Olenko kuollut? En! Olen vain muuttanut.

Heippa kaikki nassukkaiset! En ole päivittänyt mitään pitkään aikaan. TÄNNE! Syy siihen on se, että olen tehnyt Sabotagen kanssa sopimuksen, ja alkanut kirjoittaa blogia heidän blogialustallaan. Olette enemmän kuin tervetulleita seuraamaan edesottamuksiani tälle uudelle alustalle.

Se löytyy siis täältä: http://sabotage.fi/category/oravanpyorassa/

Blogini nimi on ADHD-maisesti Oravanpyörässä, ja vaikka edelleen opiskelija olenkin, en ole ihan hirvittävästi jaksanut päivitellä sinne opiskelujuttuja. Lähinnä siksi, että ne jutut eivät loppuisi ikinä!

Mutta niistä opiskelujutuista, sillä opiskelubloginahan tämä blogi alun alkaen alkoihin. Olen siis nyt melkein tuplamaisteri: pro graduni sain tehtyä ja palautettua, joten gradutuska on takana. Enää puuttuu se vaiva, että hakisin tiedekunnalta sitä tutkintotodistusta, mutta en ole saanut aikaiseksi. Toisaalta, mihin tässä on kiire valmiissa maailmassa? Linkki graduuni muuten löytyy tuolta: https://www.utupub.fi/handle/10024/146714

Joulukuussa valmistuin käyttäytymisanalyyttiseksi eläinkoulutuksen asiantuntijaksi Tampereen yliopistolta, ja huomenna minun pitäisi mennä pitämään luentoa opinnäytetyöstäni, mikä koski koirien motivointia. Saas nähdä, miten käy, kun Mäkisen rouva on räkää täynnä, eikä yksikään aivosolu liiku suuntaan eikä toiseen.

Kirjallisuusterapiaopinnot ovat puolessa välissä, valokuvaterapian perusopinnot ovat yhtä lähipäivää vaille valmiit, ja erikoistumisopinnot alkavat ensi syksynä. Sanataideohjaajan koulutus loppuu kesäkuussa, koiranomin koulutus kestää vielä ensi syksyyn asti. Sain myös idean seksologian opinnoista, joten pääsin aloittamaan Turun AMK:ssa seksuaalineuvojan opinnot. Minulta saa joulukuussa sitten erinomaisia seksineuvoja!

Lisäksi suorittelen erinäisiä kursseja sinne sun tänne, kuten esim. Green Caren kursseja luontoavusteisesta kuntoutuksesta, ja muuta tuollaista kivaa. Että kyllä tällä hommaa riittää näiden opintojen osalta! Vielä, kun olisi tuota fyysistä terveyttä, millä pyörittäisi kaikkea tätä arkea. Alan olla täydellisen kyllästynyt tähän kuusi viikkoa minussa jyllänneeseen ebolaan, mikä ei - jumalauta - ota laantuakseen. Kerrassaan raivostuttavaa olla jatkuvasti sairaana. Mutta tätä se on tämä ilmastonmuutos ja sen tuomat taudit. Vaimitensenytmeni...

Yritän myös jaksaa kaiken tämän sairastelun ja opiskelun keskellä päivittää kuulumisiani tännekin! 

Ai niin, ja hyvää uutta vuotta 2019, hyvää ystävänpäivää, hyvää laskiaista, hyvää Runebergin päivää ja mitä kaikkia tässä nyt on tulossakaan. Ihan näin etu- ja jälkikäteen.

Mitä? Missä? Milloin? ADHD-opiskelija ja kalenteri ne yhteen soppii

En muista, lupasinko jossain kohdassa, että yhteenkään koulutukseen en ilmoittaudu. Voi olla, että lupasin, mutta koska en itse muista moista lupausta tehneeni, niin sitä ei lasketa.

Huomenna alkaa syyskuu, ja se tarkoittaa sitä, että opinnot pyrähtävät taas kunnolla käyntiin. Miten mukavaa, että oikein pääsen opiskelemaan kaikenlaista kivaa! Ja ansioluetteloni kiittää. Samoin stressitasoni. Tervetuloa burnout! Mutta mitä ihmettä sitä ihminen kaikella turhalla vapaa-ajalla muutenkaan tekisi? Ihan tyhmää tuollainen vapaa-aikailu.

Ihan jo ensi viikolla pääsen istumaan mielenterveyden ensiapu 2-koulutukseen. Kaksi iltaa peräkanaa SPR:n toimistolla mielenterveyttä oppimassa. Voi, kun sitä mielenterveyttä saisi sitä kautta ihan itsellekin, ettei tunkisi sitä kalenteriaan aina niin hemmetin täyteen kaikkea pöljää ja vähemmän pöljää! Tosin, mielenterveys ei ole pöljää.

Sitten minulla onkin vuorossa Tampereella käyttäytymisanalyysiä ja eläinten kouluttamista. Nämä opinnot sentään loppuvat vielä tämän vuoden puolella, mikäli saan tehtyä sen surullisenkuuluisan opinnäytetyöni jossain vaiheessa. Jos nyt edes keksisin aiheen, mistä teen sen.

Ja minulla alkavat iki-ihanat kirjallisuusterapian opinnot Helsingin yliopistossa! Tiedossa on ryhmäytymistä (voi vittu, siis oikeasti, miksi aina näitä helvetin ryhmäytymisiä jotain typerää palloa heitellen, kun se kaikkein paras ryhmäytyminen tapahtuu ulkona, tupakkapaikalla?) ja tutustumista kirjallisuusterapian saloihin. Olen todella innoissani näistä opinnoista ja uskon koulutuksen olevan ihan hirveän hyvä ja antoista! Mutta voisiko sitä ryhmäytymistä olla vaikka vähän vähemmän? Nöyrä kiitos.

Turun yliopistossa minulla alkaa luovan kirjoittamisen perusopinnot, mitkä ovat minulle periaatteessa ihan turhia (terveisin julkaissut jo runojaan), mutta kaipa noista opinnoista on siinä mielessä hyötyä, että sieltä voi saada uusia ideoita. Graduseminaarikin taisi olla tässä jossain vaiheessa syyskuuta, mutten muista yhtään, milloin. Ei kai tuollaisia pieniä asioita tarvitse muistaakaan.

Ja jottei syyskuusta ihan tylsä tulisi, olen vielä onnistunut tuplabuukkaamaan itseni samana päivänä sekä Tampereelle että Ulvilaan! Ulvilassa olisi nuoren mielen ensiapu-koulutus (jos se nyt edes toteutuu, sieltä ei ole tullut vahvistusta) ja Tampereella samana päivänä LukiLoki-opintokokonaisuuden ensimmäinen lähipäivä. Päätin, että minun täytyy nyt ihan välttämättä juuri tällä punaisella minuutilla aloittaa Jyväskylän yliopiston koordinoiman, opettajille suunnatun luku- ja kirjoitustaitokoulutuksen. Katsotaan nyt, miten minä saan tämän homman hoidettua niin, että voin olla kahdessa paikassa yhtä aikaa.

Seuraavaksi onkin sitten lokakuu, ja minulla alkaa taas uusia koulutuksia! Jipii! Ihan tyhmää sitä olisi kuukaudesta toiseen samoja koulutuksia pyörittää.

Minulla alkaa valokuvaterapiakoulutus Muurlassa, jossain kohdassa. En ole saanut siitä vielä tarkempaa tietoa. Odotan sitäkin todella innolla, paitsi jos sielläkin on jotain helvetin ryhmäytymistä. Varmasti on! Ottaa pattiin jo valmiiksi koko ryhmäytyminen. Röökit huuleen ja pihalle! Siellä sitä ryhmäytyy. Perkele.

Turun yliopistossa alkaa sote-akatemian opinnot. Tylsät, mutta tarpeelliset opinnot. Ja kun kerran pääsen yliopiston opiskelijana ilmaiseksi opiskelemaan, niin täytyyhän tällainen tilaisuus hyödyksi käyttää!

Minulla EHKÄ alkaa myös sanataideohjaajan koulutus täällä Turussa. EHKÄ. Mikäli pääsen sinne. En vielä tiedä. Mutta katsotaan!

Marraskuussa luvassa on monen päivän Helsinki-putki, kun ensin on kirjallisuusterapiaa ja sen jälkeen mielenterveyden ensiapu 2:n ohjaajakoulutus! Marraskuun puolivälin jälkeen olen siis pätevä pitämään koulutusta mielenterveyden ensiapu 2:sta. Olen myös ilmoittanut Kaunon SmartDog-testiin, ja samana päivänä menen kuuntelemaan Katriina Tiiran luentoa "jostain" aiheesta. En muista enää, mistä. Mutta sen on pakko olla hyvä luento, jos Tiira pitää sen! Tiira on kova täti.

Ai niin, se ADHD-strategiaohjaajakoulutus. Oliko se marraskuussa? En minä enää muista. Ehkä oli. Ehkä ei. No, kai sieltä jotain infoa tulee sitten joskus. Toivottavasti ainakin, sillä muuten minä olen pihalla kuin lintulauta ja koko koulutus jää käymättä ihan vain siksi, ettei tämä täti tiennyt, missä pitää olla, minä päivänä ja mihin aikaan.

Joulukuussa sitt... TÄH? Eikö joulukuussa ole oikeasti mitään uutta, alkavaa koulutusta? Voi nyt kilin kellit. Miten näin on päässyt käymään? En tajua. Mutta onneksi asian ehtii vielä korjata!

Vuodenvaihteen jälkeen ei ole vielä mitään varmaa. Toki ne koulutukset, mistä en ole ehtinyt valmistua, jatkuvat entiseen malliinsa. Mutta alkaako mikään uusi koulutus? En tiedä vielä. Olen kyllä jo ilmoittautunut kahteen koulutukseen: Sosped koira-koulutus ja sitten Pro haju-joku-juttu, minkä avulla voi saada koirasta jonkun hajujuttu-jonkun-ammattilaisen. Tai jotain. 

En minä tiedä, mihin minä olen ilmoittautunut, mutta kunhan nyt olen! Ja se on varmasti kivaa, hauskaa ja mielenkiintoista. Niin kauan, kun ei tarvitse istua piirissä, heitellä palloa ja ryhmäytyä.

Työpäivä, haastattelupäivä ja uudet akryylivärit - Tervetuloa arki!

Pikimustat pilvet aukevat, kun pääsen Saloon. Pisarat hakkaavat pinkin autoni ikkunaa. En ole enää kaukana määränpäästäni, mutta silmiäni painaa. Työpäivän jälkeinen väsymys ja siihen vielä päälle automatka kera unettavan ropinan. Ihme, etten nukahda rattiin.

Pian tulee Muurlan ramppi. Nousen siitä ylös. Muutama kilometri ja olen määränpäässäni, Muurlan opistolla.

Juoksen pääovelle, sateensuojaan. Ovi on lukossa. Ovikelloon ei vastaa kukaan. En näe mitään liikettä missään. Tarkistan sähköpostista haastattelun päivämäärän. Kyllä, se on tämä päivä. Lopulta ovi tullaan avaamaan. Olen oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. Hyvä. Haastattelu voi alkaa.

Olen hakenut valokuvaterapian koulutukseen. Koin voimauttavan valokuvan opinnoissa sen, miten voimakas taideterapeuttinen työkalu valokuva on. Uskon tähän menetelmään ja tiedän sen olevan erinomainen terapiamenetelmä. Sen avulla päästään syvemmille vesille kuin pelkän keskustelun avulla. Siksi olen hakeutunut tänne.

Haastattelut tehdään pienryhmissä. Meidän pienryhmässämme on kokonaiset kaksi hakijaa. Eipä ainakaan mene kauaa, jos kerran vain kaksi ihmistä on paikalla.

Haastattelu on tyypillinen: Kuka olet, mitä teet, miksi olet täällä, mitä odotat koulutukselta. Ei mitään sellaista, mihin en olisi voinut mitenkään varautua etukäteen. Kerron rehellisesti, miksi olen tullut tänne. Ei minulla ole mitään syytä liioitella tai kiertää totuutta.

Vain tunnin jälkeen olemme valmiita. Sade on lakannut ja pääsen ajamaan takaisin kotiin kauniissa auringonpaisteessa. Minulla on jotenkin virkistäytynyt olo. En osaa selittää, miksi. 

Päätän poiketa kotimatkalla Skanssissa, ostoskeskuksessa. Mukaani lähtee iso määrä uusia pensseleitä, akryylivärit, öljyvärit sekä uutta maalauspaperia. En ole edelleenkään hyvä maalaamaan, mutta kehityn koko ajan. Tuskin minä ikinä maalauksillani mitään tulen tienaamaan, kun eivät ammattilaisetkaan niillä tienaa, mutta omaksi iloksi voi aina tehdä.

Minulla on nälkä. Laiskottaa. Päätän ajaa Hesen drive-inin kautta kotiin. Soijatortilla, härkäpapuburger ja juustohamppari ilman suolakurkkua. Kaikille jotakin. Paitsi koiralle. Meidän pilalle lellitty Kaunokaisemme on saanut tänään jo tuoretta maksaa. 

Jälkkäri odottaa jo jääkaapissa: Leipomo Mannan vegaaninen brownie.

Loppuillan saan viettää sohvalla uusimman Canis-lehden parissa ja toivoa, että virkistyn loppuviikkoon mennessä. Tiedossa on kaksi päivää jäljestystä herra Villahousun kanssa, enkä haluaisi mennä sinne haukottelemaan.

Pitti pieni pyörii - Cannibal Corpse Turussa

Eilen oli yksi tämän kesän hauskimmista tapahtumista, kun eräs maailman kovimmista hevibändeistä, Cannibal Corpse, tuli kotikaupunkiini Turkuun. Kaikki teistä tietävät, millainen bändi Cannibal Corpse on. Ellet ole kuullut nimeä aikaisemmin, niin yhden biisin ainakin olet. Elokuvassa Ace Ventura - Lemmikkidekkari on kohtaus, missä Ace menee tapaamaan erästä nörttituttavaansa, ja kulkee hevikeikka-alueen lävitse. Tuo bändi, joka soittaa tuossa kyseisessä kohtauksessa, on Cannibal Corpse. Ja biisi, jota he soittavat, on Hammer Smashed Face.

Rakas aviomieheni - trancemies - on uskollisesti seurannut minua hevikeikalta toiselle, Tuskasta toiseen. Eikä ole valituksen sanaa sanonut! Joskus on kertonut jopa nauttineensa keikoista ja festareista kanssani, vaikkei hevimiehiä varsinaisesti olekaan. Tunnen kuitenkin mieheni sen verran hyvin, että Cannibal Corpse on jo sen luokan örinää, että tällaista keikkaa ei mieheni arvostaisi. Ei edes minun takiani. Turhaa siis maksaa hänelle lippu, koska ei hän tulisi keikasta nauttimaan kuitenkaan. Onneksi sain mukaani hyvän ystäväni, joka on nuoresta asti kuunnellut kyseistä bändiä ja osaa arvostaa heidän örinäänsä. Ja meillä oli kieltämättä erittäin hupaisat humpat!

Koska "Joku Itselleni Tuntematon Henkilö" nukkui vähän pidemmät päikkärit ja heräsi siihen, että puhelin soi, emme ehtineet ensimmäisen lämppärin, Mörbid Vomitin, keikalle. Eipä tuo nyt ihan hirveästi meitä haitannut, sillä Cannibal Corpsea me lähinnä halusimme kuunnella. Kurvasimme taksilla Logomon pihaan siinä vaiheessa, kun toinen lämppäri, Pillorian, oli lavalla. Hienoa musiikkia myös Pillorianilta. Tykkäsin!

Pillorian

Ennen keikkaa istuimme hetken Logomon baarissa, sillä selkäni ei kestänyt seisomista. Minulla oli mukanani polaroid-kamerani, ja yhtäkkiä viereisen pöydän suhteellisen humaltunut mieshenkilö juoksi luokseni:

"Hei, mitä maksais, jos sä ottaisit meistä foton? Tuleekse niinku heti?"

"Joo, tämä kuva printtautuu tästä heti. Saat mukaas saman tien."

Olin jo pyytämässä euroa ihan vain kattamaan kalliin filmipaperin, kunnes mies kaivoi lompakostaan kympin setelin:

"Riittääks tä? Jos otettais kaks kuvaa, mulle yks ja kaverille toinen."

Katsoin miestä haavi auki hetken aikaa. Kymppi siitä hyvästä, että otan kaksi polaroid-kuvaa? Totta munassa! Otan vaikka kolmannenkin. Pyysin miehet poseeraamaan ja nappasin kaksi kuvaa. Olin tienannut rahaa! Waude.

Kyltti baarin seinällä Logomossa.

Ystäväni sai bisnes-idean ja sanoi, että seuraavalla kerralla kannattaa ottaa enemmän filmikasetteja mukaan, niin voi myydä polaroideja useammalle ihmiselle. Hän on kyllä täysin oikeassa! Nykyisin paperikuvia arvostetaan aivan liian vähän.

Vihdoin ja viimein alkoi odotettu keikka, ja Cannibal Corpse asteli lavalle. Porukka huusi ja moshasi aivan täysillä. Minä muiden mukana. Näin tasokas bändi ei petä ikinä, eikä kyllä pettänyt nytkään! Aivan mahtava meininki ja todella mahtava keikka. Tuli örinää kyllä koko rahan edestä.

Cannibal Corpse on perustettu vuonna 1988. Siis KOLMEKYMMENTÄ VUOTTA SITTEN! Sedät ovat jaksaneet paukuttaa heviä kolme kokonaista vuosikymmentä. Kerrassaan ihailtavaa! Mutta kyllä se setien niskalihaksistossa sitten näkyikin. Laulajan niskalihakset olivat paksummat kuin vanhan tammen runko. Siinä vaiheessa, kun itsellä olivat niskan tunnin moshauksen jälkeen niin kipeät, että tuskin jaksoi omia aivojaan enää kannatella, niin nämä setämiehet olivat vasta lämmittelykierroksella. Ei tuntunut missään!

Cannibal Corpse

Keikan tasan ainoa miinuspuoli oli sen lyhyys. Tunti ja vartti. Olisin odottanut hieman pidempää keikkaa. Toisaalta, niskalihakseni eivät ehkä olisi kestäneet kauempaa. Olisin silti mielelläni kuullut vielä muutaman biisin. Setämiehillä kun noita levyjä on ihan vain muutama julkaistuna tämän kolmenkymmenen vuoden aikana, niin kyllä heillä biisejäkin riittää kattamaan pidemmänkin keikan.

Cannibal Corpsen Suomen kiertue päättyy tänään Helsinkiin. Jos siis ottaa päähän, ettet ehtinyt Tampereen, Oulun etkä Turun keikalle, vielä on mahdollisuus päästä kuulemaan laadukasta örinää Helsingin Nosturiin. Ovet aukeavat klo 19 reikä reikä. 

Älä missaa tätä tilaisuutta, sillä seuraavaa ei välttämättä tule! 

Nyt alkaa ihan oikea loma!

Nyt se on tapahtunut! Kyllä siinä hetken aikaa kesti, mutta tapahtui kuitenkin. Olen saanut tarpeekseni kaikista mahdollisista kursseista. En jaksa tahkota enää ensimmäistäkään kirjoitelmaa, en lyhyttä enkä pitkää. En jaksa istua kuuntelemassa enää yhtään luentoa. Minä haluan loman! 

Toisaalta, minä olen kuluneen lukuvuoden aikana suorittanut ihan kiitettävästi kaikenlaista mukavaa. Olen opiskellut erityispedagogiikkaa, psykologiaa, evoluutiopsykologiaa, Asklepios-opintokokonaisuuden, nuorisotutkimusta, väkivaltatutkimusta ja siihen vielä kirsikkana päälle sukupuolentutkimusta. Suoritin voimauttavan valokuvan perusteet ja luin itseni mielenterveyden ensiavun ohjaajaksi. Pääsin myös aloittamaan opiskelun Tampereen yliopistossa ja olen puolivälissä opiskelemassa käyttäytymisanalyysiperusteiseksi eläinten kouluttajaksi. Gradussa olen ihan hyvällä mallilla. Kaiken tämän päälle julkaisin runokirjan ja aloitin koiran kanssa hajuharrastuksen, joka vei koiran mukanaan aivan täysin.

Eikä pidä unohtaa loppukeväästä löytämiäni sivustoja, Courseraa ja edX:ä. Olen tähän päivämäärään mennessä suorittanut edX:ssä vasta yhdeksän kurssia, sillä minusta edX on alustana hankalampi käyttää kuin Coursera, se on jäykempi ja yleisellä tasolla paljon, paljon sekavampi kuin Coursera. Courseran puolella niitä suoritettuja kursseja onkin sitten ihan vain hiippasen verran enemmän: yli 80. Yritin laskea kaikkia kursseja, mutta menin sekaisin laskuissa.

Courseran ja edX:n puolella onkin tullut sitten suoritettua kaikenlaista kivaa ja tarpeetonta. Toki tarpeellistakin, mutta enemmän sitä tarpeetonta. Ensinnäkin, olen opiskellut aivan valtavat määrät kursseja musiikista. Minä, joka en osaa edes lukea nuotteja. Osaan soittaa ovikelloa ja suutani, ja siihen minun soittotaitoni sitten jäävätkin.

Olen suorittanut kurssi toisensa jälkeen erilaisia taidehistorian kursseja. Viimeisimpänä muinaisen Egyptin taide ja arkkitehtuuri. Tällä kurssilla teen varmasti ihan hirvittävän paljon. Tai sitten en tee sillä mitään.

Erilaisia biologiaan liittyviä kursseja on useampia. Kasvibiologia, eläinbiologia, neurobiologia, eläinten hyvinvointi, eläinten käyttäytyminen jne. En edes muista kaikkea. Psykologia on toinen alue, mistä olen suorittanut monipuolisesti kaikkea.

Erityisopettajana olen, tietenkin, suorittanut myös opettajuuteen liittyviä kursseja suuren määrän. Valokuvausta, luovaa kirjoittamista ja viininmaistelua on ollut mielenkiintoista opiskella netin välityksellä, mutta mielestäni kurssit ovat onnistuneet hyvin. Ilmastonmuutos on ollut myös mielenkiintoinen aihe, ja maantiede ylipäätänsä.

Mutta nyt olen saanut kaikesta tästä ylimääräisestä tiedosta tarpeekseni. Aivoihini ei mahdu enää yhtä ainoaa tiedon murusta. Otan loman kaikesta opiskelusta. Olen ansainnut sen!

Okei, sen verran lupaan, että seuraan yhtä naistutkimuksen kurssia. Siellä on pari tehtävää, jotka minun pitää vertaisarvioida. Oman osuuteni olen kyllä tehnyt, mutta toiset eivät ole, ja sen vuoksi en ole voinut suorittaa vertaisarviointia. Mutta parin klikkauksen teko ei ole varsinaista opiskelua, eihän?

Palaan taas jossain vaiheessa opiskeluasioille, mutta nyt minä aion nauttia lomasta ja opiskeluvapaasta. Minusta tuntuu, että olen tainnut vetää jonkinlaiset opiskeluöverit, sillä vain harvoin minulla on sellainen fiilis, ettei opiskelu maistu.