keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Pentusaastetta, kaikkien kiusaksi

Kerroin teille aikaisemmassa postauksessani, että ystäväni labradorinnoutaja on viittä vaille valmis synnyttämään. No, nyt nämä pienet ihmeet ovat syntyneet! Neljä kappaletta mustia pentuja, kolme poikaa ja yksi tyttö. Ja he ovat suloisia kuin mitkä! Kerrassaan ihania pieniä vauvoja. Itku tulee silmään joka kerta, kun näkee näistä pikkuisista kuvia, ja niitä näkee harva se hetki, koska ystäväni Facebook-seinä on hauvavauvakuvia täynnä. Olen siis parkunut kokonaisen vuorokauden yhtä soittoa ihan vain siksi, että hauvavauvat ovat maailman ihanin asia.


Ja jotta en hyppäisi autooni ja ajaisi ystäväni luokse adoptoimaan tätä pentuetta, olen päättänyt, että tästä hetkestä lähtien minä en enää pidä koirista enkä koiranpennuista.

Koiranpennut ovat ihan kamala asia! Ne ulisevat ja kakkivat koko ajan, ja niiden naskalihampaat pureutuvat ikävästi ihmislihaan. Ne pienet söpöläi... eikun pirulaiset tuhoavat kaiken, mikä niiden tielle sattuu tulemaan. Syövät sukat, sohvat, sängyt ja sydäm... eikun järjen!


Mä en missään tapauksessa halua enää ikinä koiraa meille! Koirat on kerrassaan ihani... eikun kamalia. Ne haukkuvat, syövät isäntäperheen vararikkoon, niitä pitää lenkittää koko ajan ja mitä vielä kaikkea ihan hirvittävän kamalaa. Vaativat koulutustakin, koska muuten niistä tulee ihan hirveän sulois... siis käytöshäiriöisiä, piti sanomani. Ja minähän en mitään koiria ala vapaa-aikanani enää kouluttamaan! Työskeen joutuu kouluttamaan ihmisiä, niin eiköhän siinä ole koulutusta jo tarpeeksi.

Ei, minä en pidä koirista lainkaan. Nämä ystäväni Facebookiin laittamat kuvat näistä hänen koiransa hauvavauvoista eivät herätä minussa lainkaan minkäänlaisia tunteita! Ei, minä en halua hauvavauvaa. En halua. EN! Koirat ovat kamalia. Niin.


Voi helvetti... Ketä minä tässä huijaan?

UIJJUIJJUIJJUIJJUI, MITEN IHANIA PIKKU VAUVELEITA!!!!!! Tuituituituituitui. Satu-täti antaa kaikille söpöille hauvavauvoille IIIIISON pusun, hellii niitä ja lässyttää ne kaikki ihan piloille. KAIKKI hauvat on ihania ja luttania ja suloisia ja söpöjä ja mä haluan ne KAIKKI! Ja mä haluan harrastaa niiden kanssa kaikkea kivaa, antaa niille nameja ja rapsuttaa niitä, kunnes multa kuluvat sormet puhki. Elämä ei olisi elämää ilman tassukavereita siinä rinnalla.


Ja koska minua kalvaa aivan järkyttävä pentukuume, olen ikävä ihminen, ja altistan teidätkin pentusaasteelle. Labradorinnoutajan pentuja teille, olkaa niin hyvät!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti