Merenneitoja ja mielenterveyttä

Sunnuntai-illan tunnelmaa meidän kotoisassa kolmiossamme, Turun Martissa. Mieheni pelaa jotain minun mielestäni päätöntä tietokonepeliä, tyttäreni on huoneessaan koiran kanssa ja puhuu kaverinsa kanssa puhelimessa. Minä istun sohvalla ja tuijotan televisiota, joka on kiinni. Kuola valuu suunpielestä ja aivosolu huutaa toista. Takanani on monen päivän ravihevosputki, enkä ole missään vaiheessa ehtinyt kunnolla syödä, nukkua, käydä vessassa tai hengähtää. Tämä opintovapaalla oleminen on yllättävän rankkaa!

Torstaina vietin pitkän päivän yliopistolla, ja sen jälkeen juoksentelin koiran perässä pitkin Halisten metsiä voimauttavan valokuvasession päätteeksi. Perjantaina tein koko päivän kestäneen opintomatkan Tampereelle, ja opin kouluttamaan kultakalan. Lauantaina en, todellakaan, saanut nukkua rauhassa, vaan minulla oli herätyskello soimassa, kuten kunnon opiskelijalla kuuluukin olla. Yhdeksältä ylös, vaatteet niskaan, ulos ja autoon.

Hotelli Marina Palacen kokoushuoneessa on tarjolla runsas ja värikäs aamiainen. Paikalla on paljon tuttuja kasvoja, ja juttua riittää jo ennen koulutuksen alkua. Tänään minun on tarkoitus opiskella mielenterveyden ensiapua, ja suorittaa mielenterveyden ensiapu 1-koulutus. Tämä kurssi on Suomen Mielenterveysseuran kehittämä, ja tämän jälkeen osaan antaa ensiapua niille, joiden nuppi romahtaa.

Myöhemmin, tämän kaksipäiväisen kurssin jälkeen, on mahdollista suorittaa lisäopintoja, mikä tekee minusta mielenterveyden ensiavun kouluttajan. Katsotaan myöhemmin, otanko myös tämän haasteen vastaan, vai jätänkö mielenterveysopintoni tähän yhteen kurssiin.

Koulutus kestää koko päivän. Puhumme tunnesäätelystä, sosiaalisesta vuorovaikutuksesta ja niiden tärkeydestä osana mielenterveyttä. Välissä on lounastauko. Marina Palacen lounas maksaa niin järkyttävän määrän euroja, että päätän hakea eräästä hyväksi todetusta keskustan pizzeriasta pizzan. Samalla minulla on mahdollisuus käydä kirjastolla hakemassa kirjavaraukset väkivalta ja instituutiot-kurssia varten.

Olen varannut kuusi kirjaa. Hyllystä löytyy kuitenkin vain kolme. Kirjastotäti tarkistaa asian, ja sanoo, etten ole varannut kuin kolme kirjaa. Minulla on kiire, enkä ehdi jäädä selvittämään asiaa, mutta tämä ei jää tähän! I'll be back, kuten Iso-Arska sanoisi.

Pizzeriaan, pizza mukaan ja takaisin Marina Palacelle. Muutkin ovat käyneet lounaalla muualla. Meistä kukaan ei ole valmis maksamaan pienen pienestä salaatista kahtakymmentä euroa.

Loppupäivästä saamme vielä kotitehtäviäkin. Hikari sisälläni riemuitsee. Eihän minulla mitään muuta olisikaan ohjelmassa. Toisaalta, opiskelu on kivaa. Teinityttäreni pitää minua hulluna eikä usko, että opiskelu voisi olla kivaa, mutta kyllä se vain on. Ja taidan minä vähän hullukin olla. Eipä kukaan ole koskaan normaaliksi haukkunut.

Mutta minun päiväni ei pääty koulutuksen loppumiseen. E-hei! Minulla on vielä edessäni voimauttavan valokuvan kuvaussessio. Työyhteisöprojektin purkukerta lähenee, ja minulla on projekti vielä pahasti vaiheessa.

Ystäväni haluaa mennä kuvaamaan Kakolanmäelle. Kiva paikka kuvata, paitsi että tie ylös on umpijäinen. Kapuamme molemmat tien reunaa pitkin, yrittäen etsiä edes jotain kohtaa, mihin jalan voisi laittaa ilman, että lentää nokalleen. Helppoa se ei ole, mutta saamme kuin saammekin otettua muutaman oikein hyvän kuvasarjan. Ja sen jälkeen kapuaminen tuota umpijäistä mäkeä alas. Talvi, mitä en koskaan edes halunnut, ei halua lähteä Turusta pois, ja se hankaloittaa elämääni juuri nyt tällä hetkellä. En pääse hyvillä kuvauspaikoille, koska jää ja liukkaus.

Sunnuntaina kello soi taas. En edes muista, milloin olisin saanut nukkua ilman, että pitää herätä kellonsoittoon. Rankkaa tämä elämä. Jälleen kerran ylös, vaatteet niskaan, lääkkeet naamariin, ulos ja autoon.

Heti ensimmäiseksi menen kirjastolle selvittämään asiaa. Ja asia selviää! Moka on heidän. He ovat vahingossa hakeneet kirjat ja saman tien merkinneet ne palautetuiksi. Kirjastotäti toteaa kirjojen olevan hyllyssä, ja hakee ne minulle kera anteeksipyyntöjen. Hyvää palvelua. Olen tyytyväinen.

Kun olen saanut kirjat autoon, suuntaan Yariksen nokan kohti erään ystäväni asuntoa. Haen hänet, ja ajamme Ispoisten kallioille. Hän haluaa tulla kuvatuksi siellä.

Taas kiipeämistä ja kapuamista. Hankikanto hankaloittaa kiipeämistä ja pelkään koko ajan kaatuvani. Saamme kuitenkin todella hyviä kuvia, ja olen tyytyväinen lopputulemaan. Toivottavasti ystäväni on myöskin.

Ystävä numero yksi takaisin kotiin, ystävän numero kaksi luokse hakemaan varusteita ja sitten hakemaan ystävä numero kolme. Eihän yksi kuvaussessio päivässä mihinkään riitä!

Tällä kertaa suuntaamme kuvaamaan Ruissaloon. Ensin ajamme Saaronniemeen, mutta toteamme hyvin nopeasti, ettemme pääse mitenkään kuvauspaikalle. Tie sinne on aivan umpijäinen ja vaarallinen. Luovumme ajatuksesta ja etsimme toisen paikan. Kyllä Ruissalossa, Turun ylpeyden kohteessa, nyt kuvauspaikkoja löytyy!

Pienen ajamisen jälkeen oiva kuvauspaikka tulee vastaan. Sinne on jopa mahdollista päästä ilman, että tarvitsee pelätä liukastumista ja aivotärähdystä. Ystäväni pukeutuu merenneidon pyrstöön. Hän haluaa tulla kuvatuksi merenneitona. Aurinkokin näyttäytyy, ja saamme aivan mahtavia kuvia värikkään pyrstön kanssa. Ihanaa, että ystävilläni on mielikuvitusta ja halua leikitellä. Aikuiset ovat aivan liian totisia.

Vien ystäväni takaisin kotiin, ajan itse omaan kotiini, alan muokata valokuvia ja tehdä niistä esitystä huomista voimauttavan valokuvan lähipäivää varten. Huomennakin kello soi, ja minun on noustava aikaisin ylös koko päivän kestävää lähipäivää varten. Nämä voimauttavan valokuvan lähipäivät ovat aina yhtä ihania ja tunteikkaita, mutta juuri nyt minusta tuntuu, että jäisin mieluummin sänkyyni nukkumaan. Ohjelma tässä muutaman päivän aikana on ollut vähän liian tiivistä.