Behaviorismia ja selän tuskahuutoja

Herätyskello pärähtää soimaan kuudelta. Mieheni ei ole vieressäni. Löydän hänet sohvalta. Rakas Kaunomme on kovassa kennelyskässä, ja ajattelevainen mieheni päätti mennä Kaunon kanssa olohuoneeseen nukkumaan, jotta minä saisin nukkua rauhassa, koska minulla on aikainen herätys. Minun pitää ehtiä kello seitsemän junaan, joka vie minut, jälleen kerran, Tampereelle.

Junassa käytävän toiselle puolelle tulee istumaan kaakattava opiskelijaporukka. Ovat selkeästi menossa hiihtolomalle. Minäkin olisin hiihtolomalla, jos olisin töissä, mutta opintovapaalla en kuitenkaan saa lomaa. Nurinkurista. En jaksa kuunnella opiskelijaporukan kaakatuksia, joten etsin kuulokkeet ja laitan Children of Bodomin soimaan. Toinen kuuloke särisee ja minua alkaa vituttaa. Kaakatus vituttaa kuitenkin enemmän, joten annan olla.

Scandic Tampere Station

Viihdytän itseäni laadukkaan espoolaishevin lisäksi improkurssin oppimispäiväkirjalla sekä Asklepios III-kurssin verkkokeskustelulla. Minulla on hyvää aikaa kirjoittaa tämän kaksituntisen matkan aikana.

Kylmä Tampere häämöttää. Tällä kertaa jopa tiedän, mihin suuntaan minun on mentävä päästäkseni yliopiston päärakennukseen. Lunta sataa, tiet ovat jäisiä ja minua vituttaa. Vihaan talvea, vihaan lunta, vihaan jäätä ja vihaan kylmää! Saisi tulla jo kevät. Lisäksi vihaan kävelyä silloin, kun minun pitää kantaa jotain. Vaikka minulla on selkäreppu, selkäni ei kestä kantamista. Kymmenen minuutin kävelymatkan jälkeen selkäni huutaa tuskasta. On mukavaa olla näin pahasti selkävaivainen näin alle nelikymppisenä.

Ivan Pavlov

Eläinkouluttajakoulutuksemme tämänpäiväinen aihe on respondentti käyttäytyminen ja klassinen ehdollistuminen. Koko päivän tutkailemme Ivan Pavlovin teorioita ja käymme läpi pienintä yksityiskohtaa myöten ehdollistumisen ja ehdollistamisen kaikki mahdolliset muodot. Välillä minusta tuntuu, että olen matikan tunnilla. CS-CR ja US-UR ja NS-CS-CR ja ties mitä muita. Olen hyvän aikaa pihalla kuin kotikuusen orava. Onneksi kouluttajamme osaa selittää asian tarpeeksi hyvin, niin lopulta ymmärrän, mitä näillä kaikilla kaavioilla tarkoitetaan.

Päivämme päättyy. Olen, tällä kertaa, varannut suosiolla huoneen Scandicista. Ainakin tiedän, mitä saan, kun varaan ketjuhotellista huoneen. Hinta ei ollut edes kovin paha! Lähden taas ulos kylmään kävelemään pitkin jäisiä teitä. Scandic on rautatieasemaa vastapäätä. Matka on todellakin se kymmenen vaivaista minuuttia, mutta selkäni huutaa taas hoosiannaa. Respassa on järkky jono, eikä selkäni kestä enää yhtään seisomista.

"Ööööö, meillä ei ole varausta Satu Mäkisen nimellä."

"Aivan varmana on! Pitääkö mun kaivaa se varaus?"

"Hetkinen... Aaaaah, nyt löysin sen! Teillä on varaus Scandic Tampere Station-hotelliin. Tämä on Scandic Tampere City. Eli menet tien toiselle puolelle, asematunnelin läpi ja hotelli on suoraan siinä."

Siis mitä helvettiä? Mikä järki on rakentaa kaksi Scandic-hotellia vieri viereen? En edes tiennyt, että aseman takana on toinen Scandic-hotelli. Lähden jälleen ulos kylmään kipeän selkäni kanssa ja kiroilen. Hotelli löytyy helposti, mutta päästäkseni hotellille minun pitää joko kiivetä portaat tai hyppiä kiireisen tien yli. Päätän säästää selkääni, uhmata kuolemaa ja hyppiä jäisen autotien yli. Minä en kävele enää yhtään ylimääräistä tämän selkäni kanssa! En sentään jää auton alle.

Respa. Taas jonoa. Turkulaismies vänkää huoneen hinnasta ja ryhmä landetanttoja on ensimmäistä kertaa elämässään isolla kirkolla, koska tarvitsevat neuvoja, miten päästä kadun ylitse. Selkääni kuumottaa, hiki valuu ja alan olla todella tuskastunut. Lopulta pääsen tiskille.

"Jaa, oletkin maksanut jo."

"Ai olen, vai?"

En kyllä tietääkseni maksanut, mutta sama kai tuo. Heillä on luottokorttini numero, joten he varmaan vähentävät sieltä sen summan joka tapauksessa.

Kolmannessa kerroksessa tajuan, että huoneeni on fuksian värisen käytävän toisessa päässä. Perkele! Taas lisää kävelyä. Kun saan lopulta huoneeni oven auki, melkein huudan helpotuksesta, kun saan repun selästäni pois. Ihana päästä lepäämään! Tosin... Vielä yksi asia minun pitää tehdä, ennen kuin voin aloittaa rennon perjantai-illan vieton: pitää käydä kaupassa hakemassa epäterveellistä mässyä.

Läheinen S-market palvelee. Hemmottelen itseäni siiderillä, sipseillä, jäätelöllä ja ostan sellaista, mitä en yleensä osta: nannaa! En ole pitkään aikaan syönyt nannaa. Nyt tekee mieli. Raahaudun takaisin hotellille, riisuudun, otan pitkän, kuuman suihkun ja sen jälkeen lysähdän sängylle. Voi luoja, miten kaipaankaan rentoutumista ja lepoa. Nyt sitä on luvassa! Koko perjantai-ilta on tarkoitettu minulle ja vain minulle, televisiolle ja kassilliselle mässyä. Huomenna menen runsaan hotelliaamiaisen kautta takaisin yliopistolle opiskelemaan lisää käyttäytymisanalyysistä ja eläinten kouluttamisesta. Mutta sitä ennen rentoutumista ja pelkkää olemista. Ihanaa!