Alfa, omega ja lauma lampaita

Rauhalahti näyttäytyy edessäni hieman erilaisena kuin viimeksi. Lunta ei ole paljon, mutta sen verran, että se peittää maan. Puiden oksat ovat hieman taipuneet lumen painosta. Hiekotus rapisee lenkkareiden alla, kun kävelen mäkeä ylös huoneistohotellille.

Pienessä kaksiossa on lämmintä. Kämppikseni ei ole vielä tullut. Saan hetken olla itsekseni. Rojahdan punaiselle sohvalle ja avaan telkkarin. Sieltä ei tule mitään. Miksi edes odotin, että sieltä tulisi jotain?

Nousen ylös ja menen terassille tupakalle. Tuijotan tähtitaivasta. Näkeeköhän sulhaseni samat tähdet? Olenko niin kaukana? Tulee ikävä, ja haluaisin rutistaa häntä. Tumppaan tupakan ja menen takaisin sisään. Varpaani ovat kohmeessa.

Tutkin illan ohjelmaa: Omega-orkesteri ja kuningattaret. Olen oman elämäni kuningatar, enkä tarvitse toisia kuningattaria. Ja koska pidän itseäni enemmän alfa- kuin omega-ihmisenä, päätän jäädä illaksi huoneeseeni. Kämppis tulee parin tunnin päästä seurakseni.

Huomenna ADHD-liiton kokous. Saan vaikuttaa. Sitä varten tänne tultiin! Sen jälkeen ruokaa ja oravaseuraa. Ehkä muutama nenttikin. Sunnuntaina kotiin, takaisin rakkaideni luokse.

En näe ikkunasta tähtitaivasta. En voi laskea tähtiä punaiselta sohvalta. Tällä kertaa voisin alkaa laskea lampaita.

Unien ihmeellinen maailma, osa 11

Ensimmäiset unet, mitä näin, olivat aivan huippuahdistavia! Unet hyppivät ja pomppivat, enkä muista juuri mitään sen tarkempaa niistä. Yhdessä unessa oli joku valtava meksikolainen susi, toisessa unessa olimme myrskyssä jossain lautalla. Pelottavaa ja ahdistavaa.

Heräsin vessahätään, kävin vessassa ja kun nukahdin uudestaan, pääsin, onneksi, hieman turvallisempaan paikkaan. Jostain kumman syystä en edelleenkään päässyt pois Amerikan mantereelta, vaikkei enää tarvinnutkaan juosta karkuun meksikolaisia susia.

Olin Yhdysvalloissa, missä en ole ikinä käynyt. Mitä ilmeisimmin olin jossain etelävaltioissa, mutta en tarkemmin ottaen tiedä, missä olin. Lentokentällä minulla oli kiivas keskustelu Suomesta erään naisen kanssa, ja hän naureskeli sanalle “yö”. Yritti lausua sitä moneen kertaan, muttei onnistunut. Hänellä oli ollut suomalaisia tuttavia, joten hän tiesi Suomesta jotain.

Lähdimme matkaan, ja yöksi majoittauduimme johonkin ihan hassuun paikkaan. Se oli ihan virallinen yöpymispaikka, mutta siellä yövyttiin kallioilla, patjojen päällä. Öinen tähtitaivas loisti päämme päällä. Viereeni tuli eräs pieni poika. Hän käpertyi kainalooni ja pyysi minua kertomaan jotain Suomesta. Hänen siskonsa makasi meistä vähän matkan päästä ja sanoi, että hänkin haluaa kuulla. Poika makasi kainalossani, minulla oli toinen käsi hänen ympärillään. Aloin kertoa pehmeällä ja hiljaisella äänellä suomalaisista metsistä, järvistä, saaristosta, pitkästä rantaviivasta, havupuista ja eläimistä. Tuijotin koko ajan yötaivasta, kun kerroin. Poika nukahti syliini, mutta jatkoin monologiani. Sisko kyseli väsyneellä äänellä aina välillä jotain, ja kerroin lisää tarinoita Suomesta.

Uni oli hyvin rauhallinen ja siinä oli turvallisuuden tunnetta mukana. Hyvin epätyypillistä, sillä minun uneni ovat harvoin näin rauhallisia ja turvallisia.

Suomalainen metsä oli unessa tärkeässä roolissa.