maanantai 19. helmikuuta 2018

Ei lomaa, eikä yhtään vituta

Vituttaa niin, ettei veri kierrä! Etelä-Suomen talviloma on alkanut, ja "kaikki" ovat jo viikonlopun aikana suunnanneet ties mihin lomakohteisiin. Facebook täyttyy jatkuvasti lomakuvista; etelän auringosta, vaaleista hiekkarannoista tai vaihtoehtoisesti lumisilta tuntureilta, lumilaudasta tai uusista suksista. Sen sijaan, että minä laittaisin Facebookiin valokuvia ihanalta ja rentouttavalta lomareissulta, minä istun Educariumilla kuluttamassa luentosalin penkkiä. 

Päivä alkoi käyttäytymisgenetiikan kurssilla klo 10 reikä reikä, mistä se jatkui sujuvasti monimuuttujamenetelmien kurssin aloitusluennolle. Sen jälkeen hieman soveltavaa evoluutiopsykologiaa ja kirsikkana kakun päällä vielä improvisaatiota. Päivä päättyy klo 18.

Huomenna, tiistaina, on tiedossa ensin vähän käyttäytymisgenetiikkaa ja sen jälkeen on laadullisen tutkimuksen kurssin aloitusluento. Turun yliopiston erityispedagogiikan laitos muistaa siis meitä opiskelijoita sijoittamalla kahden kurssin aloitusluennot juurikin talvilomaviikolle.


Yritän ajatella, että talviloma on ihan tylsä keksintö, ja minulla on täällä Educariumilla paljon mukavampaa kuin missään muualla. En edes haluaisi etelän hiekkarannalle, koska valkoinen viikinki-ihoni palaa kuitenkin heti. Haluan ennemmin olla täällä Educariumilla oppimassa tärkeitä asioita kausaalisista ja ei-kausaalisista yhteyksistä sekä monotsygoottisista ja ditsygoottisista kaksosista. Sitä paitsi, lomalla jossain ihanassa, lämpimässä paikassa saisin kuitenkin palovamman lisäksi auringonpistoksen, hepatiitin, ruokamyrkytyksen, malarian, ebolan, kupan, lapsen, kookospähkinän päähäni tai jotain muuta yhtä mukavaa. Täällä Educariumilla saan vain vitutuksen, enkä mitään varsinaisesti kovin vakavaa. Vitutus kyllä paranee heti, kun saa suklaata, mutta ebolasta ei parane Fazerin sinisellä. Niin!

Keskiviikkona, koska pidän silloin kuitenkin luentovapaan päivän, voisin tehdä jotain aivan ihanaa, kuten vaikka imuroida ja siivota kämpän. Puhdas ja siisti koti on paljon tyydyttävämpi asia kuin joku tylsä, valmiiksi siivottu hotellihuone jonkun saastuneen, sinisen meren rannalla. Torstaina pääsen sitten taas kuuntelemaan mielenkiintoisia luentoja evoluutiopsykologiasta. En minä olisikaan halunnut kierrellä missään kaupungeissa katsomassa nähtävyyksiä tai uida siellä saastuneessa meressä. Kyllä luennot ovat paljon parempi tapa viettää aikaa!

Kyllä kuivat luennot lomamatkan voittavat, joka kerta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti