Teoria takana, analyysi ja tuhat muuta tutkimusta edessä

Enpä olisi ikinä uskonut, että tämä päivä tulee vastaan, mutta se tuli. Gradun teoriaosuus on valmis! Toki se kaipaa vielä oikolukua, ja hieman fiilaamista ja höyläämistä, mutta asia on kuitenkin kaikki kasassa. Eikä sitä asiaa enää parane lisätäkään, sillä tuo teoriaosuuden pituus alkaa muistuttaa pikemminkin väitöskirjan kuin pro gradu-tutkielman pituutta.

Enää minulta puuttuu analyysiosuuden tekeminen. Sitä en, tietenkään, pääse tekemään, ennen kuin olen saanut tarpeeksi paljon vastauksia. Jos siis olet ADHD-oireinen, jossain suomalaisessa yliopistossa opiskeleva henkilö, niin käypä vastaamassa! Linkki kyselyyn löytyy tästä: https://goo.gl/forms/y8be6oUlv9izNgIz2

Menihän siinä melkein viikko, kun tuota teoriaa naputtelin, Oli se jo aikakin saada se valmiiksi. Tässähän alkaa vanhemmiten hidastua, kun menee näin kauan yhden vaivaisen teorian kirjoittamisessa! Kyllä sitä nopeampi pitäisi olla.

Itse koen tutkimusaiheeni hirvittävän tärkeäksi. Suomessa ei ole vastaavaa tutkimusta olemassa, ja korkeakoulujen esteettömyydestä on tehty tasan yksi yleismaailmallinen tutkimus, missä lähinnä kartoitettiin korkeakoulujen fyysinen esteettömyys sekä palvelut erityisille korkeakouluopiskelijoille. Sitä, ovatko palvelut oikeasti toteutuneet, ja millaisia tuen tarpeita erityisillä korkeakouluopiskelijoilla on, sitä ei ole tutkittu laisinkaan Suomessa. Ja ne ulkomaalaiset tutkimukset, mihin olen törmännyt, eivät juurikaan vastaa tätä samaa aihetta, vaikka liippaavat ehkä läheltä. Tutkimukset koskevat lähinnä nepsy-valmennuksen hyötyä ADHD-oireisilla opiskelijoilla opintojen aikana tai niitä selviytymisstrategioita, mitä erilaiset yliopisto-opiskelijat ovat kehittäneet itselleen.

Tuo nepsy-valmennuksen hyöty opiskelijoilla olisi mielestäni todella tärkeä tutkimusaihe täällä Suomessakin. Ne kaksi tutkimusta, mihin olen törmännyt, ovat yhdysvaltalaisia tutkimuksia. Ehkä minun pitää lähteä tutkimaan tätä asiaa toden teolla! Kaivaa kaikki mahdollinen, mitä erityisistä korkeakouluopiskelijoista on kaivettavaa. Ja sitten kirjoittaa aiheesta sata ja tuhat artikkelia. Siinäpä olisi elämänura! Vaikka loppujen lopuksi tässä kuitenkin käy niin, että minä kyllästyn kaikkeen mahdolliseen, ja löydän itseni oikeasti tekemästä niitä rööriroopen hommia.

PS. Koska en keksinyt tämän tekstin liitteeksi mitään muuta kuvitusta, niin kiusaan teitä yorkshirenterrierin pennuilla. Todellisuudessa kiusaan enemmän itseäni kuin teitä, ja pentukuumeeni nousee ihan hirveisiin sfääreihin...

Gradu: Pääsiäisen hittisana

Jotkut saavat joulukiloja. Toiset taas raskauskiloja. Minäpäs olenkin saanut pääsiäiskiloja! Eipä tuo sinänsä haittaa, sillä ennen pääsiäistä aloin olla jo suhteellisen hoikassa kunnossa, joten kyllä sitä oli muutama kilo varaakin saada lisää. Ja nämä pääsiäisenä kertyneet kilot kertovat siitä, että olen saanut todella paljon aikaiseksi!

En ole koko pääsiäisen aikana tehnyt oikeastaan mitään muuta kuin istunut sohvalla valtavien kirja- ja artikkelivuorien keskellä. Olen istunut, lukenut, kirjoittanut, kiroillut, syönyt suklaata, kirjoittanut lisää, lukenut lisää, välissä ottanut pienet torkut ja jatkanut sen jälkeen kirjoittamista. Lopputulemana on 32 sivua teoriaa pro gradu-työtäni varten tämän pienen pääsiäisbreikkini aikana.

En todellakaan voi sanoa olevani täysin tyytyväinen tuottamaani tekstiin. Tänäänkin lopetin kirjoittamisen seitsemältä aamuyöstä, ja jos nyt ihan suoraan sanotaan, teksti kyllä näyttääkin siltä, että sitä on kirjoitettu seitsemältä aamulla. Se kaipaa vielä viilaamista, ja aika paljon kaipaakin. Mutta asiat ovat kohdillaan, samoin lähdeviitteet, ja kirjallisuusluettelo on ajan tasalla. Kun ne ovat kaikki oikeissa paikoissa, voi tekstiä viilata hyvillä mielin. Tai no, "hyvillä mielin"... Olisin paremmalla mielellä, jos olisin heti kirjoittanut täydellistä tekstiä, mitä ei tarvitsisi juurikaan viilata.

Sen verran olen ulostautunut asunnostani ja noussut sohvaltani, että eilen kävin hyvän ystäväni kanssa Edisonissa istumassa parisen tuntia ja juomassa cokista. Pieni hetki ulkona, jutellen aivan jostain muusta kuin gradusta, teki hyvää sekä ruumiille että mielelle. Baarikäynti virkisti, ja selkäni sekä niskani saivat hetken levon siitä erittäin epäergonomisesta asennosta, missä olen istunut koko pääsiäisen.

Mutta nyt minulla on teoriaosuus melkein valmis. Minulta puuttuu enää vain ihan vähän kirjoittamatta, ja sekin osio, mikä on kirjoittamatta, vaatii sellaisia lähteitä, mitkä saan haettua kirjastosta vasta huomenna. Eikä tuo teoriaosuus enää paljoa vaadi. Seuraavaksi voinkin sitten alkaa suunnitella kyselylomaketta, minkä julkaisen netissä. Oi sitä onnea, kun pääsen tonkimaan kyselyaineistoa ja etsimään, mitä kaikkea kivaa sieltä löydänkään. Ja pääsen varmaan käyttämään sitä pirullisen ihanaa SPSS:ääkin.

Irma on ihanin!

Evoluutiopsykologian perusopintokokonaisuuteen kuuluu kurssi genetiikan perusteet. Se on, tietenkin, biologian laitoksen järjestämä, enkä minä, kasvatustieteilijä-humanisti, ole tottunut matemaattis-luonnontieteellisen opiskeluun. Minä olen tottunut siihen, ettei ole olemassa mitään absoluuttisia totuuksia, ei oikeaa eikä väärää. Olen tottunut perustelemaan näkökulmani johonkin asiaan erilaisten teorioiden kautta, ja ottamaan huomioon sen, että jonkin toisen teorian kautta tarkasteluna asia saattaakin näyttäytyä täysin erilaisena.

Matemaattis-luonnontieteet taas pohjautuvat hyvin pitkälle siihen, että asiat joko ovat tai eivät ole. On faktoja, eikä niitä tarvitse perustella mitenkään sen kummemmin. 1+1=2, eikä se fakta siitä mihinkään muutu, vaikka minä kuinka yrittäisin jonkun teorian kautta perustella sitä, miksi 1+1 voisi ehkä olla jotain muutakin kuin 2.

Kaiken huipuksi genetiikan kurssi on täynnä itselleni täysin uusia termejä. Ja näitä uusia termejä tulee yhden luennon aikana noin 50 kpl. Minun pitäisi tentissä muistaa, että UTR-osiin voi kiinnittyä srRNA tai siRNA on ollut alun perin suoja dsRNA-virusta vastaan. Lisäksi minun olisi hyvä tietää, miten x-inaktivaatio tapahtuu, eli Xist-geeni silmukoidaan ja Xist:n ei-koodaava RNA sitoutuu x-kromosomin aktivaatiokeskukseen.

Putositko jo kärryiltä? Jos putosit, et ole ainoa. Minäkään en ole kärryillä. Ja minun pitäisi suorittaa tästä kurssista kirjallinen tentti! Olen valvonut öitä, syönyt kynteni vereslihalle ja repinyt hiuksiani ajatellessani, miten en tule ikinä selviämään tästä tentistä.

Tenttiminen on minulle muutenkin vaikeaa ADHD:n vuoksi. Tenttiin lukeminen on vaivalloista, ja usein lukeminen tapahtuukin hauki on kala-tyyliin. Unohdun usein kesken lukemisen ajattelemaan jotain aivan muuta kuin tekstiä, ja joudun palaamaan tekstissä takaisin monta sivua, sillä en muista “lukemastani” mitään. Tenttitilanteessa minua häiritsevät tikittävä kello, vierustoverin kynästä lähtevä ääni, tentaattorin yskäisy, jatkuvasti vähenevä aika ja se, että muistan asioita väärässä järjestyksessä, jolloin tenttivastauksesta tulee katkonainen ja epäjohdonmukainen. En pysty keskittymään kunnolla, en kykene keskittymään edes lääkittynä, ja saan tentistä aina, joka ikinen kerta, huonomman arvosanan kuin mitä saisin esseestä tai jostain muusta kirjallisesta harjoitustyöstä.

Genetiikan luennot ovat selkeitä ja luennoitsija on hyvä. Hän selittää asian yksinkertaisesti ja juurta jaksaen, jotta me tyhmät kasvatustieteilijä-humanistitkin periaatteessa ymmärrämme, mitä hän yrittää sanoa. Mutta huonon työmuistini vuoksi en todellakaan luennon jälkeen enää muista, mitä eroa on prokaryootilla ja eukaryootilla, tai mistä suunnasta DNA-juostetta luetaan. Uutta termistöä tulee niin paljon yhdellä kertaa, ettei työmuistini kapasiteetti kestä sitä kaikkea. Oikein hemmetin paljon lukemalla ja tietoa tankkaamalla voisin ehkä sisäistää nämä asiat, mutta minulla mahdollisuutta siihen, että voisin uhrata yhtä sivuainekurssia varten kaiken mahdollisen vapaa-aikani.

Tänään kävelin “hattu kourassa” luennon jälkeen luennoitsijan pakeille. Kerroin hänelle ADHD:sta ja ongelmistani tenttitilanteessa. Pyysin häneltä vaihtoehtoista suoritusmuotoa. Odotin ehdotonta eitä. Sen sijaan sainkin hymyilyn: “Oletko ikinä kokeillut suullista tenttiä? Voisimme mennä vaikka johonkin kahvilaan, jos työhuone on liian virallinen paikka. Kotitentti voi myös olla mahdollinen. Kumpi sopisi sinulle paremmin?”

Leukani loksahti lattiaan. Ai, minä saan oikein valita! Sanoin, että mietin asiaa ja palaan myöhemmin, kun tiedän, kumman suoritusmuodon haluan, kotitentin vai suullisen tentin. Tentaattori oli aivan ehdottomasti sitä mieltä, että evoluutiopsykologian opintokokonaisuuteni ei tule jäämään yhdestä genetiikan kurssista kiinni.

Olen tällä hetkellä NIIN huojentunut! Joudun monesti täällä yliopistomaailmassa kohtaamaan vastustusta vaihtoehtoisia suoritusmuotoja kohtaan, ja joskus joudun taistelemaankin, että saan vaihdettua suorituksen joksikin toiseksi kirjatentin sijaan. Tämä kävi äärettömän helposti, ilman mitään kipuilua tai taistelua.

Irma on kyllä ihana!