Mikä tekee pienen, karvaisen koiranpojan onnelliseksi? Pullo hydrolaattia, vanupuikon pää, kolme lasipurkkia ja pussi nameja. Sekä emäntä, joka parhaansa mukaan yrittää huijata pientä, karvaista koiranpoikaa, ja piilotella hajupurkkia ympäri kämppää laittaen kaksi muuta purkkia hämäykseksi.
Eilen meillä alkoi Kaunon kanssa nose workin toinen taso, eli lähdimme suorittamaan laakerinlehteä. Kun kurvasimme Turun Murren hallin pihaan, Kauno alkoi ulista innosta ja häntä viskasi kuin sähkövatkain. Hän tiesi, mihin olemme tulleet ja mitä varten olemme tulleet.
Kun oli Kaunon vuoro mennä ensimmäinen hajukierros, ei karvaista koiranpoikaa olisi voinut vähempää kiinnostaa mikään hallin haistelu ja tutustuminen. Hän juoksi suoraan hajuradalle ja ihmetteli, missä himputissa se purkki ja haju ovat. Ratahan on tyhjä! Meillä mennään suoraan asiaan, eikä mitään kursailla.
Yritimme parhaamme mukaan huijata Kaunoa purkkien kanssa, mutta meidän kirsukansalaista ei niin vain huijatakaan. Oikea purkki löytyi joka kerta. Kauno oli niin onnellinen päästessään haistelemaan, että otti treenit tosissaan ja veti ne aivan täysillä. Viimeisen kierroksen aikana pojasta alkoi nähdä, että nyt väsy painaa, ja pieni miehemme on kaikkensa antanut. Hän veti silti kierroksen kunniakkaasti loppuun.
Vähän hän yritti fuskata. Meni seisomaan oikean purkin viereen ja katseli minua. Odotti saavansa namin. Kyllä, hän oli tasan oikean purkin luona, mutta minä olin julma ja tiukka; namia ei irtoa, ennen kuin kirsu näyttää hajun lähteen. Kun tarpeeksi monta kertaa vaadin, niin johan se kirsu kävi siellä purkissa. Mutta selkeästi Kauno oli tympääntynyt, ettei sitä namia tullut pelkästään siitä, että hän meni oikean purkin luokse seisomaan.
Tänään aloin räiskiä kuvia, tarkoituksenani ihan vain raportoida eilisestä, huippuhauskasta hajuillasta. Kauno huomasi heti, että minulla on kädessäni hydrolaatit, vanupuikot ja purkit. Hän tuli eteeni, häntä viskoi taas ja hän tuijotti minua niin anelevasti, etten minä voinut muuta kuin tehdä hänen kanssaan vähän hajutreenejä. Tippa laakerinlehteä vanupuikon päähän, puikko purkkiin, purkki piiloon, hämypurkit paikoilleen ja sen jälkeen käsky: "Etsi haju!" Kauno ampaisi matkaan niin, että matot menivät rullalle, ja sen jälkeen kämpässä kuului sen päiväinen nuuskutus. Teimme muutaman samanlaisen kierroksen eri huoneissa. Ja Kauno oli onnesta soikeana.
Vaikka rally-toko on hauska harrastus ja alamme olla siinä aika pitkällä jo, niin kyllä tämä nose work on enemmän Kaunon juttu. Hänestä suorastaan huokuu innostus ja onni, kun hän pääsee haistelemaan. Eli tästä jatkamme eteenpäin! Rally-tokoa on kiva harrastaa tässä nuuskuttelun rinnalla, mutta nuuskuttelusta on tullut meidän ykköslaji. Ja Kaunosta tulee varmasti ihan hirvittävän hyvä nuuskumies, kunhan saa tarpeeksi harjoitusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti