Olen tässä blogissani esitellyt teille paljon sellaisia asioita, joiden kanssa elän jokapäiväistä elämää. Olen kertonut, mikä on ADHD ja millaista elämä on ADHD-aikuisena. Olen kertonut teille enemmän kuin riittämiin rakkaasta karvakorvastani, Kaunosta, joka on maailman paras koira, vaikka velmu onkin. Eräs pitkäaikainen elämänkumppani on vielä esittelemättä, ja päätin, että tänään tulen kunnolla kaapista ulos ja esittelen vielä tämänkin kumppanin. Samalla haluan rikkoa tähän kumppaniin kuuluvia myyttejä. Hyvät lukijani, saanko esitellä: MASENNUS!
Minulle masennus ei ole mikään tämänhetkinen, lyhytaikainen tila, sillä olen ollut masentunut 10-vuotiaasta lähtien. Miettikää... Olen ollut masentunut 28 vuotta elämästäni! Se kuulostaa aika pitkältä ajalta. Minulla on ollut elämässäni aikakausia, jolloin elämässäni ei ollut mitään hyvää eikä mitään elämisen arvoista. Siis alleviivaan: EI MITÄÄN. Miten sitten olen jaksanut elää 38-vuotiaaksi ollen jatkuvasti masentunut? Hemmetin hyvä kysymys. En osaa antaa siihen itsekään vastausta. Todennäköisesti syy on siinä, että olen maailman sisukkain sussu, joka vain ei osaa antaa periksi. Tullut verenperintönä Elli-mammalta, joka oli isäni äidinäiti.
 |
| Tekohymyä on helppo hymyillä. |
Tällä hetkellä minulla on ollut pitkäaikainen vaikean masennuksen jakso, mikä on alkanut joskus vuonna 2012. Sitä on alettu hoitaa vasta nyt! Ja miksi vasta nyt? No siksi, että masennusta on aika hankala huomata, ja vielä vaikeampi on myöntää itselle, että on masentunut. Etenkin kaltaiseni ihminen, joka ei tarvitse apua muilta, ei kovin hevillä tällaista asiaa myönnä. No, nyt olen myöntänyt, olen hakenut apua, olen saanut apua Turun seudun parhailta alan ammattilaisilta ja maksan itseni kipeäksi näistä palveluista, sillä ne ovat kaikki yksityisiä.
Miksen käytä julkista terveydenhuoltoa? HA! Mikä vitsi. Julkinen terveydenhuolto ja psykiatria.. PLIIIIIIS! Tiedän faktana, että psykiatrian poliklinikat ovat täynnä ammattitaitoisia työntekijöitä, jotka tekevät sydämellään töitä, aidolla halulla auttaa ihmisiä. He ovat pitkään alaa opiskelleita ammattilaisia ja halunneet nimenomaan erikoistua psykiatrian alaan. Heidän ammattitaitoaan ja auttamishaluaan en halua missään nimessä kritisoida. Mitä kritisoin, ovat ne resurssit, mitkä on ohjattu julkiseen psykiatriseen terveydenhuoltoon. Vaikeasti masentunutta ihmistä ei auta se, että hänellä on kerran kahdessa kuukaudessa tunti aikaa jutella jonkun kanssa. Se on kuitenkin ainoa, mitä psykiatrian poliklinikat pystyvät tällä hetkellä tarjoamaan resurssipulan vuoksi.
Miten masennus ilmenee? Jokaisella eri tavalla, tietenkin. Mutta noin karkeasti yleistäen, masennus tuntuu tältä: tulevaisuus näyttäytyy synkältä ja tyhjältä tai vaihtoehtoisesti tulevaisuutta ei nähdä ollenkaan, elämä tuntuu merkityksettömältä, iloa ei koeta mistään eikä mikään piristä, jatkuva väsymys ja uupumus, uniongelmat tai vaihtoehtoisesti liika nukkuminen, aloitekyvyttömyys ja haluttomuus tehdä mitään, kaikki pienikin tekeminen on vaikeaa ja tuntuu uuvuttavalta, jatkuva synkkä olotila eikä pysty ajattelemaan mistään asiasta positiivisesti.
Minusta voisi tuntematon sanoa kovinkin helposti, etten voi mitenkään olla masentunut. Hymyilen, juttelen, opiskelen, harrastan koiran kanssa. Toiset taas makaavat sängyssä eivätkä pääse edes sängystä ylös. Tähän on olemassa selitys! Turun yliopiston tutkija Markus J. Rantala on tutkijakollegoineen löytänyt 12 eri masennustyyppiä, ja nämä eri tyypit näyttäytyvät eri tavalla ihmisissä. Aiheesta on tulossa kevään aikana paremmin tietoa, sillä Rantalan kirja, Evoluutiopsykologia ja mielenterveys, on parhaillaan painossa! Pitäkää silmät ja korvat auki tämän kirjan suhteen. Se tulee olemaan erittäin mielenkiintoista luettavaa mielenterveyden suhteen. Takaan sen!
 |
| Onko siitä oikeasti apua, kun ottaa itseään niskasta kiinni? |
Tämän tekstin päätteeksi haluaisin vielä, itselleni ominaiseen tapaan, listata niitä superkannustavia lausahduksia, mitä masentuneet ihmiset usein kuulevat. Olkaapa niin hyvät!
- Otat vain itseäsi niskasta kiinni, niin kyllä se siitä!
Tuota tuota... Olen istunut sohvalla nyt kaksi tuntia pitäen itseäni niskasta. Alkaa käsi pikkuhiljaa puutua. Miten tämän niin kuin pitäisi nyt sitten vaikuttaa masennukseeni?
- Ajattelet vain positiivisesti, niin masennuskin parantuu!
Masennus on hoitoa ja lääkärin seurantaa vaativa sairaus, mikä voi johtaa kuolemaan, lähinnä oman käden kautta. Mutta mukava tietää, että sairauksista paranee positiivisella ajattelulla! Muistan tämän seuraavan kerran, kun olen keuhkokuumeessa tai influenssassa. Positiivisia ajatuksia kehiin, niin paranen hetkessä, eikä mitään lääkäreitä tarvita.
- Älä makaa sohvalla, vaan lähde ulos ja tee jotain kivaa!
Okei, mutta jos mikään ei tunnu kivalta, niin mitä minun sitten pitäisi tehdä?
- Miksi sä jotain masennuslääkkeitä syöt? Ei ne mitään auta! Ovat lääkefirmojen tapa kusettaa ihmisiä.
No lopetetaan sitten. Ai mutta perkele! Viimeksi, kun yritin lopettaa, meinasin tappaa itseni, mutta vahva masennuslääkitys estää moisten ajatuksien tulemisen. Mitäköhän tässä nyt pitäisi tehdä? Lakata sponsoroimasta suuria ja pahoja lääkefirmoja ja tappaa itseni? Varmaan se on sitten parasta, etten anna väärää kuvaa maailmalle.
- Kaikilla on joskus huonoja päiviä!
Joo, niin on. Se on aivan totta. Minulla se huono päivä on kestänyt 28 vuotta yhteen putkeen. Mites itselläsi?
- Menisit töihin tai kouluun! Masennus paranee, kun tekee jotain.
Jaa. Jännä juttu. Omituista, etten ole huomannut mitään muutosta, ainakaan parempaan päin, näin opintovapaan aikana. Päinvastoin, tilanne on opintovapaani aikana vain huonontunut. Opiskelen varmaan väärää alaa, kun tilanne on mennyt huonommaksi. Siitä se varmasti on kiinni.
Et sinä vähättele syöpää tai diabetestä. Miksi sitten vähättelet masennusta? Se on aivan yhtä lailla sairaus, joka vaatii hoitamista. Siitä voi parantua, mutta ilman apua siitä ei parane. Se on todella vammauttava sairaus, joka pahimmillaan vie ihmiseltä työkyvyn kokonaan, tai johtaa aikaiseen hautaan. Masennusta ei missään nimessä kannata vähätellä, vaan siihen tulee suhtautua vakavasti.
Koska tämä masennus on sellainen elämänkumppani, mistä minun on EHKÄ mahdollista päästä joskus eroon, haluan tosissani yrittää sitä. Haluaisin edes joskus kokea päivän, jolloin en ole masentunut. Se vaatii paljon työtä, ja tuntuu epäreilulta, että MINÄ joudun maksamaan asioista, jotka toiset ihmiset ovat minulle aiheuttaneet. Unohdan kuitenkin tämän suuren epäreiluuden ja vääryyden, maksan muiden minulle aiheuttamista traumoista suuren hinnan ja yritän parhaani mukaan parantua. Olen sisukas sussu! Ehkä maailman sisukkain. Minä onnistun!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti