Lauantaiaamu. Herätyskello soittaa klo 8.30. En kuitenkaan herää siihen, sillä olen sohvalla katsomassa elokuvaa. Vieressäni on reppu. Olen pakannut kaiken valmiiksi jo perjantai-iltana ja yrittänyt mennä aikaisin nukkumaan. Heräsin kuitenkin keskellä yötä, enkä saanut enää unta. Siksi olen sohvalla. Viiden tunnin yöunet takana, ja minun pitäisi jaksaa pysyä hereillä ja virkeänä koko päivä.
Soitan taksin ja lähden rautatieasemalle. Juna ei ole vielä tullut. Hytisen ulkona kovassa pakkasessa ja poltan tupakan. En kuitenkaan saa röökiä seuraavan kerran ennen määränpäätäni. Olen menossa Helsinkiin, ADHD-liiton järjestötärskyille, tapaamaan ADHD-liiton väkeä, muita yhdistysaktiiveja ja vertaistoimijoita sekä rentoutumaan.
Helsingissä on vielä kylmempi kuin Turussa. Onneksi hotellimme on todella lähellä rautatieasemaa, joten minun ei tarvitse hytistä purevassa pohjoistuulessa kuin hetken aikaa. Aulassa on lämmin, ja pääsemme heti valmiiseen buffet-pöytään. Minulla on nälkä, koska olen syönyt vain pienen aamiaisen. Tiesin saavani heti runsaan lounaan Helsingissä, joten halusin jättää vatsaani tilaa.
Lounaan jälkeen kokoonnumme porukalla. Esittäydymme ja keskustelemme viikonlopun ohjelmasta. Puhumme yhdistys- ja vertaistoiminnasta ja mietimme, mitä kaikkea se meille antaa; miksi olemme lähteneet mukaan näihin kuvioihin, ja vielä vapaaehtoisesti. Meistä iso osa on ADHD- tai ADD-oireisia, joten keskustelu on erittäin runsasta. Keskustelun lomassa väritämme värityskuvia, mikä on mainio oheistekemisen muoto. Kun värittää, pystyy keskittymään paremmin keskusteluun eikä ajatus lähde lentämään omia menojaan.
Antoisan keskustelun jälkeen on kahvitauko. Otan ison kupin teetä ja vielä isomman palan aitoa, amerikkalaista omenapiirakkaa. Piirakka on todella hyvää, vaikka mielestäni se olisi kaivannut kermavaahtoa.
Päivä jatkuu keskustellen. Jakaudumme kahteen ryhmään. Meidän ryhmässämme keskustellaan kuntien kanssa tehtävästä yhteistyöstä, jaamme toisillemme ideoita ja saamme kuulla eri kuntien erilaisista käytänteistä. Keskustelu on niin kiihkeää, että meiltä jää juttu kesken. On kiire ehtiä seuraavaan paikkaan. Käyn nopeasti huoneessani hakemassa takin, pipon, kaulahuivin ja hanskat. Ilman niitä en selviä ulkona tuossa järkyttävässä pakkasessa.
Kävelemme halki kaupungin. Matka ei ole pitkä, mutta kovassa pakkasessa se tuntuu pitkältä. Menemme illalliselle Neighbour Bistroon. Kaunis ja tunnelmallinen ravintola kauniilla näköalalla. Muita asiakkaita ei ole, joten saamme syödä ja keskustella kaikessa rauhassa. Ruoka on herkullista. Tilaan vuohenjuustosalaattia, sienirisottoa ja raakasuklaakakkua. Vatsani on niin paisunut kaikesta syömisestä, että näytän olevani hieman pidemmällä raskaudessa. Paitsi etten ole raskaana. Ainakaan tietääkseni.
Syömisen jälkeen menemme alakertaan, missä on Allas Sea Pool. Kaksi ulkoilma-allasta, toinen lämmin allas ja toinen merivesiallas. Myös lauantain naku-uinti on alkanut, joten allas on täynnä ihmisiä ilman uimapukua. Meistä moni uskaltautuu kylmään merivesialtaaseen, mutta minä, herkkänahkainen hienohelma ja kermaperse, en todellakaan pistä pikkuvarvastanikaan sinne. Pysyn tiukasti lämpimässä altaassa ja nautin.
Uinnin jälkeen otamme taksin hotellille, käymme nopeasti viemässä uimakamppeet huoneeseen ja lähdemme lyhyen matkan päähän Molly Malone's-nimiseen baariin viettämään loppuiltaa. Paikka on tupaten täynnä, enkä pääse istumaan muualle kuin korkealle baarijakkaralle. Se ei tee hyvää selälleni. Parin tunnin päästä selkäni on kuin tulessa. Minun on pakko lähteä takaisin hotellille ja mennä sängylle makuuasentoon.
Katson vähän aikaa National Geographicia. Vesipuhveli saa vauvan, mutta laumalla on kiire päästä pois. Äiti hylkää vauvansa, koska jää muuten itse petojen armoille. Alan melkein itkeä pientä puhvelivauvaa, kunnes vauva saakin jostain voimaa ja alkaa kävellä. Iltamyöhään se saavuttaa muun lauman. Puhveliäiti menee tervehtimään vauvaansa iloisesti. Minäkin ilostun. Nyt voin nukahtaa, koska kaikki on hyvin.
Heräilen pitkin yötä. Äänieristys on sana, mitä tässä hotellissa ei tunneta. Kaikki pienikin ääni käytävillä kuuluu huoneisiin. Heräilen koko ajan enkä saa nukuttua kunnolla. Aamulla klo 8 olen, jälleen kerran, huonosti nukkunut ja hirveän väsynyt. Pukeudun ja menen aamiaispöytään. Hotelliaamiaista ei voi jättää välistä, vaikka olen vieläkin paksuna eilisestä, erittäin runsaasta menusta.
Aamiaisen jälkeen jatkamme yhdistys- ja vertaistoiminta-asiaa. Keskustelemme jaksamisesta ja hyvinvoinnista. Aiheesta voisi puhua vaikka kuinka pitkään. Ja puhummekin monta tuntia, kunnes aika loppuu kesken. Syön pikaisen buffet-lounaan, vaikka aamiainen ei ole vielä sulanut. Ilmainen ruoka on syötävä.
Kiirehdin rautatieasemalle. Minulla ei ole kiire, mutta tänään on vielä kylmempi kuin eilen ja tuuli on entistä purevampi. Odotan odotusaulassa junan tuloa. Laiturilla ei pysty odottamaan, siellä on liian kylmä.
Pääsen Turkuun. Täällä tuuli ei ole yhtä pureva, vaikka pakkasta täälläkin on ja paljon! Otan taksin ja menen kotiin. Mieheni halaa minua. On ollut ikävä. Pääsemme viettämään meidän 3 kk hääpäiväämme keittämällä isot kupit kuumaa teetä. Minulla on kaikin puolin hyvä ja rauhallinen mieli. Harmi, että hyvät keskustelut loppuivat liian lyhyeen. Olisimme voineet keskustella vaikka kaksi viikkoa. Mutta onneksi aina tulee ensi kerta, ja silloin pääsemme keskustelemaan lisää! Kyllä meiltä oravilta juttua löytyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti