan sen, etten ole enää 20-vuotias ja tarvitsen vähintään sen viikon toipuakseni kunnon känneistä.

Turku Food and Wine Festival - Perjantain tuskaisat tunnelmat

Lempeä merituuli hellii hiuksiani samalla, kun tulinen aurinko käristää vaaleaa ihoani. Ilma on kuuma kuin pirun paska ja otsastani valuu hikipisaroita. Vaikka tuuli puhaltaa, se ei tee tuskaista oloa yhtään helpommaksi.

Porukkaa on kuin pipoa ja lisää jengiä tulee porteista sisään jatkuvalla syötöllä. Kassoilla seisovat tytöt käyvät vartin välein täyttämässä vesipullonsa. Ei käy kateeksi heitä juuri nyt.

Minä taas hyörin ja pyörin pitkin Forum Marinumin pihaa viinilasi kädessäni, hiki persiissäni. Yritän etsiä kojua, missä tarjottaisiin jotain sellaista, mitä minä haluaisin juuri nyt maistaa. Tai muuten vain ostaa. Olen tullut ruoka- ja viinifestareille.

Festarialue on pieni, mutta värikäs. Ruokakojuissa palavat tulet iskevät tässä kuumuudessa vasten kasvoja sellaisella voimalla, että oloni on kuin Johanna Tukiaisella. Ruoka tuoksuu ja näyttää herkulliselta. Annokset vain ovat surkean pieniä. Parin suupalan kokoisia. Ja näistä suupaloista saa pulittaa sen kymmenen euroa per annos. Käyn syömässä alkupalan Kolatun juustovaunun tiskillä, mistä saa ilmaisia maistiaisia. Nämä maistiaiset ja pienenpieni mansikkasalaatti vatsassani saatan ehkä kyetä selviytymään tämän festarillaoloajan tarvitsematta enempää syötävää.

Viinikojuille on oma käytävänsä melkein sisätiloissa. Ei ihan sisällä, mutta melkein kuitenkin. Viileyttä viinikäytävä ei tarjoa, päinvastoin, mutta varjoa se tarjoaa ja istumapaikkoja. Ja runsaan valikoiman mitä ihanimpia viinejä ja samppanjoita. Samppanja maksaa myöskin sen kymmenen euroa lasilta, ja lasin saa hädin tuskin puoleen väliin. No, se ei ole tyhmä, joka pyytää.

Olutkojuilla emme käy. Emme juo mieheni kanssa kumpikaan olutta. Siiderikojuilta löytyy sitten enemmänkin jännittävää juotavaa: Virolaista laatusiideriä! Kaikkea pitää kerran elämässään kokeilla, myös virolaista siideriä, hintaan kuusi euroa lasi. Mieheni maistaa koivumahlaa ja minä taas pihlajanmarjasiideriä. Täytyy sanoa, että molemmat ovat omanlaisiaan makuelämyksiä. Toinen melkeinpä mauton ja toisessa taas makua niin, että nystyrät kielen päällä käpertyvät hetkeksi kasaan.

Istumme penkeillä, hiki valuen ja katselemme kaikessa rauhassa ympärillämme olevaa festarielämää. Kaiuttimista soi tylsänoloinen biisi, joka tuntuu kestävän ja kestävän. Se ei kuitenkaan häiritse ihan hirveästi, sillä oloni on rento ja fiilikset korkealla. Todennäköisesti tämä järjetön kuumuus tekee sen, että sekin vähäinen alkoholi, mitä nämä puolikkaat lasit sisältävät, nousee päähän kuin häkä.

Vesipisteitä on runsaasti ja käymme säännöllisin väliajoin sekä huuhtelemassa lasit että juomassa vettä. Tässä helteessä ei ehkä ole kovin fiksua vetää pelkkää alkoholia, mikä kuivattaa muutenkin kuivaa ruhoa entisestään. Kello käy ja jengin määrä vain lisääntyy. Istumapaikoista alkaa olla pula ja joka hemmetin kojussa saa seistä pidemmän aikaa saadakseen sen vaivaisen puolikkaan lasillisen viiniä helvetin kalliiseen hintaan. Fiilis alkaa laskea yhtä aikaa veren alkoholipitoisuuden kanssa. Päätämme ulostautua.

Kerrassaan herkulliset suupalat saimme ruokakojuista sekä saimme kokea mielenkiintoisia makuelämyksiä viinien ja siiderien kiehtovasta maailmasta. Jospa seuraavaksi kuitenkin menisimme kohti kotia ja päivän seuraavaa tapahtumaa, eli veristä kuuta.

Kipuamme Vilkkilänmäelle, missä ovat kaikki muutkin Martin kaupunginosan asukkaat. Katselemme ylös taivaalle ja odotamme, milloin näemme tämän ihmeellisen verisen kuun. Kuun ja veren sijaan näemme Tonttumäen korkeat kerrostalot ja paksun pilvilautan, missä ei ole pienintäkään repeämää missään. Odotamme jonkin aikaa, mutta emme näe mitään. Kuka nyt olisi halunnutkaan nähdä, kun kuulla on kuukautiset?

Onneksi kotona on hyvää valkoviiniä jääkaapissa odottamassa. Ja pakastimessa on paketti pistaasijäätelöä. Eiköhän se ruoka- ja viinifestareilla hankittu hyvä fiilis tästä vielä takaisin tule, kunhan ensin kotiin pääsee.

Ystävät, viini ja juustot - Elämän hyvät pienet asiat

En ole missään nimessä alkoholin suurkuluttaja. Päinvastoin, olen muuttunut suurkuluttajasta erittäin kohtuulliseksi käyttäjäksi. Mutta joskus vain on sellainen päivä, että tarvitsee hieman nollausta. Pään tyhjentämistä ja kaiken purkamista. Silloin se viinipullo ja hyvän ystävän seura ovat erinomainen yhdistelmä! Minulla sellainen päivä oli eilen.

Aloitin valmistelut sillä, että kävin ensin Alkossa ja sitten naapurustoon tulleessa uudessa porvarikermapersekaupassa, nimeltään Liha & Herkku. Sieltä saa kaikenlaista ihanaa, kuten helvetin pahalta haisevia juustoja. Kahden viikon sukkahikikään ei haise niin kamalalle kuin mitä nämä juustot löyhkäävät, mutta hyvän juuston salaisuus on nimenomaan siinä, että sen suorastaan pitää haista vanhalle sukkahielle. Muuten juusto ei ole hyvää.

Kun tili oli tyhjennetty Lihaan & Herkkuun, äkkiä kotiin imuroimaan ja siivoamaan keittiö pahimmista sotkuista, jotta meillä olisi reilusti tilaa nautiskella näistä sukkahikijuustoista. Ja koska naisten iltaa ei voi viettää, jos on miehiä paikalla, kelkoin sekä miehen että koiran ulos talosta. 

Aloitimme illan erinomaisella Proseccolla ja jatkoimme siitä valkoviineihin. Olin ostanut myös punaviiniä heräteostoksena ihan vain siksi, että viinipullossa oli valtavan söpö kuva. Kyllä, olen niitä henkilöitä, jotka ostavat viiniä söpön kuvan takia, mutta olen myös niitä ihmisiä, joilla on viininmaistelupäiväkirja, ja jotka kirjoittavat tarkkaan ylös, miltä viini tuossa söpössä pullossa maistui. Jos se maistuu märälle koiralle, en osta sitä viiniä enää toiste.

Pullo toisensa jälkeen kului ja samoin juustot kera keksien. Viikuna-mustapippuri-juustohillo loppui alta aikayksikön, kvittenihillo kesti vähän kauemmin. Ostamani Saint Agur-sinihomejuusto loppui ensimmäisenä. En voi ymmärtää, miten joku juusto voi olla niin hyvää! Brie loppui seuraavaksi, vaikka olin ostanut sitä ison palasen. Morbier de Chevre-nimistä tuhkavuohenjuustoa jäi vielä vähän, mutta Meule du jura-juusto loppui, kun viimeinen lasi viiniä täytettiin.

Viinin ja juustojen lisäksi kului myös filmiä. Olin ostanut heräteostoksena polaroid-kameran, ja totta kai sitä piti päästä kokeilemaan! Pelleilimme kameralle ja otimme erilaisia kuvia eri valaistuksessa. Ja nauraa räkätimme lopputuloksille. Näytimme kuvissa niin onnellisilta ja tyytyväisiltä. Ja sitä kyllä olimmekin! Meillä oli hauska ja rento tunnelma.

Neljännen viinipullon jälkeen alkoi olla vähän hutera olo. Jutun laatukin alkoi muuttua siihen suuntaan, että nyt on joku ottanut keittoa vähän isommalla kupilla. Yritin maalatakin jotain minun scrap bookiini, mutta lopputulos on kyllä sitten sen näköistäkin, että maalari ei tainnut olla ihan selvinpäin. 

Kuuntelimme vanhoja hittibiisejä, mitkä olivat kovia silloin 90-luvulla, kun me olimme nuoria. Tai no, olemme me vieläkin nuoria, emme me vanhoja ole! Mitä nyt molemmilla on vakituinen työsopimus ja asuntolaina maksettavana, mutta eiväthän tuommoiset asiat tarkoita sitä, että me mitään vanhoja olisimme. Sitä paitsi, tällaiset rennot viini-juusto-illat nuorentavat!

Aamuyöstä alkoi uni vaivata. Taitaa tuo asuntolaina olla sen verran harteita painava, ettei sitä jaksa enää tässä vaiheessa elämää painaa kolmea päivää putkeen naula otsassa. Kyllä sitä 20-vuotiaana jaksoi, mutta silloin ei vielä ollutkaan sitä asuntolainaa. Oli pakko hyvästellä ja suunnata kohti unen maata kultaista.

Sen verran oli tullut nautittua hyvää viiniä, hyviä juustoja ja hyvää seuraa, että uni tuli suhteellisen vaivattomasti. Tasapainoinen elämä tarvitsee välillä tällaisia iltoja, kun tyhjenee sekä tilipussi että pää. Tänään on mukavaa maata sohvalla pienessä krapulassa, muistella eilisiä hauskoja juttuja ja katsella polaroid-kameralla otettuja kuvia. Nämä ovat näitä elämän hyviä pieniä asioita.

Proletaarikakarasta kermaperseporvariksi

"Kukkainen, hieman litsiluumuinen, havaittavissa tuoreen kissan aromi. Maku on pyöreähkö, tasapainoinen, häilyvä ja eeppinen." Kyllä, tämä keskikaljakulttuurin keskelle syntynyt proletaariperheen kasvatti on ryhtynyt kunnolla kermaperseporvariksi ja hurahtanut viineihin.

Olenhan minä jo pitkään ollut, ainakin mieheni mielestä, kermaperse. Täydellisestä porvari-imagosta ovat tähän mennessä puuttuneet purjehduskengät, pikeepaita ja vuosittaiset rapujuhlat kera viininmaistiaisten. Ja koska sitä päivää ei tule, että te näkisitte minun päälläni pikeepaitaa (oksennan jo pelkästä ajatuksesta, ja minua häiritsee myös toisten päällä oleva pikeepaita, joten älä tule kanssani ainakaan samaan ruokapöytään pikeepaita päällä, kiitos) ja jalassani purjehduskenkiä, niin minun täytyy todeta, että olen saavuttanut porvariuden huipun.

Kaikki lähti siitä, kun löysin Courserasta (no yllätys) erään viininmaistelukurssin. Kuka hullu käy viininmaistelukurssia verkossa? No minäpä kävin! Ja innostuin sen verran, että kävin vielä toisenkin, tällä kertaa edX:ssä. Siis kaksi viininmaistelukurssia lyhyen ajan sisään. Sen lisäksi kännykästäni löytyy kaksi viiniappia. Toisen avulla voit löytää ruokaasi sopivan täydellisen viinin, ja toinen appi on viininmaistelupäiväkirja, mihin voit merkitä aina sen, mitä viiniä olet maistellut, mitä vuosikertaa, millainen aromi, väri, maku jne.

Täytyy sanoa, että tämä viininmaistelu on todella hauska harrastus! Ja tästä on myös siinä mielessä hyötyä, että tämän avulla oppii helposti tunnistamaan, onko viini vanhaa tai pilaantunutta. Eivätpä voi enää missään ravintolassa tyrkyttää minulle kaksi viikkoa sitten avattua viiniä. Suosittelen ainakin kokeilemaan viininmaistelua. Eikä sinun tarvitse sylkeä kuppiin, ellet halua. En minäkään sitä tee. Jos parin kokeilun jälkeen tuntuu siltä, että tämä ei ole sinun juttusi ja harrastat mieluummin olutmaistelua, niin mikäs siinä! Maistelu kuin maistelu. Mutta oletpa ainakin yrittänyt, ja nyt tiedät, mikä on sinun juttusi ja mikä ei ole.

Rentoutumista ennen opintovapaata

Siljan terminaalissa on enemmän japanilaisia kuin Tokion metrossa ruuhka-aikaan. Tungen väkisin väkijoukon läpi, ja annan kiitosta kiinan kielellä niille, jotka suostuvat väistymään edestäni. Näin entisenä filologian opiskelijana olen hyvin tietoinen siitä, että kiina ja japani ovat eri kieliä. En vain osaa japania, mutta kiinaa sen muutaman sanan, mitä nyt satun kielikeskuksen kiinan kielen kursseilta muistamaan.

Tungen lähtöselvitysautomaatille, ja kaivan varausnumeron turvakoodeineen esiin. Ruutuun tulee teksti: “Lähtöselvitys epäonnistui”. Silti kone sylkee minulle maihinnousukortit sekä juomakupongit. Ihmettelen vähän aikaa, mitäköhän hittoa. Avomieheni kysyy, pitäisikö käydä tiskillä tarkistamassa, onko meidän lähtöselvitys nyt varmasti kunnossa. Katson tuhatpäistä japanilaisjonoa ja totean, että kyllä se kunnossa on. Mennään vain ylös odottamaan. Jos vain pääsisimme ylös. Liukuportaat eivät toimi, ja japanilaisjengi tukkii portaikon menemättä kuitenkaan ylös. Ehkä he eivät osaa käyttää tavallisia portaita.

Olen jo pitkään kaivannut jotain rentouttavaa irtiottoa ja hetken vapautta kaikista velvollisuuksista. Päätin ottaa avomieheni kanssa vuorokauden irtioton, ja varasin meille matkan Baltic Princessillä. Tarkoituksenamme ei ollut vetää viinaa kaksin käsin, vaan ihan vain rentoutua kahdestaan. Kiitos runsaiden Club One-pisteiden, sain vielä paremman hytin hyvin pieneen hintaan.

Saamme matkalaukun hyttiin ja mietimme, mitä teemme ensimmäiseksi. Olemme saaneet ilmaiseksi kuohuviinikupongit, ja päätämme käyttää ne Piano Barissa. Paikalla ei ole ketään pianon ääressä, ja baarin tunnelma on muutenkin rauhallinen. Ehkä vähän liiankin rauhallinen. En kaipaa hurjia bileitä ja kovaa menoa, mutta ehkä jotain kuitenkin. Siirrymme laivan pubiin.

Siellä trubaduuri vetää Hallelujahia. Hänellä on kaunis ääni. Istumme lähelle trubaduuria, ja jäämme kuuntelemaan hänen soittoaan. Hän ottaa vastaan myös yleisön toiveita. Tyypilliseen tapaani pyydän Paranoidia. Saan sen! Myöhemmin hän soittaa myös Metallican Enter Sandman. Mikä mahtava tyyppi! Jäämme muutaman drinkin ajaksi pubiin ihan vain kuuntelemaan trubaduurin soittoa. Mieleni on rauhallinen ja rento. Ehdin unohtaa kokonaan sen jännityksen, mikä on aiheutunut ensi viikolla alkavasta opintovapaasta.

Tulee nälkä. Vain kahvila on auki. Sydäntäni kirpaisee maksaa melkein kuusi euroa jostain pienestä wrapista, mutta vaihtoehtoja ei juurikaan ole. Saapahan edes jotain täytettä vatsaan ennen hytin hintaan kuuluvaa erikoisaamiaista.

Koska aamiainen alkaa ennen kukonlaulua, päätän olla ottamatta unilääkettä. En saisi muuten itseäni ylös. En nukahda. Miehenikään ei nukahda. Höpöttelemme, ja yritämme pian uudestaan. Ei onnistu. Olemme molemmat hereillä koko yön. Kun kello näyttää kuutta, avautuu aamiainen. Päätämme lähteä syömään, koska ei tässä muutakaan tekemistä ole. Aamiaisella kaikki lämpimät ovat jotain lihaa. Minä en saa sieltä juuri mitään, sillä en syö lihaa. Syön lähinnä salaatteja, hedelmiä ja leipää. Jälkiruokapöydässä kaikessa on jotain maitoa, joten avomieheni voi vain katsella, kun mätän kermakakkua naamaani. Hänelle onneksi tuodaan pöytään maidoton jäätelöannos. Maitoallergia on hanurista. Saamme vatsamme kuitenkin täyteen.

Aamiaisen jälkeen yritämme uudelleen nukkumista. Avomieheni nukahtaa, minä nukun kevyesti muutaman pienen pätkän. Laadultaan uni ei ole erityisen kelvollista, mutta on sitä ennenkin valvottu. Ehkä pärjään tämän päivän.

Jätän avomieheni nukkumaan, ja lähden ostamaan tuliaisia. Koira tarvitsee tuliaisen, tietenkin! Ostan Kaunolle ison pehmotoukan. Kauno pitää siitä taatusti.

Kun alan etsiä tuliaista 13-vuotiaalle tyttärelleni, tajuan, miten vanha olen itse. En tiedä yhtään, mitä 13-vuotiaalle voi viedä tuliaiseksi. Kierrän kaupan toisensa jälkeen, enkä keksi mitään. Lopulta löydän tax freestä alkoholitonta kuohuviiniä. Ostan pullon sellaista. Jään odottamaan, että joku kukkahattutäti tekee meistä nyt lasun, koska olen ostanut alaikäiselle kuohuviiniä. Vieläpä alkoholitonta sellaista!

Avomieheni herää kuulutukseen: “Lyhyen satamassaoloajan vuoksi aloitamme hyttien siivouksen”. Jaha. Kohta joku tiukka siivoojatäti tulee häätämään hänet sängystä ylös. Päätämme mennä syömään. Grill Housen menussa on tasan yksi kasvisvaihtoehto. No, se riittää. En tarvitse kuin yhden ruoka-annoksen. Ja meillä on vielä jäljellä pari kuohuviinikuponkiakin, joten saamme ruokajuomat kaupan päälle.

Matkalaukku painaa ainakin tonnin. Avomieheni taisi hieman innostua tuliaispullojen kanssa. Onneksi laukussa on pyörät alla. Jätämme hyvästit Baltic Princessille, ja lähdemme kotia kohti. Kotona meitä on vastassa innosta vinkuva koira, joka rakastuu heti uuteen toukkaansa. Ja syö siltä saman tien jalat irti. Teini varmistaa sataan kertaan, onko hänen saamansa pullo varmasti alkoholiton. Tarkistamme asian sanakirja.orgin kanssa, sillä pullon teksti on ranskaksi. Kyllä se on! Teini on tyytyväinen.

Ja niin olen minäkin. Sain rauhallisen viikonlopun vailla mitään velvollisuuksia. Sain rentoutua laivalla, ja sain olla vain. Tällä fiiliksellä on hyvä aloittaa opintovapaa.

Fyysinen kosketus kirkkoveneessä - Rakkautta kauneimmillaan

Noitapadassa palaa kynttilä. Lasissa on oravaristeilyltä ostettua hyvää kuohuviiniä. Teini kiekuu kännykkäänsä omassa huoneessaan, ja paskainen räkätys kaikuu läpi kerrostalomme seinärakenteen. Kaunolla on päässään tötterö, ja hän yrittää epätoivoisesti rapsuttaa korvaansa, siinä onnistumatta. Hanurini painaa sohvatyynyä painovoimasta johtuen.

Tuijotan kahta miestä, jotka istuvat telkkarin edessä, kummallakin rahi hanurinsa alla, kummallakin kädessään pelikonsolin ohjain. Telkkarissa vilkkuu joku hirveän hieno ja tärkeä räiskintäpeli, miehet huutavat innoissaan ja välillä kiroilevat. Koen itseni vanhanaikaiseksi, koska en ymmärrä näin tärkeän ja hienon räiskintäpelin tarkoitusta miesten elämässä. Toinen miehistä on sulhaseni, toinen on tuttavamme Juhani. Hän on tullut meille viettämään miellyttävää iltaa. Tai no, miesten mielestä miellyttävää iltaa. Omasta mielestäni miellyttävään iltaan ei kuulu räiskintäpeli, missä revitään päitä irti, mutta minä nyt olenkin vanhanaikainen.

Kaunon sairausloman takia keskustelulenkit Juhanin kanssa ovat tauolla, mutta onneksi minulla sattuu olemaan sulhanen, joka on vähintään yhtä nörtti kuin Juhani. Saamme jatkettua Juhanin kanssa keskusteluja ihan näin muutenkin, ilman koira-avusteisuutta. Koska tyttäreni on kotona, samoin sulhaseni, emme mene tänään hirveän henkilökohtaisiin asioihin, emmekä käy läpi asioita todella syvällisesti. Teen Juhanille pienen haastattelun asioista, mitkä saavat hänet hyvälle tuulelle. Tosin ensin miesten pitää lopettaa pelit ihan hetkeksi, jotta pystymme keskustelemaan.

Annan Juhanille kynän ja paperia. Pyydän häntä listaamaan ne asiat, mitkä saavat hänet hyvälle tuulelle ilman, että hän miettii kovin pitkään. Juhani, kuten on huomattu, on huumorimiehiä. Hän piirtää aivan ensimmäisenä kirkkoveneen kuvan paperiin. Sulhaseni räjähtää paskaiseen nauruun. Nyt meillä on talossa kaksi räkättävää oravaa, kun se teini räkättää edelleenkin siihen kännykkäänsä. Totean, ettei sillä juurikaan väliä ole, millä metodilla lista tehdään; kyllä sen saa tehdä piirtämälläkin. Juhanin tuntien en ole laisinkaan yllättynyt, että tämä oli ensimmäinen asia, mikä hänelle tuli mieleensä.

Piirroksen jälkeen alkaa totinen ajatustyö. Juhani alkaa kirjoittaa. Lista ei ole kovin pitkä, mutta se ei ole tarkoituskaan. Pääasia on se, että asiat, mitkä Juhani mainitsee, tulevat hänelle mieleen ilman, että niitä tarvitsee miettiä pitkään. Kun lista on valmis, käyn sen läpi. Siinä lukevat mm. halaus, passaus, helliminen ja hyväily. Kysyn Juhanilta, huomasiko hän itse, että iso osa listasta on fyysisiä asioita, mukaan lukien piirros. Hän miettii hetken, ja sanoo sen jälkeen, ettei hän kirjoittaessa asiaa ajatellut, mutta nyt hän huomaa sen. Puhumme hetken aikaa Gary Chapmanin kirjasta Rakkauden kieli, ja siitä, miten Juhanilla vaikuttaa olevan ensisijaisena rakkauden kielenä fyysinen kosketus. En ole ihan varma, kuuluuko ihmisen rakkauden kielen etsiminen nepsy-valmentajan tehtäviin, vai kuuluisiko se pikemminkin parisuhdeterapeutin tehtäviin, mutta tulipa nyt tehtyä sekin! Löysin Juhanin rakkauden kielen.

Listassa on myös muutakin kuin fyysisiä asioita, kuten hymy, onnistuminen, yhteisen ajan vietto ja nauru. Juhani, kuten sanottua, on huumorimiehiä, ja hän pitää ihmisten hauskuuttamisesta. Juhanille on tärkeää, että ihmisillä on hauskaa ja hyvä olo. Hymystä näkee hyvän olon. Myös ajan vietto yhdessä ystävien ja tärkeiden ihmisten kanssa on tärkeää. Juhani tarkentaa, että yhteinen aika on laaja käsite, ja se tarkoittaa kaikkea mahdollista aina pelien pelaamisesta siihen, että keskustellaan filosofisesti.

Sulhaseni kommentoi rahiltaan, että haluaa minulta vastaavanlaisen listan. Päätämme tehdä sellaiset yhdessä sen jälkeen, kun Juhani on lähtenyt kotiinsa. Mutta sitä ennen miehet repivät vielä pari päätä irti, ja minä nautin lasin kuohuviiniä. Ja kuuntelen, kun se teini räkättää edelleenkin siihen kännykkäänsä.

Karhunpoika sairastaa - Ja sata muuta iltasadun aihetta

Tämä viikko on ollut yksi elämäni vilkkaimmista. Eikä se ole vielä edes ohitse! Ohjelmaa on riittänyt, ja tulee riittämäänkin viikon loppuun asti. Eikä ensi viikko tule olemaan yhtään sen helpompi, sillä joka ilta on jotain menoa. Alkaa tuntua sekä mielessä että ruumiissa.

Maanantai alkoi rakkaan Kauno-poikamme jalkaleikkauksella. Leikkaus onnistui hyvin, Kauno voi erittäin hyvin, ja vaikka leikkaus huolestutti kovasti, olen positiivisin mielin: Uskon, että rakas koiramme paranee ja tulee täysin toimintakuntoon! Toipumisaika on pitkä, mutta pidämme huolen siitä, että Kauno saa toipua rauhassa. Kauno, tosin, on asiasta eri mieltä, ja kovasti hän olisi riehumassa ja tekemässä kaikkea. Tyypillistä koiranpentumeininkiä.

Tiistain pitkästä koulupäivästä jo kirjoitinkin. Päivä antoi paljon ammatillisessa mielessä, ja olen päivään erittäin tyytyväinen kaikin puolin. Toki se oli väsyttävää istua kirjaimellisesti koko päivä, mutta sain paljon hyödyllistä tietoa, eikä istuminen harmita minua pätkääkään.

Keskiviikkona meillä oli sulhaseni kanssa tärkeä tapaaminen, nimittäin tapasimme hääsuunnittelijan! Olemme nyt ihan oikeasti järjestämässä häitä. Samalla sekä pelottaa, jännittää, että on onnellinen. Jännittävää, miten erilaisia tuntemuksia sitä voikaan tuntea samalla kertaa yhtä ja samaa asiaa kohtaan.

Saman päivän iltana Kaunon kasvatti-isä tuli käymään meillä. Tuntui todella hyvältä kuulla, miten hän on tyytyväinen siihen, että Kauno tuli meille. Mietin useasti, olenko Kaunolle tarpeeksi hyvä äiti ja hoidanko koiraani tarpeeksi hyvin. Kasvatti-isän lause: “Kauno tuli kyllä ihan oikeaan perheeseen”, toi minulle hyvänolontunteen lisäksi onnistumisen tunteen. Olen sittenkin onnistunut kasvattamaan koirani hyvin ja hoitamaan häntä hyvin!

Taskunoppa. Kuva: Voimatassu.

Tänään meillä oli töissä kaksoistyöpäivä: Normaalin päivälukujärjestyksen lisäksi meillä oli vielä illalla ohjelmaa. Myös vanhemmat oli kutsuttu paikalle. Päivällä oli välissä parisen tuntia vapaata aikaa, ja täytin senkin ohjelmalla. Kävin hoitamassa asioita, kuskasin lasta ja tapasin erittäin tärkeän henkilön, nimittäin Eläinavusteinen interventio-kirjan kirjoittajan, Eeva Kahilaniemen. Hänellä oli minulle jotakin.

Eeva on kehittänyt erilaisia välineitä koira-avusteista terapiaa varten, ja ostin häneltä sekä toimintamaton, TunneTassu-kortit että taskunopan. Rakas Kaunoni on toki sairauslomalla, enkä pääse tekemään mitään eläinavusteisia juttuja hänen kanssaan pitkään aikaan, mutta ovatpahan välineet valmiina! Ehdin myös kehitellä omia ideoitani siihen, miten hyödynnän näitä erinomaisia välineitä valmennustyössä, sekä ehdin myös opettaa Kaunoa liikuttamaan noppaa kuonollaan.

Huomenna minulla on “vapaapäivä”: Kuskaan lastani paikasta A paikkaan B monta kertaa, pakkaan, valmistelen, soitan puheluita, teen laskelmia ja yritän muistaa kaiken. Todennäköisesti unohdan ainakin puolet niistä asioista, mitä minun piti tehdä.

Lauantaina menen ensin päiväksi opiskelemaan eläinavusteista valmennusta. Meillä on tiedossa

Toimintamatto. Kuva: Voimatassu.

koira-avusteisen valmennuksen päivä, ja odotan sitä suurella innolla! Koulutuspäivästä lähdenkin suoraan laivaan, ja vuosittaiseen Oravat laineilla-tapahtumaan. Kyseessä on ADHD-aikuisten pikkujoulu- ja vertaistukiristeily. Olen ollut “risteilyvastaava” alusta asti, ja joka vuosi meillä on ollut aivan mahtava meno! Tänä vuonna risteily on aiheuttanut minulle enemmän harmaita hiuksia kuin koskaan. Meitä oli lähdössä 120 ADHD-aikuista, ettekä voi uskoa, minkä määrän stressiä tämän risteilyn organisoiminen on aiheuttanut! Voin rehellisesti sanoa, etten ole varmasti ikinä järjestänyt mitään, mikä vaatisi yhtä paljon säätämistä. En ole aivan varma, haluanko ensi vuonna edes tehdä tätä, jos tästä tulee samanlainen show. Toisaalta, ellen MINÄ järjestä, ei sitä tee kukaan muukaan, ja Oravat laineilla-perinne kuolee siihen paikkaan.

TunneTassu-kortit. Kuva: Voimatassu.

Tämänpäiväinen Facebook-päivitykseni varmasti kertoo tiiviissä muodossa kaiken tästä viikosta: “Mä en voi sanoin kuvailla sitä säätämisen määrää, mitä mä olen joutunut tällä viikolla tekemään. Jos haluatte saada pilkahduksen siitä, niin suosittelen seuraavaa: Hanki erittäin vilkas ja harvahampainen erityislapsi, hanki koira, lähde opiskelemaan kolmea asiaa yhtäaikaa kokopäivätyön lisäksi, ala järjestämään tapahtumaa 120 ADHD-aikuiselle, hanki sata hoidettavaa pikkuasiaa, päätä mennä naimisiin ja muista, ettet vain missään nimessä delegoi mitään kenellekään. Tee tämä, kirjoita mulle 2-sivuinen raportti siitä, miten onnistuit ja miltä nyt tuntuu. Palautan sen raportin punakynällä korjattuna kahden viikon sisään. Ja tarjoan sen jälkeen sekä terapiaa että kaljan.”

Ja nyt jatkan italialaisen kuohuviinin juomista, ja rauhoitun.

Lomafiiliksellä, osa 2 - Sänkyjen ininää ja kumiankan kaipuuta

Huomenta vain, maailma! Uusi päivä, syksyinen sellainen. Ja erittäin väsynyt.

Miten teillä nukuttiin? Meillä nukuttiin huonosti. Tytär nukahti suhteellisen nätisti ja kuorsaus alkoi melkein heti, kun pää osui tyynyyn: Hän kuitenkin heräsi aamuyöstä, eikä saanut enää sen jälkeen unta. Jokin häiritsi koiraa, ja hän haukahteli yöllä aina vähän väliä herättäen koko porukan.

Minun ja poikaystäväni “parivuode”, mikä on rakennettu kahdesta hetekasta, inisi koko yön. Kyllä, meidän sänkymme inisivät. Eivät natisseet, vaan inisivät. Vähänkin, kun käänsi kylkeä, kuului inahdus. Nuku siinä sitten, kun koko ajan tuntuu siltä kuin nukkuisit hyttysiä täynnä olevassa tuvassa.

Päätän kuitenkin heti herätessäni, että tästä päivästä EI tule pettymystä. Teen tästä päivästä mukavan vaikka väkisin. Eihän se ole elämän perimmäinen tarkoitus, että hampaat irvessä, otsasuoni pullottaen, väkisin väännetään päivästä hauskaa, ellei se sellainen oikeasti ole. En kuitenkaan halua pilata lomaani sillä, että angstailen joka päivä enkä löydä yhdestäkään lomapäivästä mitään hyvää. Sellainen loma on äärimmäisen raskas. Päätän heti aamiaisen jälkeen käydä varaamassa itselleni - ja yllätyksenä poikaystävälleni - suolakylvyn. 20 minuuttia rentoa lillumista kylvyssä, ihan kaikessa rauhassa. Ah, pelkkä ajatuskin rentouttaa!

Lähden tähän päivään siis positiivisin ajatuksin.

Suolakylvyn taikaa

Pimeän huoneen nurkassa on pehmeä valaistus. Ilmassa tuoksuu suola ja poreamme pitää mukavaa pulinaa. Sukellan lämpimään veteen ja annan mieleni rentoutua. Tuijotan edessäni olevaa palmua ja mietin, mahtaako lämpimissä etelän maissa olla kylpylöissä palmujen sijasta havupuita. Unohdan tyystin tulevan tentin. Kuuntelen poreiden pulputusta ja annan niiden hieroa väsyneitä hartioitani.

Melkein nukahdan ammeeseen. Mieleni on rento, mutta tarvitsisin tekemistä pysyäkseni edes jotenkuten hereillä. Alan kaivata kumiankkaa kaverikseni kylpyammeeseen. Poikaystäväni on viereisessä ammeessa, mutta hänkin on puoliunessa.

Valo sytytetään. Aikamme on ohi. Nousen kylvystä ja oloni tuntuu virkeältä. Iho tuntuu hyvältä ja pehmeältä. En tiedä, mikä ihme siinä suolassa on, mutta se saa minut mukavan rentoutuneeksi. Samoin kävi Saimaan kylpylän suolasaunassa: Makasin siellä tunnin, vaikkei sauna mitenkään ihan hirmuisen ihmeellinen ollutkaan. Jokin siinä ilmassa vain oli rentouttavaa. Samoin tämä suolakylpy oli nautinnollinen ja rentouttava. Ehkä varaan vielä toisenkin tämän viikon aikana. Jospa respasta vielä löytyisi myynnistä se kumiankkakin.

Luontopolun taikaa

Löydän hotellin takaa luontopolun. “Varokaa hevosia”. Varotaan, mikäli sellaisiin satutaan törmäämään. Pieni polku vie järven rannalle. Syksyiset lehdet ovat aika lailla tippuneet ja puut ovat paljaita. Maisema on silti hieno.

Lähdemme luontopolkua eteenpäin. Näemme puussa oravan, ja kaikki jäävät tuijottamaan, kun se syö käpyä. Ovat nuo oravat vain niin jänniä tapauksia. Harmittaa, etten ottanut mukaani kuin yhden objektiivin, eikä sen “voima” riitä saamaan oravasta hyvää kuvaa. Ei voi mitään. Ehkä näen loman aikana lisää oravia.

Kävelemme pitkospuita pitkin luonnon rauhassa. Kauno peuhaa pudonneiden lehtien seassa ja nauttii syksystä. Luonto on hiljainen ja rauhallinen, mieli lepää. Kylpylän äänet eivät kuulu luontopolulle asti.

Niitä hevosia vain ei näy missään.

Kuohuviinin ja teinidiskon taikaa

Runsaan ruokamäärän jälkeen kelkon teinin nuorisodiskoon, ihan vain varmistamaan, josko siellä soisi Justin Bieber. Pyysin tekemään aiheesta raportin. Kiltisti se teini siellä istuu ja kuuntelee, soiko se Bieber vai ei, vaikkei häntä kuulemma mikään disko kiinnosta pätkääkään.

Samaan aikaan nautin laatuajasta poikaystäväni kanssa. Meillä on edessämme hyvää kuohuviiniä suoraan Ranskanmaalta, ympärillämme rauha ja kynttiläkin luomassa tunnelmaa. Seuraamme liittyy myös vanhoja tuttuja (kyllä, täällä on sellaisiakin), joten pääsemme nauramaan, heittämään läppää ja puhumaan myös vakavistakin asioista.

Vaikka huoneemme pienuus ottaa edelleenkin pattiin, on päivä ollut kokonaisuudessaan hyvä päivä. Suuntaan kohti huomista, uusin odotuksin. Ehkä saan, vihdoin ja viimein, avattua vielä tenttikirjankin.