maanantai 2. huhtikuuta 2018

Gradu: Pääsiäisen hittisana


Jotkut saavat joulukiloja. Toiset taas raskauskiloja. Minäpäs olenkin saanut pääsiäiskiloja! Eipä tuo sinänsä haittaa, sillä ennen pääsiäistä aloin olla jo suhteellisen hoikassa kunnossa, joten kyllä sitä oli muutama kilo varaakin saada lisää. Ja nämä pääsiäisenä kertyneet kilot kertovat siitä, että olen saanut todella paljon aikaiseksi!

En ole koko pääsiäisen aikana tehnyt oikeastaan mitään muuta kuin istunut sohvalla valtavien kirja- ja artikkelivuorien keskellä. Olen istunut, lukenut, kirjoittanut, kiroillut, syönyt suklaata, kirjoittanut lisää, lukenut lisää, välissä ottanut pienet torkut ja jatkanut sen jälkeen kirjoittamista. Lopputulemana on 32 sivua teoriaa pro gradu-työtäni varten tämän pienen pääsiäisbreikkini aikana.


En todellakaan voi sanoa olevani täysin tyytyväinen tuottamaani tekstiin. Tänäänkin lopetin kirjoittamisen seitsemältä aamuyöstä, ja jos nyt ihan suoraan sanotaan, teksti kyllä näyttääkin siltä, että sitä on kirjoitettu seitsemältä aamulla. Se kaipaa vielä viilaamista, ja aika paljon kaipaakin. Mutta asiat ovat kohdillaan, samoin lähdeviitteet, ja kirjallisuusluettelo on ajan tasalla. Kun ne ovat kaikki oikeissa paikoissa, voi tekstiä viilata hyvillä mielin. Tai no, "hyvillä mielin"... Olisin paremmalla mielellä, jos olisin heti kirjoittanut täydellistä tekstiä, mitä ei tarvitsisi juurikaan viilata.

Sen verran olen ulostautunut asunnostani ja noussut sohvaltani, että eilen kävin hyvän ystäväni kanssa Edisonissa istumassa parisen tuntia ja juomassa cokista. Pieni hetki ulkona, jutellen aivan jostain muusta kuin gradusta, teki hyvää sekä ruumiille että mielelle. Baarikäynti virkisti, ja selkäni sekä niskani saivat hetken levon siitä erittäin epäergonomisesta asennosta, missä olen istunut koko pääsiäisen.


Mutta nyt minulla on teoriaosuus melkein valmis. Minulta puuttuu enää vain ihan vähän kirjoittamatta, ja sekin osio, mikä on kirjoittamatta, vaatii sellaisia lähteitä, mitkä saan haettua kirjastosta vasta huomenna. Eikä tuo teoriaosuus enää paljoa vaadi. Seuraavaksi voinkin sitten alkaa suunnitella kyselylomaketta, minkä julkaisen netissä. Oi sitä onnea, kun pääsen tonkimaan kyselyaineistoa ja etsimään, mitä kaikkea kivaa sieltä löydänkään. Ja pääsen varmaan käyttämään sitä pirullisen ihanaa SPSS:ääkin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti