Luonnon "rauhaa"

Olen asunut Turun keskustan laitamilla, ripulinruskean Aurajoen rannalla jo reilut 16 vuotta. Välillä on osoite vaihtunut, mutta asuinalue pysynyt koko ajan samana. Enkä varmaan enää osaisi muualla edes asua.

Vaikka nykyinen kotikatuni onkin suhteellisen rauhallinen, se huono puoli tuossa sijainnissa on, että kaikki mahdollinen kaupungin häly kuuluu parvekkeelleni. Jos läheisessä jokilaivassa on joku pumppu esiintymässä, kuulen musiikin erittäin hyvin lähtemättä kotoani tasan mihinkään. Välillä saa kuunnella piipaa-autojen ulvomista, välillä taas naapurien tappelemista. Ja kaikki tämä kuuluu kerrostaloasumiseen kaupungissa. Tällaista se nyt vain on.

Mökkiranta auringonlaskussa.

Joskus sitä ajattelee, että maaseudulla elämä on niin paljon rauhallisempaa. Ei ole piipaa-autojen ulvontaa, ei ole jokilaivoja eikä niiden terasseilla esiintyviä pumppuja, ei ole tappelevia naapureita (ainakaan kovin lähellä) eikä kaupungin asfalttipölyä. On vain luonnon rauha ja hiljaisuus.

Tämä luonnon rauha ja hiljaisuus mielessäni siintäen pakkasin koirani ja kamppeeni. Päätin, että tämä kesänä vietän mahdollisimman paljon aikaa mökillä nauttien hiljaisuudesta, luonnon rauhasta ja yksinäisyydestä. Äärimmäisen vilkkaan ja rankan koronakevään jälkeen tuo rauha ja hiljaisuus kuulostivat musiikilta korvilleni. En välittänyt siitä, että Paraisten saaristo on punkkien saartama ja todennäköisesti saisin vähintään borrelioosin, ellen peräti kaksi. Kunhan vain pääsisin nauttimaan luonnon rauhasta ja olemaan hiljaisuuden keskellä.

Heti ensimmäisenä bongasin alamökin vieressä olevassa pihapuussa käpytikan pesän. Eipä siinä, eläinvauvat ovat parhautta tiettyyn pisteeseen asti. Mutta siinä vaiheessa, kun olet kuunnellut monta tuntia niiden böördikersojen kiekumista ja tajuat, etteivät ne hiljene siellä kolossaan hetkeksikään, alkaa pikkuhiljaa todellisuus hahmottua: ei se elämä luonnon keskellä ole todellakaan mitään hiljaista! Se on ihan kaikkea muuta.

Mökkielämää parhaimmillaan? Jos vain saisi lukurauhan!

Ensimmäisenä yönä siis nukahdin käpytikkavauvojen suloiseen nälkälauluun.

Seuraavana aamuna olin valmis kaivamaan ilmapyssyn mistä tahansa kolosta ihan vain siksi, että saisin edes hetken hiljaisuutta. Sitähän minä tältä saarelta olin alun perin tullut hakemaan! Ja nyt nuo saakelin nälkäänsä kirkuvat kakarat olivat hyvää vauhtia pilaamassa minun lomafiilistäni.

Eivätkä käpytikkakersat todellakaan olleet ainoita, jotka päättivät ihastuttaa minua sulosävelillään. Tuntui siltä, että kaikki linnut malliin ja merkkiin katsomatta olivat tulleet täysin hulluiksi. Lintujen välisiä kiistoja oli lähestulkoon koko ajan ja mökin pihalla käytiin paljon pahempia ja huomattavasti äänekkäämpiä tappeluita kuin mitä kerrostalonaapureiden asunnossa on ikinä käyty. Öisin, kun pahimmat kiistat olivat rauhoittuneet, kukkui käki koko hemmetin ajan eikä antanut pahaakaan rauhaa.

Joutsenia olisi meidänkin rannassa sähisemässä, ellei olisi vahtikoiraa.

Illan viiletessä hyttyset tietenkin tulivat inisemään korvan juureen haluten maistaa vertani. No, ei muuta kuin Thermacell päälle. Eli kun vietät illan siinä Thermacellin höyryissä, on olo kuin olisit sittenkin kaupungissa pakokaasuja haistelemassa.

Kärpästen surinaa oli myös mukava kuunnella sekä päivin että öin. Aina niitä saatanan siivekkäitä pirulaisia löytää jostain kolosta mökkiin sisään ja sitten ne pitävät sinut hereillä koko yön.

Eikä pidä unohtaa sitä luontokappaleista hiljaisinta, eli suomenlapinkoiraa, jolla on isot pallit ja vielä isompi ego. Hänet kun on jalostettu vahtikoiraksi, niin sitähän hän sitten tekee. Pihalle tulee pörriäinen: se haukutaan hemmettiin. Kaukana merellä näkyy joutsen: sitä haukutaan ihan varmuuden vuoksi, ettei se vain kuvittelisi itsestään liikoja ja nousisi rantaan. Yhtä haukkumista koko loma!

Kauno, suuripallinen suomenlapinkoira, pitämässä vahtia mökkirannassa.

En tiedä, kenen keksintöä se on alun perin ollut, että luonnossa muka olisi hiljaista ja rauhallista. Täällä meidän mökillä ei ainakaan ole! Meidän pihassa on pahempi meteli kuin kaupungin keskustakerrostalossa konsanaan ja kaiken sen metelin tuottaa juurikin se luonto. Eli luonnossako muka mieli lepää kaikessa siinä hiljaisuudessa? Paskan marjat!

Tällä hetkellä voin rehellisesti sanoa, että Tuska-festareillakin on huomattavasti vähemmän meteliä kuin mitä täällä meidän pihalla on tähän mennessä ollut. Ehkä pitäisi vain viettää koko kesä kaupungissa, niellen asfalttipölyä. Saisi sentään olla rauhassa kaikelta luonnon meteliltä.

Hämähäkeistä ei sentään lähde meteliä...

Hardcore IKEAstar ja valkoiset tennissukat

Heitän Logomon parkkipaikalla sen helvetin päheän rotsini takapenkille. En viitsi maksaa narikkaa. Nyt ei ole vielä niin kylmä, ettenkö pärjäisi tuon pienen kävelymatkan ihan vain hienossa Motörhead-mekossani.

Portsari katsoo meitä ja aloittaa tarinansa: "Okei, eli homman nimi on tämä. Lämppäri ei ole vielä tullut. Sen pitäisi soittaa tässä aulassa, mutta kuten huomaatte, lavalla ei ole ketään. Baari on auki, sieltä saa juotavaa, kun odotatte illan pääesintyjää. Heidän keikkansa alkaa kyllä ajoissa, sen lupaan. He nimittäin ovat jo täällä ja laittavat parhaillaan lavaa kuntoon. Lämppäri esiintyy sitten pääesiintyjän jälkeen."

"Selvä pyy, sanoi Manninen varista. Mutta osaatsä yhtään sanoa, missä helvetissä se lämppäri on, kun ei se kerran täällä ole?"

"Juu, osaan sanoa. Lähtivät Tukholmasta myöhäisemmällä laivalla, eivätkä ole sen takia vielä ehtineet tänne."

Voi vitun ruåtsalaiset! Lämppäri tulee pääesiintyjän JÄLKEEN? No, voihan sen tietenkin tehdä noinkin. Takaperoisuus voi joskus olla ihan kiva asia. Paitsi silloin, kun minä olen varta vasten tullut tänne ajoissa siksi, että kuulisin myös lämppäriltä pari biisiä, ja jättänyt yhden opiskeluhomman sen takia kesken. Jos olisin tiennyt tämän, olisin voinut jäädä kotiin vielä tunniksi tekemään hommia. Perkeleen paviaanit!

Menen baaritiskille ja tilaan cokiksen. Olen ystävällisellä päällä ja sallin aviomiehelleni yhden siiderin, vaikken itse voikaan juoda. Jos ajat, et ota. Ja minä päätin säästää tänään taksimaksut, kun huomenna on kuitenkin työpäivä. En kehtaa mennä ihan hirveässä kaasussa töihin. Enää toista kertaa.

Istun lavalla, missä lämppärin pitäisi soittaa ja pelaan aika kuluksi Frozen Free Fallia. Siinä se tunti menee mukavasti kukkaruukkuja keräillen. Cokis alkaa painaa rakossa, ja menen vessaan. Meinaan revetä naurusta, kun huomaan, että ruotsalaisuus on tarttunut myös Logomon vessakalustoon, mikä on selkeästi henkittu Ikeasta. Logomossa on kokoa oma pönttösi -teema tänään. Harmi, että ruuvimeisseli jäi kotiin. 

Onneksi sentään illan pääesiintyjä, Hardcore Superstar, aloittaa ajoissa. Roikun lavan edessä ja nojaan kaiteeseen. Pakko, koska tämä saatanan paska selkä. En kestä koko keikkaa, ellen saa nojata johonkin, ja kaikki pöydät ovat varattuja. Enkä minä, turkulainen nainen, mene seisomaan sellaiseen pöytään, missä on joku tuntematon ihminen. Hyi saatana! Siltä voi vaikka saada jonkun pöpön. Tai se voi vaikka puhua jotain! Se vasta kamalaa olisikin.

Pojat riekkuvat lavalla täynnä energiaa ja jengillä on hyvä meno päällä. Itsellänikin on hyvä fiilis ja moshaan sen, minkä selkäni kanssa pystyn. Kunnes... Näen jotain aivan järkyttävää. Niin kamalaa, että näen siitä huutopainajaisia ensi yönä. Basistilla oli jalassaan valkoiset tennissukat ja ruskeat purjehduskengät! Siis MITÄ HELVETTIÄ?!?!?! Hevibändin basistilla VALKOISET TENNISSUKAT?!?!?! Ja ne vitun PURJEHDUSKENGÄT!!!!!!! 

Hieraisen silmiäni ja katson toiseen kertaan. Jos vaikka olisinkin nähnyt väärin ja erehtynyt. Ei perkele. En ole erehtynyt. Sillä saatanan basistilla on OIKEASTI ne helvetin tennissukat ja purjehduskengät. Silmiäni alkaa särkeä ja minulle tulee paha olo. Oksettaa. Hyvä fiilis on kaikonnut Siperiaan painimaan karhujen kanssa. Niillä karhuilla ei sentään ole jalassaan jotain vitun tennissukkia.

Katsokaa nyt: VALKOISET VITUN TENNISSUKAT!

Viereeni tulee tuhannen kännissä oleva kikkelihevimies. Hänellä on kova meno päällä. Höpisee minullekin kännispäissään jotain, mistä en saa selvää, ja yrittää saada minua mukaan menoon. Minun tekee mieleni sanoa, että katso noita basistin kenkiä, mutta jätän sanomatta. Tuo jätkä on sen verran päissään, että tuskin näkee lavalle asti, vaikka se on metrin päässä.

Tulee minun lempibiisini tältä bändiltä: We don't celebrate Sundays. Yritän piristyä ja tanssia musiikin mukana, mutta kun ne saatanan valkoiset tennissukat vilkkuvat koko ajan silmissäni. Päätäni alkaa särkeä niiden sukkien loisteessa. Toivottavasti minulle ei tule tämän takia migreeniä.

Lämppäri Smash Into Pieces

Bändi lopettaa ja siirrymme takaisin aulatilaan, missä on kuin onkin lämppäri vetämässä omaa settiään. Ihan kivalta kuulostaa, paitsi ettei meillä ole aikaa jäädä kuuntelemaan näitä poikia. Pitää lähteä kotiin valmistautumaan huomiseen työpäivään.

Vitun tennissukat! Ei saatana! En pääse tästä yli enkä ympäri. Jos enää ikinä menen Hardcore Superstarin keikalle uudestaan, laitan hyvissä ajoin ennen keikkaa viestiä bändille: Katsokaakin, perkele, että sillä teidän basistilla on jalassa jotain muuta kuin ne vitun tennissukat ja ruskeat purjehduskengät!

Hevarittaren kämppäblogi: Suloista sekamelskaa ripulinruskean Aurajoen rannalla

Käsi pystyyn, kuka lukee sisustuslehtiä! Myönnän, selailen niitä ihan vain huvikseni, yleensä silloin, kun istun jossain odottamassa omaa vuoroani. Kuten vaikka työterveyslääkärissä. Eipä siellä yleensä hirveästi mielenkiintoista luettavaa ole, mutta kuvat ovat kauniita ja niitä on mukava katsella.

Kaksi asiaa näissä lehdissä kuitenkin ärsyttää. Ensimmäinen asia on se, että joka ikinen koti on täydellinen. Ei yhtä ainoaa tavaraa väärässä paikassa, ei yhtä ainoaa pölyhiukkasta, ei todellisen elämän jälkiä missään. Perheessä, missä on kymmenkunta kakaraa, on aina kaikki tavarat ojennuksessa. Juu, niin varmaan onkin! Ja lehmät lentävät.

Kuva: Askon esimerkkisisustus

Toinen asia on se, että joka ikinen koti on joku upea satulinna, missä asuu onnellinen johtajapariskunta. Kumpikin osapuoli on jonkin tason johtaja tai päällikkö titteliltään. On oma ranta ja oma laituri, vaikka asutaankin Helsingin keskustassa. Kenellä tavallisella pulliaisella on varaa omaan rantaan suuren kaupungin keskustassa? Ja niihin upeisiin design-huonekaluihin, mitä näiden johtaja-päälliköiden kodit ovat pullollaan? 

Missä ovat lähihoitajien lähiörivitalokodit? Missä ovat kirppislöydöillä varustetut vuokra-asunnot? Missä on TODELLINEN elämä? Ei ainakaan näissä lehdissä. Ehkä se todellinen elämä on sen verran rumaa ja sotkuista, ettei siitä saa kauniita ja edustavia kuvia lehtiin.

Ja koska minähän rakastan olla erilainen sanan kaikissa merkityksissä, niin tänään minä teen erilaisen kotiesittelyn. Esittelen teille minun kotini juuri siinä kaikessa sotkussaan ja tavanomaisuudessaan, missä se normaalistikin on. Tehkääpä oikein helvetin hyvin!

Kuva: Kannustalon esimerkkisisustus

Koti joen rannalla

Ripulinruskea Aurajoki ja sen ylitse lipuva Föri. Tästä, kun katsot ihan vähän kaakkoon päin, näet 50-luvulla rakennetun, tyylikkään kerrostalokompleksin. 

Yksi ikkunapari on oudon tahnan peitossa. Tahna on tarttunut puista, mitkä koristivat pihaa ennen kuin ne kaadettiin. Huoneiston asukkaat eivät kuitenkaan ole saaneet vielä ikkunoita pestyä kovasta yrityksestä huolimatta. Mennään katsomaan, millaista tuolla tahnaisten ikkunoiden sisällä lienee.

Vallilan Aurajoki-verhot tuovat turkulaista tunnelmaa
ja väriä makuuhuoneeseen.

Tässä upeassa kerrostalokolmiossa asuvat Mäkiset. Satu on johtava vieraiden kielten ja äidinkielen erityisopettaja, ja hänen aviomiehensä on yritysmaailman suurimpia päälliköitä, Mäkisen pajan perustaja ja toimitusjohtaja. Perheeseen kuuluu lisäksi Satun teini-iässä oleva tytär ja perheen koira, Kauno.

Viihtyisän asunnon sisustuksessa on käytetty aikaa, harkintaa ja ammattiapua. Kaikki värit ja kuosit sopivat yhteen muodostaen harmonisen ja tunnelmallisen kokonaisuuden. Kodin jokaisella tavaralla on oma paikkansa, vaikka tavarat harvoin omilla paikoillaan ovat.

Satun pehmoleluille ei keksitty muuta paikkaa kuin ikkunalauta.

Pientä ja suloista keittiössä

Pieneen, mutta suloiseen keittiöön on saatu lisätilaa valitsemalla pyöreä pöytä. Iskun Salt and Pepper-malliston tuolit ja pöytä saatiin hyvään hintaan, kun sisustussuunnittelija onnistui tinkaamaan jo alennetusta hinnasta vielä 20 % pois. Keittiön upea tapetti on RTV:n tilaustuote, ja kaakelit hankittiin Pukkilasta. 

Matto sopii hyvin yhteen tapeteiden kanssa.

Vallilan Kelohonka-matto on valittu sopimaan tapetin kuosiin.

Koska pyöreä pöytä toi paljon lisätilaa keittiöön, on nurkissa ylimääräistä tilaa. Tämä tyhjä tila on hyvä täyttää vaikkapa koiranruokasäkeillä ja muovikasseilla, missä on tyhjiä muovipulloja. Ruokasäkit ja muovikassit tuovat väriä ja raikkautta keittiön ilmeeseen.

Seksikkyyttä makuuhuoneeseen

Seksikäs makuuhuone on Sadun ylpeys. RTV:n upea tapetti on tapetoitu vaakatasoon tuoden tilan tuntua. Iskusta ostettu muhkea jenkkisänky, Tom of Finlandin lakanat ja suomenlapinkoiran karvat tuovat mielenkiintoiset ja tapahtumarikkaat painajaisunet joka yö. Tapeteihin täydellisesti sopiva sängyn pääty hankittiin Unikulmasta. Yöpöydät ovat samaa sarjaa sängyn päädyn kanssa, ja yöpöytien päälle onkin kätevä kerätä papereita ja likaisia sukkia.

Tom of Finlandin lakanoissa, koirankarvojen keskellä, saa hyvät yöunet.

Makuuhuoneen piristävät vaatekaapin peiliovet. Nämä erittäin epäkäytännölliset ovet eivät avaudu kokonaan tehden vaatteiden kaappiin laitosta mukavan haastavaa puuhaa. Lisäksi peilistä on hauska katsella itseään kesken naimatouhujen. 

Ikkunoihin löydettiin pitkällisen etsinnän jälkeen Vallilan Aurajokiverhot multivärissä. Satu joutui tilaamaan verhot Vaasasta saakka, mutta verhot olivat kovan etsimistyön ja pitkällisen odotuksen arvoiset. Ihana 50-luvun kivinen ikkunalauta on koristeltu suloisilla pehmoleluilla.

Peiliovien kautta on helppo arvioida, onko asento oikea.

Pieneen tilaan mahtuu paljon

Parvekkeelta avautuu henkeä salpaava näkymä kiviselle takapihalle ja roskiskatokseen. Pieni, mutta kotoisa parveke on Satulle kuin toinen olohuone. Täällä hän viettää paljon aikaa hengittäen raikasta kaupunki-ilmaa filtterin läpi, saaden samalla tervaa keuhkoihinsa.

Kaunis ja herkkä parvekekalusto on ostettu Biltemasta. Parvekkeen lattialla on myös koiran yksi hajuradoista. Se on jäänyt koristamaan parvekkeen lattiaa erään hajutreenin jälkeen. Parvekkeen nurkassa on tyttären vanha ja ruostunut potkulauta tuomassa väriä ja tunnelmaa.

Parvekkeen pirteyttä.

Pöydän päällä olevat tumppiroskikset vaihtuvat säännöllisesti, ja tuovat oman elegantin säväyksensä parvekkeen herkkään idylliin.

Mutta miltä näyttääkään olohuoneessa, teinin huoneessa, eteisessä ja kylpyhuoneessa? Tätä jännitysnäytelmää joudutte odottamaan hetken aikaa. Kohtaamme siis hyvin pian, kun sarjamme Hevarittaren kämppäblogi jatkuu!

Vähän liiankin tuttua huttua

Kouluttautuminen on kivaa, ja suhteellisen hyödyllistäkin aina aika ajoin. Mutta välillä minusta tuntuu siltä, että olisi kaikkien kannalta mukavampaa, jos minulle vain annettaisiin se todistus ilman kurssilla istumista. Minä säästäisin aikaani ja kurssilla olisi paikka jollekin sellaiselle henkilölle, jolle asiat ovat täysin uusia.

Tämän viikonlopun olen istunut murtuneen käteni kanssa SPR:n Turun toimistolla mielenterveyden ensiapu 2-kurssilla. Eipä se murtuma haitannut, kun en juurikaan tarvinnut kättäni sen kurssin aikana. Sen kun vain istuin ja kuuntelin. Ja pureskelin terveen käteni kynsiä.

Koulutusviikonlopun aiheet olivat ihanan positiivisia: skitsofrenia, psykoosit, kaksisuuntainen mielialahäiriö, masennus, ahdistus, itsemurhat, päihteet, äkilliset traumat ja mielenterveyden häiriöt noin yleensäkin. Asia oli todella tärkeä, eli miten kohdata henkilö, jolla on jokin mielenterveyden häiriö ja antaa hänelle ensiapua. Oli vain yksi ongelma: minä osaan nämä hommat jo!

Tuliko minulle täysin uutta tietoa? Eipä oikeastaan. Ehkä jotain sellaisia lukuja, mitä en ollut aikaisemmin tiennyt, kuten vaikkapa se, kuinka monta prosenttia ihmisistä kokee elämänsä aikana paniikkikohtauksen. Mutta luvut eivät olleet tämän koulutuksen ydinasiaa, vaan se, miten kohdata ihmiset silloin, kun pääkopassa menevät johdot solmuun.

Osaanko kohdata masentuneen ihmisen? No DUUUUUH! 

Tiedänkö, miltä masentuneesta ihmisestä tuntuu? Voi Pyhä Pieru, aivan taatusti tiedän! Ja ihan helvetin hyvin tiedänkin.

Tiedänkö, mihin ohjata masentuneen ihmisen? Harvinaisen hyvin, paitsi että Turussa tämä julkinen sektori ei oikein vakuuta toiminnallaan, joten siitä tiedosta ei ole tuon taivaallista hyötyä. Turussa masentuneen ihmisen kohdalla ensimmäinen kysymys on: Onko sinulla varaa maksaa yksityiselle lääkärille? Vasta sen jälkeen mennään itse asiaan.

Sen sijaan, että minä olisin nuokkunut siellä koulutuksessa kaksi päivää tuhannen väsyneenä, huonosti nukkuneena, murtuneen käteni kanssa ja syönyt kynsiäni, olisin voinut antaa paikkani jollekin sellaiselle, joka ei oikeasti tiedä, miten kohdata masentunut henkilö. Olisin vain käynyt hakemassa todistuksen, missä lukee: "Joo, kyllä se Mäkiskä nä hommat osaa".

Ja nyt ei saa ymmärtää väärin! En missään tapauksessa kritisoi koulutusta enkä myöskään kouluttajaa. Koulutus oli hyvä ja kouluttajasta huomasi, että hän todella tiesi, mistä puhui. Koulutusmateriaali oli myös laadukasta. Tasan ainoa vika koulutuksessa oli se, ettei se tarjonnut juuri minulle mitään uutta. Ja se alkaa turhauttaa, kun joutuu väkisin istumaan päiväkaupalla koulutuksissa, missä ei saa mitään uutta tietoa, mutta jos haluaa saada sen pätevyyden, niin se istuminen on pakko suorittaa.

Nooh, nyt se koulutus on kuitenkin istuttu, ja olen astetta pätevämpi antamaan ensiapua mielenterveydessä. Seuraavaksi on vuorossa mielenterveyden ensiapu 2:n ohjaajakoulutus myöhemmin tänä vuonna. Jos haluan saada ohjaajan ja kouluttajan pätevyyden, se tarkoittaa sitä, että joudun istumaan kolme pakollista päivää koulutuksessa, taas kerran.

Sainpahan sentään ilmaiseksi kurssiin kuuluvan kirjan mielenterveyden häiriöistä! Kirjoja ei voi ikinä olla liikaa.

10 faktaa, mitä et todellakaan olisi halunnut tietää minun arjestani

Koska blogihaasteet ovat juuri nyt kuuminta hottia... Lieskat suorastaan leimahtavat takapuolesta, kun ajattelinkin näitä ihania haasteita!

Tervetuloa tutustumaan jokapäiväiseen arkeeni! Seuraava teksti sisältää 10 faktaa siitä arjesta, mitä minä elän joka päivä. Näitä faktoja et olisi todellakaan halunnut tietää, mutta itsepähän tämän tekstin luit, joten lällislää.

1. Asuminen

Asun Turussa, keskustan välittömässä läheisyydessä, kermapersealueen yhdessä kaikkein halutuimmasta taloyhtiöistä. Ikkunoista avautuisi Aurajoki, jos ikkunani nyt sattuisivat olemaan joelle päin. Mutta kun eivät ole, niin eivät avaudu jokinäkymät. Aurajoki on kuitenkin niin lähellä, että sen ihanan ripulinruskean veden pystyy suorastaan maistamaan. 

Helvetin hienon ja päheän kämppäni sisustus on sisustussuunnittelijan suunnittelema, ja ennen kuin kukaan miettii mielessään, olenko myynyt persettä saadakseni kasaan sellaiset rahat, että olen pystynyt maksamaan sisustussuunnittelijalle, niin vastaus on: En ole! Maksoin siitä suunnitelmasta 280 euroa, ja se sisälsi maalien koodit, litramäärät, tapettien koodit ja rullien määrät. Minun ei tarvinnut muuta tehdä kuin kävellä lappu kädessä rautakauppaan.

Ja kyllä! Kuulin, että selkäni takana oltiin ihan oikeasti ihmetelty, olenko myynyt persettä saadakseni sen sisustussuunnitelman. Erityisopettajan palkoilla kun ei sanojan mielestä voida sellaista suunnitelmaa kustantaa. Ihan hyvin voidaan, kun ei se suunnitelma tuon kalliimpi ole!

Minullapas on näin hienot keittiön tapetit! Sinullapas ei olekaan.

2. Työmatka

Työmatkaa minulla ei ole edes kilometriä. Kävelymatka töihin on noin 10 minuuttia, riippuen siitä, miten pääsen teiden ylitse. Minun kermaperseeni ei kuitenkaan jaksa kävellä niin tuhottoman pitkää matkaa, etenkään talvisin, joten menen työmatkani autolla, ja maksan parkkipaikasta työpaikallani.

Täydellisesti olkkarini sisustukseen sopiva Melina Mattilan maalaama taulu.

3. Kodin siisteys

Koska elämä on tarkoitettu elettäväksi, minulla ei riitä aikaa turhiin asioihin, kuten kodin siivoamiseen. Pyykit pestään siinä vaiheessa, kun puhtaita vaatteita ei enää ole, eikä ole rahaakaan ostaa niitä puhtaita vaatteita. Samoin tehdään astioille.

Ikkunat on viimeksi pesty kaksi vuotta sitten (ja sen kyllä huomaa). Imuroinnista ei ole niin hirveän pitkää aikaa. Oikeasti! Tavaroita jaksan joskus laittaa paikoilleen, mutta se into hyytyy yleensä aika nopeaan.

Miksi hemmetissä minä tuhlaisin aikaa johonkin rättirumbaan, kun voin tehdä jotain paljon mielekkäämpää ja hauskempaa, kuten istua sohvalla ja katsoa Modernia perhettä?

Scandic Stationin pieni alkuruokasalaatti. Ei todellakaan ollut PIENI.

4. Ruuanlaitto

Nautimme hyvästä ruuasta. Etenkin silloin, kun se on jonkun toisen tekemää. Valitettavasti erityisopettajan palkka ei riitä siihen, että söisimme joka päivä ravintolassa. Siksi meillä on jääkaapissa ja pakastimessa ruokaa. Valmisruokaa.

Minun suosikkiruokiini kuuluvat pakastepizzat, bataattiranskalaiset ja suklaajäätelö. Niillä elää oikein makoisasti. Töihin ostan lounaaksi yleensä jonkun valmissalaatin.

Miksi hemmetissä minä tuhlaisin aikaa johonkin ruokarumbaan, kun voin tehdä jotain paljon mielekkäämpää ja hauskempaa, kuten istua sohvalla ja surffata Facessa Äityleitä lukien?

Bataattiranet ovat ihan parhaita!

5. Kaupassa käyminen

Jatkuva riidan aihe, sillä minä en haluaisi käydä kaupassa ollenkaan. Kermaperseeni ei halua mennä vaeltamaan pitkin Prisman loputtomia käytäviä yhtä saatanan säilyketölkkiä etsien. Mieheni taas on eri mieltä. Jos minä saisin päättää, tekisimme kaikki ostokset K-market Puhakan kotiinkuljetusosastolla, netissä. Saisimme ruuat kotiovelle ilman, että tätä kermapersettä tarvitsee raahata mihinkään.

Kotiinkuljetus on sitä nykyaikaa!

Toinen Melina Mattilan maalaama taulu. Tilaamani työ lempirunostani, Korpista.

6. Karvoituksen hoito

Jos olet vähänkään lukenut blogiani, tiedät, että minä hikoilen suhteellisen runsaasti. Ja se hiki myöskin haisee! Todella naisellista, mutta minkäs minä sille itse mahdan? Vaihtaisin kyllä hikigeenini, jos se olisi mahdollista.

Tänä vuonna on naisten karvaisuus puhuttanut paljon. Saako nainen olla karvainen? Vitut minä toisten karvoista piittaan! Aivan yksi hemmetin hailea, onko juuri sinulla karvoja ja missä kohti ruhoasi. Ei karvoitus ihmisestä pahaa tee. Mutta minut se tekee aina vain haisevammaksi. Joten minä kyllä sheivaan.

7. Muu hygienia

Suihkussa käyn joka päivä, yleensä aamuisin. Töihin saatan mennä hiukset märkänä, sillä paksujen hiusteni kestää kuivua ihan helvetin kauan, jopa kuivaimella kuivattaessa. Märät hiukset eivät tee minusta paskaa opettajaa.

Ja koska sitä kerran ollaan kunnon kermaperseitä, niin minä en mitään halpisshampoota käytä, vaan helvetin kalliita, hienoja erikoisshampoita. Tällä hetkellä minulla on kierroksessa hamppushampoo sekä myös vuohenmaitoshampoo.

Myös saippuani on kermapersesaippuaa: Oliivi-sitruunaruoho-luomusaippuaa. Ja minun kuivakka norsunnahkaihoni kiittää!

Päivi Tasalan maalaama taulu eteisessä. Kyllä, minä satsaan taiteeseen kodissani!
Taide kaunistaa kodin kuin kodin.

8. Virallisten asioiden hoitaminen

Kyllä minä ne saan hoidettua. Sitten joskus ja jouluna. Yleensä se vaatii aika monta muistutusta ja pitkän ajan. Yhden puolen minuutin puhelun soittaminen voi viedä puoli vuotta. Etenkin, kun sitä motivaatiota ei ole kyseisen puhelun soittamiseen.

Ja jos sattuu käymään niin, ettei siihen puheluun vastata heti, asia jää hoitamatta vielä pidemmäksi aikaa. Joten jos minä soitan, VASTATKAA, PERKELE!

9. Aikataulutus
Niin, siis minullahan on se ADHD. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että minä en hahmota aikaa enkä ajankäyttöä ollenkaan. Mikä taas johtaa siihen, että kalenterini on koko ajan buukattu täyteen kaikenlaista. Tuplabuukkauksia tulee aina vähän väliä, koska minä nyt vain olen tällainen harva-aivosoluinen yksilö. 

En ole saanut kuin vasta kolme burnouttia sen takia, että olen buukannut kalenterini liian piukkaan kaikkea mahdollista mielenkiintoista. Tässä on hyvin vielä aikaa ja tilaa neljännelle burnikselle!

Kermapersealueemme taloja. Ei omaa kotitaloani, tosin. Täältä en
muuttaisi mihinkään! Ihana, rauhallinen alue. Täältä en lähde kuin arkussa.

10. Vapaa-ajan vietto

Mikä helvetti on vapaa-aika? Ikinä moista termiä kuullutkaan! Pitää oikein kaivaa sanakirja esiin ja katsoa, mitä se tarkoittaa! 

Ahaa! Nyt selkeni. Wikipedia on hyvä keksintö. Tätä siis on vapaa-aika: 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Vapaa-aika  

Eli minulla on vapaa-aikaa kerran vuodessa, Tuskan aikoihin. Ihan kivaa siis minun vapaa-ajan viettoni on. Tuskan aikoihin en tee palkkatyötä, en vapaaehtoistyötä, en opiskele, en ole vastuussa kodista, koirasta tai teinistä... Voisi viettää tuota vapaa-aikaa vähän useamminkin kuin vain kerran vuodessa!

Kermaperseiden kuningatar navettahommissa

Nauta numero 98, alias Pinja

Katson itseäni Tampereen yliopiston vessan peilistä, ja säikähdän niin perkeleesti. Näin komeita ja tummanliloja silmäpusseja en ole nähnyt edes Tim Burtonin leffoissa! Nämä ovat jo niin komeat, että näillä voittaisi jonkun palkinnon.

Voisikohan Nelonen rahoittaa maailmoja järisyttävän kisaohjelman "Suomen suurimmat pussit"? Minä olisin kyllä palkintopalleilla näiden omien pussieni kanssa.

Voi Ristus, miten pervolta tuokin kuulostaa: PalkintoPALLEILLA PUSSIENI kanssa... 

Onneksi täällä ei ole muita läsnä juuri nyt, niin saan itse höröttää omille, helvetin paskoille vitseilleni. Kuka muukaan minun vitseilleni nauraisi, ellen minä itse?

Kaiken lisäksi, minä haisen. Taas. Täällä Mansesterissa ei ole edes lämmin, mutta minä hikoilen kuin suurempikin sika. Lieneekö minulla ennenaikaiset vaihdevuodet vai onko minulla vain raskaansarjan hikigeenit? Ken tietää. Joten kysytään Keniltä!

Hahhahhahhahhahha. Olenpas hulvaton.

Tämä vitsieni poikkeuksellisen paska taso selittyy hyvin pitkälti eilisen päivän ohjelmalla. Toisaalta eilinen oli aivan uskomattoman upea päivä! Pääsin navettahommiin. Kyllä, luit oikein. Kaupungin keskustassa asuva kermaperseiden kuningatar hikisine kainaloineen oli eilen haalarit päällä, saappaat jalassa navetassa. Ja voi jestas, että siellä oli hauskaa!

Toisaalta taas kaiken hauskuuden ja söpöjen vasikoiden vastapainona olen tällä hetkellä niin jumalattoman väsynyt, että voisin myydä sieluni Saatanalle, jos saisin ottaa edes tunnin mittaiset päiväunet. Ja tämän väsymyksen syyhän on tietenkin se, että lähdin torstai-iltana Turusta Tampereelle tajuten vasta Toijalan kohdalla, että koko perkeleen armas lääkesatsini on minun helvetin kalliilla sisustetussa kodissani.

Perjantai-ilta meni rentoutuessa Scandic Stationin aulabaarissa, jumalattoman kallista paikallista lonkeroa lipittäen. Se vähensi vitutusta jonkin verran. Yö meni täysin päin sitä itseään, koska nukkunappulani olivat tietenkin 150 km etelän suuntaan. Ja näillä minun iki-ihanilla uniongelmilla ei todellakaan nukuta edes hotellin king size-vuoteella, x-asennossa ja alasti, ellei niitä nukkunappeja ole huuhdeltu kurkusta alas.

Aamulla lähdin suoraan hotellin aamiaiselta rautatieasemalla. Meidän oli tarkoitus ottaa kimppataksi kohteeseemme, eli Ahlmanin opistolle. Kesken taksimatkan työterveyslääkäri soitti. "Jostain kumman syystä" hän ei edes yllättynyt, kun kerroin, että minä olen Mansessa ja lääkkeeni ovat Åbossa. Pikemminkin kuulin hänen pidättävän nauruaan parhaan kykynsä mukaan. Ajatteli varmaan, että luojan kiitos tuo Mäkisen akka on juuri hänen potilaansa, niin tulee aina välillä jotain hupia hänenkin tylsään työpäiväänsä, kun hän saa selvitellä minun häröilyjäni.

Ahlmanilla me laitoimme ensin haalarit päälle, sitten kumpparit jalkaan ja kumihanskat käteen. Sen jälkeen astelimme läpi kärpästen valloittaman navetan pikkuvasikoiden puolelle. Siellä he odottelivat meitä. Ihan pikkuiset vauvalehmät. Ja voi hellanduudelis, että he olivat ihania!

Meidän ryhmämme vasikka oli nauta numero 98, nimeltään Pinja. Pikkuiselle nöpönenulle piti opettaa, että riimu on ihan kiva asia, ja riimu naaman koristeena voi jopa kulkeakin! Pinja oli todella nopea oppimaan, ja ahne kuin pieni possu. Namipalat kelpasivat, ja eipä siinä kauaa mennyt, kun Pinjalle oli laitettu riimu. Eipä Pinja siitä riimusta perustanut kovinkaan paljoa, mutta kyllä hän sen kanssa suostui lyhyen pätkän kävelemään. Söpö pikkuinen Pinja. Kyllä jäi kova ikävä tuota nöpönenää!

Emme olleet saaneet ihan kokonaan koulutuspäivää vielä kondikseen, kun minulle alkoi tulla sellainen olo, että nyt lähtee! Lähtee taju, järki ja vielä jalatkin alta. Hikeä ainakin pukkasi sen saamarin seksikkään haalarin kanssa. Kävin kysymässä eräältä kouluttajalta, jahka hän voisi viedä minut autolla lähimpään apteekkiin, jotta voisin hakea ne surullisen kuuluisat lääkkeeni. Sain kyydin, sain lääkkeet ja sain jopa otettua ne kera inkiväärijuoman.

Eipä siinä muuta, mutta kun otan piristävät lääkkeet klo 15, niin se tarkoittaa sitä, että minä en illalla nukahda, en sitten millään! Onneksi telkkarissa oli monta kanavaa, ja sieltä tuli ihan mukiinmenevää ohjelmaakin. Eipä tullut tylsää, kun pyöriskeli puolen yötä siinä king size-vuoteella erilaisissa asennoissa.

Olin minä jossain kohti yötä nukahtanut lopulta, sillä heräsin herätyskelloon. Aamutoimet tein kuin olisin uinut toffeeliejussa. Jaksoin hädin tuskin vaatteet laittaa päälle ja raahautua aamupalalle. Sen jälkeen check out, ja respalle pyyntö kaunis, jospa hän viitsisi soittaa taksin. En jaksanut kävellä tuota valtavan pitkää seitsemän minuutin matkaa kaikkine kantamuksineni.

Tänään meillä on aiheena eläinavusteisuus. Yksi minun lempiaiheistani! Mutta myisin siltikin sieluni saatanalle, jos pääsisin ottamaan ne pienen pienet päiväunet.

PS. Tässä linkissä haastattelu meidän koulutukseen liittyen: https://areena.yle.fi/1-4487877.

Tässä toisessa linkissä lyhyt kirjoitus tuohon nautakoulutukseen liittyen: https://yle.fi/uutiset/3-10368417. 

Kankkunen, päivää!

Voi hyvä hevon pieru, tätä krapulan tasoa! Muisti taas sen oikean biologisen ikänsä ja muisti myöskin sen, miksi näin vanhat ihmiset eivät enää kisko skumppaa kaksin käsin, pullo toisensa jälkeen. I'm WAAAAAAAAAY too old for this shit.

Eilen oli Turku Pride. Tapahtuma, mikä on ollut minun ja hyvän ystäväni jokavuotinen perinne. Kipeä kinttuni esti kulkueeseen osallistumisen ja kaiken muun mahdollisen kivan päiväsaikaan. Illalla lupasin lähteä baariin, mikäli saan taksin ajamaan suoraan baarin oven eteen, en tanssi enkä joudu kävelemään muutenkaan yhtään ylimääräistä. Tämä sopi ystävälleni.

Aloitimme illan meillä. Ystäväni oli käynyt hakemassa tulomatkalla Vegånia-ruokafestareilta meille pari erittäin herkullista pizzanpalaa. Minulla olivat skumpat ja samppanjat jääkaapissa jäähtymässä. Söimme, joimme ja nauroimme. Ennen kaikkea joimme. Olin onnistunut tyhjentämään kaksi pulloa samppanjaa ja yhden pullon skumppaa siinä vaiheessa, kun taksi tuli kotiovemme eteen.

Taksi vei meidät Suxesiin. Kyseessä on paikallinen homobaari, missä olemme istuneet monet illat. Siellä on aina hyvä ja rento meininki. Saimme  - onneksi - hyvästä kohtaa istumapaikat ja jatkoimme kittaamista. Hieman vahvemmalla siiderillä, tietenkin. 

Seuraan liittyi tuttuja ja tuntemattomia, joiden kanssa juttu luisti välittömästi. Meillä oli aivan valtavan hauskaa, vaikka jouduimme jalkani takia vain istumaan pöydän ääressä, emmekä päässeet tanssimaan. Juttua riitti, ja naurua! Sekä sitä hieman tujumpaa siideriä.

Kello taisi olla kahden pintaa, kun klenkkasin baarin oven eteen pysäköineen taksin takapenkille. Olin niin helvetin päissäni, ettei mitään rajaa. Mieheni oli vielä hereillä, kun pääsin kotiin, ja hän naureskeli, että taisi vaimolla olla hauskaa. Naamani oli täynnä glitteriä, mitä joku tuntematon nainen oli laittanut minulle. 

Olen nukkunut suuren osan päivää tätä järkyttävää krapulaani pois. Huomenna pitäisi vielä mennä klenkkaamaan töihin! Saisin varmaankin jatkoa sairauslomalleni, mutta minun on yksinkertaisesti pakko mennä hoitamaan asioita, kuten hakemaan työpaikan avaimet sekä työpuhelin. Luovutin ne opintovapaani ajaksi takaisin, ja töiden teko on aika paljon helpompaa, jos pystyy avaamaan luokkien ovet. En viitsi jättää näin tärkeitä asioita viime tinkaan. 

Jalkani ei mennyt yhtään huonommaksi eilisen Priden myötä, mutta eipä se kyllä ihan hirveästi nivelsiteitäni parantanutkaan. Mutta kun Pride on kerran vuodessa vain!

Ehkä ensi kerralla muistan sen, etten ole enää 20-vuotias ja tarvitsen vähintään sen viikon toipuakseni kunnon känneistä.