Näytetään tekstit, joissa on tunniste muffini. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muffini. Näytä kaikki tekstit

maanantai 17. syyskuuta 2018

Halloween tulee! Oletko valmis? Minä olen!

Syyskuun puoliväli. Sehän tarkoittaa sitä, että ensimmäiset joulukuvastot ovat ilmestyneet ja pikkuhiljaa alkavat kaupat täyttyä joulukrääsästä. Joka vuosi joulu tulee aikaisemmin. Olen suhteellisen varma, että vielä jonain päivänä ensimmäiset joulukrääsät tulevat kauppoihin heti sen jälkeen, kun juhannuskrapulasta on toivuttu.

Itse en ole jouluihmisiä. Kämppä on muutenkin sekainen ja nurkat täynnä sontaa, ja sitten tänne vielä pitäisi raahata joku variseva kuusi! Juu, ei kiitos. Ennemmin minä katselen niitä kuusia metsässä kuin kämppäni nurkassa. Ja ne saatanan jouluruuat. Voi oksennus! En voi ymmärtää, kuka voi tykätä jostain lanttulaatikosta. No, makunsa kullakin. Jos joku tykkää syödä muodotonta, pahanhajuista mössöä, niin minun puolestani. Ei se minun suussani maistu.
Kummitus-Satu. Kuva on otettu voimauttavan valokuvan koulutuksessa.
Suomalaiset ovat kaikessa jouluvimmassaan unohtaneet, että syksyllä on muitakin juhlia. Perisuomalainen kekri on jäänyt jonnekin keskiajalle, eivätkä ihmiset tätä nykyä edes tiedä enää tuollaisenkin juhlan joskus olleen. Se oli sadonkorjuun juhla. Nykyään sen tilalle on raivannut tietään Halloween.

Halloween on - jos minulta kysytään - vuoden paras juhla. Pääkalloja, kauhua, luurankoja, hämähäkinseittejä, naamiaisasuja ja kilokaupalla karkkia! Mikäs sen parempaa kuin pistää noitapata pöydälle ja tunkea se täyteen nannaa. Ja se vasta ihanaa onkin, ettei tarvitse pahemmin miettiä pukeutumiskoodeja. Hakee vain Punanaamiosta jonkun kivan naamiaisasun ja se on siinä. Halloweenina saa olla juuri niin hörhö kuin oikeasti on.

Minä olen valmistautunut Halloweeniin erinomaisen hyvin! Melkein kaikki on valmista. Enää toteutus puuttuu.

Parhaat Halloween-bileet tarkoittavat sitä, että kaikki tarjottava liittyy tavalla tai toisella teemaan. Kuppikakut on hyvä tehdä pääkallon muotoisiin muotteihin ja koristella Halloween-teeman mukaisesti joko pääkallokoristeella tai Halloween-strösselillä. 


Aivojen muotoinen muotti on erinomainen, kun haluat yllättää ystäväsi hieman erilaisella hyytelöllä. Hyytelön väriksi tietenkin joku päheä väri, kuten vaikka vihreä. Eikä yksikään pöytä Halloweenina ole mitään ilman noitapataa! Kyllä sellainen nyt täytyy olla. Ellei pata sisällä nannaa, niin kuivajäätä sitten ainakin. Se luo mukavaa, hyistä tunnelmaa.


Eikä Halloween olisi tasan mitään ilman yksisarvisleivoksia! Yksisarvisia tarvitaan aivan ehdottomasti myös Halloweenina. Samoin tukevaa pääkallovuokaa, missä voit tehdä ihan mitä tahansa! Vaikkapa pääkallopizzoja (kaverini laittoi linkin Faceseinälleni reseptistä). 


Ja koska Halloween suorastaan vaatii pientä koristelua, voit koristella ikkunasi - tai minkä tahansa kohdan kämpästäsi - tällaisella supersuloisella Halloween-kranssilla! Tämän kranssin on tehnyt käsityönä RocKi-kaupan Kirsi. Sama henkilö, joka teki minulle sen aivan liian ihanan pääkallokaulahuivin. Katsokaa nyt, miten valtavan suloinen koriste! Aivan ihana. Eihän tuota voi pois laittaa Halloweenin jälkeen, kun se on niin älyttömän hieno.


Ja ainutkertainen! Se on minun vain siksi, että minä kaikkein nopeimpana sain napattua sen vain pari minuuttia sen jälkeen, kun se tuli myyntiin RocKi-kauppaan. Jos SINÄ haluat tällaisia ainutlaatuisia, laadukkaita ja IIIIIIHANIA käsitöitä itsellesi, käy tykkäämässä RocKi Finlandin Facesivuista. Saat nopeammin tiedon siitä, mitä kaikkea uutta sinne on tullut. Ja muista, minä olen siellä myös tykkääjänä, ja minulla on nopeat refleksit. Osaatko sinä olla minua nopeampi, jos sinne tuleekin jotain superihanaa, mitä on myynnissä vain yksi kappale? Toivottavasti et, sillä minä haluan sen kuitenkin itselleni!

Nyt sitten vain Halloween-bileitä suunnittelemaan. Alku on jo hyvä, ellei jopa loistava! Ja taatusti pöydässä on paremmat tarjoilut kuin joku saakelin kämänen lanttuloota.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Pään seinään hakkaamista ja harjoitustöitä

Kello on 20:30. Istun sohvalla ja tuijotan tyhjyyteen. Vieressäni on uunista tullut neljän juuston pakastepizza. Se jäähtyy samalla, kun tuijotan kuola valuen olohuoneen seinää. Tämä viikko on ollut erityisen raskas, eikä se ole vielä edes lopussa! Sen vuoksi en jaksa edes pizzapalaa nostaa, vaikka minulla onkin kamala nälkä. Olen syönyt tänään mustikkamuffinin enkä mitään muuta.


Tämä stressinpoikanen alkoi eilen, kun tajusin, että minun pitää oikeasti saada tehtyä jotain, jos haluan päästä tämän kevään kursseista läpi. Sain käyttäytymisgenetiikan kurssin tentin korvaavat etätehtävät, ja tein ne eilen tuskahiki otsalla huutaen miehelleni, miksei hänkään voi tietää käyttäytymisgenetiikasta mitään. Sain minä jokaiseen kohtaan vastattua jotain, mutta ovatko vastaukset lähelläkään oikeita, se onkin sitten täysin eri juttu. Minä en ihan oikeasti tiedä, miten voin agonistien avulla lähteä kartoittamaan kandidaattigeenejä anoreksian puhkeamiseen. 

Tajusin myös senkin, että päästäkseni läpi laadullisen tutkimuksen kurssista minun on pakko aloittaa harjoitustyön tekeminen. Päätin tehdä aiheesta isäpuolet erityisperheissä. Miten he kokevat erityisperheen arjen ja mitä he ajattelevat erityisistä lapsista silloin, kun lapset eivät ole omia biologisia lapsia. Tein Google Formsilla kyselylomakkeen, missä oli pelkästään avoimia kysymyksiä ja tilaa isäpuolille pohtia "isäpuoluuttaan" monesta eri näkökulmasta. Ajattelin aiheen olevan sellainen, etten juurikaan saa ketään innostumaan ja vastaamaan. Kun illalla laitoin kyselyn Facebookiin, oli aamulla tullut 37 vastausta. Ihan viiskin olisi riittänyt. No, pääsenpähän ainakin analysoimaan!


Tänään yritin kirjoittaa Educariumilla erään toisen harjoitustyöni teoriaosaa pois. Istuin neljännen kerroksen aulassa, missä on opiskelijoille pöytätilaa juurikin sitä varten, että siinä voi opiskella. Jotkut idiootit päättivät tulla juuri siihen kohtaan juoruamaan. Vaikka heidän kaverinsa, joka yritti kirjoittaa graduaan, sanoi, että hän arvostaisi työrauhaa paikassa, mikä on työskentelyyn tarkoitettu, nämä toiset vain nauroivat ja jatkoivat juoruiluaan. Miten kivaa, että toisten työskentelyä arvostetaan! En saanut tehtyä juuri mitään, koska minua häirittiin.

Sen jälkeen Publicumin puolelle, pitämään evoluutiopsykologian esitelmä aiheesta väkivalta ja evoluutiopsykologia. Sain kuulla kurssin vetäjältä, että olen erinomainen puhuja, saan kuulijani kiinnostumaan ja pysymään jopa hereillä. Hän myös ajatteli, että opiskelijani varmasti pitävät oppitunneistani. Juu, totta kai! Suorastaan odottavat innosta vinkuen, että pääsevät opiskelemaan englantia minun kanssani.


Onnistuneen esitelmän jälkeen olikin sitten sitä iki-ihanaa SPSS:ää, jälleen kerran! Kaksi tuntia täyttä tuskaa, hikistä puurtamista ja aivonystyröiden pauketta. Tällä kertaa minä tajusin sentään jotain, ja osasin tehdä reliabiliteettianalyysin ihan itse, ilman apua! Wau! Ehkä minulla on sittenkin pienoinen mahdollisuus päästä tästä monimuuttujamenetelmien kurssista läpi. Ja ehkä gradustakin, koska minun pitäisi gradussani käyttää mixed method-menetelmää. Jos nyt joskus saisin sitä gradua edes aloitettua. Se on vieläkin täysin vaiheessa, enkä ole saanut tavuakaan paperille.

Joskus minusta tuntuu, että opiskelemaan lähteminen ja toisen maisterintutkinnon suorittaminen oli minulta maailman surkein idea. Juuri nyt minulla on sellainen olo. Etenkin, kun minun pitää kohta laittaa herätyskello soimaan huomisaamuksi klo 8 reikä reikä, jotta ehdin laadullisen tutkimuksen luennolle. Olisi vain pitänyt olla tyytyväinen siihen täysin turhaan filosofian maisterin tutkintoon, mikä minulla on, ja pysyä töissä tienaamassa sen sijaan, että hakkaan päätäni Publicumin seinään SPSS-kurssilla. Mutta turha parkua, kun kakat ovat housuissa. Nyt on elettävä tätä opiskelijan arkea ja hakattava sitä päätä seinään. Kai se seinä jossain kohti alkaa murentua. Tai minun kalloni haljeta.