Me olemme edenneet Kaunon kanssa nose workissa niin pitkälle, että tänään pääsimme lasipurkkiradasta eroon ja harjoittelimme hajujen etsintää "oikealla radalla". Haju oli pienessä metallisessa purkissa ja rata koostui tuoleista ja sohvasta.
Ensin tutustuttiin metallipurkkiin. Iisipiisi meidän villahoususankarille! Sitten purkki vietiin radalle. No, sehän löytyi ihan heti! Purkin paikkaa vaihdettiin, mutta sepä ei meidän sankaria hämännyt, vaan purkki löytyi taas. Aivan liian helppoa! Kunnes...
Kouluttaja laittoi radalle kolme metallipurkkia, missä oli jokaisessa hajua. Kauno kyllä haistoi, että sitä hajua täällä on, mutta paikantaminen oli hankalaa. Hän pyöri ja hyöri tuolien välissä, hyppi sohvalla ja etsi. Pitkän etsimisen jälkeen löytyi yksi purkki, Kaunokainen sai namin, ja sitten yritettiin etsiä toista purkkia.
Siinä Kaunon nuuskuttaessa sohvan vierestä löytyi lelulaatikko. Siellä oli erilaisia koirien pelejä sekä puisia palikoita. Kaunokainen unohti saman tien, mitä oli tekemässä, nappasi palikan suuhunsa ja juoksi karkuun. Siitähän kiva leikki syntyi, kun emäntä juoksi perään ja yritti saada palikkaa pois. Villahoususankari innostui entistä enemmän. Kyllä se palikka saatiin lopulta pois, mutta se rata oli sitten siinä. Kauno meni autoon odottamaan siksi aikaa, kun toinen koirakko tuli radalle.
Seuraavalla kerralla yritettiin samaa: kolme metallipurkkia, missä kaikissa oli hajua. Kauno juoksi heti ensimmäisenä lelulaatikolle ja alkoi kaivaa palikoita. Palikat olivat paljon kiinnostavampia kuin minun treenitaskussani olevat kanakiekot. Laatikko piti siirtää, koska radasta ei muuten tullut mitään. Kun tämä suuri ja paha häiriötekijä, lelulaatikko, oli pois silmistä, Kauno palasi radalle, ja löysi hienosti kaksi purkkia!
Siitä huolimatta, että olen älyttömän ylpeä fiksusta koirastani, mietin usein, mitä olen tehnyt koiran kasvatuksessa ja koulutuksessa väärin. Tuo meidän villahoususankari on kyllä sellainen velmu, ettei mitään tolkkua! Hän tiesi tasan tarkkaan, että täällä ollaan nuuskimassa eikä leikkimässä palikoilla, mutta silti piti mennä sorkkimaan sinne palikkalaatikkoon. Ja juosta karkuun. Ja juosta aina uudestaan karkuun, vaikka emäntä juoksi perässä kanakiekko kädessään.
Ehkä minun pitäisi lopettaa käyttäytymisanalyysiperusteinen eläinkouluttajien koulutus, sillä en selkeästikään osaa kouluttaa edes omaa koiraani. Miten voisin kouluttaa muita eläimiä? Jos olen saanut omasta koirastani koulutettua velmun, mitä saan aikaiseksi muiden eläinten kanssa?
Mutta vaikka meidän Kaunokainen onkin täysi velmu, hän on myös äidin vauva ja maailman paras koira!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti