Pään seinään hakkaamista ja harjoitustöitä

Kello on 20:30. Istun sohvalla ja tuijotan tyhjyyteen. Vieressäni on uunista tullut neljän juuston pakastepizza. Se jäähtyy samalla, kun tuijotan kuola valuen olohuoneen seinää. Tämä viikko on ollut erityisen raskas, eikä se ole vielä edes lopussa! Sen vuoksi en jaksa edes pizzapalaa nostaa, vaikka minulla onkin kamala nälkä. Olen syönyt tänään mustikkamuffinin enkä mitään muuta.

Tämä stressinpoikanen alkoi eilen, kun tajusin, että minun pitää oikeasti saada tehtyä jotain, jos haluan päästä tämän kevään kursseista läpi. Sain käyttäytymisgenetiikan kurssin tentin korvaavat etätehtävät, ja tein ne eilen tuskahiki otsalla huutaen miehelleni, miksei hänkään voi tietää käyttäytymisgenetiikasta mitään. Sain minä jokaiseen kohtaan vastattua jotain, mutta ovatko vastaukset lähelläkään oikeita, se onkin sitten täysin eri juttu. Minä en ihan oikeasti tiedä, miten voin agonistien avulla lähteä kartoittamaan kandidaattigeenejä anoreksian puhkeamiseen. 

Tajusin myös senkin, että päästäkseni läpi laadullisen tutkimuksen kurssista minun on pakko aloittaa harjoitustyön tekeminen. Päätin tehdä aiheesta isäpuolet erityisperheissä. Miten he kokevat erityisperheen arjen ja mitä he ajattelevat erityisistä lapsista silloin, kun lapset eivät ole omia biologisia lapsia. Tein Google Formsilla kyselylomakkeen, missä oli pelkästään avoimia kysymyksiä ja tilaa isäpuolille pohtia "isäpuoluuttaan" monesta eri näkökulmasta. Ajattelin aiheen olevan sellainen, etten juurikaan saa ketään innostumaan ja vastaamaan. Kun illalla laitoin kyselyn Facebookiin, oli aamulla tullut 37 vastausta. Ihan viiskin olisi riittänyt. No, pääsenpähän ainakin analysoimaan!

Tänään yritin kirjoittaa Educariumilla erään toisen harjoitustyöni teoriaosaa pois. Istuin neljännen kerroksen aulassa, missä on opiskelijoille pöytätilaa juurikin sitä varten, että siinä voi opiskella. Jotkut idiootit päättivät tulla juuri siihen kohtaan juoruamaan. Vaikka heidän kaverinsa, joka yritti kirjoittaa graduaan, sanoi, että hän arvostaisi työrauhaa paikassa, mikä on työskentelyyn tarkoitettu, nämä toiset vain nauroivat ja jatkoivat juoruiluaan. Miten kivaa, että toisten työskentelyä arvostetaan! En saanut tehtyä juuri mitään, koska minua häirittiin.

Sen jälkeen Publicumin puolelle, pitämään evoluutiopsykologian esitelmä aiheesta väkivalta ja evoluutiopsykologia. Sain kuulla kurssin vetäjältä, että olen erinomainen puhuja, saan kuulijani kiinnostumaan ja pysymään jopa hereillä. Hän myös ajatteli, että opiskelijani varmasti pitävät oppitunneistani. Juu, totta kai! Suorastaan odottavat innosta vinkuen, että pääsevät opiskelemaan englantia minun kanssani.

Onnistuneen esitelmän jälkeen olikin sitten sitä iki-ihanaa SPSS:ää, jälleen kerran! Kaksi tuntia täyttä tuskaa, hikistä puurtamista ja aivonystyröiden pauketta. Tällä kertaa minä tajusin sentään jotain, ja osasin tehdä reliabiliteettianalyysin ihan itse, ilman apua! Wau! Ehkä minulla on sittenkin pienoinen mahdollisuus päästä tästä monimuuttujamenetelmien kurssista läpi. Ja ehkä gradustakin, koska minun pitäisi gradussani käyttää mixed method-menetelmää. Jos nyt joskus saisin sitä gradua edes aloitettua. Se on vieläkin täysin vaiheessa, enkä ole saanut tavuakaan paperille.

Joskus minusta tuntuu, että opiskelemaan lähteminen ja toisen maisterintutkinnon suorittaminen oli minulta maailman surkein idea. Juuri nyt minulla on sellainen olo. Etenkin, kun minun pitää kohta laittaa herätyskello soimaan huomisaamuksi klo 8 reikä reikä, jotta ehdin laadullisen tutkimuksen luennolle. Olisi vain pitänyt olla tyytyväinen siihen täysin turhaan filosofian maisterin tutkintoon, mikä minulla on, ja pysyä töissä tienaamassa sen sijaan, että hakkaan päätäni Publicumin seinään SPSS-kurssilla. Mutta turha parkua, kun kakat ovat housuissa. Nyt on elettävä tätä opiskelijan arkea ja hakattava sitä päätä seinään. Kai se seinä jossain kohti alkaa murentua. Tai minun kalloni haljeta.

Kukkahattutädin kotkotuksia

Kevät kohisten tulevi, ja tosiaan KOHISTEN, kun yhden vuorokauden sisään mahtuu kaikki Suomen neljä vuodenaikaa. Tämä kevään kohina tarkoittaa myös sitä, että valmentaja-opinnot ovat loppusuoralla. Ensi kuussa pitäisi valmistua molemmista linjoista.

Alkusyksyllä kärsityn pitkän keuhkokuume-episodin aikana sain tehtyä ylivoimaisesti suurimman osan etätehtävistä pois. Keväälle ei jäänyt kuin pelkkä opinnäytetyön viimeistely. Olin hyvissä ajoin liikenteessä ja tehtävät palautettuna kauan ennen määräaikoja. Suureksi yllätyksekseni olen huomannut, että aivan kaikilla ei ole sama.

Eläinavusteisen valmentajan linjalla meitä on erittäin innostunut ja motivoitunut joukko. Olemme palauttaneet etätehtäviä tasaiseen tahtiin, kommentoineet toistemme töitä, olleet aktiivisesti paikalla muutamaa sairastumispoissaoloa lukuun ottamatta. Opinnäytetöitä on jo muutama valmis ennen määräajan päättymistä, ja olen erittäin varma siitä, että koko ryhmämme tulee ensi kuussa valmistumaan. On ollut ilo olla osana näin innostunutta opintoryhmää! Jään aidosti kaipaamaan keskustelujamme.

Neuropsykiatrisen valmentajan linjalla on täysin toinen meininki. Noin puolet ryhmäläisistä on palauttanut Moodleen jotain. Monelta jotain palauttaneista puuttuu vielä iso osa etätehtävistä tekemättä. Muutama ei ole palauttanut tähän päivämäärään mennessä mitään, ja alle kuukauden päästä meidän pitäisi valmistua. Tietyillä ihmisillä on ollut runsaasti poissaoloja, ja vain kaksi poissaoloa sai olla, jotta opinnot voi suorittaa hyväksytysti. Tämä linjaus on ymmärrettävä, koska lähipäiviä on muutenkin todella vähän.

10 opintopisteen lisätehtäviä ei ole palauttanut kukaan muu kuin minä. Toisaalta, se ei vaikuta valmistumiseen millään tavalla. Viime lähipäivässä pari ihmistä sanoi olevansa opinnäytetyössä ihan hyvällä mallilla, osalla ei ollut vielä edes aihetta mietittynä. Yhtään opinnäytetyötä ei ole kuitenkaan vielä palautettu, ja niiden pitäisi olla palautettuna ensi viikon alkupuolella. Muiden etätehtäviä piti kommentoida Moodlessa, mutta siellä on vain yksi henkilö käynyt kommentoimassa jotain, ja se olen minä.

Mikä tässä eniten yllättää, on se, että nämä opinnot ovat tosiaan maksullisia, yksityisen tahon järjestämiä opintoja. Jos näihin opintoihin ilmoittautuu, sieltä tulee lasku perässä, ja ihan helvetin iso lasku tuleekin! Puhutaan tonneista, mitä tällaiset opinnot kustantavat. Minusta on erittäin outoa, että ihmiset lähtevät tällaiseen mukaan, mutta eivät sitten suoritakaan kaikkea kunnialla loppuun. Opinnot eivät ole mitenkään erityisen vaativia ja aikaa vieviä (lähipäiviä on harvemmin kuin kerran kuussa), tehtävät ovat helppoja ja nopeatekoisia. Ainoa vähän enemmän vaivaa vaativa työ on opinnäytetyö. Miksi siis hukata se pari tonnia jättämällä tehtävät tekemättä? Ellei tehtäviä ole palauttanut, ei valmistu.

Eihän asia siis varsinaisesti minun ongelmani ole, sillä minä tulen kyllä itse valmistumaan. En vain voi lakata ihmettelemästä, miten heppoisesti tällaisiin opintoihin suhtaudutaan. Opiskelupaikka on mahdollisesti ollut joltain toiselta ihmiseltä pois; sellaiselta, joka olisi tehnyt kaiken ja valmistunut kunnialla.

Olen puhunut. Laitan kukkahatun päähäni ja menen nurkkaan häpeämään. Ja annan ihmisten olla kaikessa rauhassa ei-motivoituneita.

Itsekkään ihmisen itsearviointia

Matkani kohti valmista valmentajaa on nyt puolessa välissä. Ensi toukokuussa minun pitäisi valmistua sekä neuropsykiatriseksi että eläinavusteiseksi valmentajaksi. Nyt on aika tehdä puolivälin itsearviointi. Mitä olen oppinut? Olenko oppinut mitään? Mitä pitäisi vielä oppia? Olenko kasvanut ihmisenä? Olenko saavuttanut tavoitteeni?

Olen jo syksyn aikana saanut tehtyä molempien valmentaja-opintojen kirjalliset työt, opinnäytetyötä lukuun ottamatta. Keväälle ei ole jäänyt mitään etätehtäviä, vaan kaikki on jo palautettu ja hyväksytty. Olen siis saavuttanut tavoitteeni etätehtävien tekemisestä, ja taisin saavuttaa sen jo syyskuussa. Saan siis olla tyytyväinen itseeni, koska kaikki on jo valmista (paitsi se opinnäytetyö, ja viisi lähipäivääkin uupuu vielä).

Opinnäytetyössä olen saanut aiheen kasaan, olen saanut hankittua kirjallisuutta ja tiedän tasan tarkkaan, mitä olen tekemässä. Se on jo iso tavoite saavutettuna! Monet vielä miettivät, mistä ihmeestä voisivat tehdä koko työn, mutta minulla suunnitelmat ovat selkeät. Itse työ vain puuttuu. Mutta koska olen orava, ja ylpeä siitä, tiedän saavani opinnäytetyön tehtyä yhdessä hujauksessa sen jälkeen, kun pääsen tositoimiin ja todella vauhtiin. Hyperfokusaatiotilassa kykenen ihmeisiin.

Ainakin Kaunon mielestä olen hyvä tyyppi,
vaikken kenenkään muun mielestä olisikaan!

Olen oppinut syksyn aikana paljonkin. Erityisesti itsestäni. Olen toki saanut ihan uutta tietoa ratkaisukeskeisyydestä ja eläinavusteisuudesta, mutta syksyn suurin anti ehkä liittyy oman itsen kasvamiseen sekä valmentajana että ihmisenä. Ja olen myös oppinut katsomaan asioita uusista näkökulmista, mikä on myös suuri edistysaskel.

Paljon on saavutettu, mutta paljon on vielä opittavaa. En usko, että ihminen on koskaan täysin valmis, ja opittavaa on aina. Uskon kuitenkin, että toukokuussa, kun saan valmiin valmentajan paperit kouraan, olen valmis kohtaamaan valmentajan haasteet. Ja valmis oppimaan lisää.

Yök! Nyt minulla on likainen olo, koska olen kehunut itseäni. Tunnen itseni itsekkääksi. Suorastaan hävettää, miten tyypillistä suomalaista häpeä- ja nöyryysmeininkiä pääkoppani sisällä liikkuu. Haluan päästä tällaisesta typerästä ajattelutavasta eroon! Tiedän sen olevan typerää, mutta se on, valitettavasti, myös suurelta osin automaattista, äidinmaidosta ja kasvatuksen myötä tullutta. Ja täysin turhaa! Saan olla ylpeä saavutuksistani ilman, että tunnen itseni itsekkääksi.

Lupaus

Tänään mä vain lepään! En tee mitään ylimääräistä. Rauhoitun, nollaan pään, en rasita itseäni enkä aivojani. Olen vain.

Ihan heti sen jälkeen, kun saan ensin palautettua yhden etätehtävän! Ei sen tekemisessä kauaa mene, ja minähän olen todella nopea kirjoittaja. Käyn vain äkkiä pudottamassa sen Moodleen, niin on sitten sekin tehty. Ei tarvitse miettiä sitä enää.

Sen jälkeen rauhoitun! Käyn keittämässä itselleni kupillisen ruusunmarjateetä, istun nojatuoliin, nostan jalat rahille ja laitan taustalle hyvää ja rentouttavaa musiikkia soimaan.

Kyllä, olen ihan kohta valmis! En tee enää muuta kuin laitan äkkiä koiralle ruuan valmiiksi ja vaihdan sen juomaveden. Pyyhin samalla vähän keittiön lattiaa kaikista tahroista ja täytän astianpesukoneen. Siinä ei mene kuin sekunti.

Ja nyt minä lepään! Rentoudun, hellitän, unohdan kaikki kiireet, työt, opiskelut. Aivot tarvitsevat lepoa. Ruumis tarvitsee lepoa. Riittävä lepo on työhyvinvoinnin eräs tärkeimmistä asioista. Levännyt valmentaja on hyvä valmentaja. Hyvä valmentaja jaksaa työssään.

 

Äläkä nyt säti siellä! Sanoin jo, että olen melkein valmis. En tee enää mitään muuta kuin tämän päärynäpiirakan, minkä nautin teekupillisen kanssa. Löysin erittäin nopeatekoisen ohjeen netistä. Tämä hoituu käden käänteessä eikä se ole minkäänlainen ylimääräinen rasitus tällaiseen muutenkin rentoon päivään, milloin en tee mitään ylimääräistä. Ja käväisen ihan nopeasti kaupassa tien toisella puolella, sillä piirakan kanssa tarvitaan vaahtoavaa vaniljakastiketta. Tämän jälkeen istun alas, en tee enää yhtikäs mitään ja unohdan tämän maailman ja kaiken muun.

Lupasin itselleni, etten tee tänään mitään ylimääräistä. En tee mitään rasittavaa enkä mitään kuormittavaa. Rauhoitun, rentoudun ja olen vain. Sellaisella ADHD-aikuisen tyylillä.

Opiskelun intoa

Kurssit eivät ole vielä päässeet kunnolla edes alkamaan, kun täällä yksi innokas Iita on jo hyvässä vauhdissa opinnoissaan! Nepsy-valmentajan koulutusta on ollut tasan yhden tapaamisen verran, eikä eläinavusteinen ole vielä edes alkanut: Silti minulla on jo tilattuna kaikki nepsyyn tarvittavat oppikirjat (tilattuna ne, mitkä eivät löytyneet kirjahyllystä jo valmiiksi) ja kolme etätehtävääkin on tehtynä! Yhden etätehtävän palautuspäivä on huhtikuun 2017 lopussa, joten voin sanoa olevani suhteellisen hyvissä ajoin liikenteessä, mutta kun intoa kerran löytyy, niin täytyyhän se motivaatiopuuska käyttää hyödyksi silloin, kun se on. Eläinavusteisen kaikista oppikirjoista en vielä tiedä, kun en ole saanut sen tarkempaa listaa, mutta Bookylle lähtee kyllä heti tilaus sen jälkeen, kun moisen listan käsiini saan. Pääsenpä tekemään etätehtäviäkin nopeammin!

Miksen käytä kirjastoja? Sieltä saisi ilmaiseksi! Kyllä, olen harvinaisen tietoinen kirjastojen olemassaolosta ja tiedän jopa sen, miten ne toimivat. ADHD vain hankaloittaa kirjastojen käyttöä siinä mielessä, että opiskellessani jotain haluan tehdä alleviivauksia kirjoihin: Kirjaston kirjoja on nihkeää alleviivata. Lisäksi en ikinä muista palauttaa kirjoja ajoissa! Hyvin tyypillinen ADHD-juttu. Ja minulle on aivan täysin turha tulla sanomaan mitään mistään itsensä niskasta kiinniottamisesta, muistutusten käytöstä tai muusta: Kun on kirjan palautuksen aika, saatan olla lähtenyt pienelle maakuntamatkalle Rovaniemelle, enkä sieltä käsin pääse palauttamaan kirjaa turkulaiseen kirjastoon. Säästän hermojani ja kirjastosakkoja, mikäli ostan kaikki tarvitsemani kirjat. Sitä paitsi, rakastan kirjoja, ja ne ovat aivan ihana ja tunnelmaa tuova sisustuselementti kotiin!

Ja vaikka opinnäytetöihin on vielä PIIIIITKÄ aika, olen jo ehtinyt ajatella nepsyn kohdalla sitäkin. Tässä yksi ilta nukahdin sohvalle, kun katsoin poikaystäväni kanssa elokuvaa (kieltäydyn uskomasta, että olisin niin vanha, että minulla olisi MIESystävä…), ja heräsin unesta huutaen: ”TOURETTE!” Tämän jälkeen otin läppärin käteen ja aloin näppäimistö sauhuten googlata tietoa. Poikaystäväni katsoi vierestä H. Moilasena ja ihmetteli, minkä hulluuskohtauksen tällä kertaa sain. Kerroin nähneeni unta, missä tein opinnäytetyön tutkimalla Tourette-blogeja, ja siitä sain idean, että tekisin opparini nimenomaan Touretesta. Poikkis ihmetteli, miksen tee sitä ADHD:stä, sillä aihe on minulle enemmän kuin tuttu. Vääntäisin siitä opparin vasemmalla kädellä, alta aikayksikön. En kuitenkaan halua! Jos opintojeni aikana turvaudun koko ajan itselleni läpikotaisin tuttuun aiheeseen ja menen jatkuvasti siitä, mistä aita on matalin, en opi mitään uutta. Tourette on minulle hieman vieraampi, ja koska minulla on nyt mahdollisuus tutustua siihen, päätin tutustua. Ja tutustuminen tarkoittaa sitä, että laitoin roppakaupalla Touretesta kertovaa kirjallisuutta tilaukseen! Luottokunta ja Booky kiittävät yhteistyöstä, taas kerran.