Mitä pidemmälle tämä matkani käy, sitä enemmän mietin tulevaisuuttani ja sitä, mikä haluan olla isona tyttönä. Kyselen jatkuvasti itseltäni, mikä minua oikeasti kiinnostaa ja mitä haluan tehdä. Millaisessa toiminnassa haluan olla mukana?
Olen löytänyt monia teitä, mitkä tuntuvat kiinnostavilta. En voi lähteä kulkemaan niistä jokaista, vaan on valittava, mitä pitkin lähden tallustamaan. Mistä tiedän, olenko tehnyt oikean valinnan? Entä mitä sitten tapahtuu, jos huomaankin tehneeni väärän valinnan?
Minulle on nyt auennut useita mahdollisuuksia, sekä opintoihin että mahdollisiin tuleviin muihin tehtäviin liittyen. Minua on tiedusteltu tehtäviin, mitkä kyllä kiinnostavat todella paljon, mutta mistä en ole ihan varma, pystynkö hoitamaan ne hyvin ja huolella. Tiedän, minun on erittäin vaikea uskoa itseeni ja omaan osaamiseeni. Se, mitä viimeiseksi haluan tehdä, on tuottaa kenellekään pettymystä.
Juuri nyt, tässä hetkessä, minulla on erinomainen mahdollisuus luoda lisää suhteita, saada lisää verkostoja. Minulla on toki niitä jo, mutta tällä hetkellä minun olisi mahdollisuus luoda erilaisia verkostoja, jotka eivät sulje pois jo olemassa olevia, vaan tukevat niitä tuoden niihin monipuolista täydennystä. Kaikki tämä tietenkin tarkoittaa lisää työtä, mutta se tarkoittaa myöskin lisää kontakteja, lisää mahdollisuuksia, lisää tietotaitoa. Ja lopulta niin paksua ansioluetteloa, ettei kukaan työnantaja jaksa lukea sellaista.
Yllättävää kyllä, en kysy itseltäni juuri koskaan sitä, mihin kaikkeen rahkeeni riittävät, ja mihin kaikkeen pystyn repeämään. En epäile jaksamistani, vaikka olen kokenut kaksi kertaa burnoutin. Silloin, kun olen aidosti innostunut, kiinnostunut ja motivoitunut, saan voimaa tekemisestä. Kymmenen pisteen kysymys tässä vaiheessa on, mitä on se tekeminen, mitä jaksan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti