Hardcore IKEAstar ja valkoiset tennissukat

Heitän Logomon parkkipaikalla sen helvetin päheän rotsini takapenkille. En viitsi maksaa narikkaa. Nyt ei ole vielä niin kylmä, ettenkö pärjäisi tuon pienen kävelymatkan ihan vain hienossa Motörhead-mekossani.

Portsari katsoo meitä ja aloittaa tarinansa: "Okei, eli homman nimi on tämä. Lämppäri ei ole vielä tullut. Sen pitäisi soittaa tässä aulassa, mutta kuten huomaatte, lavalla ei ole ketään. Baari on auki, sieltä saa juotavaa, kun odotatte illan pääesintyjää. Heidän keikkansa alkaa kyllä ajoissa, sen lupaan. He nimittäin ovat jo täällä ja laittavat parhaillaan lavaa kuntoon. Lämppäri esiintyy sitten pääesiintyjän jälkeen."

"Selvä pyy, sanoi Manninen varista. Mutta osaatsä yhtään sanoa, missä helvetissä se lämppäri on, kun ei se kerran täällä ole?"

"Juu, osaan sanoa. Lähtivät Tukholmasta myöhäisemmällä laivalla, eivätkä ole sen takia vielä ehtineet tänne."

Voi vitun ruåtsalaiset! Lämppäri tulee pääesiintyjän JÄLKEEN? No, voihan sen tietenkin tehdä noinkin. Takaperoisuus voi joskus olla ihan kiva asia. Paitsi silloin, kun minä olen varta vasten tullut tänne ajoissa siksi, että kuulisin myös lämppäriltä pari biisiä, ja jättänyt yhden opiskeluhomman sen takia kesken. Jos olisin tiennyt tämän, olisin voinut jäädä kotiin vielä tunniksi tekemään hommia. Perkeleen paviaanit!

Menen baaritiskille ja tilaan cokiksen. Olen ystävällisellä päällä ja sallin aviomiehelleni yhden siiderin, vaikken itse voikaan juoda. Jos ajat, et ota. Ja minä päätin säästää tänään taksimaksut, kun huomenna on kuitenkin työpäivä. En kehtaa mennä ihan hirveässä kaasussa töihin. Enää toista kertaa.

Istun lavalla, missä lämppärin pitäisi soittaa ja pelaan aika kuluksi Frozen Free Fallia. Siinä se tunti menee mukavasti kukkaruukkuja keräillen. Cokis alkaa painaa rakossa, ja menen vessaan. Meinaan revetä naurusta, kun huomaan, että ruotsalaisuus on tarttunut myös Logomon vessakalustoon, mikä on selkeästi henkittu Ikeasta. Logomossa on kokoa oma pönttösi -teema tänään. Harmi, että ruuvimeisseli jäi kotiin. 

Onneksi sentään illan pääesiintyjä, Hardcore Superstar, aloittaa ajoissa. Roikun lavan edessä ja nojaan kaiteeseen. Pakko, koska tämä saatanan paska selkä. En kestä koko keikkaa, ellen saa nojata johonkin, ja kaikki pöydät ovat varattuja. Enkä minä, turkulainen nainen, mene seisomaan sellaiseen pöytään, missä on joku tuntematon ihminen. Hyi saatana! Siltä voi vaikka saada jonkun pöpön. Tai se voi vaikka puhua jotain! Se vasta kamalaa olisikin.

Pojat riekkuvat lavalla täynnä energiaa ja jengillä on hyvä meno päällä. Itsellänikin on hyvä fiilis ja moshaan sen, minkä selkäni kanssa pystyn. Kunnes... Näen jotain aivan järkyttävää. Niin kamalaa, että näen siitä huutopainajaisia ensi yönä. Basistilla oli jalassaan valkoiset tennissukat ja ruskeat purjehduskengät! Siis MITÄ HELVETTIÄ?!?!?! Hevibändin basistilla VALKOISET TENNISSUKAT?!?!?! Ja ne vitun PURJEHDUSKENGÄT!!!!!!! 

Hieraisen silmiäni ja katson toiseen kertaan. Jos vaikka olisinkin nähnyt väärin ja erehtynyt. Ei perkele. En ole erehtynyt. Sillä saatanan basistilla on OIKEASTI ne helvetin tennissukat ja purjehduskengät. Silmiäni alkaa särkeä ja minulle tulee paha olo. Oksettaa. Hyvä fiilis on kaikonnut Siperiaan painimaan karhujen kanssa. Niillä karhuilla ei sentään ole jalassaan jotain vitun tennissukkia.

Katsokaa nyt: VALKOISET VITUN TENNISSUKAT!

Viereeni tulee tuhannen kännissä oleva kikkelihevimies. Hänellä on kova meno päällä. Höpisee minullekin kännispäissään jotain, mistä en saa selvää, ja yrittää saada minua mukaan menoon. Minun tekee mieleni sanoa, että katso noita basistin kenkiä, mutta jätän sanomatta. Tuo jätkä on sen verran päissään, että tuskin näkee lavalle asti, vaikka se on metrin päässä.

Tulee minun lempibiisini tältä bändiltä: We don't celebrate Sundays. Yritän piristyä ja tanssia musiikin mukana, mutta kun ne saatanan valkoiset tennissukat vilkkuvat koko ajan silmissäni. Päätäni alkaa särkeä niiden sukkien loisteessa. Toivottavasti minulle ei tule tämän takia migreeniä.

Lämppäri Smash Into Pieces

Bändi lopettaa ja siirrymme takaisin aulatilaan, missä on kuin onkin lämppäri vetämässä omaa settiään. Ihan kivalta kuulostaa, paitsi ettei meillä ole aikaa jäädä kuuntelemaan näitä poikia. Pitää lähteä kotiin valmistautumaan huomiseen työpäivään.

Vitun tennissukat! Ei saatana! En pääse tästä yli enkä ympäri. Jos enää ikinä menen Hardcore Superstarin keikalle uudestaan, laitan hyvissä ajoin ennen keikkaa viestiä bändille: Katsokaakin, perkele, että sillä teidän basistilla on jalassa jotain muuta kuin ne vitun tennissukat ja ruskeat purjehduskengät!

Viking Full of Grace: Tarinoita Romantic Suitesta

"Täällon ihan perkeleesti kiinalaisia!", huudahtaa teinityttäreni erittäin kovaa ja kohteliaasti. Häpeän silmät päästäni, mutta onneksi nuo kiinalaiset eivät tunnu ymmärtävän, mitä heistä sanottiin. Mutta totta se on. En ole nähnyt missään näin paljon kiinalaisia yhdellä kertaa!

Seisomme Viking Linen aulassa ja odotamme laivaan pääsyä. Hiki valuu ja balalaikka soi. Porukkaa on kuin pipoa, ihan suomalaisiakin. Eivät ne kiinalaiset ainoina yritä laivaan tunkea. Tänä viikonloppuna on 13. Flame Jazz-risteily. Ja me olemme - taas - mukana.

Olen varannut meille sviitin. Romantic Suite. Voi helvetti, että se sviitti on hieno! Baarikaappi täynnä juotavaa, hedelmiä pöydällä, kaksi vessaa, kaksi telkkaria ja vielä poreammekin! Kyllä meitä nyt hemmotellaan tänä viikonloppuna.

Viemme pussit ja kassit pikaisesti sinne helvetin hienoon sviittimme, ja sen jälkeen onkin jo lähdettävä syömään. Olen varannut meille ikkunapaikat Oscar á la cartesta. Porukka katsoo minua nenävarttaan pitkin. He ovat itse pukeutuneet viimeisen päälle, ja minulla on päälläni EMP:ltä ostettu hevimekko ja saapikkaat täynnä niittejä. Tekee mieli sanoa, että minulla on enemmän kermaa perseessäni kuin teillä kaikilla yhteensä, vaikka en ehkä näytäkään siltä. Minä näytän siltä, miltä minä haluan näyttää.

Teinityttären eräs kaveri on mukana reissussa. Tytöt valitsevat reilusti lastenlistalta ruuat, koska aikuisten lista on liian hieno ja monimutkainen. Minä ja mieheni tilaamme kumpikin kasvismenut kera viinipaketin. Jösses saakeli, miten hyvää ruoka on! Ja miten hyvin viinit sopivat yhteen ruuan kanssa. Tästä hyvästä kannattaa maksaa se melkein 200 euroa. Tosin, hinta olisi ollut halvempi, jos olisin jättänyt ostamatta ravintolasta löytyneet Samppanja-kirjan, mutta minähän nyt en ikinä kävele kirjan ohitse.

Ruuan jälkeen kierros tax freessä ja sen jälkeen suoraan baariin. Yökerhossa on meneillään kunnon jamit. Ostamme tytöille ihan sikapäheät juomat ja menemme pöytään kuuntelemaan afrikkalaisia jazz-sointuja. Ja ennen kuin kukaan on tekemässä lastensuojeluilmoitusta, niin baarista saa ihan alkoholittomiakin juotavia! Tytöt saivat sellaiset. Eikä Viking Gracen henkilökunta alaikäisille alkoholia edes myisi.

Tytöt eivät jaksaneet riekkua kovinkaan pitkään, ja menivät nukkumaan. Itse jäin vielä hetkeksi mieheni kanssa istumaan ja höpöttämään niitä näitä. Taisi muutama äijä yrittää jopa iskeä minua tupakkakopissa, ja tajusin, että olen täysin unohtanut, miten flirttaillaan. Tätä se avioliitto sitten teettää!

Aamulla on tarjolla erikoisaamiainen. Sen olisi kyllä saanut ihan hyttiinkin tuotuna, mutta koska meidän teini on nirsoperse ja minun mieheni maitovammainen, niin katsoimme parhaaksi mennä ihan paikan päälle syömään. Tytöt painelevat kieli pitkällä ensimmäisenä jälkiruokapöydän kimppuun, ja mättävät lautaset täyteen kakkua. Hakevat he sitten näön vuoksi muutaman nakin ja lihapullan, että voisivat sanoa syöneensä edes jotain suolaista aamupalaksi. Itse santsaan ja santsaan vielä toisenkin kerran. Sen jälkeen saakin sitten kieriä pari kerrosta alas.

Vatsa pulleana onkin mukava mennä poreammeeseen piereskelemään. Saapahan lisää poreita omasta takaa. Ah, miten rentouttavaa! Paitsi että se amme pitää ihan helvetinmoista meteliä. On se silti ihan kivaa päästä poreammeeseen omassa hytissä.

Sitten taas tax free-reissu ja sen jälkeen uudestaan baariin. Tarjolla on tällä kertaa erittäin outoa ja kummallista jazzia. Sellaista, mistä kukaan ei varsinaisesti tykännyt. En edes minä, vaikka omasta mielestäni olenkin suhteellisen avoin kaikelle. 

Ja baarimikkokin on niin saatanan hidas. Voi hyvä helvetti sentään! Hänellä kestää vartti tehdä neljä mehujuomaa. En ole ikinä nähnyt noin hidasta baarimikkoa missään. Ihan kivoja ne juomat ovat ja maistuvat hyvälle, mutta tsiisus, että niitä sai odottaa.

Päätän käydä laivan viinikaupassa. Se on jo paikkana sellainen, että kerma perseessäni alkaa vatkautua vaahdoksi. Niin jumalaton määrä kaikkia ihania viinejä...! Ja vain rajallinen määrä, minkä saa tuoda maihin. Ostan reilusti kuusi pulloa, koska voin. Siitä saakin sitten käydä neuvottelua, kuka nämä kantaa laivasta ulos, koska minun selkäkivuillani ei kanneta yhtään mitään. Mutta onneksi on tuo mies.

Sitten taas laivan kiertelyä, vähän lisää tax freetä ja sitten hyttiin ihailemaan sitä, miten hieno se hytti on. Tutkin ostoksiani, ja tajuan tuhlanneeni koko tilini viiniin ja suklaaseen. No, eipähän pääse viini ihan heti loppumaan talosta, eikä suklaakaan, joten vitutuspäiviä ei ole tiedossa vähään aikaan, kun on näin paljon vitutuslääkettä.

Vähän ennen satamaan tuloa päätämme käydä vielä syömässä. Frank's on hyvä vaihtoehto sellaiselle porukalle, missä jokainen haluaa jotain erilaista. Yksi haluaa pizzaa, toinen hampparia, kolmas ranskalaisia ja neljän itämaista. Koska sieltä saa kaikkea, niin sinne siis! Vatsat ovat aamiaisesta edelleenkin piukeina, mutta urheasti mätämme ruuat naamariin ja sen jälkeen pyörimme ähisten hyttiin pakkaamaan tavaroita. Eipä ainakaan nälkä jää, se on saletti!

Hyvä, että pääsemme täysine vatsoinemme ulos laivasta ja taksiin. Kotona odottaa iloinen koira, jolla on ollut kova ikävä. Mummi on ehtinyt jo tuoda pikkuisen herra Villahousumme kotiin. Kauno oli mummilla hemmotteluhoidossa meidän pienen reissumme ajan. Tästä on hyvä lähteä kohti uutta työviikkoa! Tuhannen väsyneenä ja täynnä laivasafkaa. Ehkä minä jaksan. Eihän tässä enää pitkää aikaa ole siihen, kun alkaa syysloma, ja minä pääsen taas laivalle.

Itsekkään ihmisen iki-ihana ilta

Helsingin yliopiston päärakennus

Olen itsekäs paska. Sietäisi hävetä, mutta koska olen tällainen itsekäs paska, niin en häpeä pätkääkään. Häpeämisen sijaan nautin. Ja voi yhden kerran, miten minä nautinkaan!

Tämä päivä on ollut yhtä hemmottelua! Aamulla sain hotelliaamiaisen Scandic Kaisaniemen aamiaispöydästä. Ei tarvinnut itse tehdä muuta kuin mätätä tavaraa lautaselle ja kauhoa ääntä kohden. Kätevää!

Tiedekulma

Sen jälkeen matka Helsingin yliopistolle. Toinen kirjallisuusterapian koulutuspäivä. Meillä oli hirveän mielenkiintoisia aiheita, teimme harjoituksia, ja saimme tämän yhden ainoan päivän aikana ihan valtavasti materiaalia omaan materiaalipankkiimme. Keskustelu olisi voinut jatkua ties kuinka monta tuntia. Kaikki ovat innoissaan tästä koulutuksesta.

Lounastauon päätin käyttää ihan johonkin muuhun kuin lounaaseen. Ravintolan sijaan minä suuntasin tien toiselle puolelle, Tiedekulmaan. Taas. Tällä kertaa en edes mennyt kahvilan puolelle, vaan suunnistin suoraan kirjakaupan puolelle. Minulla oli kokonainen tunti aikaa käydä läpi kirjakaupan anti ja katsoa, mitä kaikkea mielenkiintoista sieltä löytyy.

Ja juu, löytyihän sieltä kaikkea mielenkiintoista. Sen verran mielenkiintoista löytyikin, että Visa päästi vingahduksen sijaan oikein kunnon aariat. Mieheni varmaan tappaa minut, kun pääsen joskus kotiin. Mutta kun nämä kirjat olivat niin ihania, enkä minä vain voi elää ilman näitä kirjoja! Sitä paitsi, niistä voi olla vielä hyötyäkin. Siis oikeaa hyötyä. Muutakin kuin se, että ne tekevät minut valtavan onnelliseksi.

Kirjojen lisäksi löysin jotain todella hauskaa, nimittäin tarinakortteja! Etenkin kauhuaiheiset tarinakortit olivat aivan valtavan upea löytö, ja esittelin niitä innoissani opiskelukavereilleni. Tämä taas aiheutti sen, että koulutuspäivän jälkeen melkein kaikki ryntäsivät Tiedekulmaan ostamaan omat tarinakorttinsa. Hieman oli myyjällä ihmettelemistä, kun kirjakauppaan ryntää yhtäkkiä lauma kirkuvia naisia, jotka tappelevat korttipakoista.

Tarinakortit ja -nopat 

Mutta mieti nyt, miten paljon minä näitä tarinakortteja tarvitsen! Voin käyttää niitä töissä ja sen lisäksi kirjallisuusterapiassa. Sen jälkeen, kun aloitan itse ryhmien ohjaamisen. Näillä korteilla voi saada vaikka mitä aikaiseksi! En edes tajua, miten olen voinut elää 38 vuotta ilman näitä kortteja.

Ostin myös kauhutarinanoppasetin. Tarinanopat toimivat periaatteessa samalla tavalla kuin kortitkin, mutta kortit ovat paljon hauskempia kuin nopat.

Seurahuoneen portaat

Kun päivä Helsingin yliopistolla päättyi, suuntasin kyllä rautatientorille, mutta en kuitenkaan rautatieasemalle asti. Sen sijaan meninkin Scandic Seurahuoneelle. Päätin jäädä Helsinkiin vielä yhdeksi yöksi, ihan vain siksi, että voin. Ja koska tarvitsen lomaa arjesta! Kotini on ihana, mieheni on maailman paras mies, koirastani en luopuisi ikinä ja teini... On teini. Mutta vaikka rakastankin heitä yli kaiken ja elämäni olisi täysin tyhjää ilman heitä, niin voi hyvä luoja, miten sitä kaipaa välillä lomaa näistä maailman rakkaimmista olennoista! Ihan vain minä, mustikka-proteiinipirtelö ja joku saatanan outo ohjelma telkkarista.

Yritin minä sentään tänään olla aktiivinen ja tehdä jotain. Kävin Ateneumissa! Valitettavasti museo oli sulkeutumassa puolen tunnin päästä siitä hetkestä, kun minä sinne ehdin. Vaikken tällä kertaa ehtinytkään kiertää näyttelyitä, ehdin kuitenkin museokauppaan! Mikä oli virhe, sillä siellä oli kaikenlaista mielenkiintoista myytävää. Päätin kuitenkin olla järkevä (siinä määrin, missä minä osaan olla järkevä), ja ostin vain pari halpaa haikukirjaa ja taidekorttipakkoja, mitä voin myös käyttää opetuksessa ja kirjallisuusterapiassa. Näiden taidekorttien kanssa voin tehdä vaikka mitä! Ovat vielä niin kauniitakin. Eikä Visa tällä kertaa edes päästänyt kovin pahaa aariaa. Pienen hengähdyksen lähinnä.

Taidekortit ja haikukirjat

Kävellessäni takaisin hotellille mietin, miksi minulla on aina niin hirvittävän epämukava olo, kun olen Helsingissä. En ole ikinä ymmärtänyt sitä. En vain viihdy täällä, jostain kumman syystä. Jokin tässä kaupungissa mättää.

Mietin asiaa oikein tosissani, koska halusin vihdoin ja viimein ymmärtää. Mietin, mitä Turussa, Tampereella tai Amsterdamissa on sellaista, mitä Helsingissä ei ole. Keksin parikin asiaa!

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta

Ensimmäisenä, täältä puuttuu Aurajoki! Keskustan läpi ei virtaa minkäänlaista vettä. Onhan tuossa meren ranta suhteellisen lähellä, muttei se ole keskustassa. Keskusta on pelkkää karua kiveä. Tampereella on Tammerkoski ja Amsterdamissa muuta olekaan kuin niitä helvetin kanaaleja. Kaipaan sitä ripulinruskeaa Auraa!

Toiseksi, en ole ikinä onnistunut hahmottamaan tätä kaupunkia. En tiedä, miksi. Kyllä minä Tampereen hahmotan, samoin Pietarin ja sen kanaalisen, hampulta haisevan Amsterdamin. Mutta Helsinkiä en hahmota, en sitten millään. En opi näitä omituisia reittejä, vaikka miten monta kertaa menisin ne. Kyllä, olen lievästi hahmotushäiriöinen, mutta näyttävästi minulla on myös valikoiva hahmotushäiriö, kun yhden kaupungin hahmotan, mutta toista en sitten mitenkään! Ja käyn kuitenkin suhteellisen usein Helsingissä.

Hotellihuoneen sänky

Ja nyt tämä itsekäs paska makaa hotellihuoneensa sängyllä, alastomana, katselee tylsää ohjelmaa telkkarista eikä aivoissa ole huolen häivääkään. Lattialla on kassikaupalla uusia, ihania kirjoja, tarinakortteja, noppia ja taidekortteja. Ja minulla on vitosen kuponki, millä saan todennäköisesti maksettua yhden minibaarista otetun cokistölkin! Takana on mitä ihanin ja rentouttavin päivä, ja se jatkuu mitä ihanimmalla illalla, ihan yksin.

Kukaan ei häiritse, kukaan ei narise, kukaan ei vaadi eikä vingu. Voi luoja, miten minä nautinkaan! Juuri tästä hetkestä. Vielä, kun tämä tuskainen piereskely loppuisi, kaikki olisi täydellistä. Mutta ei anneta pienen vienon hajun häiritä, ja nautitaan tästä illasta. Minä, itsekäs paska, olen ansainnut tämän nautinnollisen hetken.

Uudet kirjat