Riittävätkö rahkeet?

Mitä pidemmälle tämä matkani käy, sitä enemmän mietin tulevaisuuttani ja sitä, mikä haluan olla isona tyttönä. Kyselen jatkuvasti itseltäni, mikä minua oikeasti kiinnostaa ja mitä haluan tehdä. Millaisessa toiminnassa haluan olla mukana?

Olen löytänyt monia teitä, mitkä tuntuvat kiinnostavilta. En voi lähteä kulkemaan niistä jokaista, vaan on valittava, mitä pitkin lähden tallustamaan. Mistä tiedän, olenko tehnyt oikean valinnan? Entä mitä sitten tapahtuu, jos huomaankin tehneeni väärän valinnan?

Minulle on nyt auennut useita mahdollisuuksia, sekä opintoihin että mahdollisiin tuleviin muihin tehtäviin liittyen. Minua on tiedusteltu tehtäviin, mitkä kyllä kiinnostavat todella paljon, mutta mistä en ole ihan varma, pystynkö hoitamaan ne hyvin ja huolella. Tiedän, minun on erittäin vaikea uskoa itseeni ja omaan osaamiseeni. Se, mitä viimeiseksi haluan tehdä, on tuottaa kenellekään pettymystä.

Juuri nyt, tässä hetkessä, minulla on erinomainen mahdollisuus luoda lisää suhteita, saada lisää verkostoja. Minulla on toki niitä jo, mutta tällä hetkellä minun olisi mahdollisuus luoda erilaisia verkostoja, jotka eivät sulje pois jo olemassa olevia, vaan tukevat niitä tuoden niihin monipuolista täydennystä. Kaikki tämä tietenkin tarkoittaa lisää työtä, mutta se tarkoittaa myöskin lisää kontakteja, lisää mahdollisuuksia, lisää tietotaitoa. Ja lopulta niin paksua ansioluetteloa, ettei kukaan työnantaja jaksa lukea sellaista.

Yllättävää kyllä, en kysy itseltäni juuri koskaan sitä, mihin kaikkeen rahkeeni riittävät, ja mihin kaikkeen pystyn repeämään. En epäile jaksamistani, vaikka olen kokenut kaksi kertaa burnoutin. Silloin, kun olen aidosti innostunut, kiinnostunut ja motivoitunut, saan voimaa tekemisestä. Kymmenen pisteen kysymys tässä vaiheessa on, mitä on se tekeminen, mitä jaksan?

Kovaa osaamista

Satuinpa ihan vahingossa törmäämään #kovaaosaamista-kampanjaan. Tämän kampanjan idea iski minuun kuin nyrkki Rocky Balboan silmään. Siksi haluankin kertoa teille kampanjasta, haastaa teidät osallistumaan sekä kertoa itse, mitä olen oppinut.

Suomessa tehdään vapaaehtoistyötä väkilukuun nähden todella paljon. Vapaaehtoistyötä voidaan tehdä harrastustoiminnassa, mutta myös yhdistyksissä ja järjestöissä. Itse teen tärkeää vapaaehtoistyötä Turun seudun autismi- ja ADHD-yhdistys Aisti ry:lle sekä hallituksen jäsenenä että vertaistukiohjaajana.

Työnantajat eivät kuitenkaan ymmärrä hyödyntää vapaaehtoistoimijoiden tietotaitoa, eikä vapaaehtoistyön tekemistä arvosteta. Vaikka vapaaehtoistyö lukisikin ansioluettelossa, sen merkitystä ei ymmärretä. Myös vapaaehtoistyö kartuttaa osaamista, sen ohessa pääsee verkostoitumaan ja luomaan suhteita, ja mikä parasta, se auttaa pitämään mielen virkeänä. Esim. pitkän työttömyyskauden aikana vapaaehtoistyö pitää ihmisen aktiivisena.

Eikä tietenkään pidä unohtaa sitä yhteiskunnallista merkitystä, mikä vapaaehtoistoiminnalla on! Vaikka omakehu tässä nyt vahvasti haiseekin, väitän kuitenkin, että ilman Aistia ja meidän erittäin aktiivista toimintaamme Turun seudulla ei olisi läheskään tätä määrää erityislapsille ja heidän perheilleen suunnattua toimintaa kuin mitä nyt on. Ja kaikki kiitos kuuluu tietenkin vapaaehtoisille toimijoille!

Mitä olen oppinut oman vapaaehtoistyöurani varrella? Mitä olen saanut? Miten vapaaehtoistyö on kehittänyt tietotaitoani? Kampanja pyytää listaamaan seitsemän asiaa. Voisin varmasti listata enemmänkin, sillä olen saanut ja oppinut paljon. Listaan kuitenkin vain ne seitsemän tärkeintä asiaa.

1. Nepsy-tietous

Olen istunut lukemattomissa koulutuksissa ja tapaan jatkuvasti kaikenlaisia neurokirjon ihmisiä. Väitän, ettei Turusta löydy montaakaan ihmistä, jolla olisi yhtä laaja ja monipuolinen tietämys ADHD-asioissa kuin mitä minulla on (paitsi tietenkin niillä muilla vapaaehtoistoimijoilla, jotka ovat istuneet samoissa koulutuksissa).

2. Verkostot

Vapaaehtoistoimintani aikana minulle on ehtinyt kehittyä runsas verkosto asiantuntijoita, kokemusosaajia, liittojen ihmisiä ja muiden yhdistysten toimijoita. Jos haluan saada jotain aikaiseksi, jos haluan vaikuttaa, jos haluan tehdä aloitteen, jos haluan saada johonkin asiaan julkisuutta, tiedän heti, keneen ottaa yhteyttä. Eikä se ole Iltalehti.

3. Lakipykälät

Yhdistystoimintaa säätelevä laki on väkisinkin tullut tutuksi. Tiedän, mitä kaikkea hallitukselta vaaditaan, mitä jäsenet voivat tehdä, millaisia kaikkia papereita vaaditaan jne. Olen oppinut myös käyttämään Finlexiä sujuvasti.

4. Organisointitaito

Kun järjestää vertaistuki-iltoja, seminaareja, koulutuksia, risteilyjä ja ties mitä muuta, saa kokemusta siitä, miten järjestät tapahtuman muutamalle sadalle hengelle. Organisointitaitoni on kehittynyt huippuunsa, ja tällä hetkellä minusta tuntuu, että pystyn organisoimaan ihan mitä vain, eikä mikään seminaari tai tapahtuma ole liian suuri, ettenkö pystyisi järjestämään sitä.

5. IT- ja some-taidot

Koska olen yhdistyksemme tiedotusvastaava ja ylläpidän yhdistyksemme verkkosivuja, hallitsen erittäin todennäköisesti keskimääräistä paremmin erilaiset some-kanavat. Osaan hyödyntää somea monipuolisesti tiedotus- ja mainostusvälineenä. Olen oppinut myös ylläpitämään ihan oikeita verkkosivuja, vaikka alussa ajattelinkin, ettei minusta siihen ole. Olin väärässä! Kyllä minä osaan. Ja harjoittelemalla tulen koko ajan entistä paremmaksi.

6. Yhteistyötaidot

Tapaan vapaaehtoistyössäni jatkuvasti erilaisia ihmisiä. Kaikkien kanssa minun täytyy löytää se kultainen keskitie. Olen oppinut olemaan joustava ja ajattelemaan asioita myös muiden näkökulmasta.

7. Ymmärrys

Me olemme kaikki erilaisia, mutta vasta yhdistystoiminnan kautta olen ymmärtänyt, miten erilaisia me kaikki todella olemme. Jokainen ihminen on arvokas sellaisenaan, ja jokainen tulee kohdata hänen arvonsa mukaisesti. Vaikka ihmiseltä puuttuisi puhekyky, se ei tee hänestä yhtään sen arvottomampaa: Se vain tekee hänestä erilaisen. Ja erilaisuus on rikkaus! Maailma olisi järjettömän tylsä paikka, jos me kaikki olisimme samanlaisia.

Tässä olivat minun seitsemän asiaani. Mitkä ovat sinun?